maanantai 22. elokuuta 2011

Syyskesä


Johan Bargumin Syyskesä ( Sensommar, suom. Rauno Ekholm, Tammi 1993, 124 s.) on saanut niin hyvät blogisavut kolmelta mainiolta bloggaajalta MarialtaKatjalta ja Joanalta, että tähän oli pakko tarttua. Myös ajankohta ja mielentila juuri nyt olivat oikeita kirjan lukemiselle.

Paljolti kirja oli niiden odotusten mukainen, jotka olivat syntyneet edellämainittujen blogistien kirjoituksista. Nautin lukemisesta, kirjan tunnelmasta ja sen herättämistä ajatuksista.

Kirjan kanteen on kuvattu vanha huvila. Se on sukuhuvila saaristossa ja sinne veljesten Olofin ja Carlin äiti haluaa palata elämänsä viimeisten päivien ajaksi. Siellä oli useita vuosia aiemmin, poikien ollessa vielä lapsia, kuollut myös heidän isänsä. Huvilalle saapuvat äidin ja hänen poikiensa lisäksi äidille läheinen Tom-setä, Carlin vaimo Klara ja heidän lapsensa, veljekset toisessa polvessa, Sam ja Sebastian.


Yhteiset päivät vanhalla huvilalla, joka rappeutuneisuudessaan muistuttaa Carlin mielestä vuosisadan vaihteen venäläistä aatelishuvilaa (oi, tällaiset mielleyhtymät vievät aina Tsehoviin), nostavat pintaan muistoja, kätkettyjä ristiriitoja ja niiden herättämiä tunteita, mutta lopulta myös uudenlaista lähentymistä perheen sisäisissä suhteissa. Näkökulma tarinassa on koko ajan Olofin, veljeksistä vanhemman, jonka silmin tapahtumat nähdään.


Elokuun lopulla kärpäset, paarmat ja ampiaiset katoavat kuin taikaiskusta. Minne ne menevät? Tietoni hyönteisten elämästä ovat puutteelliset. Ovatko ne kuolleet?
Sen sijaan täällä lentelee suuri joukko erikokoisia ja -näköisiä korentoja; pieniä puikkoja, joilla on valtavat siivet, usein pareittain, monimutkaiseen ja käsittämättömään ilmabalettiin antautuneina.
Isän valokuva on ajan mittaan kellastunut. Reunoissa on joitakin tummia läiskiä, peukaloni jälkiä.
Minua hämmästytti, ettei Carl lyönyt kertaakaan harhaan. Hänen kertomastaan en edelleenkään muista mitään. Hän puhui varmasti totta. Tietoni omasta elämästäni näyttävät olevan puutteellisia. Tiedänkö minä itsestäni yhtä vähän kuin hyönteisistä. (Syyskesä s. 45)

Luopumisessa on aina tilinteon hetki. Äidin vähitellen hiipuessa pois veljesten on vihdoin yritettävä käsitellä keskinäisiä ristiriitojaan, suhteitaan vanhempiinsa ja Olofin on vähitellen opittava tuntemaan omaa elämäänsä paremmin kuin hyönteisten elämää.

Kuten jo aiemmin mainitsin pidin kirjan tunnelmasta, vanhan saaristolaishuvilan luomasta miljööstä, perheen historiaan pureutuvasta vähäeleisestä, aukkoja jättävästä kerronnasta. Pidin myös siitä, miten tässä muistaminen ja unohtaminen kulkivat rinnakkain. Ihmisen muisti harvoin, jos koskaan on aukotonta tai kirkasta, kyse on enemmän muistkuvista, eräänlaisista tunnejäljistä, jotka usein jättävät jälkeensä kysymyksen miksi. Kysymyksen, johon harvoin saa vastausta. Toki kirjassa oli myös muutamia itsestäänselvyyksiä, asioita jotka lukija aavisteli jo kauan ennen kuin ne kerrottiin, mutta en antanut niiden juurikaan häiritä lukukokemusta.

Pienenä loppuhuomautuksena kerrottakoon, että minulla on näköjään menossa jonkinlainen suomen-ruotsalaisen kirjallisuuden buumi. Ensin Märta Tikkasta, nyt Bargum, lisäksi kesken on Merete Mazzarellan Täti ja krokotiili. WSOY:n myymälästä käteen tarttui Tove Janssonin Kesäkirja ja Kuvanveistäjän tytär sekä Claes Anderssonin Jokainen sydämeni lyönti. Aiemmin olin hankkinut Märta Tikkasen Emman ja Unon. Jotta en nyt aivan täysin hurahda suomenruotsalaisen kirjallisuuden maailmaan, niin WSOY:n myymälästä ostin myös Martti Häikiön 2-osaisen elämäkerran V.A.Koskenniemestä. Pieni ripaus aitosuomalaisuutta joukkoon ;)

10 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa, kun tätä vanhaa helmeä nyt luetaan ja arvioidaan blogeissa! Hienosti kirjoitit, ja ihania kuvia, tuo syyskesäinen yläbannerikin!

    Bargumin kirja oli samalla kertaa nautittavaa ja satuttavaa luettavaa, kun perheen välit olivat niin tulehtuneet. (Inhosin Carlia!)

    Sinulla on hieno suomenruotsalaisteema ;). Minullakin on tuo Koskenniemi-elämäkerta hyllyssäni, ja Kuvanveistäjän tytär, muutkin olen lukenut ainakin osittain (pitää palata tuohon Tätiin ja krokotiiliin vielä joskus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi Maria mielenkiinnon herättämisestä.

    Tämä suomenruotsalaisteema tosiaan on huomaamatta hiipinyt lukulistalle.

    Sain tuon Koskeniemen elämäkerran naurettavan halvalla, kaksi kovakantista nidettä 12 eurolla. Oli pakko ostaa, vaikka Koskeniemi ei mikään suuri suosikkini olekaan.

    VastaaPoista
  3. Syyskesä on kyllä hieno ja tähän vuodenaikaan sopiva kirja. Minut se vakuutti niin, että aion etsiä lisää Bargumia luettavakseni.

    Mielenkiintoista oli se, että sattumalta luin tämän juuri ennen Helmi Kekkosen hienoa uutuuskirjaa Valintaa. Sekä Valinnassa että tässä liikutaan muistamisen ja unohtamisen välisessä maastossa, ollaan vanhassa talossa ja kuolemakin on läsnä. Pidin molemmista. Syyskesä on jotenkin lämpimämpi, Valinta taas raikkaampi.

    VastaaPoista
  4. Harvoin kirjaa lukiessa aistii ympäristöään samalla tavalla kun tätä lukiessa elokuun päivänä meren rannalla.

    Aion myös ottaa Bargumia lisää lukulistalle.

    VastaaPoista
  5. No nyt sinäkin kehut tätä. Luin Katjan arvion silloin ja ajattelin, että kirja tuntuu tavattoman mielenkiintoiselta. Paljon sellaisia teemoja, jotka kiinnostavat...pitää siis lisätä lukulistalle.

    VastaaPoista
  6. Kirjailijatar, suosittelen. Johan Bargum saisi olla tyytyväinen näistä hehkutuksista blogeissa ;)

    VastaaPoista
  7. Minä kiinnostuin tästä Katjan arvion pohjalta ja sinun kommenttisi vaan lujittivat innostusta!

    VastaaPoista
  8. Hyvä niin Tessa, nyt on oiva aika lukea tämä kirja.

    VastaaPoista
  9. Vidoinkin löysin nyt kiireisessä marraskuussa ajan tälle kirjalle. Bargumilta voi odottaa vielä mitä vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja mikä onkaan ihanampaa palata syyskesän tunnelmiin hienon kirjan välityksellä.

      Poista