perjantai 16. syyskuuta 2011

Runo Söörnäisistä

Tehdessäni aikoinaan gradua eräästä työväenliikkeen naistenlehdestä 1920-1939-luvulta törmäsin ensimmäistä kertaa Elvi Sinervon (s. 1912) teksteihin. Tosin hänen nimensä oli entuudestaan hämärästi tuttu, muistelin muun muassa että Kaj Chydeniuksen säveltämä laulu Natalia perustui Elvi Sinervon runoon ja oikein muistin. Rakastin tuota laulua lapsena ja rakastan edelleen.



Lähetellessään novelleja eri työväenlehtiin vähän yli parikymppinen Elvi haaveili kirjailijan urasta. Tunnustustakin hän sai, kun hänen novellinsa "Lapsi katselee" voitti Tulenkantajat lehden järjestämän yhteiskunnallisen novellin kirjoituskilpailun ja kun lehtinovelleja oli kertynyt tarpeeksi alkoi syntyä ajatus kerätä ne yhdeksi novellikokoelmaksi. Kustantajaksi Elvi sai Gummeruksen ja vähitellen kokoelma alkoi hahmottua ja tuloksena oli Runo Söörnäisistä, joka ilmestyi 1937.

Kokoelma koostuu 14 novellista, joista lyhyimmät ovat vain muutaman sivun mittaisia ja pisimmällä on mittaa 17 sivua. Ne ovat tiukasti aikaansa, 1930-lukuun sidottuja samoin kuin ne ovat teemallisesti sidottuja työväenluokan arkiseen elämään. Vaikka niminovelli antaa olettaa että novellien ympäristönä olisi Helsinki työläiskaupunginosineen niin Elvi Sinervo on haastatteluissa kertonut että osalla keromuksista on taustansa myös Vaasan Palosaaressa, jossa Elvi perheineen asui hänen ollessaan pikkutyttö. He olivat kansalaissodan jälkeen lähteet pakoon valkoisten mahdollisia kostotoimia Pohjanmaalle, josta perheen isä oli kotoisin. Takaisin Helsinkiin perhe palasi 1920-luvun puolivälissä.

Tyttö portailla kuivaa jalkojaan valkeaan säkkikankankaiseen pyyhkeeseen. Hän katsoo akkunaan, josta äsken kuului gramofonin soitto. Mies ja nainen seisovat siellä ylhäällä toisiinsa painautuneina. Hän ojentaa puhtaat jalkansa vierekkäin eteensä, katselee niitä arvostellen, liikuttelee varpaitaan. Sitten hän nousee ja heittää pesuveden porraskaiteen yli ruohikkoon. Saippuakuplat sihisevät särkyessään korsiin. Tyttö istuu takaisin portaille, pyyhe heitettynä harteille, kiertää ruskeat käsivartensa jalkojensa ympärille ja nojaa leukaansa polviin.(RS, s.11)

Kokoelman aloittaa yläpuolella siteerattu niminovelli, joka on tuokiokuva söörnäisläisen työläisasuntokompleksin elämästä ja ihmisistä. Pidän paljon tämän novellin tunnelmasta, jossa kaikkitietävä kertoja kuvailee pienten huomioiden avulla myötätuntoisesti talon ihmisten elämää, heidän ilojaan ja surujaan kesäisenä lauantai. Monissa novelleissa annetaan paljon tilaa lasten kokemuksille, sille miten he kokevat oman asemansa omassa elinympäristössään, perheessä, koulussa, muiden lasten kanssa ollessaan. Näiden kautta nousevat esiin laajemmat teemat perheiden köyhyydestä, omanarvontunnosta suhteessa sosiaaliseen ympäristöön ja yhteiskuntaan sekä työväenliikkeen työstä ja ihmisten suhtautumisesta siihen. Monet novelleista sisältävät omaelämäkerrallisia kuvia ja tunnelmia lapsuuden maailmasta. Se, että Sinervon perheessä vanhemmat kannustivat lapsiaan lukemaan näkyy myös novelleissa ja näin ne osaltaan luovat kuvaa lukemisen ja ylipäätään koulunkäynnin ja opiskelun merkityksestä. Yleensä ne lapset, joilla oli kirja kädessä omasivat paremmat mahdollisuudet menestyä maailmassa. Esimerkiksi novellissa Veera Sinervo kirjoittaa:

Veera ja minä olimme aloittaneet koulunkäyntimme, oppineet lukemaan. Ja silloin alkoi minun valta-asemani meidän kahden välisessä taistelussa. Minun kotonani oli kirjoja ja minun tietämiseni ala alkoi laajentua sitä tietä nopeammin kuin hänen. (RS, 29).

Elvi Sinervoa on kirjailijana pidetty tendessimäisenä työväenkirjailijana ja siksi hän on suurelta osin vaipunut unholaan eivätkä nykyajan ihmiset tunne hänen tuotantoaan, saati että olisivat sitä lukeneet. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä on totta että hänen tuotantonsa on teemoiltaan ja käsittelytavoiltaan melko tiukasti kiinni kirjoitusaikansa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Hän itse oli kotoisin työväenluokasta ja oli poliittiseti aktiivinen vasemmistolainen. Mutta hän oli myös kirjoittamiseensa vakavasti suhtautuva kirjailija, joka osasi herkästi kuvata niitä maisemia ja mentaliteetteja, jotka nousivat työväenluokan elämästä ja siitä maailmassa, jossa puute, kurjuus ja toivottomuus ei ollut vierasta. Itse pidän erityisen paljon siitä, miten tarkkaan hän kuvaa tätä maailmaa niin, että nykylukijakin joka ei sitä ole kokenut pääsee (tai joutuu) osalliseksi esimerkiksi siitä miten köyhyys haisee, miten äiti joutuu varastamaan hiiliä, koska niitä ei ole varaa ostaa talven paukkupakkasilla ja siitä miten nuori äiti on vaipua toivottomuuteen lapsilauman lisääntyessä samaan aikaan kun aviomiestä uhkaa työttömyys. Karuja kuvia, mutta todellisia, monien ihmisten todellisuutta 1930-luvulla ja myöhemmin sen jälkeenkin.

Luin novellikokoelman nyt parin vuoden tauon jälkeen taas uudelleen viime viikolla ja mietin pitkään kirjoittaisinko siitä jotain tännekin, sillä tiedän, että kirjailija on itseäni vähän liian lähellä ja hänen tuomisensa tähän maailmaan tuntui jotenkin ristiriitaiselta. Päädyin kuitenkin tekemään postauksen, sillä ajattelin, että tätä kautta voin saada edes jonkun muunkin kiinnostumaan Elvi Sinervosta ja hänen kirjoistaan.

Kuva google-kuvahaku.

4 kommenttia:

  1. Minulla oli hyvä ystävä, nyt edesmennyt, joka harrasti runoutta ja kirjallisuutta isosti. Hän usein mainitsi Elvi Sinervon ja sen lisäksi luki minulle ääneen Helvi Juvosta. Siis tästä tuli minulle nyt mieleen Helvi Juvonen...Ystäväni oli myös työläisperheen tai oikeastaan työläissuvun kasvatti ja itsekin aktiivinen poliitikko.

    Suomessa on aina ollut uskomattoman upeita runoilijoita sukupuoleen katsomatta.

    VastaaPoista
  2. Novellien lisäksi Elvi kirjoitti myös runoja, tosin hän itse suhtautui aina hyvin kriittisesti runouteensa, esimerkiksi vankilassa kirjoitettuja runoja, joista on koottu kokoelma "Pilvet", hän piti lähinnä paineidenpurkamiskeinona.

    Helvi Juvonen oli vähän myöhäisemmän polven runoilijoita, ainakin myöhemmin debytoineita (käsittääkseni)ja hän taas oli puolestaan Aila Meriluodon ystävä...

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hieno postaus! Minusta blogeihin on hyvä kirjoittaa kaikesta, mitä lukee, ja nimenomaan näistä tuntemattomammista kirjoista. Minäkin luulin, että Sinervo on kirjoittanut vain runoja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Margit, mukava kuulla!

    Arveluni johtuivat lähinnä siitä, että kirjoitan Sinervosta muuten niin paljon, että ajattelin lähinnä miten se taipuu blogin tyylin mukaiseksi.

    VastaaPoista