keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ystävä sä lapsien- Komisario Guido Brunettin tutkimuksia

 Listatessani naiskirjailijoita otin mukaan Donna Leonin. Hän on lähestulkoon ainoa dekkaristi, josta pidän niin paljon, että olen lukenut häneltä useampia teoksia. Tästä voi päätellä, ettei rikoskirjallisuus ole lempigenreäni. Leonin luoma rikoskomissario Guido Brunetti kuitenkin viehättää, samoin kuin viehättää se, miten Leon kuvaa Venetsiaa ja italialaista yhteiskuntaa yleisemminkin. Brunettin vaimon Paulan kautta Leon kuvaa myös italialaisia sukupuolirooleja, jotka pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna näyttäytyvät melkoisen perinteisiltä. Vaikka Paula on kodin ulkopuolella työelämässä, kirjallisuuden professorina yliopistossa, hän on se, joka perheessä hoitaa kotityöt. Aika ajoin asiasta perheessä väitellään, mutta asiat eivät muuksi muutu. Keskeisellä sijalla kirjassa ovat myös Paulan valmistamat ateriat. Kirjojen huonona puolena (positiivisella tavalla) voikin pitää sitä, että Brunettin seikkailuja seuratessa alkaa ennemmin tai myöhemmin tehdä mieli jotain hyvää italialaista ruokaa ja tietenkin lasissa helmeilevää valkoviiniä. Mieluiten tietenkin autenttisessa ympäristössä. Tämä onkin yksi syy, miksi Leonin kirjoja on mukavaa lukea lomalla, jos ei nyt ihan Venetsiassa, niin lomatunnelmissa kuitenkin. Tämän viimeisimmän Leonini Ystävä sä lapsien (  Otava 2010, alkuperäiseltä nimeltään Suffer the Little Children) luin lomamatkallamme Espanjassa.  Ja kyllä, lasissa oli ainan silloin tällöin raikasta valkoviiniä suunkostukkeeksi.

Ystävä sä lapsien teoksessa Brunetti saa tutkittavakseen lapsikauppaan liittyvän tapauksen. Taloudellisesti hyvin menestyvä lastenlääkäri ja hänen vaimonsa, joka on vaikutusvaltaisen venetsilaisliikemiehen ja kansallismielisen puolueen perustajan tytär, hankkivat itselleen lapsen tavalla, joka on lainvastainen ja moraalisesti kyseenalainen. Asian ympärillä käydään Brunettin johdolla monenlaisia eettisiä ja moraalisia keskusteluja. Toisaalta voidaan nähdä, että pariskunta tarjoaa rakastavan kodin lapselle, joka muuten kenties joutuisi elämään huonoissa oloissa. Toisaalta yleisemmin ajatellen kyse on moraalisesti katsoen hyvin arveluttavista asioista. Leonille ominaisesti asiaan liittyy vielä se, miten raha ja valta vaikuttavat ihmisten asemaan lain edessä epätasa-arvoistavasti. Se, jolla niitä on, harvemmin joutuu teoistaan edesvastuuseen lain kirjaimen mukaisesti.

Itse pidän Leonin kirjoista juuri siksi, että ne näennäisestä keveydestään huolimatta nostavat esiin erilaisia yhteiskunnallisia, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Tätä ei kuitenkaan tehdä lukijaa uuvuttavasti ja mikä itselleni tärkeää, väkivallalla mässäillen. Joidenkin tiukemmin tapahtumiin perustuvien dekkarien ystävät saattaisivat pitää näitä paikallaan junnaavina ja jopa tylsinä, mutta minulle ne sopivat.

3 kommenttia:

  1. Minäkään en ole dekkarien uskollinen ystävä. Kuitenkin on pakko tunnustaa, ettei Leon ole takuulla ainut dekkaristi, jonka kirjat nostavat esiin paljon muutakin kuin vain rikostapauksen. Dekkareja voisi lukea vaikka välipaloina ja vaihtelun vuoksi. Tosin osa dekkareista on sellaisiakin, etten halua lukea niitä oman mielenrauhan ja hyvien yöunien menettämisen uhalla. ;-)

    VastaaPoista
  2. En minäkään usko, että Leon olisi ainoa dekkaristi, joka nostaa esiin esimerkiksi erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia. En vain ole lukenut niitä kovinkaan paljon. Se, että tarina aina kiertyy jonkin rikoksen ympärille tuntuu puuduttavalta. Minulle Leonien lukeminen on juuri välipala muun kirjallisuuden ohessa ja lomalukemiseksi sopivaa. Sitten kun olet Leonit lukenut voisi yrittää jotakin muuta dekkaristia. Onko vinkkejä vastaavista?

    VastaaPoista