keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Ole luonani aina- Never Let Me Go

Kazuo Ishiguron, japanilaissyntyisen brittikirjailijan, Ole luonani aina (Tammi, kääntäjä Helene Butzow, 394 s.) on teos, johon minun ei kaikkien ennakkokäsitysteni perusteella olisi pitänyt tarttua ollenkaan. Syy tähän on se, että erilaiset scifiin viittaavat kirjat eivät ole mielilukemistani, lisäksi Ishiguro kirjailijana oli minulle aivan vieras. Näin kuitenkin kävi, kun lentokentällä kiireessä pokkarihyllyn luona, tämä tarttui mukaan. Ja hyvä että kävi, voitin ennakkoluulojani (näin kävi myös monta vuotta sitten kun vihdoin suostuin lukemaan Taru sormusten herrasta) ja sain luettavakseni mielenkiintoisen tarinan siitä, millainen maailma voisi olla, jos kaikki hurjimmat visiot toteutuisivat.

Utopia-kirjallisuus on aina mielessäni liittynyt tulevaisuuteen, joten yllätykseni oli suuri, kun vähitellen tajusin, että Ishiguro oli sijoittanut kuvittelemansa todellisuuden lähimenneisyyteen. Tehokeinona tämä toimii mielestäni loistavasti, sillä se tuo asian lukijaa lähelle ja pakottaa tämän miettimään asioita oman maailmansa näkökulmasta. Tällöin esiin nousevat muun muassa teemat vapaudesta-vankeudesta, kasvatuksen voimasta ja siitä missä ovat eettisen toiminnan rajat esimerkiksi lääketieteessä.

Teoksen kertojana toimii kolmekymppinen Kathy, joka muistojensa kautta valottaa omaa taivaltaan lapsuudesta nykyhetkeen ja hän tuo omien muistojensa kautta näkyväksi ja kuuluvaksi myös parhaat ystävänsä Ruthin ja Tommyn. Teoksen rakenne on taitavasti muotoiltu, sillä Kathyn muistojen kautta lukija pikkuhiljaa, pienien vihjeiden kautta, saa tietää yhä enemmän niistä olosuhteista joissa lapset kasvavat ja siitä mikä heitä aikuisina odottaa. Samalla se luo kuvaa siitä, miten asiat lapsille ja nuorille itselleen selviävät ja miten he niihin suhtautuvat.

Puhuin muutamia päiviä sitten erään luovuttajani kanssa, joka valitti sitä, kuinka nopeasti muistot, kaikkein tärkeimmätkin, haihtuvat. En ole itse samaa mieltä. Minun kalleimmat muistoni eivät varmasti haihdu koskaan. (OLA, s. 391)

Itse jäin miettimään muistamista, sitä miten asioita muistetaan valikoiden, miten nykyhetki vaikuttaa muistamiseen, siihen mitä muistamme, miten muistamme vai haluammeko vain unohtaa. Täytyy myöntää, että välillä jopa ärsyynnyin siitä, miten tarkkaan Kathy väitti muistavansa asioita ja tapahtumia, jotka olivat tapahtuneet jo varhain lapsuudessa. Voi tosin ajatella, että "muistaja muistaa aina oikein" ja kukaan ei voi ottaa pois hänen muistojaan.

Kirjan kieli on mielestäni melko arkipäiväistä, välillä jotenkin ulkokohtaista ja kylmän toteavaa, vailla tunteita. Tätä voi pitää kirjailijan valitsemana tyylikeinona, joka korostaa sitä maailmaa, joka kirjan sivuilta vähitellen paljastuu. Itseäni kyllä ajoittain häiritsi kielen eräänlainen "raporttimaisuus". Se, miten paljon tässä on kyse käännöksestä, on vaikea sanoa. Tämän tyyppinen kirja vaatii varmaan myös kääntäjältään enemmän, sillä hänen on luotava vastaavuuksia termeille, jotka periaatteessa ovat hyvinkin arkipäiväisiä, mutta joihin latautuu paljon merkityksiä. Kirjan nimen käännös on mielestäni erittäin onnistunut ja kerrankin suomalainen nimi sointuu alkuperäistä paremmin.

Tällä kirjallaan Ishiguro jätti minuun kaiken kaikkiaan positiivisen vaikutuksen ja aion varmasti tarttua hänen muuhunkin tuotantoonsa. Pitkän päivän ilta on tuttu elokuvana, mutta siihenkin haluan palata kirjan muodossa.





8 kommenttia:

  1. Minäkään en ole scifin lukija, mutta tällaista "kaunokirjallista" scifiä voin lukea :). Ole luonani aina kiehtoo, ja nostat siitä kiinnostavia teemoja, kuten tuo muistaminen.

    VastaaPoista
  2. Mietin itse asiassa tuota luokitteluakin. Scifin leiman lyöminen tosiaan saattaa monia pelottaa.

    VastaaPoista
  3. Minuakin se scifi pelottaa! ;) Mutta tämä kirjailija on nyt tullut niin monta kertaa vastaan, että kai hänen kirjaansa on joskus tartuttava. Kirjoituksesi perusteella ainakin tämä kirja vaikuttaa hienolta ja kiinnostavalta, varmasti ajatuksia herättävältä. Kiitos melenkiintoisesta esittelystä!

    VastaaPoista
  4. Olen itse vasta niin vähän aikaa seikkailut näissä kirjablogeissa, että ostaessani tuon Ishiguron kirjan en tiennyt mitään hänestä. Nyt tuntuu, että arvosteluja hänen eri kirjoistaan löytyy vaikka kuinka paljon.Hyvä niin, ne tuovat erilaisia näkökulmia asiaa, vaikka lähes kaikki ovat olleet positiivisia, jopa ylistäviä. Eivätkä turhaan.

    VastaaPoista
  5. Lainasin juuri tämän kirjan kirjastosta. Minuakin kirjan scifi-leima pelottaa ja arveluttaa, mutta ilmeisesti kuitenkin turhaan. No, sittenhän sen näen, kun luen (niiden noin kymmenen kirjan jälkeen, jotka olen lainannut aiemmin ja jotka yritän lukea ensin). Itse asiassa ihastuin Ishiguron Yösoittoihin ja siksi odotan aika lailla tältäkin kirjalta. Ja muistamiseen ja unohtamiseen liittyvät kysymykset ovat minusta aina kiinnostavia (sekä kaunokirjallisuudessa että muutenkin).

    VastaaPoista
  6. Luinkin arvostelusi Yösoitoista ja haluan lukea sen ehdottomasti.
    Kirjapinojen kanssa myös ongelmia, onneksi ne ovat positiivisia ongelmia ;)

    VastaaPoista
  7. Tuo scifi-vieroksunta on mielenkiintoinen asia. Minä luin nuorempana paljonkin erityyppisiä scifi-kirjailijoita kummemmin heitä mihinkään lokeroon laittamatta, osallistuinpa scifi-lukupiiriinkin, mutta sitten lopen kyllästyin koko genreen. Siitä lähtien olen kartellut scifiä, mutta selvästi aivan suotta (vaikka tätäkin kirjoittaessa minulla on vahva aavistus, etten tule lukemaan tieteiskirjallisuutta ihan heti). Mutta kaiketi kirjallisuudessakin voi käydä niin, että lukee itsensä irti jostakin tekstilajista?

    VastaaPoista
  8. Paula, totta. Itsekin vieroksun scifiä, vaikka en tiedä siitä juuri mitään, pelkästä ennakkoluulosta koko genreä kohtaan. Tämä kirja kuitenkin osoitti, että niistä ennakkoluuloista kannattaa joskus vähän joustaa ja katsoa mitä teos antaa. Ainahan voi jättää kesken.
    Itselleni ei nyt tule mieleen mitään tiettyä genreä, josta olisin lukenut itseni ulos. Ehkä erilaiset historialliset viihderomaanit ovat sellaisia joihin en enää tartu kuten nuoruudessa tein.

    VastaaPoista