sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Bolsoin perhonen



Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen ( Russian Winter, käänt. Irmeli Ruuska) WSOY 2011

Kun kysyin, vieläkö hän luki runoja, hän vastasi kieltävästi, runous oli menettänyt makunsa. Kysyin, miten se on mahdollista, ja hän sanoi yhtyvänsä Platonin näkemykseen, tai ainakin siihen Platonin näkemykseen, joka hänelle oli esitetty: että runous on jotenkin epärehellistä. Platon oli oikeassa halutessaan karkottaa runoilijat. [...] Nina sanoi tarkoittavansa sitä, että ainoa todellisuus on elämä, tosielämä, ja että kaikki kaunistellut versiot ovat valhetta, eikä hänen kärsivällisyytensä enää riitä sellaiseen. Rohkenin arvella, että hänen miehensä olisi eri mieltä. Nina sanoi, ettei asia ollut niin; hän oli kuullut Platonin näkemyksestä juuri mieheltään ja uskoi tämän kyllä tietävän, etteivät hänen runonsa olleet totta. Sitä todellisuutta, johon hänen miehensä halusi uskoa, ei ollut olemassa, hän sanoi, ja niinpä hän joutui luomaan sen paperille. (BP, s. 115-116)

Todellisuus, josta Nina Revskaja, Bolsoiteatterin entinen, sittemmin länteen loikannut, tähtiballerina edellämainitussa katkelmassa puhuu, on toisen maailmansodan jälkeinen Neuvostotodellisuus Stalin- kultteineen ja toisnajattelijoiden vainoineen.Kiivetessään kohti asemaansa maailmankulun baletin tähtiballerinana Nina Revskaja uskoo elämänsä olevan parhaalla mahdollisella tolalla: hän on saavuttamassa unelmaansa, johon hän on lapsesta asti pyrkinyt. Hänellä on rinnallaan, rakastettuna ja aviomiehenä, valtakunnallisesti tunnettu ja tunnustettu runoilija Viktor Jelsin. Lisäksi on ystäviä, läheisimpänä Vera lapsuudentoveri ja kollega Bolsoista. Vähitellen ympärillä oleva todellisuus alkaa kuitenkin yhä tiukemmin tarttua myös Ninan elämään ja pikkuhiljaa hän havahtuu siihen, mitä maassa todella tapahtuu.

Kirjan toinen todellisuus tapahtuu toisena aikana ja toisessa maassa. Loikkauksensa jälkeen Nina on erilaisten vaiheiden kautta päätynyt Bostoniin. Vanhuuden ja sen aiheuttamien vaivojen kiristäessä otettaan Ninasta hän vähitellen joutuu yhä tiukemmin vastakkain menneisyytensä kanssa. Tähän vaikuttaa myös hänen päätöksensä myydä mittaamattoman arvokas jalokivikokoelmansa tukeakseen näin Bostonin baletin toimintaa. Myymällä korukokoelmansa Nina haluaa samalla päästä irti häntä piinavista muistoista. Asiat kulkevat kuitenkin toiseen suuntaan kuin Nina on ajatellut ja tässä suurina vaikuttajina ovat huutokauppakamarin työntekijä Drew Brooks ja Viktor Jelsinin runojen tutkija ja kääntäjä Grigori Solodin.

Kirjan rakenteessa vuorottelevat nykyhetki ja Ninan muistojen kautta aukeneva menneisyys aina siihen saakka, kun hän päättää loikata länteen. Mielenkiintoisesti Kalotay kertoo menneestä preesesissä ja nykyhetken tapahtumat puolestaan kerrotaan imperfektissä. Ajattelen asian niin, että kirjailija haluaa näin korostaa sitä, että vanhenevan Ninan elämässä menneisyys ja sen muistot ovat elämä, jota hän sillä hetkellä voimakkaimmin elää. Kirjan lopussa olevissa huomautuksissa kirjailija tuo esiin, että kirja on täysin mielikuvituksen tuotetta, mutta että hän on sen tukena käyttänyt paljon erilaista lähdemateriaalia muun muassa muistelmia ja erilaisia historiantutkimuksellisia lähteitä, luodakseen mahdollisimman autenttisen tuntuisen tunnelman ja miljöön. Samoin Moskovan ja Bolsoin kuvauksessa hän on pääasiassa turvautunut erilaisiin toisen käden tietoihin. Tämä mielestäni ikävä kyllä näkyy Kalotayn kuvauksessa. Hänen Moskovansa on hajuton ja mauton ja pyrkii tuomaan paikallisuutta vain muutamilla kadunnimillä ja Moskovan tunnetuimmilla nähtävyyksillä. Samoin se, millaista kovaa työtä ja kurinalaisuutta tähtiballerinaksi kasvaminen on vaatinut jää Kalotayn kertomuksessa kuvaamatta. Ninan kasvu asemaansa yhtenä Bolsoin ensitanssijana vaikuttaa varsin helpolta ja siten melko epäuskottavalta.

Vaikka Kalotayn luoma sodan jälkeinen Neuvostotodellisuus on ajoittain melko yksinkertaistettua ja pääosassa ovatkin ihmissuhteet, niin kirjailijalle on kuitenkin nostettava hattua aiheen valinnasta. Ei välttämättä mitään jokapäiväistä kauraa amerikkalaisessa viihdekirjallisuudessa, johon kategoriaan minä tämän kirjan asettaisin. Myös se, ettei hän näe tapahtumia pelkästään mustavalkoisina ja pyrkii ymmärtämään ihmisiä ja heidän valintojaan, on kunnioitettavaa. Kirja oli kaiken kaikkiaan viihdyttävää lukemista, kun ensin sammutti oman historiantutkija-asenteensa. Kaikkea en kuitenkaan pystynyt nikottelematta nielemään, en vain kerta kaikkiaan kestä puhetta "mantelinmuotoisista silmistä ja värisevistä sieraimista" tai muusta vastaavasta. Niiden mukana tulee auttamatta herttasarja-fiilis. Miinusta tulee myös melko ennalta-arvattavista ihmissuhdekoukeroista.

Kirjan kansi on minusta todella kaunis ja herkkä ja tukee kirjan suomenkielistä nimeä. Toisaalta ihmettelen taas kerran, miksi kaunis alkuperäinen nimi Russian Winter ei kelvannut suomeksi käännettynä.

Kun nyt kerran on Bolsoista on ollut puhe, niin muutamia kuvia autenttisesta ympäristöstä. Teatteri aukesi viime vuoden lopulla monen vuoden remontin jälkeen. Ei kuitenkaan taida olla toivoa, että sinne pääsisi sisälle asti katsomaan mitään, sillä lippujen hinnat ovat taivaissa.






Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin SusaMariaMari AKatjaLeena ja Anna Elina

Itseäni jäivät kiinnostamaan monet Kalotayn mainitsemista lähdeteoksista, joista olin lukenut vain yhden aiemmin, nimittäin Nadezda Mandelstamin teoksen Ihmisen toivo, jossa hän kertoo aviomiehensä, runoilija Osip Mandelstamin kohtaloista Stalinin vainoissa. Suosittelenkin teosta lämpimästi kaikille asiasta kiinnostuneille. Muita kiinostavia olivat ainakin:

Maija Plisetskaja: Minä, Maija Plisetskaja
Galina Visnevskaja: Galina. Venäläinen tarina
Emma Gerstein: Moscow Memoirs

Kalotayn listan ulkpuolelta voisin suositella ainakin Jelena Kuzminan Anna Ahmatova elämäkertaa Anna Ahmatova. Koditon. Myös Bengt Jangfeldtin teos Panoksena elämä. Vladimir Majakovski ja hänen piirinsä on äärimmäisen mielenkiintoinen.

16 kommenttia:

  1. Miten minusta tuntuu, että sinäkin pidit...Minulle tästä tuli elämäni kolmas sielukirja ja ne kaksi muuta ovat Mrs. Dalloway ja Meriharakat. En tiedä, en osaa sanoa, mikä se jokin tässä vei sydäntäni...paitsi jotain samaa kuin Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, mutta idän mausteilla.

    Kiinnostavaa, että huomasit tuon preesensin ja imperfektin erikoisen käytön. Useinhan vanhukselle mennyt onkin juuri tämä hetki ja nykyisyys iso muistamattomuuden suo.

    Vaikka tähtiballerinan työn rankkuutta ei niin korostettu, niin tulihan siinä hyvin esille, että Ninan paha raihnaisuus johtui juuri baletista. Ammattiballerinat eivät vanhana tervettä päivää näe ja etenkin jalat ovat todella pahassa kunnossa.

    Hieno kirjan on BolŠoin perhonen tai ainakin minä suorastaan rakastan sitä.

    Ihmisen toivo on kirjahyllyssäni ja olen lukenut sen muutamaankin kertaan.

    VastaaPoista
  2. PS. Bolšoin perhonen on ollut myös kommenttisuosikki, sillä harvaa kirjaa minulla on kommentoitu yli 50 kertaa.

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, että kirja on (erittäin) ennalta-arvattava ja hieman hajuton ja mauton, vaikka kelvollinen - laadukaskin - lukuromaanihan tämä toki on. Minä pidin kirjasta hyvänä välipalana, muttei tästä suosikkiani tullut. Huvittikin tuo herttasarjafiiliksesi.

    Erityisen kiinnostavaa oli lukea mietteitäsi Kalotayn Moskova-kuvauksista. Minuun ne upposivat aika hyvin tietenkin siksi, että kaupungissa koskaan käytättömänä mielikuvani sieltä on tietenkin kirjallisuuden ja elokuvien välittämä.

    VastaaPoista
  4. Leena, kirja oli ihan viihdyttävä, mutta en voi sanoa sen olleen mikään elämää suurempi kokemus. Välillä on kuitenkin mukavaa lukea myös tällaisia kirjoja.

    Minunkin pitäisi lukea tuo Mandelstamin kirja uudelleen, edellisestä lukukerrasta on paljon aikaa.

    Katja, välipala tämä minullakin oli. Voi olla, että tämän kirjan hajuttomuus ja mauttomuus korostuu myös siksi, että tällä hetkellä luen Oatesin Blondia, jota ei todellakaan voi syyttää näistä puutteista. Epäreilu tilanne Kalotaylle.

    VastaaPoista
  5. Oli mielenkiintoista lukea (Venäjällä asuvan) historioitsijan mielipide tästä kirjasta! Minulle Bolsoin perhonen ei ollut mitenkään erityisen ennalta-arvattava; jäin vielä kirjan lukemisen jälkeenkin miettimään, että oliko Viktor ollut petollinen Ninalle vai ei (päädyin kuitenkin tulkitsemaan niin, että ei ollut).

    VastaaPoista
  6. Kiva nähdä noita oikeitakin kuvia Bolsoista!

    Enpäs muuten muistanutkaan tuota kirjan alkuperäistä nimeä, Russian Winter kuulostaa käännöksenä kyllä melkeinpä vielä osuvammalta tosiaan!

    Oi, Blondi on upea!!

    VastaaPoista
  7. Tämän kirjan aihepiiri kiehtoo minua. Kaikki Neuvostoliittoon/Venäjään liittyvä ja vielä baletti. Menee kylmät väreet...Olen ollut kerran Bolshoissa, mutta siitä on todella kauan. En muista siitä vierailusta mitään, harmi. Ei sittenkään, muistan hienot kiikarit.

    VastaaPoista
  8. Maria, samaan johtopäätökseen myös minä tulin. Ennalta-arvattavuutta olikin mielestäni erityisesti nykyhetkeen sijoittuvassa kerronnassa ja sen ihmissuhteissa. S


    Susa, Blondi on upea, mutta järkyttävän paksu ;)

    Kirjailijatar, aihepiiri kiehtoo minuakin, on aina kiinnostanut. Olen myös ollut Bolshoissa pariin otteeseen, mutta sivunäyttämöllä, koska remonttia tehtiin nimen omaan päänäyttämöllä. Olisi niin upeaa päästä käymään myös päänäyttämöllä ennen täältä lähtöä. Täytyy vaan kytätä lippuja, jos vaikka onnistuisi saamaan käsiinsä jotain, ennen kuin kaikki liput on myyty trokareille. Kiikarit kuulemma kannattaa ottaa senkin takia, että ne takaavat pääsyn vaatenaulakolle ennen kiikarittomia. Näin olen kuullut.

    VastaaPoista
  9. Minä taas pääsin tähän kirjaan sisään ja vieläkin (noin vuosi lukemisen jälkeen) näen, tunnen, haistan ja maistan, kun nuoret balettitanssijat avaavat Bolshoin oven. Useinhan käy niin, että jos tuntee jonkun kaupungin, niin on hieman pettynyt siihen tapaan, miten kaunokirjallisuus kuvaa samaisen kaupungin. Mä muistan, että näin kävin mulle jonkun kirjan kohdalla, mutta en muista, mikä se kirja tai kaupunki oli.

    Itse olen istunut Bolshoissa katsomassa Patarouvaa ja näen ehkä siksi niin selvästi teatterin upeuden. Siis siksi, että olen kerran käynyt kaupungissa ja teatterissa, ja niistä jäi ehkä hieman etäinen kuva itsellenikin - mutta kuitenkin sen verran voimakas juuri teatterista, että sain paikkailtua Kalotayn aukkoja.

    Mulle tämä oli viime vuoden yksi voimakkain kirja tunnelmien ja miljöön puolesta.

    VastaaPoista
  10. Mari A, mielenkiintoista miten eri tavalla kirjan voi kokea ja se juuri taitaa olla kirjallisuuden rikkaus.

    VastaaPoista
  11. Arviotasi oli hauska lukea, vaikka minua tämä kirja ei ole jostain syystä missään vaiheessa pahemmin kiinnostanut. Löysin sen sijaan heti monta houkuttelevaa kirjaa loppusuosituksistasi. Erityisesti tuo Ahmatovan elämäkerta pääsi heti lukulistalle.

    VastaaPoista
  12. Hauska kuulla Liisa, että pidit lukemastasi ja erityisen mukavaa on, jos löysit jotakin mielenkiintoista luettavaa. Olen tuon Ahmatovan elämäkerran lukenut kauan aikaa sitten, mutta ainakin silloin se vaikutti ihan hyvältä. Antaa ainakin perustieto A:n vaiheista ja runoudesta.

    VastaaPoista
  13. Hauskaa, että luit tämän niin samaan aikaan kanssani! Olen todella huono etsimään lukukokemuksen jälkeen muiden kirjoituksia samasta kirjasta, joten kivaa, että satuit kirjoittamaan arvostelusi samoihin aikoihin. Ja et usko, aloitin tänään lukemaan Blondia, joka on jo tammikuun ajan odottanut vuoroaan yöpöydällä!:D

    Hyvin oivallettu tuo preesensin ja imperfektin käyttö. Muistan kummastelleeni jossain vaiheessa aloittaessani kappaletta, jossa Nina on nuori, että hei, täähän on preesensissä, mutta en tajunnut sen enempää asiaa alkaa ajatella. Nyt kun sanoit sen ns. ääneen, niin sehän on päivänselvän juttu!:)

    Ja mantelinmuotoiset silmät ahdistavat minuakin. Tai niiden kuvailu. Ihan sama ärsytys tuli Kolmastoista kertomus -kirjassa, jonka vanha tarina on ihana ja jännittävä, mutta nykypäivään sijoittuva tarina myöskin liian lälly ja siirappinen.

    VastaaPoista
  14. Sonja, johan on yhteensattuma: Bolsoista Blondiin;)

    Mulla Blondi tuli lukuun, sillä innostuin syksyllä Oatesista niin kovin, että nyt haalin kaikki mahdolliset kirjat häneltä käsiini.

    Katsotaan millaiset arvostelut saadaan Blondista aikaan ja milloin. On meinaan aikamoinen tiiliskivi.

    VastaaPoista
  15. Tiiliskivi todellakin, ja aika paljon tunnen positiivista ärsytystä siitä, että en tunne Marilynin tarinaa kovinkaan hyvin, joten en tiedä mitkä kirjan jutuista ovat totista totta ja mitkä täyttä fiktiota. Tämän jälkeen on suorastaan pakko tarttua johonkin muistelmateokseen ja selvittää faktat! Todella hyvin kuitenkin kirjan parissa viihdyn, ja jo oli aikakin tarttua kyseiseen teokseen! Muistan, että lueskelin pari vuotta sitten ensimmäisiä kirjablogeja ja jonkun blogissa kommentoin, että tämä täytyy lukea mahdollisimman nopeasti. No, nopea tahti tuli hieman hitaammin...

    VastaaPoista
  16. Minäkään en Marilynin elämänvaiheista tiedä mitään ja siksi olenkin ihmetellyt itseäni, koska en ole tuntenut mitään halua sen penkomiseen tämän enempää, leffoja sen sijaan haluaisin nähdä ja paneutua erityisesti Marilynin näyttelemiseen. Ihme tuo haluttomuuteni on nimenomaan siinä mielessä, että suurena elämäkertojen ystävänä lähes aina haluan tietää enemmän taustoja yms. Oatesin tyyli tekee ehkä sen, että tämä on niin selkeästi kuitenkin fiktiota, että sitä ei pidäkään elämäkerrallisena, ainoastaan loisteliaana romaanina ja tutkielmana naisesta katseiden kohteena.

    VastaaPoista