maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kolme naista, kolme kohtaloa





Henki käski nyt juuri minun ottaa kynä käteeni ja kiittää sinua kirjeestä - jo aikoja sitten saadusta ja suurella kiitollisuudella ja liikutuksella vastaaotetusta. (Ilona Jalava Aino Kallakselle 21.5.1922)

Riitta Kallaksen toimittama teos Kolme naista, kolme kohtaloa ( SKS, 1989) koostuu kirjeistä, joita lähettivät toisilleen kirjailija Aino Kallas ( 1878-1956 os. Krohn), lehtinainen ja kirjailija Helmi Krohn (1871-1967) ja tekstiilitaiteilija Ilona Jalava (1878-1960) vuosina 1914-1955. Kyseinen kirja on jatkoa aikaisemmalle julkaistulle kokoelmalle, joka kattaa vuodet 1884-1913. Tässä arviossa keskityn pääasiassa jälkimmäiseen osaan, mutta on selvää, että kirjat kannattaa kokonaiskuvan hahmottamiseksi lukea kronologisessa järjestyksessä.

Vaikka kirjan nimi on KNKK, niin keskuksena on ehdottomasti Aino Kallas, joka on kaikissa kirjeissä joko lähettäjänä tai vastaanottajana. Ensimmäisissä kirjeissä Aino ja Ilona ovat 36- vuotiaita ja Helmi heitä 7 vuotta vanhempi, 43-vuotias. Aino asuu tässä vaiheessa Virossa, Tarttossa, ja Ilona ja Helmi Helsingissä. Aino ja Helmi olivat sisaruksia, tosin heillä oli eri äiti. Heidän isänsä oli johtavia suomalaisuusaatteen edelläkävijöitä ja tyttärilleen tärkeä esikuva. Aino ja Ilona puolestaan olivat koulutovereita, joiden ystävyys muutamia lyhyitä katkoksia lukuunottamatta kesti koko heidän elämänsä.

Kokoelman mukana on mahdollista seurata näiden kolmen naisen elämänvaiheita, joiden taustalla vaikuttivat 1900-luvun alkupuolen yhteiskunnalliset ja valtiolliset mullistukset ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan kautta toiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen epävakaaseen tilanteeseen. Voimakkaimmin erilaiset myllerrykset koskettivat Ainoa, joka Viron kansalaisena päätyi lopulta maanpakolaiseksi Ruotsiin, sillä Suomella oli rauhansopimuksen mukaisesti velvollisuus palauttaa Viron kansalaiset Neuvostoliittoon.Tämän vuoksi Aino ei uskaltanut palata Suomeen ennen kuin vasta vuonna 1954. Elämänsä pari viimeistä vuotta Aino saattoi näin asua Suomessa.

Kokoelman alussa Helmi on juuri eronnut miehestään kielitieteilija E.N. Setälästä ja joutuu lastensa yksinhuoltajana tekemään ahkerasti työtä toimittajana, kääntäjänä ja kirjailijana. Myöhemmin mukaan tulivat myös esitelmämatkat erityisesti Britteinsaarille, joilla hän teki tunnetuksi Suomea ja suomalaista kulttuuria. Samaan aikaan Aino haki voimakkaasti omaa tapaansa luoda ja olla taiteilija. Tähän hänen vaiheeseensa liittyi muun muassa suhde Eino Leinoon ja tämä suhde inspiroi molempia voimakkaaseen kirjalliseen luomiseen. Vuonna 1922 Oskar Kallas, Ainon aviomies nimitettiin uuden Viron tasavallan lähettilääksi Lontooseen, jonne Aino ja lapset häntä seurasivat. Lontoon vuodet 1922-1934 olivat Ainolle kirjallisesti parasta luomiskautta ja samalla hän teki itseään myös kansainvälisesti tunnetuksi.

Helmin ja erityisesti Ainon liikkuvaan elämään verrattuna Ilonan elämä oli rauhallista ja paikallaanpysyvää. Hän ei koskaan mennyt naimisiin, mutta sai itselleen perheeseen verrattavia ihmissuhteita pitämänsä täyshoitolan "puulaakin" kautta.

Sekä Helmin että erityisesti Ilonan kirjeistä on luettavissa eräänlaisia alemmuudentunteita suhteessa Ainoon, kuten esimerkiksi seuraava katkelma Ilonan kirjeestä osoittaa:
Panen nyt tämän mukana sen Antti Jalavan tarinan tulemaan, koska itse sanoit sen huolivasi, - en tiedä tokko sitä muuten olisin tehnytkään. Sanoit eräässä muistelmassasi, ettet ole koskaan tuntenut alemmuuskompleksia. Sitä lukiessani tein ääneen seuraavan reunamuistutuksen: mutta jumaliste olet kyllä totisesti saanut toiset sen tuntemaan. (IJ AK:lle 20.10.1948)

Itse opin vähitellen pitämään eniten juuri Ilonasta, joka kirjeidensä perusteella vaikutti erittäin tasapainoiselta ja jalat maassa seisovalta vahvalta naiselta, joka jaksoi iloita vielä myöhäisessä vanhuudessaankin kaikista päivistään ja siitä mitä elämä mukanaan toi. Hänen kirjeistään on myös löydettävissä huumoria ja pieniä ironisia lohkaisuja.

Kokoelmien myötä lukija saa silmiensä eteen ihmiselämän koko kaaren nuoruudesta vanhuuteen. Kussakin elämänvaiheessa painottuvat erilaiset seikat. Koskettavaa on se, miten vanhetessaan ihmisen on vähitellen alettava luopua asioista yksi kerrallaan. Vaikeimpia luopumisisa ovat tietenkin läheisten kuolemat. Rankimman kohtalon kantoi tässäkin mielessä Aino, joka ennen kuolemaansa menetti viidesta lapsestaan neljä ja myös aviomiehensä. Sen lisäksi Ainon omakin terveys oli monesti esteenä hänen suunnitelmilleen, kuten hän kirjoitti Ilonalle 30.3.1946: Olen hyvin raihnainen, kun yksi hätä jätättää, niin toinen jo alkaa. Milloin särkee korva, milloin suuttuu sappi...


Kun kirjailijoista on kysymys, niin yhtenä tärkeänä teemana alusta loppuun pysyy kirjallisuus. Sekä Helmi että Aino kirjoittivat koko elämänsä aina kuolemaan saakka. Ilonakin oli innokas kirjallisuuden harrastaja ja omasi myös lahjakkuutta kirjoittajana omista epäilyksistään huolimatta, mistä todistaa hänen kirjoittamansa elämäkerta isästään Antti Jalavasta.

Kirjekokoelmien ongelma on usein niiden fragmentaarisuus ja viittauksellisuus. Ilman riittävää taustoistusta lukijan on mahdoton tietää mistä asioista on milloinkin kysymys. Tässä suhteessa kirjan toimittaja Riitta Kallas, joka oli Ainon pojan Hillarin toinen vaimo, on tehnyt suuren työn taustoittaessaan kirjassa esiintyviä asioita ja tapahtumia. Kirjeissä on viitteet ja kirjan lopusta löytyy laaja selitysosasto, josta saa tietoa kirjeissä olevista asioista. Luettavuuden kannalta kirjan sivujen edestakaisin plärääminen on melko ärsyttävää, mutta viittaukset kannattaa kuitenkin lukea, koska niin saa paljon enemmän irti tekstistä.

Viimeisessä kirjeessään Ainolle 14.1.1955 Ilona haluaa edelleen valaa elämänuskoa Ainoon, joka makaa sairaalassa katkaistuaan jalkansa: Motoksi tähän opukseen tahtoisin panna: "Teillä on silmissänne kummallinen elämänilo, on aina ollut" jne. Päiväkirja 3., sivu 45.
Tämän viittauksen Ainon omiin julkaistuihin päiväkirjoihin myötä haluan myös muistuttaa, että Ainon julkaistut päiväkirjat ovat erittäin mielenkiintoista luettavaa.

Pienen mökin emännän innoittamana laitan loppuun polkuja, joita seuraten on mahdollista löytää uusia näkökulmia kirjeiden kirjoittajiin ja heidän elämäänsä. Lisäksi suosittelen sekä Helmin että Ainon kaunokirjallista ja elämäkerrallista tuotantoa.

Maarit Leskelä- Kärki: Kirjoittaen elämässä. Krohnin sisaret ja kirjallinen elämä. Siitä kirjoitin aiemmin täällä.
Kukku Melkas: Historia, halu ja tiedon käärme Aino Kallaksen tuotannossa.
Marjut Hjelt (toim.): Helmi. Helmi Krohnin kirjeitä läheisilleen 1884-1936.
Kai Laitinen: Aino Kallas 1897-1921 ja Aino Kallaksen mestarivuodet
Silja Vuorikuru (toim.): Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa kolmelta vuosikymmeneltä.
Vesa Vares: Helmi Krohn. Naisen velvollisuusetiikka ja yksilön ratkaisu.

11 kommenttia:

  1. Aino Kallas oli hämmästyttävä nainen. Minä muistan vahvimmin hänen päiväkirjansa, joita en valitettavasti omista.

    Leinon 'naiset' olivat kiinnostavia. L Onerva myös. Lue vaikka Liekkisydän.

    Tällaiset muutaman 'menneen maailman' henkilön aikalaiskirjeet ja muut muistiinpanot ovat arvokas kosketus nykypäivälle.

    Nyt ei kirjoiteta enää oikeita kirjeitä. Jotain jää uupumaan. Meistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkityksestä! Nyt on pakko udella, että liittyykö väitöskirjasi aihe Aino Kallakseen? Olisi kiva kuulla lisää työstäsi!

    Olen samaa mieltä Leenan kanssa siitä, että on harmi, kun paperikirjeiden kirjoittaminen on lähes kokonaan jäänyt.

    Kiitos tästä kirja-arviosta, toivottavasti ehdin joskus tutustua myös itse kirjaan!

    VastaaPoista
  3. Itse löysin Aino Kallaksen päiväkirjat hyllyyni divarista ja kuten olen usein todennut palaan niihin usein, varsinkin kesäisin.

    Tuo mitä sanoit kirjeistä on valitettavan totta ainakin tulevien historioitsijoiden näkökulmasta.

    Olen mukana eräässä projektissa, jossa kirjeitä käsitellään juuri historioitsijoiden näkökulmasta antiikista nykyaikaan ja pikkuvinkkinä voin vihjata, että sen tiimoilta ilmestyy tämän vuoden lopulla (toivottovasti) artikkelikokoelma.

    VastaaPoista
  4. Ei liity Aino Kallakseen, mutta olen ollut hänestä kiinnostunut siitä saakka kun löysin Ainon päisäkirjat. Se tie johdatti minut lukemaan Maarit Leskelä-Kärjen väitöskirjan, jonka myötä taas oman väikkärini aihe selkiytyi. Joten tavallaan saan olla kiitollinen (?) Aino Kallakselle tästä tiestä. Oma työni linkittyy Leskelä-Kärjen työhön sikäli, että tutkin myös kolmea sisarusta, Sinervon sisaria, mutta näkökulmani on enemmän poliittisen toiminnan puolella.

    VastaaPoista
  5. Kirjoituksesi oli todella kiinnostava, samoin tietysti kirja, johon se perustui. Aino Kallas siraruksineen myös. Kiitos myös noista poluista! Onpahan tytöllä täällä taas vinkkejä, joista valita :-D!

    Olen itse tehnyt joskus opiskellessani pienen harjoitustutkielman Sudenmorsiamesta. Silloin luin tietysti myös Kallaksen elämästä, mutta näin laajaa tarjontaa erilaisista lähteistä ei silloin edes ollut. Olen muutenkin unohtanut ihan valtavasti! Kirjoituksiasi lukiessani joitakin asioita palaa mieleeni, mutta valitettavan paljon on poissa. Pitäisikin kaivella arkistoja - Sudenmorsian tutkielma saattaa olla vielä jossakin tallessa!

    Leena, Pienen mökin emäntä ja muut, Kusti polkee ja postihan kulkee edelleen. Kirje on sävähdyttävä. Miksette kirjoittaisi?

    Itselläni on paljon sitä paitsi sähköpostikirjeenvaihtoa tallessa. Se on tietysti helposti katoavaa, mutta uskon, että sellaista dataa jää jälkeen tästä ajasta - turhankin paljon. Sähköpostikirjeet saattavat toki olla hyvinkin paljon erilaisia kuin entisajan kirjeet, mutta on osassa niistä valtavasti siältöäkin!

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa. Ostin juuri yhden kirjallisen Kallaksen päiväkirjoja, ja olen jo varma, että tulen pitämään niiden lukemisesta. Ja ainakin pidän sinun ja Pienen mökin emännän huolellisesta tavasta antaa noita lisävinkkejä lukemisiin. Minunmieleistäni bloggaamista!

    Paulaa halusin vielä kompata, että vaikka paperikirjeisiin ehkä on ollut tapana nähdä enemmän vaivaa ja käyttää enemmän aikaa, myös minulla on julmetut määrät tallessa sähköpostikirjeenvaihtoja, chattikeskusteluita ja jopa keskustelufoorumiketjuja, joissa on välillä hyvinkin mielenkiintoista sisältöä, ja ainakin sitä on paljon!

    VastaaPoista
  7. Paula, Kallaksen nousu tutkimukselliseen suosioon on tapahtunut paljolti feministisen tutkimuksen nousun myötä, joista esimerkkinä juuri Leskelä-Kärjen ja Melkaksen tutkimukset. Myös professori Lea Rojola on kirjoittanut hänestä juuri feministisen tutkimuksen näkökulmasta.

    Uskon, että paperikirjeet ovat kyllä katoamassa, mutta totta on, että historiantutkimuksen puolella koko ajan kehitellään menetelmiä, jolla erilaiset elektroniset ja diditaaliset lähteet saadaan tutkijoiden käsiin, joten siinä mielessä lähdetilanne ei varmaan huonone.Ja kuten sinä ja Karoliina tuotte esiin, materiaalia löytyy.

    Kiitos Karoliina ja uskon, että pidät Kallaksen päiväkirjoista.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ihanalta ja todella mielenkiintoiselta kirjalta, kiitos vinkistä! Kiitos myös asiantuntevasta kirjoituksesta, tätä oli suorastaan yleissivistävää lukea. Ja nyt on sellainen olo, että Kallasta äkkiä lisää lukulistalle. :)

    t. Jenni K-blogista

    VastaaPoista
  9. Jaana, väitöskirjasi kuulostaa todella mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  10. Luin tämän kirjan luettuani Ainon päiväkirjat. Oli vaikea irrottautua siitä maailmasta, se imaisi mukaansa.

    VastaaPoista
  11. Jenni, kiva jos sain kiinnostuksen heräämään.

    Maria (olet vaihtanut nimimerkkiä?), kiitos sanoistasi, olen samaa mieltä;)

    SusuPetal, muistan samanlaisen tunteen, kun olin ensi kertaa ahminut Ainon päiväkirjat. Olisin vaan halunnut pysytellä Ainon mukana milloin Tarttossa, milloin Lontoossa tai Kassarissa.

    VastaaPoista