torstai 9. helmikuuta 2012

Blondi


Joyce Carol Oates: Blondi 2002( Blonde suom. Kristiina Drews) Otava. 943 s.

Minulla oli kolme kolme hyvää syytä lukea Blondi. Ensinnäkin kävin jokin aika sitten katsomassa elokuvan My Week with Marilyn, joka antoi minulle pienen aavistuksen siitä, millainen saattoi olla henkilö nimeltään Marilyn Monroe. Toinen syy on se, että tyttäreni on jo useita vuosia fanittanut Marilynia ja itseäni alkoi kiinnostaa, mikä häntä tässä oikeastaan kiehtoo. Kolmantena, mutta ei todellakaan vähäisempänä syynä oli se, että Joyce Carol Oates oli kahdella muulla aikaisemmin lukemallani kirjalla eli Haudankaivajan tyttärellä ja Kosto: Rakkaustarinalla tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Oatesia piti saada lukea lisää.

Vaikka Blondi on kirja, joka ottaa aineksensa Marilyn Monroen elämästä, niin se ei ole elämäkerta vaan romaani naisesta, jonka elämästä on muodostettu myyttiä jo hänen elämänsä aikana ja joka kiihtyi nuorena tapahtuneen kuoleman jälkeen. Joyce Carol Oates sanoutuukin kirjan alkusanoissa irti elämäkerrallisuudesta, hänen mukaansa "Blondi on fiktion muotoon puettu, rajusti suodatettu kertomus "elämästä" ja sitä luettaessa on syytä pitää mielessä, että koko tekstin läpäisevänä periaatteena on synekdokeen käyttö". Oates ei siis toisin sanoen yritä mahduttaa kirjaan koko Marilynin elämää, vaan ottaa mukaan vain tiettyjä  tapahtumia, jotka saavat edustaa kokonaisuutta. Kun seuraavissa kappaleissa puhun Marilynistä tai Norma Jeanesta, puhun siitä hahmosta, jonka Joyce Carol Oates on luonut, en todellisesta, eläneestä ihmisestä.

Oates kuljettaa Marilynin alias Norma Jeane Bakerin elämää lapsuudesta viimeiseen hengenvetoon. Lapsi kasvaa ensin uskovaisen isoäitinsä ja sitten tasapainottoman äitinsä kanssa aina siihen asti, kun äidin mieli järkkyy lopullisesti ja hänet joudutaan sulkemaan mielisairalaan. Norma Jeanelle tämä tietää joutumista ensin lastenkotiin ja sieltä myöhemmin sijaisperheeseen. Lapsuuden kokemuksista jää ikuinen jano saavuttaa äidin rakkaus ja löytää kadoksissa ollut isä. Näistä haaveistaan ja mielikuvistaan Norma Jeane pitää kiinni loppuun saakka, vaikka kumpikin toive osoittatuu mahdottomaksi. Mahdottoman tilalle hän luo oman maailmansa, johon hän haluaa uskoa ja johon hän haluaa muidenkin uskovan.

Olla mieheisen halun kohteena - se on sama kuin tietää, että minä olen olemassa! Silmien ilme. Kalun koveneminen. Vaikka sinä olet arvoton, sinua halutaan.
Vaikka sinun äitisi ei sinua halunnut, sinua silti halutaan.
Vaikka sinun isäsi ei sinua halunnut, sinua silti halutaan.
Minun elämäni perustotuus - olipa se lopulta totta tai totuuden irvikuva - oli: kun mies haluaa sinua, sinä olet turvassa. ( B. s. 200)

Tämä ylläoleva lainaus kuvaa sen, mikä on Oatesin Marilynin elämän leimaa antavin piirre varhaisesta ensimmäisestä avioliitosta aina viimeiseen suhteeseen saakka. Tämä koskee hänen elämäänsä sekä yksityiselämässä että maailmankuuluna filmitähtenä. Se, että Marilyn Monroe on luonnonlahjakkuus näyttelijänä, vetovoimainen tähti, joka antaa elokuville hehkua, ei tee olemattomaksi sitä seikkaa, että hän samalla on koko ajan miehisen katseen ja halun määrittämä. Hän itse kokee Marilynin roolina, jota hänen on esitettävä halusipa hän tai ei. Niille ihmisille, joita hän rakastaa, hän kuitenkin haluaisi olla Norma Jeane: ihminen, joka hän oikeasti tuntee olevansa tai ainakin haluaisi olla. Vähitellen menestyksen myötä Marilyn alkaa kuitenkin  hallita enemmän ja enemmän  ja Norma Jeane saa väistyä yhä syvemmälle sielujen syövereihin, kunnes se tukahdutetaan kokonaan. Viimeisen kerran hän haluaisi olla Norma Jeane presidentille, joka hänet haluaa:

Niin äkkiä me rakastuttiin!
Joskus siinä käy niin. Vaikka sitä ei sanota.
Minä sanoin: Sinä voit sanoa minua Norma Jeaneksi.
Hän sanoi: Mutta minulle sinä olet MARILYN
Minä kysyin: Ai, tunnetko sinä MARILYNIN?
Hän sanoi: Olen tahtonut tutustua jo pitkän aikaa. (B. 883-884)

Se, mikä ennen kaikkea tukahduttaa Norma Jeanen ja nostaa tilalle Marilynin on filmiteollisuus, jonka osaseksi Marilyn sattumien kautta joutuu yhä totaalisemmin ja totaalisemmin. Vaikka elokuvat antavat hänelle paljon, ne ovat  olleet hänen pakopaikkansa jo lapsuudesta alkaen, ne myös vievät lopulta kaiken: itsenäisyyden, oikeuden olla se joka on, vapauden tehdä mitä haluaa, mahdollisuuden olla äiti, terveyden ja lopulta koko elämän. Ja nämä kaikki menevät halvalla, Marilyn on allekirjoittamansa sopimuksen perusteella Studion duunari, jolle saakka elokuvien kassavirrat eivät koskaan virtaa. Välissä on liian paljon käsiä.

Oates käyttää kirjassaan mestarillisesti erilaisia näkökulmia ja kerrontatekniikoita. Se, että näkökulma tapahtumiin on harvoin Norma Jeanen/ Marilynin itsensä jo mielestäni kuvaa sitä, miten hän lähes koko elämänsä ajan tulee nähdyksi muiden ihmisten silmien läpi. Se miten hänet milloinkin nähdään, miten häntä kutsutaan ja millainen sävy kerronnassa on, riippuu siitä, kuka katsoo ja kertoo. Täysin pyytettömiä ihmisiä Marilynin ympärillä on vähän, toiset toki ovat inhimillisempiä kuin toiset, kuten esimerkiksi hänen kolmas aviomiehensä Kirjailija ja ystävänsä Carlo (Marlon Brando). Ainoa, joka ehdottomasti ja täydellä sydämellä on Marilynin tukena on hänen meikkaajansa Whitey, mies jota ilman Marilyniä ei enää loppuvaiheessa olisi olemassa. Hän luo sen ulkokuoren, joka teki Marilynistä Marilynin.

Kielellisesti  Blondi leikittelee erilaisilla tyylikeinoilla, jotka myös luovat kuvaa milloin kertojasta, milloin kerrottavasta. Oates käyttää erilaisia tekstimuotoja ja -tyyppejä: lainauksia, runoja, päiväkirjamaisia muistiinpanoja, kirjeitä, journalistista kieltä, katkelmallisuutta, vuoropuhelua. Kieli on myös hyvin fyysistä ja ruumiillista läpi kirja. Kaikilla näillä erilaisilla tavoilla Oates luo fragmentaarista kuvaa ihmisen elämästä, sen sattumanvaraisuuksista ja epäloogisuuksista ja näin rikkoo elämäkerrallista kaavaa. Hän tuo näkyväksi sen, miten ihmiselämästä on mahdoton kirjoittaa yhtenäistä narratiivista, juonellista kertomusta ja samalla hän myös rikkoo syntynyttä myyttiä ilmiöstä nimeltä Marilyn.

Vaikka Oatesin kirja on fiktiota, se herättää kuitenkin paljon tunteita, lähinnä raivoa ja vihaa, kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ja suoranaista julmuuttakin kohtaan, mutta myös kiukkua siitä, ettei Marilyn pidä paremmin puoliaan. Toisaalta olisiko toisenlainen Marilyn koskaan noussut siksi tähdeksi, joka hän oli.  Se herättää myös halun nähdä uudelleen Marilyn Monroen elokuvia ja tutkia sitä, miten hän näyttelee ja millaisin keinoin hän rooliaan luo (Laura, vinkki sinulle!). Mieleen nousi myös kysymys, mitä olisi tapahtunut, jos Marilyn olisi saanut elää pitempään. Hän oli kuitenkin vanheneva nainen, joka ei enää kauan olisi pystynyt tekemään töitä sillä, joka oli hänen valttikorttinsa, nimittäin ruumillaan. Olisiko se ollut hänelle onneksi vai turmioksi? Sitä emme voi tietää, korkeintaa aavistaa.

Ainoa miinus kirjassa on sen pituus, vähän voimat uupuivat loppupuolella, mutta se annettakoon Oatesille anteeksi, sillä niin loistavasti hän kuitenkin kirjoittaa.

Kirjasta ovat blogeissa kirjoittaneet ainakin: SusaNorkku, ja Ina. Lisäksi linkitän tähän Hesarin Antti Majanderin arvion, joka mielestäni on erittäin oivaltava, kannattaa lukea


28 kommenttia:

  1. Jälleen olemme olleet samoissa tuumissa, mutta minulla tämä on vielä ajatuksen tasolla tämä kirjaan tarttuminen. Kertaalleen jo aloitin nimittäin kirjan lukemisen, mutta ajankohta oli tiiliskivelle totaalisen väärä. Kesken jäi, ja jo silloin päätin kirjaan palaavani. Oates on kuulunut ensikosketuksesta lähtien omiin suosikeihini. Nyt hyllyssä odottelee jäleen yksi Oates tarttumistaan.

    Pidin kovasti elokuvasta. Siitä olen kirjoittelemassa postausta Kirjalliseen kahvilaan. Sopiiko, että linkitän tänne tämän kirjan osalta. Poimin nimittäin muutamia Marilyn-kirjoja postaukseni osaksi. Itse en ole lukenut kirjailijasta vielä mitään, joten vinkkejä luvassa vain ja tuumailua elokuvan herättämistä ajatuksista. Hurmaava elokuva ja kaikessa keveydessään kuitenkin ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä ihan Oatesin viemä. Nainen on suorastaan nero. Kiinnostaakin, mikä kirja sinulla odottaa vuoroaan.

      Minäkin pidin elokuvasta (ehkä vähän yllätyksenäkin itselleni) ja totta kai sopii, että linkität. Se, mikä itseäni vähän ihmetytti kirjaa lukiessa, tällainen elämäkertafriikki kun olen, etten juurikaan kaivannut lisätietoa tai valaistusta asioihin, joista Oates kertoi. Luin kirjaa kirjailijan ohjeiden mukaan fiktiona, vaikkakin pitkälti tositapahtumiin perustuvana ja nautin pelkästään siitä.

      Poista
    2. No nyt vasta tulikin se olo, että miksi, oi miksi kirjan jätin kesken!!! Joskus vain on väärä hetki oikealle kirjalle. Palaan Oatesiin. Pinossa on nyt monta kirjaa, saa nähdä, missä kohdassa tulen Oates-oloon.

      Putousta voin suositella noiden jo lukemiesi lisäksi!

      Poista
  2. Blondin lukeminen on ollut mielessäni siitä saakka, kun ihastuin Haudankaivajan tyttäreen ja kun sitten Susa luki Blondin. Ja nyt sinä! Oates on yksi taitavimmista nykykirjailijoista, Marilyn kiinnostava niin populaarikulttuurin tuotteena ja sekä oikeana että fiktiivisenä henkilönäkin.

    Varmasti vahva kirja. Koetan keväämmällä varata kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin pääsyy tarttua tähän oli juuri Oates, ei niinkään Marilyn Monroe, josta Oates kuitenkin luo erittäin mielenkiintoisen, moniulotteisen ja ristiriitaisen henkilökuvan, joka täyttää kirjan ja myös hengittää kirjassa.

      Uskon, että pitäisit kirjasta ja olisi mielenkiintoista lukea, mitä kirjasta kirjoitat.

      Poista
  3. Tämän minä haluan ehdottomasti lukea jossain vaiheessa, vaikka pituus vähän hirvittääkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, pituus tosiaan oli ainoa miinus, joten kannattaa varata aikaa.

      Poista
  4. Kiintoisalta vaikuttaa, joten jos törmään opukseen täällä jossakin, pitää kantaa kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kannattaa. Hankitko siellä muuten kirjoja englanniksi vai saksaksi?

      Poista
  5. Tuli jotenkin surullinen olo, voi Marilynia :( Tekisi mieli kyllä tutustua tarkemminkin, mutta ehkei ihan juuri nyt. Oatesia luen kyllä lisää vielä tämän kevään aikana, ja Haudankaivajan tytär on ensimmäisenä vuorossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, nimenomaan surullinen olo oli minullakin. Kuva, jonka Oates Marilynista antaa on niin raadollinen ja syvälle käyvä, että sattuu.

      Haudankaivajan tyttärellä minäkin Oates-tieni aloitin ja toivottavasti sille ei vähään aikaan loppua näy.

      Poista
  6. Minullekin tuli surullinen olo. Ja kiinnostus kirjaa kohtaan kohosi entisestään; olen sitä kirjastossa vähän vilkuillutkin mutta tiiliskivimäisyys on tosiaan saanut jättämään hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuossa aiemmin vastasin Suketukselle, mietin juuri sitä, että vaikka kirja oli surullinen ja ahdistava, niin se silti samalla oli niin mielettömän hyvä. Voisi ajatella sen olevan ristiriitaista, mutta se ei ole. Hyvä taideteos herättää tunteita ja ei pelkästään tunteita, myös ajatuksia, kysymyksiä.

      Poista
  7. Voi että, minäkin olen miettinyt tätä Susan tekstin jälkeen ja nyt sinä kirjoitat niin kauniisti. Luin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe - teoksen silloin syksyllä ja se sai minut kiinnostumaan tästä yhä enemmän. Tässä on nyt tosin tullut luettua näitä tiiliskiviä joten menee myöhemmäksi mutta hienoa lukea millainen tämä on. Odotan innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiinni vaan, kun aika antaa myöden, sillä aikaa tämä vaatii. Intensiteetti kirjassa on sellainen, että se imaisee mukaansa ja ajantaju häviää.

      Poista
  8. Oi että, eikö vaan ollutkin UPEA!! Ja hei tästä on muuten tulossa vissiin nyt keväällä kovasti odotettu pokkaripainos, tiedoksi vielä kaikille kirjan lukemattomille.

    Aikamoinen tiiliskivihän tämä oli, mutta kun kirjoittajana on Oates ja aiheena Marilyn, niin olin ihan totaalisesti myyty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sinun kirjoituksesi, kun olin omani tehnyt. Aika paljon samoja tuntemuksia kirjan suhteen.

      Poista
  9. Aion lukea kaikki Oatesin kirjat, mutta kun luin nyt tämän upean arvostelusi Blondista, jouduin taas samaan ahdistukseen kuin luettuani Sarah Churcwellin kirjan Monroesta...: ensin ahdistaa ja sitten raivostuttaa. Kunpa Monore olisi saanut elää Euroopassa, eikä puritanismin tyyssijassa USAssa. Häneltä edellytettiin, että hän näyttää koko ajan halukkaalta ja haluttavalta. Hän olisi halunnut muuttaa Englantiin ja ryhtyä opiskelemaan, mutta kukaan ei tukenut häntä, vaan häntä uhkailtiin ja peloteltiin. Kun luin Fragments, sain tietää hänellä olleen lukihäiriön...,mitä se mahtoi vaikuttaa avioliitossa Arthur Millerin kanssa. Miller oli lopulta, eron jälkeen myös yksi vähättelijöistä.

    Tein vuonna 2010 tämän http://leenalumi.blogspot.com/2010/06/marilyn-monroen-monta-elamaa.html

    Katsoin äsken tilastoja ja sitä on käyty lukemassa 1841 kertaa. Vein kirjan nyt taas palkkiin vähäksi aikaa, mutta taas tuli jotenkin hutera olo.Tuo kaikki taphtui hänelle meidän aikanamme ja hänellä ei ollut mitään eväitä sitä vastustaa, ei tukijoita. Ei yhtään uskollista pyyteetöntä.

    Tiedän, että olen jo sivussa Blondista, mutta Marilynin kohtalo tekee minut yhtä vihaiseksi kuin Oatesin Kosto: Rakkaustarina.

    Minua sattuu sisältä, syvältä saakka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leea kiukkua, surua ja ahdistustahan tällaiset kohtalot herättävät. Raakaa hyväksikäyttöä, herkkyyden hukkaamista, vähättelyä, huorittelua... kaikkea sitä Marilyn sai osakseen.

      Pitääpä käydä lukemassa tuo sinun juttusi. Ja aivan varmasti lukijaluvut ovat suuret, esimerkiksi nyt kun tuo elokuva on menossa, ihmiset taas ovat innostuneet hakemaan tietoa Marilynistä.

      Oates osaa herättää tunteita, kaikki kolme häneltä lukemaani kirjaa ovat osoittaneet sen.

      Poista
  10. Jaana, se kirja on ollut luetuin minulla arvostelustaan asti. Sitä ei ole kommentoitu paljoakaan, mutta taisin uusiakin sen ja niitä kommentteja on siten hajallaan. Ehkä se on luetuin, koska olin niin vhainen...Yritän aina etten olisi, mutta on muutama juttu, joka...

    Oates on niin todella vahva kirjailija, että aion lukea häneltä kaikki. Haudankaivajan tytär oli minulla vuonna 2010 vuoden toiseksi paras kirja 140 luetun joukosta. Vain Nadeem Aslamin Elävältä haudatut meni sen ohitse.

    Pidän muuten mielettömästi tästä Blondin kannesta. Ehkä sekin jakaa mielipiteitä kuten Marilyn sekä eläessään kuin kuoltuaankin.

    VastaaPoista
  11. Kävin nyt Leena lukemassa juttusi. Se oli aivan mahtava, eikä haitannut pätkääkään, että olit vihainen, päinvastoin. Mielenkiintoista oli myös se, että kommenttilaatikossa kerroit, että olit joutunut ottamaan kommentinvalvonnan käyttöön nimenomaan tuon jutun perusteella. Kertoo paljon siitä, mikä Marilynin asema yhä nykypäivänäkin on, miten paljon hän yhä herättää tunteita, halua, erilaisia mielleyhtymiä...

    Juttusi perusteella, se kuva, jonka Oates fiktion kaapuun puettuna tuo esiin, on melko yhteneväinen sen kanssa, mitä elämäkerrat tarjoavat. Itse olin tosiaan melko untuvikko Marilynin suhteen ennen tämän kirjan lukemista eikä minulla siksi ollut mitään tarkkaa kuvaa siitä, millainen hän kenties oli ollut, niistä olosuhteista, joissa hän teki töitä tai niistä miehistä, aborteista, lääkkeistä yms., jotka kuuluivat hänen elämäänsä.

    Minustakin kansa on kaunis!

    VastaaPoista
  12. Blondi on yksi huikeimmista lukukokemuksistani ikinä. Luin kirjan aika pian sen ilmestyttyä suomeksi, eli lukemisesta on jo vuosikymmen, mutta muistan kirjan todella elävästi. Blondi on niitä kirjoja, joiden lukeminen on fyysinen kokemus: muistan vapisseeni kirjaa lukiessani. Haluan myös ehdottomasti lukea kirjan jossain vaiheessa uudestaan.

    Oates tavoittaa loistavasti Marilynin olemuksen. On helppo kuvitella, että Marilyn olisi voinut olla juuri sellainen kuin miksi Oates hänet kuvaa. Ja tietysti kirja kertoo myös monista muista asioista kuin Marilynista, ei se muuten olisikaan niin vaikuttava ja voimakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ollut ilmeisen voimakas lukukokemus monelle. Oates osaa kirjoittaa ravistelevia ja tunteita herättäviä kirjoja.

      Tuo mitä sanot, että Oates tavoittaa loistavasti Marilynin olemuksen, tai saa ainakin vahvasti meidät kokemaan niin, on totta ja osoittaa kirjailijalta todellista taituruutta. Siinä on tämän kirjan voima.

      Poista
  13. Ihanasti kirjoitettu! Pitääkin yrittää tää lukea joskus uusiks, olin niin nuori (tai nuorempi ainakin!) vielä sillon kun luin ekan kerran että vois saada viel enemmän irti! Marilyn ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas tyttäreni! Kokeile ainakin, miltä tuntuu uusintakierroksella.Aika rankkaa tekstihän tämä oli, mutta niin oli myös Marilynin elämä mitä ilmeisemmin. Tuon kirjan hiihtolomalla Suomeen, saat sen sitten.

      Poista
  14. Minulla on vielä 300 sivua lukematta, mutta palaan tekstiisi kunhan saan kirjan päätökseensä. Tämä on ehdottomasti kirja, jonka arvosteluja haluan lukea enemmänkin. Hienoa, että täälläkin on käyty kommentoimassa ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen Sonja postaustasi. Blondi (ja tietty myös Marilyn) ilmiselvästi kiinnostaa ihmisiä.

      Poista
    2. Kirja on nyt saatu päätökseen ja huh. Jopa oli vahva lukukokemus! Moni on todennut olevansa surullinen kaltoinkohdellun Marilynin takia, ja sitä samaa tuumin minäkin. Kirja herätti ehdottomasti halun tutustua Marilynin tarinaan elämäkerran voimin ja niin kuin itsekin totesit, tutkimaan hänen elokuviaan ja hänestä otettu valokuvia tarkalla silmällä.

      Poista