tiistai 18. lokakuuta 2011

Täti ja krokotiili

Merete Mazzarellan teoksen Täti ja krokotiili (Tanten och krokodilen, suom. Kaarina Ripatti, Kirjayhtymä Oy 1995, 280 s.) luin jo pari kuukautta sitten, mutta lähtiessäni Moskovaan kirja jäi Suomeen enkä siksi saanut arviota tehtyä. Nyt syyslomalle tultuani löysin kirjan ja ajattelin siitä muutaman sanan mainita sillä pidin kirjasta kovasti. Jotain vielä on mielessä, vaikka lukemisesta onkin aikaa. Mazzarella on ikään kuin vahingossa hiipinyt suureksi suosikikseni, ensimmäinen häneltä lukemani kirja oli Fredrika Charlotta o.s. Tengström. Kansallisrunoilijan vaimo, joka aivan ansaitusti nosti Fredrika Runebergin esiin miehensä varjosta. Lisää ihastuin Mazzarellaan lukiessani hänen osittain omaelämäkerralliset teoksensa Ensin myytiin piano ja Esitettävänä elämä. Pidän hänen kirpeästä ja huumorintajuisesta, mutta samalla analyyttisestä tyylistään ja tavastaan tuoda asioita esiin.


Täti ja krokotiili on kokoelma kirjoituksia, joissa aiheet liikkuvat laidasta laitaan, Mazzarellan omin sanoin hän kirjoittaa:

Minä kirjoitan muistamisesta, kodista olemassaolon symbolina, suhteestamme esineisiin ja valokuviin. Kirjoitan ystävyydesta, yksinäisyydesta, onnesta ja surusta. Kirjoitan keski-iästä ja alakuloisuudesta - ja siitä miten sen voi voittaa. Pohdiskelen erityyppistä kirjoittamista: kirjoittamista matkoista - sekä ihmiskehosta. 
Viimeisenä kappaleena on eräänlainen jälkikirjoitus kirjaa "Juhlista kotiin", ja siinä kerron äidistäni. (TJK s.13)

Mazzarella käsittelee aiheitaan tutkien niitä eri näkökulmista. Hän käyttää hyväkseen omia kokemuksiaan samoin kuin sukulaistensa ja ystäviensä kokemuksia. Myös erilaisista kirjallisuuden lajeista hän löytää ammennettavaa aiheidensa tarkasteluun, mikä onkin luonnollista kirjallisuuden professorille. Suuresta sitaattimäärästä huolimatta Mazzarellan teoksessa ei ole "leikkaa-liimaa-vaikutelmaa", sillä hän on valinnut sitaatit huolellisesti ja hän tuo niiden kautta esiin erilaisia teemoja uudenlaisessa kontekstisssa. Tämän vuorovaikutuksellisuuden kautta syntyy uusia oivalluksia ja uudenlaisia tapoja nähdä asioita.

Kirjan aiheiden kirjavuus, sen mosaiikkimainen rakenne, aiheuttaa sen, että mitään selkeää kokonaisnäkemystä tiivistetyssä muodossa en pysty kirjasta antamaan (varsinkaan enää kun sen lukemisesta tosiaan on aikaa), mutta varsinkin aiheissa, jotka tulivat lähelle itseä tuntui siltä, että Mazzarellan pohdiskelut usein tuntuivat omilta. Esimerkiksi pohtiessaan kodin merkitystä, yksinäisyyttä, matkalla olemista tai keski-ikäistymistä hän usein tavoittaa samoja tuntoja joita itsekin on pohtinut. Näistä voisi mainita muutamia esimerkkejä, kuten mitä koti meistä kertoo, mitä koti merkitsee sanana tai tunteena, miksei kaikilla ole oikeutta kotiin? Mitä on yksinäisyys ja milloin ihminen on yksinäinen ja kuka sen määrittelee? Onko yksinasuva itsekäs? Pitääkö ihmisen käyttäytyä tietyllä tapaa kun hän on ylittänyt jonkin määrätyn ikäpaalun, onko jotain yleisiä määreitä esimerkiksi keski-iälle ja mitä tapahtuu, jos ihminen ei "tottele" näitä määreitä? Tähän keski-ikäisyyteen liitty myös kirjan nimessä esiintyvä sana "täti". Ketä ja millaisia nämä tädit ovat, voiko stereotyyppistä käsitystä tädeistä murtaa? Kysymysten kautta erilaiset aiheet tulevat tarkastelluiksi useiden näkökulmien kautta ilman että mikään asia olisi niin mustavalkoinen, että se tulisi määritellyksi vain yhden näkökulman kautta. Yksinäisyydellä on hyvät puolensa, mutta sillä on myös varjonsa ja haittansa tai tätejä on erilaisia huolimatta siitä, että he (me?) kaikki ovat tätejä.

Kirjan viimeinen luku on eräänlainen jälkikirjoitus Mazzarellan aiempaa kirjaan Juhlista kotiin, jossa hän äitinsä kuoleman jälkeen kirjoittaa suruaan ulos (vaikka hän ei pidäkään sanasta surutyö) niiden muistiinpanojen pohjalta, joita hän alkoi merkitä muistiin kun hänen äitinsä sairastui. Jälkikirjoituksen ideana on tuoda esiin ensinnäkin ne monet erilaiset näkökulmat, jotka liittyvät toisten elämästä kirjoittamiseen. Jokainen kirjoitettu elämäntarina on vain yksi näkökulma siihen elämäntarinaan, jota kuvataan ja milloinkaan se ei ole täydellinen vaan koko ajan itseään täydentävä. Jälkikirjoitus kertoo myös siitä, miten kirjoittamalla voi jakaa kokemuksiaan ja auttaa muita ihmisiä, mutta myös itseään, ymmärtämään paremmin elämää - ja kuolemaa.




7 kommenttia:

  1. Mazzarella on oma suosikkini myös!Pidän kovin tästä miten kirjoitit .

    VastaaPoista
  2. Mazzarella on minunkin suosikini, luulen, että hyllyssäni on kaikki hänen kirjansa ruotsiksi. Hän pakinoi Hufvudstadsbladetissa noin kerran kuukaudessa, ehkä useamminkin, ja pakinat ovat aina täyttä tavaraa.

    VastaaPoista
  3. Minulla on tämä osittain lukematta, täytyy joskus palata. Ja tuo Juhlista kotiin pitää lukea myös!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maria!

    Pirkko, minulla on vielä monta Mazzarellaa lukematta. Onneksi!

    Maria, palaa ihmeessä. Minulla on myös "Juhlista kotiin" lukematta. Pitää etsiä se käsiin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  5. Minä käyn aina huokailemassa kaikki kirjablogien Mazzarella-jutut. Tyhmää on se, että olen lukenut häneltä vain Illalla pelataan Afrikan tähteä, sillä pidin siitä ihan todella paljon. Lukeva elämäni nyt vain on tällä erää sellaista, etten tahdo usein ehtiä vanhempien teosten kimppuun, ja lisäksi niitäkin on jonoissa ja pinoissa hirveät määrät.

    Pyrin kuitenkin lukemaan pian ainakin hyllystäni löytyvät Juhlista kotiin sekä Uskottomuuden houkutus. Tämäkin - niin kuin oikeastaan kaikki muutkin - kuulostaa kyllä hyvältä. Pidän älykkäiden ihmisten arkielämän havainnoinnista.

    VastaaPoista
  6. itse unohdin lukemisistani tuon Illalla... Se oli saman tyyppistä havainnointia kuin tämä. Pidin siitäkin kovasti.

    Voi sinua kiirellistä Karoliinaa, toivottavasti sinulla ainakin on joululomalla aikaa syventyä muihinkin kuin "työkirjoihin". Mulla taas on vähän tosin päin, että luen niin paljon vanhempaa kirjallisuutta, että uudet jää lukematta suurelta osin. Tulen niiden kanssa aina jälkijunassa.

    Minäkin pidän älykkäiden ihmisten arkihavannoista. Hyvin sanottu.

    VastaaPoista
  7. En minä niin kauhean kiireinen ole, ja työkirjojen lisäksi uutuuksiin keskittyminen on sellainen vapaaehtoinen velvollisuus. :) Pysyn mielelläni kärryillä siitä, mitä kirjamaailmassa tapahtuu - ja siitä on toki myös työelämän kannalta hyötyä - joten luen ilolla uutuuksia. Mutta välillä toki harmittaa, kun olisi niin paljon vanhojakin kirjoja, joita haluaisi lukea. Harmi kun ei voi pelkästään vain tässä elämässä lukea. :D

    VastaaPoista