tiistai 1. marraskuuta 2011

Lehtiä syksyn arkistosta


















Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta. 2011. Tomas Skarfeltin muistiinpanoja. Otava.
Suomennos ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta Blar ur höstens arkiv.
Suom. Caj Westerberg.

Ikävä mielenvikainen marraskuu on koittanut. Sillä on kolhiintunut maine, syvään juurtunut, ja kuitenkin, ryysyjen alla: lämmin sydän. Pajussa on jo nuput. Ehkä ne kuolevat, kun talvi ryhdistäytyy. Nyt ne sädehtivät vähin äänin kuin merkkinä siitä, että kevät koittaa. Merkillistä. (LSA, 137)

Helmikuussa 2011 kuolleen Bo Carpelanin postuumisti julkaistu teos tuo eteemme vanhan miehen, joka kirjoittaa elämäänsä, merkitsee itseään muistiin. Tomas Skarfelt on eläkkeellä oleva tilastotieteilijä, jolle kirjoittaminen on aina ollut tärkeä asia työn ohella. Hän palaa lapsuutensa maisemiin Uddaan kirjoittamaan ja ollakseen lähellä 94-vuotiasta äitiään. Tutussa ympäristössä hän palaa elämässään taaksepäin, lapsuuden muistoihin, joissa ovat läsnä nyt sairaana oleva äiti, mutta myös kuollut isä. Tässä elämänvaiheessa Tomaksessa sekoittuvat mennyt, lapsuus ja oleva, vanhuus. "Sulassa sovussa minussa on kaksi osaa: vanha äijä ja hämmästynyt lapsi" (LSA, 193).

Vanhuus on jotakin, joka ajoittain tuntuu käsittämättömältä, ajoittain pelottavalta. Se on elämän syksy, joka vähitellen pudottaa kaikki lehtensä. Tomas pyrkii keräämään näitä elämänsä lehtiä ylös omaan arkistoonsa kirjoittamalla. Vaikka hän aika ajoin suhtautuu epäilevästi kirjoittamiseensa, se on kuitenkin elinehto. Samoin kuin musiikki ja muu taide sekä ympäröivä luonto. Kirpeän ironisesti Tomas sen sijaan suhtautuu nykyaikaan, joka tarjoaa TV:n välityksellä ihmisille jos minkälaista roskaa mielen virkistykseksi.

Elämän syksy on myös valmistautumista kuolemaan. Marraskuu on kuoleman kuukausi. Vielä ei kuitenkaan ole Tomaksen vuoro vaan marraskuussa hän hyvästelee äitinsä viimeisen kerran, Äitinsä, jolle hän viimeiseen hetkeen saakka oli ollut lapsi. Tomas olisi seuraava. Mutta niin kuin alun lainauksenikin kertoo marraskuussa on pajuissa jo nähtävissä kevään nuput. Tomaksen elämässä kevättä merkitsee ainakin Slanten, naapurin 5-vuotias poika, joka uteliaasti hivuttautuu sekä Tomaksen että hänen äitinsä maailmaan ja antaa sille valoa pimeydessä.

Slanten sanoo: Hyvä. Hän kääntyy ja juoksee takaisin, sisälle lämpimään,pois marraskuun pimeästä. Lyhty heiluu iloisesti hänen kädessään. Sen näen viimeiseksi ennen kuin tie kaartuu metsään, pimeään. (LSA, 206)

Carpelanin kirja on alaotsikkonsa mukaisesti muistiinpanoja. Se on kokoelma frgmentaarisia lukuja, jotka koostuvat kirjoittajan mietteistä kirjoittamisesta ja taiteesta, muistoista, arkipäivän havannoista, unista, tulevaisuuden kuvista, jotka usein ovat pelottavia ja käsittämättömiä. Sitä määrittää melankolisuus ja kaipuu kauneuteen. Helsingin Sanomissa arvostelija Jukka Koskelainen määritti kirjan romaanin ja proosarunon väliin. Runouteen viittaa ainakin kirjan kieli, joka ajoittain leikittelee sanoilla, ajoittain tajunnanvirtaisesti liikkuu mielikuvasta toiseen. Kieli on kaunista, mutta hitaasti luettavaa juuri tämän ajoittaisen tajunnanvirtaisuuden johdosta. Itselleni oli alkuun vaikeaa päästä mukaan kirjan kieleen ja kirja olikin lepäämässä parisen viikkoa. Kun muutama päivä sitten aloitin kirjan uudelleen, jotain oli tapahtunut. Pääsin mukaan kirjaan ja sen rytmiin, tosin aika ajoin oli pakko pitää taukoja, kun ajatus herpaantui. Toisaalta nämä tauot olivat myös hyväksi, sillä silloin oli aikaa pureskella sitä mitä oli juuri lukenut ja ehkä palata aika ajoin taaksepäin lukemassaan. Uskon, että palaan tähän kirjaan uudestaan jossain vaiheessa ja ehkä muistikirjan ja kynän kanssa, sillä kirja vilisi niin kauniita ajatuksia ja lauseita, että olisi tähänkin tehnyt mieli lainata lähes joka sivulta jotain. Tähän loppuun minun onkin lainattava kappale, joka itselleni henkilökohtaisesti, arkistoja paljon kolunneena herätti paljon ajatuksia:

Arkisto tallentaa elettyä elämää, käytettyjä tai tuhottuja ajatuksia, totuuksia, jotka aika on vahvistanut tai kumonnut, se sisältää muistiinpanoja, päiväkirjoja ja aikakauslehtiä. Arkiston käytävillä kuuluu heikko mutta yksitoikkoinen vaikerrus, valitus, siellä kimmeltää alituisessa liikkeessä oleva hienojakoinen faktojen pölypilvi. Arkistoihin kerääntyvät kuolleet ja heidän tekstinsä, tuli rypistää kirjeitä, myrskyaallot heittävät rantaan sinettejä ja dokumentteja, varjonkaltaiset tutkijat kumartuvat historian ylle sen maatessa ruumiina leikkauspöydällä valmiina vertavuotavaan analyysiin ja paljastavaan ruumiinavaukseen. (LSA, 78)

Hienoja arvioita kirjasta ovat tehneet: KatjaMariaMinnaJoana ja Anna Elina


13 kommenttia:

  1. Kirjasta olen lukenut vain poimimasi hienot kohdat, mutta kirjoituksesi perusteella vaikuttaa siltä, että alkuun liittämäsi valokuva sopii kirjaan aivan mainiosti. Kuva on äijämäisellä tavalla kaunis. Surullinenkin kuva on. Metsä on riuhtaistu paikoiltaan ja sumu kulkee sen paikalla kuin haamu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvakehuista, kuva tosiaan on sillä tavalla "äijämäinen", että se on mieheni ottama lähimetsässämme olevalta hakkuuaukiolta. Välitän kehut hänelle.
    Minustakin kuva sopii loistavasti tämän ko. kirjan tunnelmaan.

    VastaaPoista
  3. Hienosti kirjoitit jälleen kerran, Jaana. Minäkin kehun miehesi ottamaa kuvaa, se tosiaan sopii kirjaan. Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa marraskuu.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maria, sekä omasta että mieheni puolesta ;)

    VastaaPoista
  5. Minä tunnen usvaista surua, että tämä kirja jäi kirjamessujen touhotuksessa hankkimatta. En ajatellut tätä ensin lukea, sillä minulla oli kunnia tuntea Carpelan ja haluaisin muistaa vain ne muut kirjat, joissa hänen iloiset tervehdyksensä...Kansi on järisyttävän kaunis ja Bon teksti varmaan jälleen taikaa.

    Minulle tapahtui Axelin lukemisen jälkeen asioita. Luin kirjan liian monta kertaa ja minusta on tehty ko. kirjan yhteydessä jopa haastattelu maakunnan päälehteen. Axelin kautta löysin Sibeliuksen elämänkerran ja sitten tuli Sibeliuksen musiikki. Axelia on paljosta kiittäminen ja sitä kautta Carpelania.

    Olen huomannut, että jos kirja ei heti vedä, se todellakin kannattaa laittaa 'lepäämään'. Toisella kerralla kaikki yleensä onkin kuin muusta elämästä.

    VastaaPoista
  6. Jotkin kirjat vain menevät ihon alle niin kuin sinulle tämä Axel.

    Se on myös minun lempikirjani Carpelanilta. En tosin ole lukenut kirjaa kuin kerran, mutta se löytyy hyllystä ja voin siihen tarttua.

    Tosiaan tämä "lepäämään" jättäminen oli hyvä ratkaisu. Usein annan nykyään vähän liiankin helposti periksi, jos kirja ei vedä. Nuorempana tosin takkusin pitkäänkin kirjojen kanssa ja luin niitä vaikka väkisin, mutta nykyään tuntuu, että maailma on pullollaan lukemista odottavia kirjoja ja silloin ei voi takertua yhteen.

    VastaaPoista
  7. Olen halunnut pitkään lukea Carpelania, mutta en ole saanut toimeksi, mutta tämä valaa uskoa yrittää :)

    VastaaPoista
  8. Jokke, suosittelen kyllä Carpelania sydämestäni. Hyvä jos sait tästä kirjoituksestani uudenlaista innostusta.

    VastaaPoista
  9. Minulle tämä oli eräs koko kirjavuoteni huippukohdista. Ei ehkä paras romaanina juuri fragmentaarisuutensa ja runollisuutensa vuoksi, mutta kauneutensa ja antamiensa ajatusten vuoksi ehdottomasti. Tästä kirjasta tulee varmasti sellainen aarre, johon on hyvä palata jatkossakin.

    VastaaPoista
  10. Minullekin tämä oli yksi parhaista tänä vuonna lukemista kirjoista ja ensimmäinen kirja, jolle annoin blogissani viisi tähteä (tosin miinuksella varustettuna). Surullinen, mutta siitä huolimatta upea ja kaunis teos. Minäkin luulen tähän kirjaan vielä palaavani (tosin lukemani nide oli kirjaston, mutta aion hankkia tämän kirjan vielä itselleni).

    VastaaPoista
  11. Katja ja Anna Elina kävin lukemassa teidän arvionne, kun olin omani kirjoittanut ja niistä kyllä huomaa ja huokuu, että olette todella pitäneet kirjasta.

    Varmasti palaan minäkin vielä tähän kirjaan ja onneksi se löytyy hyllystä.

    VastaaPoista
  12. Upeat kuvat.

    Luulen, että pitäisin tästä. Olen sellainen proosarunoihminen muutenkin, joten...tuo kieli on niin eleganttia.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kuvakehuista Kirjailijatar!

    Uskon, että pitäisit Carpelanin kielestä, sen kauneudesta ja runollisuudesta.

    VastaaPoista