maanantai 25. heinäkuuta 2011

Haudankaivajan tytär

Jacob Schwart on sivistynyt, filosofinsa lukenut, toiveikkaasti tulevaisuuteen katsova mies, ammatiltaan matematiikan opettaja. Hän on myös juutalainen ja kun Hitler saa otteen vallasta ja antisemitismi laajenee Saksassa, niin yhtäkkiä Jacob Schwartilla ei olekaan sitä tulevaisuutta, josta hän on haaveillut. Hän kokee olonsa uhatuksi uudessa saksalaisessa yhteiskunnassa. Siksi hän haalii kokoon kaiken omaisuutensa ja saa perheelleen liput laivaan, joka vie heidät Yhdysvaltoihin, turvaan, kuten Jacob uskoo. Saastaisissa oloissa matkustaen he vihdoin saapuvat uuteen maahansa. Perheen maihinnousu kuitenkin viivästyy, sillä Jacobin vaimon Annan synnytys käynnistyy ja useiden tuntien kärsimyksen jälkeen syntyy kahdelle veljelle sisar, joka saa nimen Rebecca. Vastasyntyneestä tulee perheensä ainoa, joka on syntynyt uuden maan kansalaisena. Tämä tulee vahvasti määrittämään hänen tulevaisuuttaan.

Sinä...sinä olet syntynyt täällä. Sinulle ne eivät tee pahaa. (HKT, 221)

Uusi maa ei kuitenkaan tuo eikä suo perheelle onnea. Huolimatta siitä, että he pyrkivät sopeutumaan kaikin mahdollisin tavoin. Kaikki se, mitä on ollut, se, mikä on kuulunut entiseen elämään, vanhaan maahan, tukahdutetaan. Jacobin vaatimuksesta heidän on vaihdettava jopa kieli, joka on ihmisen identiteetin yksi tärkeimmistä elementeistä. Myös heikkoudet on kätkettävä, sillä isän mukaan eläinmaailmassa, joka ihmiskuntakin hänen mieletään on, heikoista hankkiudutaan nopeasti eroon.

Yhdysvalloissa isästä tulee pienen kaupungin haudankaivaja, ja lapsista haudankaivajan lapsia, minkä lisäksi he ovat muiden silmissä jutkuja ja sakemanneja. He joutuvat alentumaan ja nöyrtymään ja heidän oletetaan olevan kiitollisia niistä muruista, joita heille armollisesti annetaan. Vähitellen heissä saa vallan katkeruus, joka ryöpsähtelee esiin etenkin isässä ja vanhimmassa veljessä väkivaltaisuutena. Äiti sen sijaan käpertyy täysin itseensä ja omaan maailmaansa, ainoana lohtunaan musiikki, jota hän salaa kuuntelee aviomiehensä radiosta.

Joyce Carol Oatesin romaani Haudankaivajan tytär (  Otava, suom. 2009 Kaijamari Sivill, 678 s., alkuper. The Gravedigger`s Daughter 2007) seuraa Schwartin perheen elämää Yhdysvalloissa lapsista nuorimman Rebeccan silmin ja äänellä aina siihen asti, kun perhe lopullisesti tuhoutuu ja Rebecca jää yksin. Tästä alkaa hänelle uusi aikakausi, matka uudeksi ihmiseksi, lopulta henkilöllisyyttä myöden. Menneisyys ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan missään vaiheessa.

Romaanin ensimmäisessä osassa Rebecca on nuori nainen, äiti ja vaimo. Takautumien kautta palataan kuitenkin Rebeccan lapsuuteen ja aikaan ennen nykyhetkeä, tapahtumiin, jotka ovat tehneet Rebeccasta sen, joka hän sillä hetkellä on. Vähitellen hän kuitenkin tajuaa, että hänen on muutettava elämänsä, jos hän haluaa säilyttää oman ja lapsensa hengen.

Romaanin toisessa osassa seurataan Rebeccaa, joka jättää taakseen koko entisen elämänsä, identiteettinsä ja jopa ulkonäkönsä. Hänestä tulee Hazel Jones ja Hazel Jones on toinen ihminen kuin Rebecca Schwart oli.

Hänen kasvonsa eivät vielä olleet Hazel Jonesin kasvot vaan tummemmat, hän kätkisi täyteläisen oliivinvärin vaaleammalla meikillä, ensin voiteella ja sitten puuterilla. Meikin hän levittäisi huolellisesti myös kaulaan, häivyttäisi sen pikkuhiljaa, huomaamattomasti ja tarkasti. Ja hän peittäsi huolellisesti myös hiusrajansa ohuet vaalenneet arvet, joita Gallagher ei ollut koskaan nähnyt. Mutta hiuksensa hän oli jo harjannut niin tarmokkaasti että ne rätisivät staattsita sähköä, Hazel Jonesilla täysin luonnollisen näköiset lämpimän kastanjansävyiset hiukset, joissa oli tummanpunaisia raitoja. (...) Hazel Jones oli äärimmäisen säädyllinen nuori nainen niin vaatetukseltaan kuin tavoiltaankin. (HKT, 521)

Samalla tavalla kun hän häivyttää entisen ulkonäkönsä hän häivyttää entisen elämänsä ja sen synnyttämät arvet. Tästä lähin hänen tärkein tehtävänsä on olla mahdollisimman hyvä äiti, se joka mahdollistaa lapselleen kaikki edellytykset, jotta tämä voisi käyttää saamaansa lahjaa, musiikin tajua ja taitoa tuottaa sitä, Rebeccan äidin perintöä.

"Jumalan henkäys."
Oikukas tuuli ajoi häntä yhtäkkiä odottamattomaan suuntaan, joka kuitenkin oli päätetty, tarkoituksenmukainen. Häntä ja lasta, joka oli hänen elämänsä tarkoitus.


Entinen kuitenkin seuraa varjona perässä. Romaanin epilogi koostuu kirjeistä, joiden avulla menneisyys herää jälleen henkiin ja joiden avulla Rebeccalla on mahdollisuus raottaa sitä kuorta, jonka hän on luonut itselleen ja lapselleen suojaksi. Kirjeissä hän voi olla taas Rebecca.

Haudankaivajan tytär on ensimmäinen kirja, jonka olen Oatesilta lukenut ja olen täysin häikäistynyt hänen tavastaan käyttää kieltä ja sanoja, luoda niiden avulla erilaisia tunnelmia ja maailmoja. Samoin hänen tapansa kuljettaa juonta erilaisten kerronnallisten keinojen, näkökulmien vaihdosten ja takautumien avulla on uskomattoman taitavaa.

Vaikka Haudankaivajan tytär on viihdyttävä romaani, niin samalla se on tarkka tutkielma siitä, miten ihmiselle tapahtuu kun hänen on sopeuduttava pakolaisena vieraaseen maahan, kun häneltä viedään identiteetin perusta, oma kulttuuri ja ennen kaikkea oma kieli.

Hazel oli niitä, joilta on viety lapsuuden kieli, ja millään muulla kielellä ei sydän kykene puhumaan.  (HKT, 644)

Aikaisempia arvioita on luettavissa  Leena Lumin ja Katjan blogeista.

P.s. Olisin kiitollinen, jos viitsisitte vinkata Oatesin muita kirjoja, sillä haluan ehdottomasti lukea muutakin häneltä.


15 kommenttia:

  1. Voitin talvella Katjan arpajaisista tämän enkä ole vielä ennättänyt kirjaa lukea. Kiitos, että muistutit! Tiedän, että kirja on hieno!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienon kirjan hienosta arvioinnista! Haudankaivajan tyttären myötä löysin itse Oatesin. Olen myös lukenut Putouksen ja aiheeltaan hyvin rankan Kosto: rakkaustarinan. Kuitenkin juuri tämä Haudankaivajan tytär on suosikkini. Tosin muutaman lukevan ystävän mielestä Putous on parempi. Upeita kirjoja molemmat. Muutakin Oatesilta on suomennettu, mutta en ole vielä ehtinyt enempää hänen kirjojaan lukea.

    VastaaPoista
  3. Joana, kannatta ehdottomasti lukea!

    Anna Elina, kiitos vinkeistä, pitää yrittää etsiä lisää Oatesia, esimerkiksi tuo Putous.

    VastaaPoista
  4. Haudankaivajan tytär oli ensimmäinen lukemani Oatesin kirja ja se teki minusta hänen ihailijansa. Tämän lisäksi olen lukenut vain Kosto: rakkaustarinan, joka on väkevä kirja, muttei Haudankaivajan tyttären veroinen. Itse aion seuraavaksi lukea Oatesilta juuri Putouksen. Ihan vielä en siihen tartu, mutta jossain välissä vuotta kuitenkin.

    VastaaPoista
  5. Katja, meitä näköjään on muitakin, jotka juuri Haudankaivajan tytär on saanut kiinnostumaan Oatesista. Jonkin verran pitää kai toppuutella odotuksiaan muiden hänen teostensa suhteen, kun sekä sinä että Anna Elina mainitsette Haudankaivajan tyttären suosikiksenne.

    VastaaPoista
  6. Oates on ollut TBR-listallani ikuisuuden; minulla oli tuo Putous lainassa pian sen suomeksi ilmestymisen jälkeen mutta se jäi muiden lainojen jalkoihin, pitää yrittää uudelleen joskus. Blondi pelottaa, koska se on tiiliskivi; Kosto aiheen rankkuuden takia, mutta Haudankaivajan tytär alkoi nyt kiinnostaa paljon. Tällä hetkellä minulla on lainassa novellikokoelma Tavallinen rakkaus, mutta se ei ole juuri edistynyt.

    VastaaPoista
  7. Maria, olen vähän miettinyt tuota Blondia, mutta saa nyt nähdä löytyykö aikaa.

    VastaaPoista
  8. Kosketti kovin läheltä. Minulla on useampia juutalaisia ystäviä, ja monella on taustallaan samankaltaisia tuntoja. Kirja menee välittömästi lukulistalleni!

    VastaaPoista
  9. Minulla on Oates vielä korkkaamatta, mutta odotan ihan kauheasti! Omasta hyllystä löytyy vain englanninkielinen A Fair Maiden, joka ei kuulemma ole hänen parhaitaan. Suomennetuista olen kuullut eniten kehuja juuri Haudankaivajan tyttärestä sekä Blondista. Molemmat kiinnostavat minua tosi paljon, kuten myös Kosto: rakkaustarina.

    VastaaPoista
  10. Luin ensimmäisen Oatesini keväällä ja se oli Kosto: rakkaustarina (alkuperäiseltä nimeltään Rape). Uskomattoman rankka ja järkyttävä kirja, voin suorastaan pahoin sitä lukiessani, mutta minusta myös tuli kirjailijan fani kertaheitolla, teksti oli niin kirkasta ja tarina kamaluudestaan huolimatta vaikuttava. Kiinnostuin myös itse kirjailijasta, joten tilasin hänen julkaistut päiväkirjansa Amazonista (en ole vielä lukenut). Todella älykkään ja lahjakkaan oloinen nainen!

    VastaaPoista
  11. Pirkko, kannattaa ehdottomasti lukea!

    Karoliina, Haudankaivan tytär on tähänkin kommentoineiden mielestä se paras.

    Lumikko, myös minusta tuli fani, mutta vähän ehkä pelottaa lukea tuota Kosto:rakkaustarinaa kertomasi perusteella, sillä olen jopa lukijana aika herkkä (saati sitten elokuvien katselijana). Ehkä kuitenkin yritän!

    VastaaPoista
  12. Olipas ihana palauttaa tämä kirja mieleeni. Luin sen viime kesänä, melkein samoihin aikoihin, kun aloitin bloginkin. Oli juuri samanlainen helle kuin nyt ja kirja vei minut aivan mennessään.

    Oatesiin ensikosketukseni oli Putous, joka pitkään keikkui tasoissa tämän kirjan kanssa lukukokemuksena. Koin aivan samoin kuin sinäkin, että olen törmännyt mestarikirjoittajaan.


    Kosto: rakkaustarina on sekin aivan omaa luokkaansa. Rankka, mutta ihon alle menevä kirja, joka herätti minussa paljon ajatuksia.

    Aloitin keväällä Blondin, mutta aika ei ollut sille sopiva. Kesken jäi, mutta aion palata kirjaan myöhemmin.

    VastaaPoista
  13. Sormeilin tänään tuota Kosto:rakkaustarina kirjaa akateemisessa, mutta hyllyyn jäi vielä, koska pelotti vähän sen rankka maine. Mutta aion sen sieltä vielä hakea.

    VastaaPoista
  14. Minulla tämä vieläkin odottaa omassa hyllyssä ;) Oli tarkoitus lukea jo joululomalla, mutta..aina tulee jotain ;)

    Luin viime vuonna Kosto:Rakkaustarina ja ihastuin kovasti Oatesin tapaan kirjoittaa. Luin loppuvuodesta järkälemäisen Blodin ja olin vielä enemmän ihastuksissani ;)

    Aion ehdottomasti lukea lisää tältä kirjailijalta. Tuon Haudankaivajan tyttären tietenkin ja omassa hyllyssä odottaa myös kirppislöytönä syntipukki.

    VastaaPoista
  15. Susa, sulla on sitten vielä jotain mukavaa luettavaa ;)

    Samoin todennäköisesti minulla, sillä monta Oatesia on vielä lukematta...

    VastaaPoista