torstai 18. elokuuta 2011

Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta

Märta Tikkanen: Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (alkuper. Två - Scener ur ett konstnärsäktenskap, suom. Liisa Ryömä) Tammi 2004.

Kuten jo kirjan alaotsikko kertoo, kyse on taiteilija-avioliitosta, paino sanalla taiteilija, sillä niin määrittävää kirjailijuus ja ylipäätään taiteellinen luovuus oli kirjailija Märta Tikkasen ja kirjailija sekä kuvataiteilija Henrik Tikkasen avioliitossa. Se oli se, joka veti heidät yhteen, vaikka molemmat olivat jo tahoillaan naimisissa ja se heidät myös ajoi kauas toisistaan, riitoihin, jotka ravistelivat koko perhettä ja joista heidän kirjojensa myötä tuli myös julkisia.

Kirjan ensisivuilla Märta tuo esiin, miten se, että hän alkoi kirjoittaa rikkoi heidän keskinäisen suhteensa:

JOLLEN olisi alkanut kirjoittaa, hän ja minä ja rakkaus, olisimme eläneet onnellisina kuolemaan asti. 
Kenelläkään ei voinut olla parempia mahdollisuuksia kuin meillä. En vieläkään voi käsittää miksi siitä tuli niin vaikeaa. (Kaksin, s. 11)

Lähes samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei hänellä ollut valinnanvaraa.

Yhteiselämän alkuaikoina pariskunta inspiroi toisiaan ja he tekivät myös yhteistyötä. Usein tämä yhteistyö liittyi Henrikin töihin, joita Märta kommentoi ja oikoluki. Märtalla oli ensimmäisestä avioliitostaan lapsi ja nopeasti perheeseen syntyi kolme lasta lisää, joiden hoitamisessa Märta vähitellen oli täysin kiinni. Ei enää perheen ulkopuolista ansiotyötä, ei omia kirjallisia töitä, sillä 1960-luvulla kunnallinen päivähoito oli utopiaa, kotiapuakin oli hankala saada tai se oli kallista, puhumattakaan vallinneista sukupuolirooleista. Kodin- ja lastenhoito kuului äidille, isä hankki elatuksen perheelle. Näin oli myös Tikkasilla.

Märtan kirjoittamisvimma ei kuitenkaan laantunut ja vähitellen hänestä kasvoi myös hyvin tiedostava naisasianainen. Hän oli omassa elämässään ja laajemmin koko yhteiskunnassa huomannut naisen heikomman aseman paitsi perheessä ja kirjallisessa maailmassa niin myös koko yhteiskunnassa. Märta alkoi itse murtautua pienin askelin ulos tästä naiseuden muodostamasta kehästä, johon hän oli muiden naisten tavoin suljettu. Hän toi myöhemmin ajatuksiaan julki myös teoksissaan nostaen esiin erilaisia naisen elämän epäkohtia, kuten esimerkiksi seksuaalisen väkivallan kirjassa Miestä ei voi raiskata.


Sitä mukaan kun Märta saavutti kirjallista menestystä muuttui myös Henrikin suhtautuminen Märtan kirjoittamiseen. Alkuaikojen rohkaisu ja kannustus vaihtui piiloteltuun vähättelyyn ja ajoittain myös kateuteen. Märta rinnastaa monin paikon hänen ja Henrikin suhteen J.L. ja Fredrika Runebegin suhteeseen kirjallisuuden kentällä:

Ei suinkaan tässä ilmennyt taiteellista kilpailua, jollaista ei kansallisrunoilijan tasolla sentää olisi tarvinnut käydä? Toisaalta: taiteellinen lahjakkuus ei välttämättä merkitse itseluottamusta eikä tarkoita inhimillistä kypsyyttä eikä suuripiirteisyyttä. [...] 
Ratkaisevaa Fredrika Runebergille oli että hän jossakin vaiheessa tunsi olevansa miehensä silmissä ala-arvoinen. (Kaksin, s. 120)

Kun Märta edellisessä puhuu Runebergien suhteesta, hän olisi yhtä hyvin voinut puhua hänen ja Henrikin suhteesta.

Tyypillistä sekä Märtan että Henrikin kirjoittamiselle oli se, että he ammensivat hyvin paljon omasta elämästään ja kävivät jopa eräänlaista keskustelua, vai olisiko parempi sanoa väittelyä, teostensa välityksellä julkisuudessa. Vaikka Märta omien sanojensa mukaan pyrki pitämään lapset julkisuuden ulkopuolella, niin väistämättä nousee mieleen kysymys, miltä lapsista tuntui kun heidän vanhempiensa ja samalla myös lasten elämä kaikkine ristiriitaisuuksineen oli julkista riistaa. Ajoittain lapset myös reagoivat voimakkaasti, esimerkiksi kun Herik oli osoitesarjansa kirjassa Henrikinkatu tuonut esiin, että hänellä on rakastajatar.

-Mistä sitä sitten tietää mikä on totta ja mitä olet vain keksinyt? Luuletko sinä että tämä rakastajatar-juttu on sinun perheesi mielestä mukavaa?
-Kellään ei ole mitään sanomista siihen mitä olen kirjoittanut, ja perheestä en ole puhunut ennen kuin tässä viidennessä osassa...
-Ai sinä puhut siinä perheestäsi
-Onhan sitä pakko pitää puolensa kaikkia hyökkäyksiä vastaan.
-Kostonko takia sinä kirjoitat? Että sinä siis kirjoitat ollaksesi ilkeä?
-Niinhän viikkoloehdet väittävät, joka lehdykäinenhän väittää että me kirjoitetaan toisiamme vastaan vain rahan takia... ( Kaksin, s. 313-314)

Tämä Märtan kirja Kaksin  on jatkoa tälle julkiselle kirjoittamiselle. Hän tuo julkisuuteen hänen ja Henrikin 28 yhteistä vuotta, jotka päättyivät kun Henrik vuonna 1984 kuoli leukemiaan. Kuten Märta itsekin toteaa näkökulma on täysin hänen, Henrik nähdään kirjassa hänen silmiensä ja tunteidensa kautta, jotka todennäköisesti kirjan julkaisuajankohtana, 20 vuotta Henrikin kuoleman jälkeen, ovat jo hiukan tasaantuneet, vaikka kirja päättyykin sanoihin: Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin. ( Kaksin, s. 346)

Kirja oli mielenkiintoinen tutkimusmatka paitsi kirjailija-avioliittoihin, joista jokin aika sitten oli puhetta Sinisen linnan kirjastossa myös suomenruotsalaisuuteen. Se herätti myös mielenkiinnon Tikkasten tuotantoon, jota olen lukenut hävyttömän vähän, ainoastaan Märtan kirja heidän lapsestaan Sofiasta Sofian oma kirja, on tullut luettua. Märtan kirjoista kiinnostaisivat ainakin Miestä ei voi raiskata sekä Punahilkka, Henrikiltä olisi mielenkiintoista lukea osoitesarja kokonaisuudessaan, näin pääsisi tutustumaan Helsinkiin, kirjalliseen lempimaisemaani, uudesta näkökulmasta.

Kirjalija/taitelijapariskunnista myös näissä teoksissa

Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
Mereta Mazzarella: Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo
Katarina Eskola: Valistuksen sukutarina osat 1-5
Riitta Konttinen: Taitelijapareja
Hannu Mäkelä: Nalle ja Moppe


Edit. Käykää myös katsomassa Karoliinan arvio ja osallistun tällä tekstillä tietenkin Paulan Kirjallistaelämää-haasteeseen.

12 kommenttia:

  1. Kiitos tästä - tuo kirja minun täytyy lukea! Tuo on jotenkin aivan uskomatonta, että mies ei suo vaimolleen menestystä, jos vaimo on samalla alalla, samoin tuo, että ongelmia puidaan julkisuudessa niin lehdistön kuin pariskunnan itsensäkin puolelta, kirjoitetaan loukatakseen (siis Märtan mukaan Henrik teki niin).

    Aika pysäyttäväviä nuo kirjan päätöslauseet.

    VastaaPoista
  2. Minulla on joku kummallinen ennakkoasenne Tikkasiin, ehkä erityisesti rouvaan - jotenkin se liittyy tähän avioliiton asioiden julkiseen puimiseen. Henrik Tikkanenhan kirjoitti _kaikesta_ suorastaan inhorealistisen rehellisesti, siis nimenomaan kaikesta, rajattomasti, samaan tapaan kuin Saarikoski ja Kihlman. Märta taas on keskittynyt enemmän Henrikiin ja liittoonsa tämän kanssa. En tosin ole lukenut tätä Kaksi-teosta, vaikka se hyllystä löytyy pokkariversiona, mutta lukuisia lehtihaastatteluja ja Vuosisadan rakkaustarinan olen.

    Pakko tunnustaa sekin, että kirjailijana arvostan enemmän H. Tikkasta. Alkuperäinen osoitetrilogia on hieno ja erittäin mukaansatempaiseva. Sarjaan väljemmin liittyvistä osista (Henrikinkatu ja Yrjönkatu) en enää niin välittänyt.

    VastaaPoista
  3. Niin siis olen lukenut M. Tikkaseltakin pari romaania, joista toisesta (Yksityisalue) en pitänyt ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Voi, minä olen taas pitänyt kaikesta molempien Tikkasten kirjoittamasta, mihin vain olen tarttunut. Märta Tikkasen kirjoitustyyli on kyllä sellainen, että välillä oikein haluan lukea sellaista tajunnanvirtatyyppistä tekstiä, sitten tulee stoppi vastaan. Tämä Kaksi ja Emma ja Uno ovat ehkä selkeintä kieltä hänen kirjoistaan, ainakin näin äkkiä ajatellen (Sofia-kirjat myös, mutta ne ovatkin tietokirjoja).

    Kiitos Jaana, että toit Märta Tikkasta esille ja vielä näin hyvällä ja paneutuvalla kirjoituksella. Tämä Tikkas-fani on nyt hyvin ilahtunut! Luin itse jokin aika sitten Tikkasen runoutta ja toisaalta selkokielisen kirjan, yritän bloggailla niistä lähiaikoina. Pitipä Märtan teoksista tai ei, niin minusta kirjailija, jolla on pitkä ja hyvin erilaisia teoksia sisältävä ura, on ihailtava.

    VastaaPoista
  5. Tämä on minusta ihan mieletön kirja. Lukiessa alleviivasin Märtan ajatuksia äitiydestä, vaikken yleensä tee lukiessani minkäänlaisia merkintöjä. Ja loppuvirke on toistaiseksi lukemistani vaikuttavin.

    Minuakin alkoi kiinnostaa kovasti pariskunnan kirjallinen tuotanto, jota nyt hiljalleen keräilen ja luen.

    VastaaPoista
  6. PS. Kirjoitin tästä täällä:

    http://kirjavakammari.blogspot.com/2011/04/meriluoto-maanantai-osa-1-meriluoto.html

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Jaana, loistavaa! Sait minut nyt janoamaan tätä kirjaa, joka on ollut ilmestymisestään saakka kiinnostukseni vankkumaton kohde. Saanko liittää tämän kirjoituksesi Kirjallista elämää -haastekoosteeseen loppuvuonna?

    Voi voi, nyt odottaa minua kirjastossa pari varausta ja pöydällä on vino pino odottamassa... josko sitten olisi tämän vuoro?

    VastaaPoista
  8. Maria, Märtan mukaan Henrikin negatiivinen suhtautuminen hänen kirjoittamiseensa oli hyvin piilotettua ja esimerkiksi julkisuuteen Henrik antoi kuvaa itsestään Märtan kirjailijuutta tukevana. Niin kuin Märta toteaa tämä kirja on hänen tulkintansa heidän avioliitostaan, Henrikin kuva olisi todennäköisesti ollut aivan toisenlainen.

    Lumikko, minulla taas ei ollut Tikkasiin oikein mitään kosketusta ennen tätä, ei teoksiin eikä muuhunkaan materiaaliin, joten mitään ennakkoasennettakaan ei ollut, kumpaankaan. Tämä kirja kyllä herätti kiinnostuksen heidän tuotantoonsa ja sitä voi nyt lukea, pitäen mielessään mitä tässä Kaksi-teoksessa on kirjoitettu ja verrata omaa lukukokemustaan siihen.

    Tiesitkö, että Henrik Tikkanen ja Kihlman olivat parhaita ystäviä keskenään.

    VastaaPoista
  9. Ole hyvä Jenni, mukava että ilahduit ;)

    Minulla on tuo Emma ja Uno odottamassa. Se itse asiassa oli syy siihen, että tämä Kaksi-kirjakin iski silmään kirjastossa.Emma ja Uno ovat nyt matkalla Moskovaan, mutta kunhan pääsen perässä tartun siihen seuraavaksi.

    Karoliina, kävin nyt lukemassa kirjoituksesi ja lisään sen linkiksi omaan tekstiini. Huomasin, että olit vaikuttunut.

    VastaaPoista
  10. Paula ilman muuta voit lisätä. Miksen huomannut sitä itse ;(

    VastaaPoista
  11. Tämä kirja on yksi "Kymmenestä"kirjastani elämässäni.Kirjoitit siitä upeasti.Kiitos.

    VastaaPoista
  12. Sanasi lämmittävät, kiitos Maria!

    VastaaPoista