lauantai 10. joulukuuta 2011

Jumalan sana


Kari Hotakaisen uutuus Jumalan sana ( Siltala 2011,  323 s.) on yksi kuluneen vuoden eniten esillä olleita kirjoja. Tämä tietenkin sopii kirjailijalle, joka jo vuosia on ollut yksi maan eturivin kirjailijoista ja joka on palkittu myös Finlandia-palkinnolla. Esilläoloon liittyy myös kirjan tematiikka, joka on tätä päivää pohtiessaan paljon puhuttujen markkinavoimien mahtia yksittäisen ihmisen elämään, talouden merkitystä yhteiskunnan rattaiden ensisijaisena pyörittäjänä. Samalla luodaan katse myös menneeseen maailmaan, joka ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin kaukana, vain yhden sukupolven päässä Konsernin johtaja Jukka Hopeaniemen maailmasta. Hopeaniemen isä Uljas Hopeaniemi teki bisnestä aivan eri tyylillä kuin poikansa. Uljaksen aikaan tärkeintä oli, että pää kesti vetää niin paljon viinaa, kuin idänkauppa ja muut tärkeät sosiaaliset verkostot vaativat.

Rakenteeltaan kirja on yhden päivän romaani ja tapahtumat saavat alkunsa kun Konsernin johtaja on jumissa  Saariselällä. Tulivuori on purkautunut Islannissa ja lennot jäävät lentämättä. Junalla Hopeaniemi ei suostu kulkemaan ja siksi hän soittaa kuolleen isänsäjo  elääkkeellä olevan autonkuljettajan Armaksen hakemaan itsensä etelään, sillä aamulla hänen olisi oltava aamutelevison lähetyksessä. Armas suostuu kyyditsemään Konsernin johtajan saatuaan palkaksi sen mitä pyytää. Tästä alkaa matka läpi Suomen ja samalla läpi Hopeaniemen elämän, joka lopulta saa uuden muodon Huomenta maa-lähetyksen jälkeen.

Matkan aikana Armas saa toimia Hopeaniemen kuuntelijana, kommentoijana ja peilinä ihmisenä olemisesta. Armas tekee tämän kaiken ammatillisesti ja eleettömästi, kuten hän oli tottunut niinä monina vuosina tekemään, kun hän oli kuljettanut Hopeaniemen isää. Samalla Armas antaa kasvot myös sille tavalliselle ihmiselle, piensijoittajalle, joka markkinavoimien myllerryksessä yrittää elää omaa elämäänsä. Toisaalta samalla tavoin kuin Armas, niin myös Hopeaniemi oli markkinavoimien merkitsemä. Suuren konsernin johtajana hän oli niiden käytössä ympäri vuorokauden, eivätkä markkinavoimat suvainneet pienintäkään epäonnistumista. Kateellisena Hopeaniemi miettikin tavallisia papaerimiehiä, joilla oli mahdollisuus lähteä kuuden viikon kesälomalle ja jättää työ taakseen.

Yhtenä tärkeänä teemana kirjassa soi musiikki ja se myös yhdistää isän ja pojan. Vaikka musiikkimaku on eri, niin musiikin kautta molemmat pääsivät hetkeksi pois siitä maailmasta, joka ulkopuolella odotti vaatimuksineen.

Armas muistaa laulut ja musiikit, jotka soivat autossa ja auto muuttui omaksi maailmakseen ja he yhdessä ukon kanssa hyräilivät ja matkivat isoon ääneen tietä mahan pohjalta suuren salin seinille ja ihmisten korviin, sillä lailla velat muuttuivat saataviksi, vekselit vaniljakiisseliksi ja huolet karkasivat päästä tuulen suhinaan ja kelirikkoinen tie Lincolnin alla oli hetken Sisilian vuoriston kylkeen kietaistu serpentiini. ( JS, s. 248)

Musiikilliseen tyyliin koko romaani on jaettu musiikin tekemisen mukaan sanoihin, säveleen ja sovitukseen. Sovitus on myös osa koko romaanin läpi kulkevaa, jo kirjan nimestä alkaen, raamatullista allegoriaa.On isä ja poika, on myös sovitus, jonka Hopeaniemi lopulta suorittaa. Ja kaiken takana usko; markkinavoimiinko?

Jollei kirjan kirjoittajana olisi juuri Kari Hotakainen, en olisi kuuna päivänä tarttunut tällaisen aihepiirinin kirjaan. Se ei vaan kiinnosta tällaista hömppähumanistia. Tiesin kuitenkin, että Hotakaiseen voi luottaa, hänen tapaansa kuvata ihmistä, joka ahdistavuudessaankin saa ajoittain humoristisia piirteitä, hänen kielelliseen taitavuuteensa, joka tuo esiin tuoreita sanomisen tapoja. Näihin en pettynytkään, mutta pakko sanoa, että kirjan aihepiiri puudutti sen verran, että mitään suurta lukukokemusta tästä ei tullut, kuten esimerkiksi Juoksuhaudantiestä. 

Kirja on ollut laajasti esillä ja sen ovat lukenee muun muassa SallaJoriTessaValkoinen kirahvi.

P.S. En tiedä olinko ainoa jolle tämä kirja toi mieleen John Simonin Koneen ruhtinaan, joka on Kone-yhtiön johtajan Pekka Herlinin elämäkerta. Jos suomalainen liike-elämä korkealla tasolla kiinnostaa kannatta lukea tämä hyvin rakennettu ja kirjoitettu elämäkerta.

Toinen P.S. Mitä mieltä olette kirjan kannesta? Minusta se on vähän kökkö.

Edit. Nyt kun kävin linkittämäni arviot kunnolla läpi, niin huomasin, että ainakin Tessa oli löytänyt yhteyden Jumalan sanan ja Koneen ruhtinaan välille.

15 kommenttia:

  1. Minusta kansi on "levoton", joskaan en ole kirjaa lukenut. Arviosi oli mielenkiintoinen ja myös arviosi analogiasta muihin teoksiin.
    Kirja Jumalan sana jäi Suomessa pois otsikoista Finlandia ehdokasnimityksen jälkeen, ja nyt oli SK 48 ja HS:ssa oli arvioita matkasta Moskovasta Mongoliaan hytissä nro 6, josta kertovaa teosta en ole lukenut.

    VastaaPoista
  2. Tämä on niitä kirjoja, jonka aion lukea "sitten joskus". Minulla oli ilo päästä kuulemaan Hotakaista muutama viikko sitten ja hän kertoi aika laajasti musiikin merkitykestä juuri tässä kirjassa.

    Minäkin olen hömppähumanisti ja mietin samaa, että kirja kiinnostaa nimenomaan siksi, että on Hotakaisen kirjoittama.

    Kirjan kansi ei ole mitenkään kaunis, mutta voisin hyvin kuvitella sen sopivan kirjan henkeen. Siksi tykkään siitä. :)

    VastaaPoista
  3. Jokke, kun vertaan tätä Hotakaista esimerkiksi Juoksuhaudantiehen, joka sai Finlandian, niin ei tämä samalla tavalla ollut Finlandian arvoinen.

    Katja, toinen hömppähumanisti, olisi ollut tosi mielenkiintoista päästä kuuntelemaan noita Hotakaisen omia mietteitä kirjan musiikkiteemasta.

    Minusta kansi on suoraan sanoen vähän lapsellinen, siihen on kuvien avulla yritetty tuoda tarinaa. En yleensä edes kiinnitä paljon huomiota kirjan kansiin, mutta tämä jotenkin pisti silmään. Toisaalta, jos huomio kiinnittyy siihen, niin se on myös hyvä asia.

    VastaaPoista
  4. Minulle ei Juoksuhaudantie niin kovasti kolahtanut, mutta tämä kiinnostaa silti aihepiiirinsä tähde. Eiköhän tämä jossain vaiheessa tule kirjastossa vastaan =)

    VastaaPoista
  5. Minusta kansi on sarjakuvamaisuudessaan hyvä ja onnistunut! Mielestäni "hömppähumanismin" ei pitäisi rajata kirjan lukijakuntaa, koska kyllähän talous koskettaa kaikkia. Oletan, että esimerkiksi sinä asut asunnossa, ja varmaankin maksat siitä joko vastiketta, lainanlyhennystä tai vuokraa. Asumiskuluihin globaalin talouden käänteet kyllä vaikuttavat. Jos sinulla ei ole asumiskuluja, varmaankin syöt ruokaa? Myös ruoan hintoihin talouselämän käänteet vaikuttavat.

    VastaaPoista
  6. En ole tätä lukenut, mutta aion lukea kyllä ensi vuoden puolella kun käsiini osuu vaikkapa kirjastossa. Juoksuhaudantien myötä olen kiinnostunut Hotakaisen tuotannosta ja tämänkin aihepiiri on varmasti juuri hänen tarjoilemanaan erityisen kiinnostava.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Booksy, minulle Juoksuhaudantie on ollut tähän mennessä paras Hotakainen. Ihmisen osaa en ole vielä lukenut, mutta se kiinnostaa kovasti.

    Salla, puhuin vain itsestäni, en yleensä "hömppähumanisteista", joista monia kirja saattaa kiinnostaa huomattavasti enemmän, ja olihan siinä myös humaaninen puolensa.
    Tunnistan kyllä taloudelliset realiteetit oikeassa elämässä, mutta nyt puhutaan kirjallisuudesta ja siitä mikä ketäkin lukijana miellyttää. Minä en vain jaksa innostua tämän aihepiirin kirjoista, joten usein ne jäävät lukematta.

    Susa, varmasti kannattaa lukea, jos vain pitää Hotakaisen tyylistä.

    VastaaPoista
  9. Hotakaisen Juoksuhaudantien ja Klassikon olen lukenut, ja edellisestä postannutkin, kuten Ilman paitaa kokoelmasta.

    Hotakainen oli tv-haastattelussa juuri, ja minusta hän vaikuttaa ulospäin hyvin ujolta ja vaatimattomalta, mutta hyvin älykkäältä.

    VastaaPoista
  10. Enpä ole aiemmin edes kiinnittänyt erityistä huomiota tämän kirjan kanteen, olen vain vilkaissut, että jotain värejä ja piirroksia. Ei tuo ehkä esteettisesti oikein pure minuun, mutta jotenkin hotakaismainen se kyllä on, tavallaan. Tai sellainen fiilis tulee.

    Haluaisin kyllä lukea tämän, sillä olen innostunut suomalaisista mieskirjailijoista ihan uudella tavalla kuluneen syksyn aikana (kiitos Tuomas Kyrön!) ja ne muutamat Hotakaiset, jotka olen lukenut, ovat olleet miellyttäviä lukukokemuksia.

    VastaaPoista
  11. Jokke, näin mainoksen tuosta Hotakaisen haastattelusta, olisi kiinnostavaa nähdä se.

    Suketus, sopii varmasti hyvin Kyrön jatkoksi.

    VastaaPoista
  12. Täällä yksi hömppähumanisti lisää ilmoittautuu. Ja minä pidin tästä kirjasta. Nautin Hotakaisen kielestä ja hänen humoristisesta ja humaanista tavastaan kuvata ihmisiä.

    Mutta kansi...minustakin vähän kökkö.

    VastaaPoista
  13. Kirjailja, tervetuloa hömppähumanistien joukkoon. Vaikka kirja ei minuun ihan täysillä iskenytkään, niin on pakko vain ihailla Hotakaisen taitavuutta.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kiinnostavasta arviotsta, Jaana! Luin mielenkiinnolla tuota musiikkiosuutta, joka itselläni jäi aivan liian vähälle huomiolle. Kiinnstavaa!

    Minä pidän kannesta. Se erottuu edukseen kirjamassasta. Sarjakuvamaisuus sopii mielestäni hyvin kirjaan. Se tekee kaksiulotteiseksi sen, mikä on monitahoista ja vaikeasti hahmotettavaa, vähän niin kuin rahakin elämässä.

    VastaaPoista
  15. Ole hyvä, Valkoinen Kirahvi. Myös sinun arviosi oli erittäin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista