torstai 1. syyskuuta 2011

Mustaa kahvia, keksinmuruja


Vivi-Ann Sjögrenin kirja Mustaa kahvia, keksinmuruja (Kocken, turisten, persikorna 1994, käänt. Inkeri Lamer ja Juha Virkkunen Shildts 1998, 203 s.) on maistuva teos, jota ei kannata nälkäisenä lukea. Ja vaikka olisi juuri syönytkin alkaa tehdä mieli maistella niitä herkkuja, joista Sjögren kirjoittaa. Paitsi ruokahalua kirja herättää (tai ylläpitää, miten vain) matkustushalun, vaikka totta puhuakseni en olisi kuunaan niin rohkea menemään uusiin paikkoihin ja tutustumaan uusiin ihmisiin kuin Sjögren on ollut. Mutta siksi onkin mukavaa, että hän on kirjoittanut matkoistaan ja kokemuksistaan, että me arkajalkaisemmat ja herkkähipiäisemmätkin pääsisimme välillä vähän harvinaisempiin kohteisiin, vaikka sitten vain mielikuvissamme. Tässä hän tuo mieleen Kyllikki Villan ja hänen julkaistut matkapäiväkirjansa. Kyllikki Villa ei tosin pitänyt itseään rohkeana, häntä ajoi pitkille laivamatkoille jokin sisäinen tarve kokea uutta, päästä välillä irti tutusta ja hypätä tuntemattomaan. Sjögren puolestaan perustelee omaa matkustamistaan seuraavalla tavalla:

Mikä saa ihmiset lähtemään tällaiselle matkalle? Kun ei ole mikään pakko. Minä voin vastata vain omalta osaltani: halu nähdä ja aistia omalla iholla jotakin siitä miten toiset elävät, ne joilla ei ole valinnanvaraa. Tulevatko he tai me siitä paremmiksi, onkin jo toinen juttu. Matkakokemukset asettavat omat länsimaiset "arvomme" - aineelliset - hieman toisiin mittasuhteisiin. (Mustaa kahvia, keksinmuruja s. 115)

Mustaa kahvia, keksinmuruja on Vivi-Ann Sjögrenin ensimmäinen suomennettu teos ja myös ensimmäinen, jonka minä olen häneltä lukenut. Mutta ei viimeinen, sillä haluan lukea lisää hänen suomennettua tuotantoaan, joista googlaamalla löysin ainakin seuraavat: Andalusian karkea suola, Meksikon päiväkirja ja Vivi-Annin keittiössä (onko tämä viimeinen "perinteinen" keittokirja, tietääkö joku?).

Mutta uteliaisuus, halu valloittaa puoli maailmaa, joka minusta aina oli kuulunut kaikille sai minut tutkimaan myös vieraita keittiöitä.
Siitä tuli minulle yksi monista tavoista tutustua "vieraiden" kansojen ajattelutapaan, olemiseen, suhtautumiseen arkeen ja juhlaan, historiaan ja nykyaikaan. Keittiön maailma ei ole sen vähäisempi kuin kirjallisuuden tai taiteen, kun tavoitteena on ilmaista ja välittää ihmisten elämää ja ajatuksia, olemassaolon edellytyksiä. (Mustaa kahvia, keksinmuruja s. 125)

Ylläoleva lainaus tiivistää sen, mistä kirjassa on kysymys. Sen sivuilla Sjögren aikamatkailee historiassa edestakaisin lapsuudesta nykyaikaan, hän matkailee myös maantieteellisesti laajalla alueella Siperiasta Nicaraguaan ja Keniasta Norrlantiin. Kaikkia näitä kertomuksia yhdistää se, että niissä on keskeisenä elementtinä ruoka, joskus myös sen puute. Sjögrenin mukaan paikallisten keittiöiden avulla on mahdollista tutustua eri maiden kulttuureihin ja ihmisiin ja hänellä onkin uskomaton taito päästä osalliseksi paikallisten ihmisten, välillä täysin tuntemattomienkin ihmisten arjesta, vaikkapa vain pienen hetken verran. Hän tuo esiin myös sen, miten ruoka, juoma ja niihin liittyvät kokemukset ovat pitkälti sidottuja paikkaan, siihen ympäristöön, jossa makunautinto on alkuperäisemmillään. Sherry ei maistu samalta Suomessa kuin Etelä-Espanjassa, jossa sitä valmistetaan paikallisten perinteiden mukaan. Sjögrenin mukaan jotakin tapahtuu matkalla ja tärkein jää puuttumaan: ilma, äänet, ympäristö, viinin sydän. Itse voin omana kokemuksena paljastaa, ettei Becherovka maistu yhtään niin hyvältä kotona (itse asiassa maistuu pahalta) kuin prahalaisissa oluttuvissa paikallisten ympäröimänä :)

Samoin kuin nautin Sjörenin ruokakuvauksista nautin myös hänen kyvystään loihtia esiin maisemia ja tunnelmia samoin kuin niitä ihmisiä, joita hän oli matkoillaan tavannut, vain muutamilla lauseilla. Olkoon tästä esimerkkinä seuraava lainaus Siperian matkalta:

Joskus saimme tuulahduksen paikallisistakin ruokatavoista, kuten silloin kun meille ensimmäisenä hyytävän kylmänä iltana tarjottiin pelmenejä. Hyytävänä siksi, että sitä mukaa kun lämpömittari laski (oli helmikuu, joten se laski aika alas), tiheni huuru ja kohosi Ankarajoen ylle, jolla on merkillinen ominaisuus pysyä sulana "tavallisena" Siperian talvena. Pian oli kaikki kietoutunut läpinäkymättömään jäiseen ilmaan, johon ilta-aurinko onnistui heittämään muutaman punaisen sävyn ennen häipymistään. Pystyi näkemään vain lähinnä seisovan kasvot, jotka nekin häipyivät jääkristallien kasvaessa kulmakarvoihin, otsatukkaan ja viiksiin.( Mustaa kahvia, keksinmuruja s. 68)

Tällaiset rohkeat naiset ansaitsevat hatunnoston, omalla toiminnallaan he auttavat ihmisiä ymmärtämään toisia kulttuureja ja niiden ihmisiä, hälventävät ennakkoluuloja ja saavat ymmärtämään toisen kunnioituksen tärkeyden. Ja kun he vielä kirjoittavat hyvin heidän tarinoitaan on ilo lukea.



19 kommenttia:

  1. Oi, löysin tuon helmen pari viikkoa sitten kirjaston poistomyynnistä 20 sentillä (se ei itse asiassa ollut kirjastopoisto vaan joku oli ilmeisesti tuonut sen sinne), ja aion nauttia (maito)kahvin ja keksien kanssa joinakin rauhallisina hetkinä...

    VastaaPoista
  2. Hienon löydön olet tehnyt Maria, haluaisin itsekin tämän hyllyyni.

    VastaaPoista
  3. Hmmm... kiinnostava arvio, mutta... :-)

    Minä en ole koskaan lukenut kai yhtään varsinaista ruoka- tai matkakirjaa. (Keittokirjoja kyllä, samoin matkaoppaita.) Jokin minua niissä vieroksuttaa. Haluan maistaa itse ja makustella. Haluan matkustaa ja kokea. Ymmärrän, että ruoasta ja matkoista voi kirjoittaa kiinnostavasti, mutta jokin niissä työntää minua pois.

    Tämä silti alkoi vähän kiinnostaa. :-) Pitäisi kai vain kokeilla jotakin erinomaista matkakirjaa!

    VastaaPoista
  4. Voi Vivi-Annin kirja on minunkin voimakirjani-itselläni tämä pokkarina-luulen että näin tämän ruokakaupassamme(pokkarina) äskettäin...jos vielä siellä nappaan sinulle!

    VastaaPoista
  5. Oi, olen suorastaan ahminut Sjögrenin teokset aikoinani. Nyt ne eivät jostain syystä enää maistu. Mutta ovat siis kyllä mahtavia elämyksiä (oikeassa hetkessä).

    VastaaPoista
  6. Vivi-Annin keittiössä on ruokakirja jossa asuu myös elämän viisaus.Mulla on se:D

    VastaaPoista
  7. Minulla on hyllyssä Sjögrenin Saharan aamut ja illat, joka on aivan valtavan ihana matkakirja. Kirjan lukemisesta on sen verran kauan, etten muista siitä juuri muuta kuin lumoavan tunnelman. Ruokajuttuja siinä ei muistaakseni juurikaan ole.

    Tätä Mustaa kahvia ja keksinmuruja -kirjaa olen monesti pyöritellyt käsissäni kirjastossa tai kirjakaupassa, mutta vielä se ei ole päätynyt luettavaksi saakka.

    VastaaPoista
  8. Paula, itselleni Sjögrenin ja myös Villan kirjat kokemuksineen avaavat silmiä ja näyttävät, että noinkin asian voi kokea, ei se tarkoita, ettenkö itse haluaisi matkustella (mutta pakko sanoa, että Afrikkaan lähtijäksi minusta ei olisi, olen sen verran ötökkäkammoinen, sitä oli muuten myös Kyllikki Villa...)tai makustella...

    Voi Maria, olet ihana! Olenkin vissin jostakin pongannut, että tästä olisi uusi painos.

    VastaaPoista
  9. Mari A, joskus sitä saa "mahansa" niin täyteen, ettei enää maistu...

    Jum-Jum "Saharan aamut ja illat" on jo nimenäkin kaunis.

    VastaaPoista
  10. Tämä ja Andalusian karkea suola on minulle rakkaita kirjoja. Luin molemmat esikoistani odottaessani juuri kun olimme muuttaneet mieheni takaisin Suomeen hänen silloisesta työmaastaan Italiasta. Sjögrenin teksti kantaa itsessään, mutta tuo ajankohta antaa minulle jonkinlaisen henkilökohtaisen kytköksen hänen kirjoihinsa.

    VastaaPoista
  11. Katja, tuollaiset henkilökohtaiset muistot tekevät jostain kirjoista erityisen rakkaita ja joskus on ehkä parempi olla palaamatta niihin uudelleen, jotta illuusio ei särkyisi ja muistot pysyisivät.

    VastaaPoista
  12. Kiva kun kirjoitit tästä Sjögrenin kirjasta! Luin sen kauan sitten ja olin jo unohtanut koko kirjan, vaikka tykkäsin kovasti. Ruoka- ja matkakirjojen täytyy olla hyvin kirjoitettuja kiinnostaakseen, mutta kun ovat, niitä on todella herkullista lukea.

    VastaaPoista
  13. Totta Luru, ja hyvin sanottu tuo "herkullista lukea" ;)

    VastaaPoista
  14. Ah, yksi lempikirjoistani! Pidän myös kovasti Sjögrenin ruokaohjeista.

    VastaaPoista
  15. Minäkin pidin tästä aikoinani kovasti. Tällaisia ruokakirjoja voisi olla enemmänkin. Oliko tässä se häämatkakin?

    VastaaPoista
  16. leena, luin kirjaa ehkä enemmän matkakirjana kuin keittokirjana, vaikka siinä reseptejä olikin. Tosin muutama jäi mieleen muun muassa kesäkurpitsapullat, joihin ajattelin laittaa tuttavilta saadun mahtavan kesäkurpitsan.Sinulla on aivan ihana blogi, jonka vasta vähän aikaa sitten löysin ;)

    Joana, tässä ei mielestäni ollut häämatkaa.

    VastaaPoista
  17. Oi, minulla oli sellainen olo, että Sjögren häämatkallaan jossain Ruotsissa söi ihanaa leipää. Näin se muisti pettää! No, todellakin tästä kirjasta on jo vuosia, luin kirjaa Norjassa mökkiterassilla. Voi noita kirjamuistoja! ; )

    Hassuja juttuja sitä mieleen jääkin!

    VastaaPoista
  18. Joana, ehkä se oli jostakin toisesta Sjögrenin kirjasta...

    Tässä kirjassa Vivi-Ann ja Paco tekivät kylläkin matkan vastakihlautuneina ja lähes rahattomina Norjaan, jossa viettivät juhannuksen tapaamansa yksinäisen miehen mökillä, jossa hän tarjoaa nuorelle parille vastapyydystettyä meritaimenta ja perunoita ;)

    VastaaPoista
  19. Juu, se se sitten varmaan oli. : ) Luinkohan minä tämän sitten eräänä juhannuksena Ruotsissa? ; ) Heh! Ihania muistoja kuitenkin!

    VastaaPoista