tiistai 6. syyskuuta 2011

Tältä kohtaa - Päiväkirja vuosilta 1975-2004

Aila Meriluodon edellinen julkaistu päiväkirja Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953-1975 on ollut itselleni tärkeä kirja, jonka olen lukenut useaan otteeseen. Ajattelin, että se kosketti siksi, että olimme päiväkirjan Ailan kanssa suunnilleen saman ikäisiä ja samanlaisessa elämänvaiheessa pienten lapsien kanssa. Tämä saattoi olla myös se syy miksi en heti innostunut tästä käsillä olevasta kirjasta Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975-2004. Toim. Anna-Liisa Haavikko. Siltala 2010. 413 s. Kuvittelin, että en löydä samaistumiskohtaa näistä vanhemman naisen kirjoituksista. Vähitellen mieleni kuitenkin muuttui ja syksyllä päätin napata tämän kirjan mukaani kirjakaupasta.

Voi miten väärässä olin ennakkoluulojeni kanssa ja oli tosiaan onni, että muutin mieleni. Totta kai kirja on kuvausta vanhenevan naisen elämästä, joka ei todellakaan aina ole niin kaunista, välillä se on jopa rujoa, mutta se on myös paljon muuta. Se on kirjailian työn reflektointia, ammatti-identiteetin jatkuvaa vahvistamista, nousemista ylös pettymyksistä, mutta myös hämminkiä ja onnea suuren menestyksen keskellä. Tämän lisäksi kirja on myös kaiken nielevän ihmissuhteen kuvausta, ihmissuhteen, jossa tunteet vaihtelevat voimakkaina laidasta laitaan. Koko ajan taustalla ovat myös tärkeät suhteet "uusioperheen", "klaanin" lapsiin ja myöhemmin myös lastenlapsiin. Kaikkia ajatuksia, joita kirja herätti en saa koskaan kirjattua ylös, mutta yritän seuraavaksi käsitellä kirjaa muutamien teemojen kautta.


Päiväkirja


Minä kirjotan tähän pahat asiat. Sillä tavoin voin kokea sinut puhtaana. Sillä tavoin voin rakastaa sinua todesti. Päiväkirja on seula: siihen jää pois heitettävä kuona. Elämä, kokeminen, virta kirkkaana eteenpäin. (TK s. 121)

Ailan päiväkirjoissa toteutuu ajatus päiväkirjasta "mielen kaatopaikkana", jonne puretaan ne pahat asiat, jotka ahdistavat ja joille ei muuten voi sillä hetkellä mitään. Purkautumisen jälkeen on mahdollista taas elää eteenpäin puhtaimmin mielin, ainakin hetken aikaa. Toisen päiväkirjan lukeminen on aina tirkistelyä, halua päästä sisään toisen ihmisen salatuimpiin maailmoihin. Silloin on kuitenkin hyvä muistaa se, että päiväkirjat eivät koskaan ole koko toisen elämä, sillä niissä tavallinen arki peittyy ja keskukseen nousee "minä" ja "minän" tunteet ja kokemustavat, ne ovat "purkautumisen terapiaa", kuten Ailakin sanoi omista merkinnöistään.

Kun ajatus Vaarallista kokea-kirjasta alkoi hahmottua Aila joutui alkuun miettimään myös päiväkirjan julkaisemisen eettisiä puolia, sitä miten läheiset ihmiset kokevat sen, erityisesti lapset. Todennäköisesti hän on joutunut käymään läpi samalaisen ajatusprosessin julkaistessaan tätä käsillä olevaa kirjaa. Ajoittain hänen päiväkirjamerkinnöistään käykin ilmi, että jollain tasolla julkaisu on ollut mielessä, ainakin alitajuisesti, jo kirjoitusprosessin aikana. Välillä hän on kauhuissaan siitä, mitä hän kirjoittaa ja millaisen kuvan hän antaa itsestään ja lähimmäisistään. Välillä hän taas irvailee, miten perikunta on ihmeissään hänen tekstiensä kanssa.

Mitä lukija sitten saa toisten päiväkirjojen lukemisesta, tai ainakin mitä itse saan? Minulle päiväkirjat ovat paitsi kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoisia, niin ne myös tarjoavat samaistumiskohteita ihmisenä olemiseen. Monesti myös eletty elämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin täysin sepitetty elämä.


Kirjoittaminen/kirjailijana oleminen


Vaikka kirjailijuus oli Aila Meriluodolle jo nuoruudesta alkaen ainoa mahdollinen tie ja vaikka hän löi itsensä läpi jo 22-vuotiaana Lasimaalaus-kokoelmallaan tarvitsi hänen kirjailijaidentiteettinsä jatkuvaa vahvistamista. Päiväkirjan mukaan hän usein luki läpi vanhoja kaunokirjallisia tekstejään ja psyykkasi itseään uskomaan omaan kirjoittamiseensa, tekstiensä hyvyyteen ja omaan arvoonsa kirjailijana. Hän myös suhteutti ja vertaili omia tekstejään muiden kirjailijoiden teksteihin, mikä lienee täysin luonnollista kirjailijoiden keskuudessa yleisemminkin.

Päiväkirjan lukijalle mielenkiintoista on seurata miten kirjat syntyvät vähitellen ajatuksen alkuidusta, josta ne vähitellen siirtyvät paperille ja siitä erilaisten kirjoitusprosessien jälkeen kirjaksi tai miten runot syntyvät nopeasti jonkin inspiraation tai muun sysäyksen seurauksena ja vähitellen muotoutuvat kokoelmaksi. Osa ideoista jää pelkästään suunnittelun asteelle ja harmittelinkin, ettei esimerkiksi Ailan suunnitelma porvaristoromaanista 1930-luvulta ikinä edennyt alkuideaa pitemmälle. Aila koki myös päiväkirjan kirjoittamisen auttavan kaunokirjallisessa prosessissa:

Minussa on kaksi maailmaa - ulottuvuutta. Toinen minä kirjoittaa kirjojani, runoa, proosaa. Toisessa kirjoitan päiväkirjaa, sitä konkreettista toimivaa - ja toimimatonta. Ne kaksi painivat keskenään, ehkä auttavatkin toinen toistaan, kun niikseen sattuu. Ei ehkä pitäisi lukea pelkästään näitä päiväkirjoja. Ja ehkä ei pelkästään runojakaan. Ne tukevat toisiaan. Ainakin minussa. Sitä luovaakin puolta.(TK s. 158)

Myös pettymykset kuuluivat kuvaan, Ailakin joutui kokemaan miten kauan vireillä ollut nuorisokirja sai tylyn tuomion kustantajalta. Päiväkirjojen perusteella tuntuu, että Aila koki, että hänen kustantajansa WSOY ei aina ollut tarpeeksi kirjailijansa tukena ja kannustajana ja että häntä vanhenevana kirjailijana oltiin työntämässä sivuraiteille kirjallisesta maailmasta.


Vanheneminen


Kun nykyisin katson peiliin, näen siellä jonkinlaisen "vanhan armon", lähes ruustinnan tai - herra paratkoon - professorskan! En kyllä koskaan ajattele itseäni professorskana. Lyhyt kampaus ja lähes lumivalkoinen tukka (aito - mistä mä sen sain?) korostavat vaikutelmaa. Niinpä niin. Olen hypännyt nuoresta ja nuorekkaasta keski-iästä suoraan arvokkaaseen vanhuuteen. Huvittavaa, kuin näyttelisi jotain roolia. Eikä kuitenkaan näyttele. Huomaan sen kyllä muitten käyttäytymisestä, nuorempien, siihen on tullut jotain kunnioittavaa, holhoavaakin. Omasta mielestäni olen nuori ihminen, joka kävelee vähän huonosti. Ajatteleekin vähän huonosti.(TK, s. 292)

Tekstistä käy hyvin ilmi vanhuuden yllättävyys, se miten Aila koki itsensä toisin kuin peilikuva tai ympäristönreaktiot antoivat ymmärtää. Kuva, jonka hän antaa vanhenemisesta ei ole mieltä ylentävää, erilaiset krempat vaivaavat ja suuri huoli on myös mielen hallinnan menettäminen. Aila tarkkailikin lähes jatkuvasti itsessään oireita dementiasta tai alzheimerista. Vaikka synkkiä sävyjä on paljon, niin ainakin itselleni kuva ei ollut täysin musta ja sellaisena pelottava, sillä päiväkirjan perusteella Aila kuitenkin säilytti mielensä kirkkauden, hän oli aktiivinen ulospäin, seurasi aikaansa ja hänen kykynsä nähdä asioita humoristisesti ja itseironisesti, josta itse pidin paljon läpi koko kirjan, oli tallella. Tosin se, että kirja päättyy puolison kuolemaan rankan sairasteluvaiheen jälkeen jättää jälkeensä surullisen tunnelman kirjan päättävälle lukijalle. Mutta siihenhän se meidän kaikkien elämä päättyy.

Ihminen kuolee liian varhain, hän ei ehdi kypsyä näkemään ohi tavanomaisten, juuri tässä vaiheessa fiksuiltakin tuntuvien käsityksien. Syvemmällä piilee jotakin, yllätyksiä, hurjia ennen aavistamattomia näkemyksiä. Juuri nyt, vanhana, on vapaa ymmärtämään uutta. Ehkä se tapahtuu aivoissa, jotka irtautuvat entisistä totutuista radoistaan. Tämä on komea uusi kokemus, mutta pystyykö sitä enää ilmaisemaan. Ilmaisu on helvetin tärkeää, koko elämäni ajan olen tavoitellut ilmaisua. Miten muuten voisi solmia kontakstia ihmiseen, entiseen, tämänhetkiseen tai tulevaan.

Ilmaisu ja sen kautta saavutettava yhteys toisiin ihmisiin on ollut Aila Meriluodon elämän kantava voima, jota hän läpi elämänsä on tehnyt ja johon oman osansa antavat nämä ajatuksia herättävät päiväkirjat.

Osallistun tällä kirjalla Paulan kirjallista elämää-haasteeseen.

Aikaisemmin kirjasta ovat kirjoittanet Leena Lumi ja Karoliina


14 kommenttia:

  1. Aivan upea kirja esillä - taas kerran! Kiitos haasteeseen osallistumisesta!

    Kirjapino kasvaa ja kasvaa. Sekä tämä että Meriluodon aiempi päiväkirja on otettava luettavaksi. :-)

    On muuten jännittävää, miten monella tapaa päiväkirjaa voi kirjoittaa. Kaikilla on tietysti oma äänensä, mutta esim. minäkin kirjoitan (silloin kun päiväkirjaa kirjoitan) meriluotolaisittain enemmän elämän nurjista puolista kuin onnen hekumasta. Toisaalta voisi olla vaikka kaksi päiväkirjaa, joista toinen olisi hyviä ja toinen huonoja asioita varten. Tietysti asiat on mahsollista myös sekoittaa, mutta se ei sopisi minulle.

    Anne Frankin isä Otto Frank kirjoitti päiväkirjaansa Annen elämäkerran mukaan hyvin lyhytsanaisesti, voisi sanoa jopa sähkösanomatyylisesti. Annen päiväkirjan ilmestymisen päivänä merkintänä on vain "KIRJA". Anne itsehän taas kirjoitti päiväkirjaa kuin kirjeitä ystävälleen.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut Meriluodon omaelämäkerrallisista teksteistä vain Mekko meni taululle, mutta sekä tämä että Vaarallista kokea kiinnostaisi kovasti. Rajalan Meriluoto-elämäkerrassa noita viimeisimmän(kin) avioliiton varjopuolia käsiteltiin aika paljon, mutta ainahan se tuntuu erilaiselta jos henkilö itse kertoo/kirjoittaa.


    Kiinnostaisi myös tuo julkaisematta jäänyt nuortenkirja!

    VastaaPoista
  3. Jaana, Aila on uskaltaja vailla vertaa. Häntä ei ole ohittaminen kun puhutaan suurista naiskirjailijoistamme. Minulla hän ylsi viime vuonna juuri tällä teoksellaan VIIDEN kärkeen. Saattoi olla kolmen parhaankin joukossa...

    Olen ihaillut Ailaa kaikkineen jo teini-iästä. Meitä erottavat vuodet, että hän on äitini ikäinen, ei merkitse mitään. Haluan elää samalla tulella ja rohkeudella kuin Aila. Miten hän laittaakaan itsensä likoon miehiä, hampaita, kremppoja, epäonnistumisia myöten, mutta silti kuulen aina jostain hänen naurunsa...

    Vaarallista kokea oli dynamiittia, mutta Tältä kohtaa ei jää jälkeen ollenkaan, juuri se on Ailaa. Myös se ettei hän imartele vanhuutta, eihän vanhuuskaan imartele meitä.

    Rakastan Ailaa!

    ***

    Kiitos, että toit tämän esille, sillä mitä useampi hänet löytää, myös nuoret lukijat, sen enempi leviää tietyn aikakauden kulttuuri, jossa on uskallettu ja uskallaetaan vastakin. Ja vielä kirjoitetaan pirun hyvin!

    ***

    Lähden nyt linkittämään sinua...Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Paula, olen pahoillani kirjapinosi kasvattamisesta ;)

    Sinulle uskallan tätä suositella erityisesti, sillä tiedän, että olet kiinnostunut kirjailijaelämäkerroista ja kirjoittamisen tavoista.

    Olen jonkin verran tutstunut päiväkirjatutkimukseen oman tutkimukseni tiimoilta ja on olemassa erilaisia konventioita, joilla kirjoitetaan ja niitä luovat muun muassa tällaiset julkaistut päiväkirjat. Esimerkiksi olen ymmärtänyt, että Anne Frankin päiväkirja oli yhdenlaisen trendin luoja, jota muut päiväkirjanpitäjät jäljittelivät jossain määrin, tietenkin omalla äänellään.

    VastaaPoista
  5. Maria, se millainen tuosta nuorten kirjasta oli tarkoitus tulla tai mitä se käsitteli ei juurikaan selviä päiväkirjojen sivuilta. Se oli Ailalla pitkään projektina, hän ei ikään kuin uskaltanut luopua siitä ja kun hän sitten vihdoin lähetti sen kustantajalle sitä ei otettu kustannettavaksi.

    En ole lukenut tuota Rajalan elämäkerta vielä, aikomus kyllä on. Täytyy sitten verrata näitä erilaisia näkökulmia toisiinsa.

    Leena, kävin lukemassa kirjoituksesi molemmista Meriluodon päiväkirjoista kun olin omani tehnyt (aiemmin en uskaltanut). Kirjoituksestasi kävi todellakin ilmi se, mitä Meriluoto on sinulle merkinnyt.

    Pidin myös erittäin paljon siitä, miten humoristisesti,ironisesti ja välillä itseironisesti Aila monia asioita kommentoi. Välillä nauratti niin, että meinasi iltateet purskahtaa naamalle ;)

    Hyvin sanottu tuo, ettei Aila imarrellut vanhuutta, sillä eihän sekään imartele meitä.Näin se juuri on.

    Kiitos linkityksestä.

    VastaaPoista
  6. Voi että. Kirjoitit hienosti tästä, jonka haluaisin lukea. Miten vahva, rehellinen ja surullinenkin kirja varmasti on. Aila Meriluoto on kiinnostanut minua jo kauan, mutta en ole koskaan lukenut mitään hänen elämästään, hänen runojaan onneksi kylläkin.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Katja! Minä olen taas lukenut paljon hänen elämästään, mutten juurikaan kaunokirjallisuutta. Lasimaalaus- ja Sairas tyttö tanssii- runokokoelmat ovat jossain määrin tuttuja, mutta haluaisi lukea esimerkiksi Peter-Peter-romaanin.

    VastaaPoista
  8. Meriluodon tuotanto on aika pitkään kuulunut minulla siihen tutustuttavien listaan, joka alkaa olla jo aika loputon..

    Mutta erityisesti tämä teos kiinnostaa hänen persoonansa myötä ja tuon päiväkirjamaisuutensa takia. Tuo ajatus päiväkirjoista mielen kaatopaikkana on kiehtova! Kirjoitin itse päiväkirjoja kymmenisen vuotta, mutta nyt viimeiseen neljään vuoteen en ole juuri kirjoitellut enää.

    VastaaPoista
  9. Loputtomat listat, tuttu tunne...

    Kirjoitan itsekin päiväkirjaa, säännöllisen epäsäännöllisesti ja usein tällaiset päiväkirjateokset saavat tavan aktivoitumaan ainakin joksikin aikaa. On vain niin kiehtovaa palata vuosien taakse, omaan menneisyyteensä edes pieniltä osin.

    VastaaPoista
  10. Niin, totta vieköön, merkittävää päiväkirjatutkimustakin on varmasti olemassa. Sehän olisi kiinnostavaa. Kiitos, Jaana, kun valotit vähän sitäkin kolkkaa!

    PS. Jos mielesi tekee kirjoittaa erilaisista päiväkirjoista ja ehkäpä kirjallisuudesta niiden lomassa enemmänkin, minä ainakin haluaisin siitä lukea lisää! Jos siis blogikynäsi kaipaa aiheita, poimi tuosta! :-)

    VastaaPoista
  11. Voi kyllä! Minulle tärkein Meriluoto on ollut Vaarallista kokea, mutta oli tämäkin hieno. Samoin kuin Lauri Viita -elämäkerta ja Peter-Peter. Myös Rajalan Meriluoto-elämäkerta oli mielenkiintoinen.

    Ailalla on hienoja runojakin niissä, mitä olen lukenut, mutta minulle hänen päiväkirjansa ovat avautuneet enemmän. Pidin myös tosi paljon Peter-Peterin epistolaarisista rakenneratkaisuista, vaikka tarina oli melkein sanasta sanaan tuttu jo päiväkirjoista.

    Minulla on ilo tuntea joitakin ihmisiä "klaanista", mutta heidän seurassaan ujostelen Ailan fanitustani. :)

    VastaaPoista
  12. Paula, pitääpä laittaa vinkki korvan taakse.

    Karoliina, olenkin ymmärtänyt, että tuossa Peter-Peterissä oli pohjalla Ailan oma kokemus.

    Haluaisin itsekin lukea tuon Rajalan ja olisi hauska lukea se nyt lähitulevaisuudessa, kun tämä on vielä tuoreena mielessä.

    Rohkeasti vain fanitamaan, ehkä löytyy jotain uusia puolia Ailasta ;)

    VastaaPoista
  13. Jaana linkitin tämän omaan juttuuni, sinulla on hyvä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke sekä linkityksestä että kehuista ;)

      Poista