torstai 2. kesäkuuta 2011

Pitkän päivän ilta

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (The Remains of the Day suom. Helene Butzow, Tammi)

Lukemiselleni on tyyypillistä, että kun löydän jonkun mielenkiintoisen kirjailijan, joka tekee vaikutuksen, haluan heti ahmia häneltä mahdollisimman paljon. Nyt kävi näin Kazuo Ishiguron kanssa, jonka Ole luonani aina jätti erittäin positiivisen vaikutelman ja tämän lukukokemuksen innoittamana tartuin nyt arvostelussa olevaan Pitkän päivän iltaan.

Näissä kahdessa lukemassani Ishiguron kirjassa on saman tyyppinen rakenne. Molemmissa on minäkertoja, joka nykyhetkessään muistelee elämäänsä taaksepäin tuoden vähävähältä näkyviin sen mitä aiemmin on tapahtunut. Molemmissa on myös kyse muistamisesta. Pitkän päivän illan kertoja, englantilaisen aateliskartanon Darlington Hallin hovimestari Stevens, on selkeästi epävarmenpi muistoissaan kuin  Ole luonani aina- kirjan Cathy. Muistellessaan elämäänsä ja uraansa elämänsä loppupuolella Stevens ei selvästikään halua tuoda esiin kaikkia niitä epämiellyttäviä asioita, jotka mahdollisesti tahraisivat sitä kuvaa, jonka hän haluaa itsestään välittää. Tämän kuvan tunnuspiirteitä ovat ennen kaikkea moitteettomuus ja arvokkuus hovimestarina, sillä hänen koko identiteettinsä rakentuu ammatillisen osaamisen varaan Arvokkuus on nimenomaan se termi, jota hän haluaa itsestään käyttää ja myös se, miten hän haluaa työtään kuvattavan. Kirjan kuluessa hän pohtii useaan otteeseen arvokkuuden olemusta ja sitä mitä se pitää sisällään:

Sallikaa minun sanoa: "arvokkuus" kytkeytyy elimellisesti hovimestarin kykyyn säilyttää ammattiminänsä aina ja kaikkialla. Vähäpätöisempien hovimestarien ammattiminä väistyy yksityisen minän tieltä vähimmästäkin yllykkeestä. Sellaisille henkilöille hovimestarin toimi on kuin pantomiinirooli: pieninkin tönäisy, pieninkin horjahdus saa naamion putoamaan, ja alta paljastuu näyttelijä. Suuret hovimestarit ovat suuria, koska heillä on kyky täyttää ja säilyttää ammattiroolinsa aina; heitä eivät ulkonaiset tapahtumat järkytä, olivatpa ne sitten kuinka yllättäviä, hälyyttäviä ja vaikeita tahansa. (PPI s.55-56)

Erilaisten ulkoisten tapahtumien paineeseen Stevenskin joutuu urallaan törmäämään. Suhteessa sekä työnantajaansa, että isäänsä, joka on hänen esikuvansa hovimestarina, että Darlington Hallin taloudenhoitajaan neiti Kentoniin, johon suhde vähitellen alkaa olla myös muuta kuin pelkästään ammatillista, hän joutuu työntämään syrjään sekä tunteensa että välillä myös ajatukset siitä, mikä on oikein ja mikä väärin pyrkiessää täydellisyyteen hovimestarina. Pohtiessaan näihin liittyviä asioita ja kertoessaan niistä lukijalle, jonka Stevens usein olettaa ymmärtävän omia motiivejaan, häntä voidaan pitää jossain määrin jopa epäluotettavana kertojana. Arvokkuuden menetyksen pelossaan hän tuo asioita esiin kierrellen ja kaarrellen ja välillä jopa vähän "värittäen" oman näkemyksensä mukaan. Yleensä totuuden kirjassa sanookin joku muu, kuten esimerkiksi neiti Kenton tai Darlington Hallissa vieraileva herra Cardinal, lordi Darlingtonin kummipoika. Näiden erilaisten versioiden kautta lukijan kuva tapahtumista ja henkilöistä alkaa vähitellen muotoutua.

Lukijana mietin särkyykö Stevensin "hovimestarikuori" missään vaiheessa, ymmärtääkö hän mitä hän on kenties elämässään menettänyt tavoitellessaan täydellisyyttä. Jätän tämän kuitenkin kertomatta, mutta sen voin paljastaa, että itse näin kirjan lopussa jopa hieman trgikoomisuutta, jota kyllä ajoittain muutenkin löytyi Stevensin hahmosta. Tämä tuli esiin etenkin hänen pyrkiessään sopeutumaan uuteen isäntäänsä amerikkalaiseen liikemieheen Farradayhin, joka oli ostanut kartanon Darlingtonin suvulta toisen maailmansodan jälkeen. Kahden erilaisen kulttuurin ja kahden erilaisen aikakauden törmäys tuottivat tahattomia tragikoomisia vivahteita Stevensin käyttäytymiseen.

Kirjan kieli oli brittiläisen täsmällistä ja kuulinkin mielessäni Stevensin puhuvan ihanan täydellisellä yläluokan brittiaksentilla (Anthony Hopkinsin näköisenä). Siirtyminen nykyhetkestä muistoihin tehtiin lukijalle aina selkeästi selväksi. Kirjan näennäisestä tapahtumattomuudesta huolimatta kirja piti otteessaan vähitellen avautuvan ja eri suuntiin ulottuvan tarinan muodossa.

Suosittelen tätäkin Ishiguron kirjaa kaikille ja itse etsin seuraavaksi käsiini Yösoittoja-kirjan.

6 kommenttia:

  1. Luin Ole luonani aina myös jokin aika sitten ja kirja teki kyllä vaikutuksen. Tämäkin on ollut lukulistalla jo pitkään ja kiinnostaa jokaisen lukemani arvion myötä aina enemmän - niin nytkin!

    VastaaPoista
  2. Viimeaikaiset Ishiguro-postaukset eri blogeissa ovat saaneet minut kiinnostumaan Ishiguorosta toden teolla! Voisin aloittaa Pitkän päivän illasta, se on ehkä helpompi kuin Yösoittoja tai Ole luonani aina. Mutta pakko tutustua tähän kirjailijaan, kiitos hienosta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos arviosta! Minulla tämä on tämän vuoden lukulistalla, sillä olen lukenut saman teeman kirjoja viime aikoina. Mutta Ishiguro kiinnostaa myös muuten, sillä pidin Yösoittojen ensimmäisestä novellista tosi paljon (pidemmälle en sillä kertaa päässyt, mutta ilman muuta luen myös Yösoitot loppuun).

    VastaaPoista
  4. Pienen mökin emäntä: Älä turhaan emmi OLA:n kanssa, se ei mielestäni ollut lainkaan vaikea luettava, ainoastaan ajatuksia herättävä. Kuten kirjoitin, näissä kahden Ishiguron kirjassa oli paljon samaa, vaikka aihemaailmansa puolesta olivat hyvin kaukana toisistaan.

    Satu ja Karoliina: Ilman muuta kannattaa lukea PPI, sillä teos avautuu paljon useampaan suuntaan kuin mitä alkuasetelma antaa ymmärtää.

    VastaaPoista
  5. Ostin Pitkän päivän illan pokkarina vajaa kuukausi sitten, joten toivon lukevani kirjan kesällä. Ishiguro on alkanut kiinnostaa minuakin ihan valtavasti.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Onpa kiva kun löysin tänne ja sain todeta saman kuin sinä: Ishiguro on ihana! :)

    Minä en yhtään tajunnut, että tämä kirja on Se elokuva, jossa ovat Nuo näyttelijät: olen siis tiennyt sellaisen olemassaolosta ja tuo kantenakin oleva elokuvamainos on tuttu. En siis "nähnyt" tai kuullut A. Hopkinsia, mutta nyt jälkeenpäin hänhän herra Stevens ON.

    Hienosti muuten etsit ja löydät yhtäläisyyksiä kahdesta lukemastamme Ishigurosta. Totta joka sana!

    VastaaPoista