lauantai 9. heinäkuuta 2011

Paleface



Teen pienen harharetken kirjallisuuden ulkopuolelle musiikin maailmaan. En todellakaan ole mikään musiikin tuntija, mutta joskus sitä hurahtaa johonkin ja haluaa jakaa kokemuksensa.

Olin vapun alla Agit Propin konsertissa Kulttuuritalolla, jossa lämmittelijänä oli Paleface. Ennen konserttia en tiennyt Palefacesta juuri mitään. Tiesin, että hän oli räppäri ja esiintynyt presidentin linnassa adidakset jalassa, siinä kaikki. Yhtään hänen kappalettaan en ollut koskaan kuullut ja siksi ihmettelin vähän miten räppäri sopii yhteen Agit Propin kanssa.

Ihmetys haihtui heti kun ensimmäinen biisi, Helsinki Shangri-La alkoi. Pelkästään mies ja kitara, mutta esitys vangitsi ja pakotti kuuntelemaan mitä laulajalla oli sanottavaa. Olin aivan haltioissani, sillä lyriikat olivat lähes poikkeuksetta nerokkaita (osin myös hauskoja) sanailottelussaan, mutta myös yhteiskunnallisessa kantaaottavuudessaan. Oli ilmiselvää, että Paleface on sitä 2010-luvulla mitä Agit Prop oli 1970-luvulla, uutta työväenmusiikkia. Hän myös yhdistelee taitavasti erilaisia musiikkigenrejä ja osoittaa kunnioitustaan vanhoille mestareille Hiski Salomaasta Juice Leskiseen.

Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkaan
Jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan
hura-huh-hah-hei oikeistopolulistit  
Halme, Halla-aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan (kappaleesta Helsinki- Shangri-La)

Paleface tekee suurimman osan teksteistään itse ja useimmat niistä ovat avoimen poliittisia ja niillä isketään moneen suuntaan vallanpitäjistä rahamaailman eliittiin, kirkosta mediaan. Erilaiset ajan ilmiöt, syrjäytyminen, kiihkoisänmaallisuus, rasismi, ympäristöstä piittaamaton kulutus ja uskontojen väliset skismat saavat teksteissä sijansa. Samoin läsnä on median luoma, välillä hyvin epätodellinen ja julma maailma johannatukiaisineen ja susanruususineen. Itse pidän Palefacea taitavana riimittäjänä, joka tekstiensä kautta ilmentää oman sukupolvensa kieltä ja samalla myös luo sitä.

Se on se sama vaiheilija, sanataiteilija,
citykanin seläs pitkin maailmankaikkeuksia
kädet ristittynä, kädessä on kynä
edessä on maapallo, äänessä on sydän. (Kappaleesta Riisto Räppääjä)

Vaikka kaikki teksit eivät välttämättä samalla tavalla iske (varsinkaan tällaiseen vähän vanhempaan käpyyn), niin se, että äänessä on sydän, välittyy Palefacen teksteistä.

Kuva Jari-Pekka Laitio-Ramone

5 kommenttia:

  1. Mie olin myös tuolla Kulttuuritalolla kuuntelemassa sekä Agit Proppia ja Palefacea. Ihana konsertti!

    VastaaPoista
  2. Hanna, eikö ollutkin. Mä ainakikn nautin joka solulla sekä uudesta että vanhasta musiikista.

    VastaaPoista
  3. Hei! Haastoin sinut tekemään oman top kymppisi lempikrijoista. Käy kurkkaamassa http://susankirjasto.blogspot.com/2011/07/top-kymppeja.html

    VastaaPoista
  4. Paleface on uuden musiikin edustajista se upein, omassa genressään. :)

    VastaaPoista
  5. Nimenomaan omassa genressään hyvin vaikuttava.

    VastaaPoista