sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hytti nro 6


Rosa Liksom: Hytti nro 6. Wsoy 2011 ( 187 s.)

Kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset. ( HN6, mm. s. 150)

Ylläoleva lause toistuu Rosa Liksomin Finlandia-palkitussa teoksessa Hytti nro 6 useampaan kertaan luoden näin eräänlaisen moton kirjalle. Konkreettisesti liikkeessä on juna Moskovasta Ulan Batoriin, Mongoliaan, ja junan kyydissä nuori Moskovassa opiskeleva tyttö Suomesta ja  Ulan Batoriin rakennuksille töihin matkaava keski-ikäinen  venäläinen mies. He jakavat hytin koko pitkän, useita päiviä, kestävän junamatkan ajan. Junan mukana liikkeessä on koko Venäjän maa kylineen ja kaupunkeineen ja ohi vilahtelevine maisemineen. Kirjan tapahtuma-aika sijoittuu Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin 1980-luvun lopulle ja pian näiden tapahtumien jälkeen liikkeessä on myös koko venäläinen yhteiskunta tavalla jota voi verrata vuoden 1917 vallankumoukseen. Voikin sanoa, että päähenkilöiden ohella keskeisessä roolissa Liksomin kirjassa on Venäjä kaikkine puolineen ja kaikesta huomaa, että kirjailija tuntee kuvaamansa maan.

Tyttö mietti, miten hän saattoi rakastaa tuota outoa maata, sen nöyrää, anarkistista, tottelevaista, kapinoivaa, mistään piittaamatonta, kekseliästä, kärsivää, kohtalonuskoista, ylpeää, kaikki tietävää, vihantätytetistä, murheellista, iloista, epäuskoista, tyytyväistä, alistunutta, rakastavaa, sitkeää ja vähään tyytyvää kansaa. ( HN6, s. 150)

Liikkeessä ovat myös ihmiset ajatuksineen, tapoineen ja tunteineen. Junamatkalla ylläkuvattua Venäjän kansaa kaikissa vastakohtaisuuksissaan edustaa tytön hyttikumppani. Mies juo votkaa ja voimistelee, alistaa ja ylistää venäläistä naista ja naista ylipäätään, rakastaa ja vihaa maataan ja lopulta kaikessa vastenmielisyydessään ja pelottavuudessaankin hän on kuitenkin se, johon tyttö lopulta turvaa. Hyvä ja paha samassa persoonassa.

Tyttö on äänetön, omaan maailmaansa vetäytynyt. Tytön äänettömyys korostaa miehen äänekästä ja brutaalia käyttäytymistä ja eräällä tavalla tytöstä piirtyy kuva hieman tahdottomana ajautujana. Hän on lähtenyt Moskovasta, kaupungista jota hän rakastaa, kohti Ulan Batoria nähdäkseen ikiaikaisia kalliokirjoituksia. Kyse on myös paosta, johon vähitellen tytön muistojen kautta alkaa hahmottua syy. On Irina ja Mitka, äiti ja poika, joita molempia hän rakastaa ja ehkä hän toivoo junamatkan tuovan selvyyden sekavaan tilanteeseen.

Pidin kirjasta paljon, vaikka ajoittain hieman tuskastuinkin kaiken toistuvuuteen, jota kerronta pitkine synonyymirimpsuineen korosti. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen suljetun paikan tarina, jossa ulkoiset tapahtumat ovat minimoituja ja ainoastaan pään sisäinen liike vie tarinaa eteenpäin. Liksom kuvaa kuitenkin niin uskottavasti ja suurella hellyydellä maata, joka herättää ihmisissä, erityisesti suomalaisissa, hyvin voimakkaita tunteita, joskus puolesta, mutta hyvin usein vastaan, että ainakaan minä en voinut muuta kuin ihailla. Liksom ei yritä tasoitella mitään, vaan hän tuo esiin hyvin groteskejakin piirteitä.  En tiedä mitä tämä kirja tekee suomalaisten Venäjä-kuvalle, kuinka moni osaa lukea kirjasta kaiken negatiivisen takaa myös ne positiiviset puolet. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni.

Tyttö muisteli viimeistä iltaa Moskovassa: kuinka hän oli kiirehtinyt paikasta toiseen, rynnännyt pitkät portaat alas metroon ja ajanut Punaisella linjalla Lenin-kirjastolle, juossut siellä kaakelilattiaa pitkin museomaisen hallin ja pronssipatsaiden reunustamien sokkeloiden läpi ja noussut monien jyrkkien liukuportaiden kautta Siniselle linjalle, ajanut ohi Arbatin, jäänyt pois mosaiikein koristetulle kirkkomaisella asemalla, jonka nimeä hän ei muistanut, ja kuinka hän oli betoniholvin alla huomannut unohtaneensa olkalaukkunsa, jossa oli junaliput ja voutcherit, ja kääntynyt takaisin, hyppinyt metrojunasta toiseen, käynyt läpi ne asemat,  joissa oli vaihtanut linjaa ja suureksi ihmeekseen löytänyt laukkunsa Lenin-kirjaston pysäkiltä: se odotti häntä keskellä metrovartijan kopin ikkunaa. ( HN6, s. 21)

Kuvaukset Moskovasta olivat itselleni kirjan parasta antia, vaikka minun Moskovani on hyvin toisenlainen kuin Liksomin kuvaama 1980-luvun Moskova, esimerkiksi käsilaukkua ei kannata hukata, se tuskin odottaa metrovartijan kopin ikkunalla. Toisaalta paljon on tuttuakin, olen itse säntäillyt samoja portaita ja metrolinjoja ja kirjaa lukiessa nousevat kuvat silmien eteen monista muistakin paikoista. Ja tämä kuvaus ei jää pelkästään paikkojen tasolle, vaan Liksomin Moskovan kuvissa välähtävät myös kaupungin monisyinen elämä ja sen ihmiset.

Kirjan lopussa olevan listan mukana Likson lähettää kiitoksensa useille suomalaisille ja venäläisille kirjailijoille ja tutkijoille, jotka kaikesta päättäen ovat inspiroineet ja antaneet vaikutteita kirjailijalle. Myös kirja itsessään vilisee erilaisia intertekstuaalisia viitteitä venäläiseen kirjallisuuteen, jotka eivät varmasti läheskään kaikki minulle auenneet, mutta silti nautin tunnelmasta, joka näin tekstiin saatiin. Kaikessa rujoudessaan, epäsiisteydessään, hajuineen ja makuineen tämä kirja oli matka, jonka mielihyvin tein. Minusta Liksom on Finlandiansa ansainnut.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Arja Kulttuuri kukoistaa-blogista, Susa Järjellä ja tunteella blogista, Ina Inahduksesta ja Jenni Lilyssä. Tästä voi vielä käydä lukemassa arvioita kirjailjan kotisivuilta.



15 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus.

    Aion lukea teoksen, jota olen selaillut, mutta olen viipyillyt Likosomin aiemmassa tuotannossa.

    VastaaPoista
  2. Jokke, kiitos.

    Luin itse aikanaan Liksomia jonkin verran muun muassa Kreislandin, mutta sitten se jäi. Juuri luin jostain, että hänellä on muitakin Venäjään liittyviä kirjoja, ne voisi vaikka ottaa ohjelmistoon sopivassa välissä.

    VastaaPoista
  3. Kiva arvio. Haluan lukea tämän juuri Moskovan ja Siperian junan takia, kun molemmat ovat tuttuja :)

    VastaaPoista
  4. Ostin Hytti nro 6:n joululahjaksi eräälle sukulaiselle (hänen pyynnöstään). Saan kirjan myöhemmin lainaksi, jos haluan. Sinun arviosi jälkeen taidan haluta. Olen lukenut Liksomilta aiemmin vain Kreislandin ja siitä en pitänyt.

    VastaaPoista
  5. Helmi-Maaria, uskon että pidät tästä.

    Margit, ei Kreisland minunkaan tehnyt mitään suurta vaikutusta, ehkä senkin takia Liksomin lukeminen jäi. Mutta tästä pidin, yritä sinäkin ;)

    VastaaPoista
  6. Hieno ja varmasti kuvaava juttu, kiitos tästä!

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Tämä on minulle hyvin ristiriitainen teos. Toisaalta se kiinnostaa, mutta jokin työntää poispäinkin. Liksomiin minulla on ihan samanlainen suhde - ehkä suhtautumiseni kirjaan on tarttunut tekijästään. Kaikkea Liksomilta en ole lukenut, mutta jonkin verran kuitenkin, ja osasta tykkään tosi paljon, osa taas ei jaksa innostaa. Taas ristiriita! Liksom onkin mielestäni varsin monipuolinen kirjailija.

    Hytti nro 6 ei ole lukulistani kärkisijoilla. Sääli. Kuulostaa hienolta kirjalta (ja Venäjän kuvaukset kiinnostavat ja innostavat)!

    VastaaPoista
  9. Booksy, kiitos!

    Paula, Liksom kaikkineen on minustakin aika ristiriitainen, mutta taiteilijana monipuolinen.
    En tiedä olisinko itsekään tarttunut kirjaan, jollen omaisi melko vahvaa kosketusta Venäjään. Nyt kirjan luettuani olen tyytyväinen, että sen tein, sillä kirja päivitti käsitystäni Liksomista kirjailijana.

    VastaaPoista
  10. Tosiaankin hieno ja kirjaa kuvaava kirjoitus. Minulta taisivat mennä kaikki venäläiskirjallisuusviitteet ohi. ;) Oli vain sellainen tunne, että niitä oli, mutta ummikkona en niitä löytänyt... Se ei silti haitannut, vaan lukukokemus oli hieno, runollinen ja voimakas siitä huolimatta. Ilmankos minäkin nostin tämän BF-listalle, vielä ykköseksi! :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos Jenni ja tosi hienoa, että joku muukin nosti tämän listalleen, sillä jotenkin tuntuu, että ihmiset vähän välttelevät tätä kirjaa, joka on kuten sanoit, runollinen ja voimakas lukukokemus.

    VastaaPoista
  12. Oli kiva tulla lukemaan juttusi nyt uudestaan, kun pyörittelen ajatuksia päässäni. Tuo suljetun paikan tarina lähti vetämään ja ehkä saan kirjoituslukkoa taas avattua. :)

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva kuulla Hanna! Toivottavasti sait inspiraatiota työllesi, siitä tulee varmasti mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  14. Ai että pidin tästä! Liikkeen kuvauksesi oli kiinnostavaa luettavaa. Itsekin sivusin sitä, mutta keskityin vastakohtiin. Koin voimakkaasti, että liikkumisen vastaparina oli jatkuvasti pysähtymisen tila. Mutta tosiaan tuo suljetun paikan tarina viittaa ehkä siihen, mitä yritin kuvata.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Valkoinen Kirahvi. Mielenkiintoinen tuo sinun ajatuksesi liikkeestä ja pysähtymisestä. Pitää ehdottomasti tulla lukemaan sinun arviosi.

    VastaaPoista