keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Lontoo - Kirjailijan kaupunki



Matkakuumeen iskiessä ei aina ole mahdollista päästä matkalle, mutta onneksi on erilaisia matkaoppaita ja matkakirjoja, jotka antavat unelmille ja kuvitelmille siivet ja hieman helpottavat kuumeista oloa. Itselleni erityisen mieluisia tähän tarkoitukseen ovat olleet SKS:n julkaiseman Kirjailijan kaupunki-sarjan kirjat ja olen jo aiemmin kirjoittanut Berliinistä ja Tarttosta. Viimeisimpänä olen käynyt kirjailijoiden mukana Lontoossa Marjaana Niemen toimittaman Lontoo. Kirjailijan kaupunki ( SKS 2008) teoksen myötävaikutuksella. "Oikeassa elämässä" olen käynyt Lontossa neljä kertaa, joista kaksi viimeistä kertaa osuu tähän kuluvaan vuoteen 2011. Syy tämän vuotisille matkoille on ollut se, että vanhin tyttäreni oli työharjoittelussa kaupungissa, joka on aina ollut hänen lempikaupunkinsa, ja luulenkin, että tulevaisuudessa jossain vaiheessa saan taas vierailla hänen luonaan siellä.



Kirjan idea on esitellä Lontoota eri aikoina ja eri näkökulmista suomalaisten kävijöiden silmin. Marjaana Niemi tiivistää esipuheessaan kirjan olemuksen seuraavasti:

Tämä kirja ei - ainakaan ensisijaisesti - tavoittele Lontoon sisintä olemusta, vaikka se ehkä siitä jotain paljastaakin. Pääosassa on kahden kulttuurin kohtaaminen. Tarkoituksena on pohtia ja kuvata sitä, miten suomalaiset kirjailijat, toimittajat, tutkijat ja kulttuurivaikuttajat ovat eri aikoina nähneet ja kokeneet maailmankaupunki Lontoon. Miten he ovat kuvanneet Lontoota ja sen elämää romaaneissaan, runoissaan, lehtiartikkeleissaan, matkakertomuksissaan ja kirjeissään? Mistä asioista he kertovat ja millä tavoin, ja mistä he taas vaikenevat? Mitä he muistavat ja haluavat muidenkin muistavan? (LKK, s. vii)

Suomalaisten ensimmäiset dokumentoidut kuvaukset Lontoosta ovat 1700-luvun lopulta runoilija Frans Mikael Franzenin kirjasta Resedagbok 1795-1796, sen jälkeen kokemuksiaan tuovat esiin muun muassa Sakari Topelius, J. V. Snellman, Aino Kallas, Helmi Krohn, Tove Jansson, Pentti Saarikoski ja matka jatkuu aina 2000-luvulle asti. Parhaimmillaan kirja on mielestäni dokumentoidessaan vähän vanhempia aikoja, sillä mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan sitä sirpaleisemmaksi muistiinmerkinnät käyvät. Erityisesti pidin Aino Kallaksen ja Helmi Krohnin kirjoituksista, sillä niistä välittyi kaupungin monipuolinen tuntemus, tosin myös Saarikosken ajatukset "saarikoskimaisuudessaan" olivat viihdyttäviä ja usein paljon puhuvia. Aiheeltaan kirja kattaa kirjon ensivaikutelmien kuvaamisesta jäähyväisiin ja kokemukset Lontoosta tuodaan esiin näiden välillä. Lontoo oli maailman suurin kaupunki 1920-luvulle saakka ja brittiläisen imperiumin ehdoton keskus. Nämä yhdessä loivat kaupunkiin erityispiirteitä, joita pienestä syrjäisestä Suomesta saapuneet matkailijat kilvan ihmettelivät. Kirjassa käydään läpi suomalaisten kokemuksia ja näkemyksiä Lontoon arkkitehtuurista, nähtävyyksistä, kulttuuririennoista, säästä, ravintoloista, arkielämästä ja juhlista. Niissä pohditaan myös suurkaupungin uhkia, brittiläisen imperiumin politiikkaa, kansainvälisyyttä, sotakokemuksia maailamansotien ajalta, brittiläistä luokkayhteiskuntaa ja sukupuolten välisiä suhteita.


Itse luin erityisen kiinnostuneena kuvauksia suomalaisten kokemuksista brittiläisestä luokkayhteiskunnasta. Näkyvää jyrkkää rajaa köyhien ja rikkaiden välillä kummasteltiin, sillä Suomessa samanlaiseen ei oltu totuttu.  Jotkut ottivat osaa, kuten esimerkiksi Helmi Krohn 1920-luvulla, nähtävyyskierrokselle Lontoo köyhimpiin osiin East Endiin:

East End vetää jokaisen muukalaisen huomion puoleensa. Tätä silmälläpitäen matkailutoimisto Thomas Cook & C:o järjestää joka ilta lämpimänä vuodenaikana ajoretkiä Lontoon itäosaan, jolloin matkailijat ovat tilaisuudessa näkemään ainakin hiukan katuelämää. Olin kerran tällaisella ajoretkellä mukana. [...] Yhä levottomammaksi ympäristö muuttui, mitä kauemmaksi me saavuimme. Varsinkin juutalais- ja kiinalaiskortteleissa melu yltyi korviasärkeväksi, sillä myöhäisestä illasta huolimatta kadut olivat täynnä lapsia, jotka huutaen ja kirkuen juoksivat isojen voimavaunujen jäljessä, hyppäsivät astinlaudoille ja tarrautuivat taakse kiinni. Heittipä jokunen kivenkin jälkeemme. Tällainen näytäntö uudsituu näillä kurjuuden kaduilla joka ainoa ilta, mutta nepä luule, että monenkaan, joka kerran on ollut sitä näkemässä, tekee mieli uudistaa käyntiänsä. Minuun ainakin se vaikutti kovin vastemielisesti, sillä eihän ole oikein asettaa ihmisiä, olkoon he miten kurjia tahansa, toisten parempiosaisten maalitauluksi. (LKK, s.163)

Helmi Krohn tunsi kuitenkin jonkinlaista empatiaa köyhien kortteleiden ihmisiä kohtaan, mutta samaa ei voi sanoa kaikista matkailijoista. Monet pitivät näitä ihmisiä rodullisesti alempiarvoisena ja siksi katsoivat, että tällä väestönosalla ei ollut mahdollisuuksia parantaa elämänsä laatua, Aino Kallaksen sanoin "slummiväestön sekä ruumiillisessa että sielullisessa ala-arvoisuudessa" oli syy siihen, että näistä köyhyyden kortteleista oli mahdoton päästä eroon. Näissä kannanotoissa kaikuvat 1900-luvun rotukysymykseen ja perintötekijöiden määrittämään ihmisluontoon liittyvät näkemykset, jotka sitten muutamia vuosia myöhemmin saivat kaikkein tuhoisimman ilmauksensa natsi-saksan politiikassa.

Mutta nyt kevyempiin puheenaiheisiin. Paljon keskustelua suomalaisten keskuudessa herättivät Lontoon sääolot hernerokkasumuineen ja hiililaskeutumineen. Ihmeteltiin talojen nokisuutta, hernerokkasumun läpitunkevuutta, toisaalta käytiin myös ihastelemassa kevään ja kesän kukkaloistoa ympäröivällä maaseudulla ja kaupungin puistoissa, jotka samalla saivat toimia ihmisten sunnuntaiolohuoneina ja näyttäytymispaikkoina. Lopetankin " Lontoon raporttini" muutamaan puistokuvaan viime keväiseltä matkaltamme. Olimme kertakaikkiaan säiden jumalten suosiossa, sillä huhtikuun alussa Lontoossa oli kesäisen lämmintä ja aurinkoista ja jokapaikassa kukkivat kukat.

Lontoolaiset rakastavat kevätkukkia ja lähtevät varsinkin sunnuntaisin kymmenintuhansin joukoin puistoihin niitä ihailemaan. Niinpä ilmoitetaan lehdissä ja autobussien ikkunoissa, milloin mitkäkin kukat kukkivat - on "daddofil-", "narsissi-" ja "blue bell-" viikko, sillä jollei pidä varaansa ja lähde oikeana aikana kukintaa katsomaan, niin koko ihanuus menee hukkaan. (LKK s. 213)




13 kommenttia:

  1. Koska en ole päässyt vielä kuin Lontoon lentökentälle, elän sen aavistuksen vallassa, että Lontoo kolahtaa minuun ja lujaa, kun siellä vihdoin olemme. Mieheni on työnsä puolesta matkustanut niin paljon, että hänelle kaupungit ovat jo melkein toistensa kaltaisia, joten ehkä Lontoosta jatakamme kauas maaseudulle ja lopulta meren rannalle.

    Nykyään olen huomannut, että Lontoon matkoissa oikein painotetaan Brooklyniä eli siis vain sinne motolla: Siellä on kaikki. No minulle varmaan, sillä Ian McEwan mm. asuu siellä;-)

    Kiinnostava postaus!

    VastaaPoista
  2. Tämä SKS:n sarja on aivan ihana! Olen lukenut vain Pariisi-kirjan, mutta tutustun jossain vaiheessa noihin muihinkin.

    Onkohan yhdessä kuvassasi Gandhin patsas Tavistock-aukiolla vai erehdynkö kokonaan?

    VastaaPoista
  3. Hassua, tulin juuri eilen matkalta, jolle näin jälkiviisaana ei olisi kannattanut edes lähteä, ja nyt heti yhden yön unien jälkeen matkailun ihanuus kolahtaa heti uudestaan. Lontoossa olisi ihanaa käydä jälleen, viimeksi olin siellä veljeni kanssa yli viisi vuotta sitten, mutta silti se tuntuu hyvin elävältä kokemukselta edelleen. Tämä Kirjailijan kaupunki -sarja on kyllä ihastuttava, olen itse lukenut ainakin sen Berliini-osan.

    VastaaPoista
  4. Leena,minulle Lontoo ei ensimmäisillä kerroilla oikein iskenyt, vasta kahdella viimeisellä reissulla kaupunki on alkanut tuntumaan omalta.Ehkä siinä on tyttärelläni oma vaikutuksensa.

    Margit, kyllä se on Gandhi, oikein bongattu.

    Pariisi-kirja minulta puuttuu, sen haluaisin myös itselleni, samoin Rooma-kirjan.

    Suketus, kävinkin lukemassa kokemuksistasi. Tosi harmi, kun matka meni niin kuin se meni, mutta kiva, jos tästä postuksesta sait taas uutta intoa matkailuun.

    VastaaPoista
  5. Tämä on minulla hyllyssä valmiina: odottelemassa Lontoon matkaa. En ole Lontoossa käynyt ja aivan varma en ole siitä, onko se minulle kaupunki, joka menee sieluun ja sydämeen. Pariisin kirjan olen silmäillyt ja pidän tästä sarjasta valtavasti. Toiveissa on matka Lontooseen kirjasiskoni kanssa - ajatella sitä kirjakaupoissa luuhaamista!

    VastaaPoista
  6. Hei Jaana, kun luin tekstiäsi, niin ihmettelin, että onko meillä sama kirja, mutta ei sittenkään. Minulla on myös SKS:n kustanma Hapulin Ulkomailla, joka kertoo suomalaisnaisten matkustamisesta ja matkakertomuksista maailmansotien välissä. Siellä on myös Helmi Krohnista ja Lontoosta juttua. En ole kirjaa kuin vasta selaillut, mutta täytyypä lukea pian! Oikein kiinnostavaa!

    VastaaPoista
  7. Valkoinen kirahvi, ainakin kirjakaupat Lontoossa ovat mahtavia, jollei muuten innostu.

    Sara, olen lukenut tuon mainitsemasi Hapulin kirjan, pidin siitä kovasti.
    Näistä Kirjailijan kaupunki kirjoista Hapuli on toimittanut kirjan Berliinistä.

    VastaaPoista
  8. Tätä oli mukava lukea. Lontoossa on jotakin, muttei se mitenkään ole lempikaupunkini. Jos joskus vielä päädyn sinne, teen lomasta kulttuuripainotteisen ja käyn teattereissa ja musiikkiesityksissä. Edellisellä kerralla olin enemmän perusturisti museoissa ja muissa nähtävyyksissä.

    VastaaPoista
  9. Paula, meidän Lontooseen ihastuneet ystävämme ovat nimenomaan rampanneet siellä musikaaleissa etc.

    VastaaPoista
  10. Kirja kuulostaa kiinnostavalta, tämä täytyy jossain vaiheessa etsiä käsiinsä.

    Minulle Lontoo on äärettömän rakas kaupunki, käyn siellä keskimäärin muutaman kerran vuodessa. Jo ensimmäisellä kerralla se tuntui heti omalta, ja yksi suurimmista haaveistani onkin päästä vielä sinne asumaan joksikin aikaa. <3

    VastaaPoista
  11. Paula,kiitos. Itse kävin ensimmäistä kertaa musikaalissa viime keväisellä matkalla (Thriller, nuorimman tyttären toivomuksesta) ja haluan kyllä päästä uudelleen.

    Sara, kuulostat tyttäreltäni, rakkaus Lontooseen ja samat haaveet ;)

    VastaaPoista
  12. Hieno postaus ja mielenkiintoisen oloinen kirja! Tulen lukemaan tämän vielä uudelleen virkeämmillä silmillä, nyt kello käy jo huomista.

    Minulle(kin) Lontoo on tärkeä, rakas kaupunki, mutta vielä enemmän koko Iso-Britannia tai jopa Brittein saaret. Sinne on kauhea ikävä.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Karoliina, muistelinkin jostain lukeneeni aiemmin britti-innostuksestasi.

    VastaaPoista