Kirjallista elämää -haaste. Krohnin sisarien kirjoittava elämä

Vastaan nyt ensimmäiseen haasteeseen, johon olen lupautunut mukaan ja se on Paulan Kirjallista elämää -haaste. Kuten jo kommenttilaatikossa Paulan luona lupasin, kirjoitan Maarit Leskelä Kärjen väitöskirjasta, josta on kirjoittanut myös Pienen mökin emäntä.

Maarit Leskelä-Kärjen kulttuurihistorian alaan kuuluva väitöskirja Kirjoittaen maailmassa. Krohnin sisaret ja kirjallinen Elämä (SKS 2006, 685 s.) sukeltaa perustavanlaatuisella tavalla naisten kirjoittamisen mahdollisuuksiin, heidän asemaansa kirjallisella kentällä 1900-luvun alkupuolella ja kirjoittamisen merkityksiin naisille itselleen. Hän tekee tämän tutkimalla kolmen naisen, sisarusten, erilaisia kirjoittamisen muotoja. Hän ei keskity pelkästään kaunokirjallisuuteen vaan nostaa yhtä tärkeiksi kirjoittamisen paikoiksi päiväkirjat, kirjeet, elämäkerrat ja lehtikirjoitukset.

Krohnin sisaret tarjoavat kirjoittamisen tutkimiselle loistavan mahdollisuuden, sillä heidän jälkeensä jättämät aineistot ovat valtavat. Leskelä-Kärki puhuukin "tallennetuista elämistä". Sisaret ovat olleet tietoisia omasta asemastaan suomalaisessa kulttuurihistoriassa ja he ovat johdonmukaisesti tallentaneet omaa kirjallista tuotantoaan.Yksityistä materiaalia on myös julkaistu. Aino Kallas toimitti itse omat päiväkirjansa julkisuuteen elämänsä loppupuolella. Myös sisarusten kirjeenvaihtoa on julkaistu erilaisissa kirjekokoelmissa (Muun muassa Riitta Kallaksen Kolme naista, kolme kohtaloa. Aino Kallaksen kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin kanssa vuosina 1888-1913. Ja saman kirjan jatko-osa joka kattaa vuodet 1914-1955. Lisäksi Marjut Hjeltin toimittama Helmi. Helmi Krohnin kirjeenvaihtoa läheistensä kanssa 1881-1936.)

Sisaruksista tunnetuin on Aino Kallas (os. Krohn 1878-1956), joka avioitui virolaisen kansanrunoudentutkijan Oskar Kallaksen kanssa ja vietti suurimman osan elämästään Virossa. Vanhin on Helmi Krohn (1871-1967), jonka avioliitto kielentutkija E.N. Setälän kanssa päättyi avioeroon 1920-luvulla. Sisaruksista nuorin, Aune Krohn (1881-1967) eli elämänsä naimattomana. Ensin hän hoiti sairastunutta äitiään useita vuosia ja muutti tämän kuoltua Hattulaan, jossa hän jakoi talonsa ystävättärensä Liisa Tarvon kanssa.Vaikka Aino on sisaruksista tunnetuin, Leskelä-Kärki käsittelee heidän kirjoittamistaan tasapuolisesti, mihin sisarten kirjalliset aineistot antavatkin loistavan mahdollisuuden.

Se, että sisaret tiedostivat asemansa 1900-luvun alun kirjallisella kentällä johtuu pitkälti heidän perhetaustastaan. Sen kautta he linkittyivät yhteen johtavista suomalaisista fennomaanisista kulttuurisuvuista. Taustansa ja myöhemmin myös avioliitojensa kautta sisarille muodostui verkosto, jonka kautta heidän pääsynsä kirjallisuuden kentälle huomattavasti helpottui. Tämä tarkoitti muun muassa kustannussopimuksia, käännösten saamista sekä  mahdollisuuksia julkaista tekstejään erilaisissa lehdissä. Tämä saatu asema ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että kirjoittaminen oli heille henkilökohtaisesti tärkeää, asia jonka kautta he loivat identiteettiään ja ilmaisivat itseään.

Leskelä-Kärki pohtii naisten kirjoittamisen näkymättömyyttä kirjallisuuden kentällä ja haluaa tuoda esiin myös niitä kirjoittamisen muotoja, jotka olivat naisten suosimia ja siksi yleisesti vähemmän arvostettuja. Hän nostaa esiin muun muassa lapsille kirjoittamisen (Helmi toimitti lasten lehti Pääskystä yhdessä Anni Swanin kanssa) ja uskonnollisen kirjoittamisen. Sisaruksista etenkin Aune oli syvästi uskonnollinen ja toi voimakkaasti esiin sen, ettei voinut kirjoittaa vakaumustaan vastaan. Helmi puolestaan sai spiritualistisen herätyksen ja tähän liittyi voimakkaana myös automaattikirjoittaminen. Elämäkertojen kirjoittajana Helmi keskittyi erityisesti vähemmän arvostettuihin naiselämäkertoihin.

Kaunokirjailijana sisarista ehdottomasti tunnetuin, myös kansainvälisillä mittapuilla mitattuna, oli Aino Kallas. Ainon kohdalla Leskelä-Kärki ei kuitenkaan paneudu kovin paljon tämän kaunokirjallisten teosten analysointiin, vaan keskittyy enemmän päiväkirjoihin tehden niiden perusteella elämäkerrallista analyysiä Ainon suhteesta kirjoittamiseen ja taiteeseen. Myös kaunokirjallisuutta on mahdollista lukea elämäkerrallisena ja näin Leskelä-Kärki tekee etenkin Helmin kohdalla pohtiessaan tämän kaunokirjallista kirjoittamista. Leskelä-Kärjen mukaan Helmi romaaneissaan purki asioita, jotka olivat hänen oman identiteettinsä kannalta keskeisiä, muun muassa avieroaan ja omaa seksuaalisuuttaan. Ainon ja Aunen kohdalla Leskelä-Kärki katsoo, että eeityisesti runojen kirjoittaminen tarjosi väylän käsitellä oman elämän kokemuksia, etenkin sen tummia puolia. Ainolla tämä tuli esiin esimerkiksi hänen työstäessään lastensa kuolemia. Kirjoittaminen toimi sisarille terapian muotona, "mielen ukkosenjohdattimena" Aunen sanoin.

Historiantutkimuksessa Leskelä-Kärjen väitöskirja liitetään biografiseen genreen, mutta se ei kuitenkaan ole perinteinen kronologisesti etenevä elämäkerta, vaan tiukasti kirjoittamisen mahdollisuuksien ja merkitysten ympärille kietotunut temaattinen elämäkerta. Leskelä-Kärki pohtii  paljon omaa tutkijan asemaansa ja sitä, miten tärkeää on tuoda esiin, että oma tutkimus on vain yksi näkökulma tutkittavaan asiaan ja että autenttista totuutta tutkittavasta on mahdoton esittää. Hän myös korostaa tutkijan vastuuta ja empaattisuutta tutkittaviaan kohtaan.

Itselleni Leskelä-Kärjen teos on ollut suuri innoittaja. Pidän hänen analyyttisestä tavastaan lähestyä tutkittaviaan, tarkasta kontekstoinnistaan ja sujuvasta kielestään. Sisarnäkökulma on hedelmällinen, sillä se mahdollistaa vertailun ja useampien näkökulmien löytymistä tutkittavaan asiaan.

Suosittelen kirjaa kaikille 1900-luvun alun kulttuurihistoriasta ja erityisesti naisten kirjoittamisen historiasta kiinnostuneille. Ja jos innostusta riittää, niin tarttukaa myös Kallaksen julkaistuihin päiväkirjoihin. Itselleni ne ovat jo monen vuoden ajan olleet kesälukemista.