torstai 11. elokuuta 2011

Pieni pala Katri Valan ja Elvi Sinervon Helsinkiä



Viime aikoina kirjablogistit ovat innokkaasti kirjoittaneet kirjallisista maisemistaan. Itse nostin omassa postauksessani esiin Helsingin yhtenä kirjallisena lempimaisemanani. Helsinki on siitä mukava, että siellä saattaa silloin tällöin (ainakin helpommin kuin esimerkiksi New Yorkissa) kävellä maisemissa, jotka ovat kirjallisuudesta tuttuja.

Eilen nousin Sörnäisten rantatieltä kohti Sörnäisiä ja kuljin matkallani Marjatanmäen, nykyisen Katri Valan puiston poikki. Katri Vala asui vuosina 1931-1933 puiston toisella laidalla sijaitsevan Vilhonvuorenkadun varrella olevassa suuressa kerrostalossa. Talon seinässä on laatta, jossa asiasta kerrotaan ja sen lisäksi siinä on pätkä Valan runosta Kesäilta (kokoelmasta Paluu), joka tässä kokonaan:

Suuri talo helisee kuin soittorasia,
etelämeren lauluja,tanssin rytmiä,
hempeitä lauluja rinnan marssien kanssa.


Ikkunoista kurkottavat ihmiset,
katsovat merelle oudoin silmin,
kuuntelevat askeleita kadulla,
uneksivat juhlista,kauniista sydämistä,
onnesta,joka ei tule.
Kalliolla vastapäätä kulkee kädetön nuorukainen
lakkaamatta tuijottaa merelle.
Tyhjät hihat lepattavat
kuin voimattomat siivet.


Samoihin maisemiin laittoi myöhemmin Elvi Sinervo, Katri Valan ystävä ja suuri ihailija, kulkemaan nuorukaisensa Viljami Vaihdokkaan. Viljami oli juuri saapunut Suurkaupunkiin, jossa hän oli ilman yösijaa ja ystäviä. Vaistonvaraisesti pojan askeleet veivät kohti köyhien asuinaluetta, josta hän toivoi löytävänsä itselleen tutunoloisen ympäristön. Aikansa käveltyään hän saapui avaraan paikkaan, katujen risteykseen, josta kohosivat portaat korkealle mäelle:
Viljami tahtoi nähdä, mitä oli mäen takana ja kiipesi portaita ylös. Kun hän pääsi mäelle, hän hengitti syvään, sillä mäen takana oli meri. Meri oli tyyni ja sininen ja täynnä saaria ja valkoisia purjeveneitä, jotka eivät liikkuneen minnekään, ja nopeasti kulkevia kovasti sylkyttäviä moottoriveneitä. Viljami tuijotti niin ihastuneena merta, ettei ensin kuullut eikä nähnyt mitään muuta korkean mäen ympärillä. 


Mäellä Viljami tapasi ystävällisen naisen, joka lupautui antamaan pojalle yösijan. Nainen asui vieressä sijaitsevassa talossa, jonka Viljami oli jo aiemmin rekisteröinyt ja joka hänen mielestään kaikkine elämän äänineen muistutti soittorasiaa.

He laskeutuivat kapeaan kujaan jyrkäksi louhitun kallioseinän ja soittorasiatalon välillä. Soittorasiataloon vei monta ovea, ja nainen aukaisi yhden niistä. Vielä mentiin portaita alas porraskäytävän lävitse, jossa haisi pahalta, ja tultiin taas paikkaan, jonka Viljami myöhemmin käsitti sisäpihaksi, nyt se oli hänestä vain kammottava kuilu, jonne kappale taivasta näkyi lohduttoman kaukaa pään päältä, jos oikein väänsi niskaansa.






8 kommenttia:

  1. Siis Katri Vala on niin ajanton runoilija. Hän on ollut elämässäni teinivuosista ja on edelleen. Kaiken aikaa on hänen Kootut runonsa ihan tässä käden ulottuvilla.

    Luin kommenttisi kirjallisista maisemista Erjan blogista ja minulle tuli myös mieleen, että ei Wyoming...Luin Proulxin pitkän haastettelun Suomen Kuvalehdestä about vuosi sitten ja siinä esiteltiin perusteellisesti hänen maisemansa ja minulle se oli ahdistava. Se ei silti sulje pois sitä, että Brokeback Mountain on yksi suosikkielokuvistani...

    Minun kirjallinen maisemani voisi olla Irlanti, mutta se onkin istten jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Valan kootut löytyy minunkin hyllystäni.

    VastaaPoista
  3. Leena, minulle Katri Vala on tullut vasta myöhemmin, niin kuin ylipäätään kaikki runot. Mutta nyt on "kootut" hyllyssä ja ahkerassa selailussa.

    Mietin tuon Proulxin kohdalla, että olenko liikaakin ennakkoluulojeni vanki. Ehkä pitäsi joskus yrittää jotain häneltä.

    Kiitos Maria;)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana postaus! Nämä matkapostaukset menevät ihon alle. Katri Vala oli minulle tärkeä runoilija nuorena ja olen samaa mieltä kuin Leena Lumi Valan ajattomuudesta.

    VastaaPoista
  5. Nautin tämän lukemisesta sekä kuvistasi. Suhtaudun Helsinkiin kuin turisti (muutin pääkaupunkiseudun liepeille joitakin vuosia sitten, mutta asun aika kaukana Helsingin keskustasta) ja olen usein miettinyt, että haluaisin päästä kirjailijoiden jalanjäljille. Nyt pääsin lähemmäs Valaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Katja! Pitäsi useammin "leikkiä" turistia omassa kaupungissaan, pysähtyä katsomaan ja ihmettelmään.Itselläni oli tänään taas sama reitti, mutta toisin päin, Sörnäisistä Sörnäisten rantatielle ja huomasin noustessani portaita Katri Valan puistoon, että kallion seinässä on laatta, jossa on Katri valan nimi ja syntymä- ja kuolinvuodet. Googlettelin vähän tietoa ja selvisi, että Katri Valan tuhkauurna on tuotu siihen Ruotsista, jossa hän kuoli. Pronssisen kyltin on tehnyt taiteilija Tapio Tapiovaara, Katri Valan ystävä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos hienosta kuvauksesta. Katri Vala on tärkeä opiskeluvuosista alkaen, enkä ollut yhtään yllättynyt, kun muutin asumaan Katri Valan kyltillä varustettuun rappuun. Reitti ei ollut kuitenkaan alas kellariin vain ylös, asuntoon jonka ikkunoihin koputtaa hevoskastanjan puu. Näkymät puistoon ovat henkeäsalpaavia. Viime vuosina puistosta on tullut kukkiva puutarha. Valitettavasti siitä ei enää näy merelle... Eikä taloa Martsun taloksi kutsuta enää.

    VastaaPoista