sunnuntai 28. elokuuta 2011

Runohaaste - Anna Ahmatova







Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä
ja ero on tämän juhlan nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kuin virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut 
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut kalleimpani,
ainakin ensilumen tuloon asti.


Yllä oleva runo on Marja-Leena Mikkolan suomennosvalikoimasta Anna Ahmatova. Valitut runot. (Tammi 2008)

Monelle runo saattaa olla tuttu Ultra Bran laulusta Ero albumilta Kroketti, jolla on kaksi muutakin Ahamatovan runoa sävellettynä: Haikara ja Yöllä. Olen jostain joskus lukenut, että Anni Sinnemäki piti Ahamatovaa yhtenä esikuvanaan ja mielestäni molempien runoista onkin löydettävissä samanlaisia elementtejä: näennäistä yksinkertaisuutta ja tarinallisuutta.


Runo eroaa jonkin verran Mikkolan aikaisemmasta suomennoksesta, joka on myös UB:n version pohjalla. Mikkola perustelee runojen muodon muuttumista seuraavalla tavalla:

Muutama vuosi sitten luin Ahmatovan ystävän, runoilija Joseph Brodskyn kirjoituksen venäläisen runouden kääntämisestä. Brodskyn mielestä käännöksissä on ehdottomasti säilytettävä venäläiselle runoudelle niin tyypillinen rytmi ja loppusoinnullisuus. Venäjän kieli onkin joustavuudessaan erittäin sopiva rytmin ja riimin käyttöön, joten ne esiintyvät yhä modernissa lyriikassa. (AA.VR. esipuhe s. 38)

En tiedä, jotenkin omaan suuhuni vanhemmat käännökset ovat kotiutuneet niin hyvin, että itselläni oli alkuun  vaikea mieltää tätä runoa ja pidin entistä versiota parempana. Vähitellen, hitaasti lukien pääsin siihen kuitenkin sisälle. Suosittelen jokaiselle lämpimästi tutustumista tähän Mikkolan suomennosvalikoimaan, joka sisältää kattavan esipuheen ja tuo esiin Ahmatovan vaiheita ja merkitystä venäläisessä kirjallisuudessa.

Tämän runon myötä siirryn myös kuuntelemaan "varisten juoruilua ympäri Moskovaa" ja toivon että "sateesta kostea päivä lokakuulla olisi ihanampi toukokuun kastetta". Jätän jäähyväiset joksikin aikaa kirjahyllylleni Porvoossa ja koitan tulla toimeen niillä kirjoilla, joita olen mukaani pakannut ja saan niistä jotain tännekin kirjoitettua.

Tällä runolla osallistun myös Jennin runohaasteeseen.

12 kommenttia:

  1. Kaunis runo, jotkin sanat tuovat mieleen yhden Katri Valan runon jota rakastin nuorena. Tunnelma on kyllä eri, mutta jotain samaa hyppäämistä ja rohkeutta tässäkin on.

    Tekisi mieli osallistua haasteeseen, mutta jostain syystä en ole saanut vielä valittua runoa.

    Toivottavasti et jätä jäähyväisiä blogillesi, kirjahyllylle vain?

    VastaaPoista
  2. Oi, miten ihanan runon olet valinnut. Pidän hirveästi Ahmatovasta, ja minulla on tuo sama kokoelma. Se on minusta erinomainen.

    Pidän myös siitä laajasta esipuheesta, sillä vaikka luen itse runoja enemmän tunteella kuin analysoiden, tykkään myös lukea vähän taustaa ja selityksiä runoista. Se avaa runoja ainakin minulle ihan uudella tavalla.

    VastaaPoista
  3. Kaunis runo ja upea maalaus. Olen lukenut Ahmatovan runoja vain antologioista voisin tutustua tuohon kokoelmaan.

    Runojen (ja romaaniklassikoiden, laulutekstien, Raamatun) uudelleen kääntämisessä on tosiaan se ongelma, että vanhat käännökset soivat pitkään mielessä ja niihin on usein kiintynyt. Vähitellen uusiinkin tottuu ja ne alkavat tuntua "oikeilta", vaikka vanha saattaa silti säilyä sydämessä ykkösenä.

    VastaaPoista
  4. Erja, vain kirjahyllylle ;)

    Liisa, mukavaa, että löytyy muitakin Ahmatova faneja. Itse haluan aina etsiä myös taustaa runoilijalle ja runoille. Se, että ymmärtää runon syntyajan historiallisen kontekstin auttaa itseäni hahmottamaan myös runoja paremmin.

    Maria minustakin tuo maalaus Ahmatovasta, joka nuoruudessaan oli kuuleman mukaan oikea kaunotar, on upea.

    VastaaPoista
  5. Kyllä, minulle tämä on alunperin tuttu Ultra Bran kappaleena. Se on hieno kappale! Mutta vähän häiritsee se, ettei runoa pysty nyt oikein lukemaan omassa rytmissään, ilman että laulu soisi päässä taustalla. Silti, ihana runo.

    VastaaPoista
  6. Oi, tämäkin koskettaa! Minulle Ahmatova on aika vieras, mutta lupaan tutustua paremmin.

    Onnellista matkaa!

    VastaaPoista
  7. Karoliina, minuakin ensin häiritsi se. Aloitin lukemisen monta kertaa vanhalla rytmillä ja aina piti palata alkuun uudestaan ja yrittää mieltää tämä runo ihan omanaan. Vähitellen se onnistui ja aloin pitämään tästäkin käännöksestä.

    Kiitos Joana, turvallisesti olen perillä ;)

    VastaaPoista
  8. Suosittelisin tutustumaan myös Anneli Heliön Ahmatova runojen suomennoksiin ja tutkimukseen. Luvassa on Ahmatovan Kootut runot suomeksi.

    Ahmatova-sivut osoitteessa:

    http://joyx.joensuu.fi/~helio/anna_ahmatova.html

    VastaaPoista
  9. kiitos vinkistä ja linkistä!

    VastaaPoista
  10. Hnegästyttävän lumoava runo! Ja kuva vain palvoo Ahmatovan sanoja.

    Olen aina yrittänyt lähestyä Ahmatovaa, mutta jotain on tullut väliin unohtamisesta kiireeseen. Josko nyt saisin toimeksi tilata hänen joko Kootut runonsa tai Valitut runonsa.

    En varmaan tietäisi paljoakaan Ahmatovasta ellen olisi lukenut Nadežda Mandelstamin kirjaa Ihmisen toivo, jossa hän kertoo mieehnsä Osip Mandelstamin elämästä ja kuolemasta Stalinin vainon uhrina. Kirjassa käsitellään myös Ahmatovaa ja muita sen aikaisia venäläisiä runoilijoita.

    VastaaPoista
  11. Leena, minulle Ahmatova on yksi harvoja runoilijoita, joiden tuotantoa olen lukenut systemaattisesti ja johon aina palaan.

    Olen myös lukenut tuon Nadezda Mandelstamin kirjan. Ahmatovalta löytyy muun muassa runo, joka on omistettu Osip Mandelstamille.

    VastaaPoista
  12. Ahmatova kirjoitti monta runoa Osip Mandelstamista, kuten runon "Voronež" (1936) runokokoelmassa Ruoko ja runon "Osip Mandelštamille" (1957) Seppele vainajille -runosarjassa.

    VastaaPoista