maanantai 8. elokuuta 2011

Tartto -Kirjailijan kaupunki

Tartto - Kirjailijan kaupunki. Toim. Henni Ilomäki. Suomalaisen kirjallisuuden seura. 2003. 137s.





Kirjailijan kaupunki-sarjassa kirjoitin aiemmin Berliinistä. Nyt on vuorossa Tartto, Viron ainoa yliopistokaupunki ja vilkas kulttuurin kehto. Suomalaisten kirjailijoiden yhteydet Tarttoon olivat vilkkaita etenkin maailmansotien välisenä aikana, mutta myös sitä ennen ja sen jälkeenkin on yhteyksiä Tartoon pidetty yllä suomalaisten toimesta.

Kirjan idea on sama kuin Berliini-kirjassa, eli se koostuu teemoittain suomalaisten kirjailijoiden kuvauksista kokemuksistaan Tartossa. Näitä kuvauksia on kirjan toimittaja poiminut erilaisista lähteistä: matkakirjoista, muistelmista, aikakaus- ja sanomalehtien artikkeleista, kirjeistä, korteista ja päiväkirjoista.

Tarton historia alkaa jo 1000-luvun alkupuolelta ja historian kuluessa se on nähnyt useita vallanpitäjiä saksalaisista ruotsalaisten kautta venäläisiin. Ruotsin aika poiki Tartolle sen mikä teki siitä myöhemmin tärkeän virolaisten kaupunkien joukossa: 1632 kaupunkiin perustettiin yliopisto. Yliopiston myötä Tartoon kerääntyi virolainen älymystö ja sivistyneistö ja vähitellen 1800-luvun kuluessa siitä tuli Viron kansallisen heräämisen keskuspaikka. Tartoon vei myös virolainen kansanrunouden tutkija Oskar  Kallas nuoren suomalaisen puolisonsa Ainon (os. Krohn) ja kaupungista tuli perheen kotipaikka useiksi vuosiksi.

Samassa Venäjän vallankumouksen rytäkässä kun Suomi itsenäistyi, itsenäistyi myös Viro. Tästä alkoi sukulaiskansojen vilkas keskinäinen kanssakäyminen monella eri alueella. Käsite "Suomen silta" oli saanut alkunsa jo 1800-luvulla, kun kansallismielinen sivistyneistö Suomenlahden molemmin puolin etsi todisteita yhteisestä kulttuuriperimästä ja yhteisistä juurista. "Suomen sillasta" tuli Suomenlahden ylittävän yhteyden ja yhteistyön symboli myös myöhempinä aikoina.

Maailmansotien välisenä aikana innokkaita Tarton matkaajia olivat muun muassa kansanrunoudentutkijat Martti Haavio ja Elsa Enäjärvi-Haavio, kirjailijapariskunta Tatu Vaaskivi ja Elina Vaara, nuori runoilija, Tarton yliopistossa opiskeleva, Saima Harmaja. Aiemmin oli jo runoilija Eino Leino menettänyt sydämensä Virolle ja oleskeli paljon myös Tartossa.

Itselleni mielenkiintoisinta kirjassa olivat dokumentit vilkkaista kulttuurisuhteista virolaisten ja suomalaisten kirjailijoiden ja muiden kulttuurihenkilöiden välillä. Toki oli mukava viipyillä myös Tarton kauniin kaupungin kaduilla, kahviloissa, kaupunkia halkovan Emajoen rannoilla ja etenkin kaupungin keskellä sijaitsevalla Tuomiovuorella (Toomemägi).

Olen asettunut asumaan 100-prosenttisen slaavilaiseen vuokrahuoneeseen - saliin jonka löysin ilmoituksen perusteella ja jossa vanhat venäläiset ikonit, barokkikaapit ja epävireessä oleva flyygeli vartioivat mukavuuttani. Työn tekoa säestää Tarton Maarian-kirkon naakkojen kirkuna: aitoa arkaaista musiikkia, jota Suomessa kuulee vain Turussa. Matka on tähän mennessä tarjonnut ilmeistä virvoitusta. Vietän päiviäni Toomemäen lehvistössä, ellen osta kuin mikäkin vaeltava apostoli, repullista voita, leipää ja leikkeleitä ja lähde kulkemaan helteistä maantietä myöten Emajoen uimakelpoisille rannoille. Tatu Vaaskivi. Kirje Esko Aaltoselle. 13.6.1937. (TKK, 73)

Nimenomaan ylläsiteeratun Tatu Vaaskiven kirjoitukset miellyttivät minua. Hän sommitteli kirjeissään ja matkakirjassaan kaupungista niin romanttisen ja tunnelmallisen, mutta myös sosiaalisesti ja kulttuuritapahtumiltaan vilkkaan ja elävän, että olisin milloin tahansa valmis lähtemään Tarttoon. Aiemmin olen viettänyt siellä pari päivää ahmien kaikkea mitä ympärilläni näin ja koin.. Erityisen hauska ajatus olisi palata sinne joskus syksyaikaan, jolloin kaupungin valtaa yliopisto-opiskelijat ja arki asettuu kesän ja turistien jäljiltä normaaliin rytmiin. Voin vain kuvitella miten kaunis esimerkiksi Toomemägi on syksyn väriloistossa. Hintatasokin on kaupungissa niin edullinen, että olen joskus pallotellut ajatuksella, että lähtisin sinne muutamaksi viikoksi esimerkiksi kirjoittamaan. HAAVEITA!

Vaikka suurin osa kirjan teksteistä onkin positiivisesti värittyneitä, löytyy myös niitä, jotka suhtautuivat Tartoon kriittisesti. Aino Kallas, joka ei vain pistäytynyt kaupungissa turistina vaan asui siellä, purki välillä päiväkirjalleen ahdistusta kaupungin henkisen ilmapiirin tunkkaisuudesta ja rajoittuneisuudesta. Kriittinen oli myös suomenruotsalainen kirjailija Hagar Olsson, joka melko kovin sanoin arvosteli Tartoa, etenkin sen henkistä ilmapiiriä:

Henkiset voimavarat ovat siten jääneet jokseenkin syrjään poliittisesta ja taloudellisesta kehityksestä, ylipäätään virkeämmistä tuulahduksista. Koko Viron älymystö, kirjailijat etunenässä, on kokoontunut yliopistokaupunkiin - Tallinna on jätetty juutalaisille, liikemiehille, diplomaateille. Tämä tietenkin vain kasvattaa eristyneisyyttä. Tarton kulttuuripatrioottisessa miljöössä ihminen on tuomittu vegetoimaan. Hagar Olsson. Ny Generation.1925 (s. 121)

Yhteyksiä Tartoon oli myös Neuvostoaikana jonkin verran ja Viron jälleen itsenäistyessä yhteydenpito on jälleen vilkastunut. Laitilalainen runoilija Heli Laaksonen löysi Tartossa opiskellessaan oman äänensä, "oman kiälensä" kirjailijana ja sittemmin hänestä tuli Suomen tunnetuin murrerunoilija. Tarton ajoista syntyi myös runo:

nimpalsaatanankaunis virolaine miäs
istu mu viäres soitta kitara
ikkunan taka huutavak kaik
Tarto varekse ja äi kävele katol.

laitetank nii et
antta pari sointtu katto munt päi vaaliam pehkos alt
koit tätä lähtek rytmi


herramujee vihriäs silmä sil o melkken ko mul
ei kom pistetänki et
suurek käre ja pehmiä lapselinem puhe
tähä soppiki joku ee:lt alkav
(et mää nää su valkose hamppa)
mut eik näin kuulost paremalt
laul lähte ettipäi kulkke huanes
tarttu ihmissi saa kehui

sen mää sai fölisän kotti
sitä kaunist mää en olis hualinukka

Heli Laaksonen. Pulu uis. 2000. (TKK s. 81-82)

Itselleni Tartto -kirjailijan kaupunki oli antoisa, vaikka olisinkin kaivannut loogisempaa järjestelyä teemojen sisällä, esimerkiksi kronologisessa mielessä. Ennen kaikkea kirja teki tehtävänsä, jota varten se todennäköisesti on julkaistu: sai aikaan halun matkustaa heti, tässä ja nyt Tartoon, jossa käymistä suosittelen muillekin.

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Minusta Tartto on aina ollut paljon kiinnostavampi kaupunki kuin Tallinna. Siellä on sellaista kulttuurin siipien havinaa ja yliopistokaupungin älyllinen tunnelma. Edellisestä reissusta taitaa tosin olla jo lähemmäs 10 vuotta.

    Yläasteella kävimme parikin kertaa Tartossa kuoromatkalla. Tarttohan on Viron "kuorokaupunki". Yövyin yliopiston kirjaston johtajan kotona (hänen tyttärensä yöpyi vastaavasti meillä, kun virolaiskuoro vieraili silloisessa kotikaupungissani). Nelihenkinen perhe asui pienessä kerrostalokaksiossa, lähiössä. Yliopiston työntekijöiden palkat olivat kuulemma surkeat, vaikka olisi ollut professori (tai yliopiston kirjaston johtaja). Elettiin muistaakseni historiallista vuotta 1991. Muistan aina iltapalaksi tarjotun juustokuorrutteisen, lämpimän ruisleivän, joka maistui taivaalliselta!

    Innostuinpas muistelemaan. Kiitos tästä postauksesta, herätti pitkästä aikaa Tartto-kuumeen minussakin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tartonmatkasta! En ole ikinä käynyt, mutta nyt heräsi matkakuume juuri Tarttoon; se on sopivan lähellä ja edullinen hintatasokin kuulostaa kivalta lapsiperheen kannalta!

    Tuon sarjan kirjoja oli alessa SKS:n kojussa Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä; ostin Lontoon ja Viipurin, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan.

    VastaaPoista
  3. Lumikko, kiitos muistelusta. Tuli itsellenikin mieleen yksi muisto yhteistoiminnasta tartolaisten kanssa. 1980-luvun lopulla pelasin Turun yliopiston joukkueessa lentopalloa Tarton yliopiston joukkuetta vastaan Turussa. Hävisimme ottelun mennen tullen, mutta tartolaiset kunnioittivat minua antamalla minulle oman joukkueeni parhaan pelajan palkinnon. Palkintona oli englanninkielinen teos Tarton yliopiston historiasta. En ole kirjaa ainakaan toistaiseksi lukenut, mutta tallella se edelleen on. Tarkoitus oli myös tehdä vastavierailu Tarttoon, mutta minun kohdaltani se ainakin jäi, kun tulin raskaaksi ja pelailu loppui siihen. Harmi!

    Maria, ole hyvä. Itsekin olen ostanut näitä kirjoja SKS:n alesta. Lontoo-kirja on vielä lukematta. Voi, haluaisin itsekin joskus tuonne Vammalaan.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista. Tuollaisia kirjoja on ihana lukea juuri ennen matkaa kyseiseen paikkaan. Minä olen käynyt Tartossa yhden ainoan kerran, mutta siitä ei ole kuin pari vuotta aikaa, joten matka on hyvin muistissa. Yövyimme siellä parikin yötä, joten kaupunki tuli edes hiukan tutuksi. Kaunis, todellinen kulttuurikaupunki.

    VastaaPoista
  5. Kirjailijatar, juuri niin. Otan kirjan varmasti uusintakäsittelyyn kun olen matkustamassa seuraavan kerran Tartoon.Toivottavasti pian.

    VastaaPoista
  6. Tere, Tarttoon ikävöivät. Sattumoisin osuin näille sivuille ja noihin lähes parin vuoden takaisiin Tartto-kommentteihinne. Ihan tiedoksi Jaanalle, Lumikolle, Marjalle ja Kirjailijattarelle, jos satutte lukemaan, että Suomen siltaa ja Tarton-suhteita rakennetaan yhä.

    Googlatkaa "suljetut vaunut" (kaikille Vaaskivi-friikeille tuttu juttu), niin löydätte blogiin ja kirjaan, jotka vievät niin menneeseen kuin nykyiseenkin Tarttoon.

    Tuo mainittu teos muuten ilmestyy viroksi parin viikon sisällä, ikään kuin Tarton kaupunginkirjaston 100-vuotisjuhlajulkaisuna.

    Suljetut vaunut on muuten juuri tänään sangen ajankohtainen: sehän siis oli T. Vaaskiven esikoisromaanin "Loistava Armfelt" työnimi. Ja nyt 31.3., kuten kaikki muistamme, on kreivi Kustaa Mauri Armfeltin syntymäpäivä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kävin kurkkaamassa sivuillasi ja vaikutti oikein mielenkiintoiselta. Palaan varmasti lukemaan paremmalla ajalla.

      Poista
  7. Mielenkiintoinen bolgikirjoitus. Faktat on suunnilleen kunnossa, mutta Eino Leino kävi vain yhden ainoa kerran Tartossa. Kaupunki teki Leinoon kyllä vaikutuksen ja juuri Tarton Werner-kahvilassa hän tiettävästi kirjoitti ne kirjeet, joissa pyysi eroa Suomen kansalaisuudesta ja anoi Viron kansalaisuutta. Niin, että kyllä Eino oli Tartosta otettu, vaikkei siellä käynyt kuin sen yhden ainoan kerran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon tarkennuksesta :) Tällaiset otetaan aina mielihyvin vastaan.

      Poista