sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Jonathan Franzen - Muutoksia



Jonathan Franzen: Muutoksia ( The Corrections 2001, Käänt. Raimo Salminen) Kustannusosakeyhtiö Siltala (ensimmäinen painos ilmestyi 2002, WSOY) 623 s.

Maailma näytti ikkunoissa vähemmän todelliselta kuin Enid olisi halunnut. Aurinko loi pilvikaton alle kohdevaloa, jota kukaan ei olisi kaivannut perhehetkiinsä. Hänellä oli aavistus, ettei perhe jonka hän yritti saada koolle enää ollut se sama perhe jonka hän muisti - ettei tämä joulu olisi ollenkaan samalainen kuin vanhat joulut. Silti hän koetti parhaansa mukaan sopeutua uuteen todellisuuteen. (Muutoksia s. 526)

Lambertien perhe, kotiäiti Enid, rautatieinsinööri-isä Alfred ja jo aikuiset omillaan asuvat lapset investointipankkiiri Gary, älykkö wanna-be- kirjailija Chip ja huippukokki Denise, edustaa amerikkalaista keskiluokkaista perhettä. Vanhemmilla on varaa käydä vielä eläkkeelle jäätyäänkin risteilyillä, asua isoa taloaan, lapset ovat hyvin koulutettuja ja menestyneitä omalla alallaan. Tai ainakin niin he haluavat uskotella. Kuten odottaa sopii, kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää, vaan pinnan alta löytyy sairautta, masentuneisuutta, epätoivoa, pelkoa, identiteettiongelmia ja kaiken lisäksi sukupolvien välinen syvä kuilu. Tästä kaikesta huolimatta kirjassa ei kuitenkaan piehtaroida pelkästään kurjuudessa, vaan kaikki nämä ongelmat asettuvat osaksi sitä jota ihmiselämäksi kutsutaan, joskus jopa tragikoomisella tavalla. Alun lainauksen mukaan kukaan ei kaipaa kohdevaloa perhehetkiinsä, mutta sen Franzen juuri tekee. Hän asettaa yhden perheen katseensa kohdevalon alle ja tarkastelee sitä hyvinkin analyyttisesti. Samalla kun hän rakentaa tarinaa yhdestä perheestä, hän rakentaa tarinaa perheestä yleensä ja lisäksi laajentaa katseensa myös siihen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, joka luo perheinstituutiolle raamit.

Rakenteellisesti kirja jakautuu alalukuihin, jossa yksi perheenjäsenistä on vuorollaan kerronnan keskipisteenä. Näin vähitellen eri perheenjäsenten näkökulmat avaavat lukijalle oven Lambertien perheeseen. Siihen mitä he ovat olleet ja siihen mitä he tällä hetkellä ovat. Kirjan viimeisessä luvussa joulu saa toimia kulissina tilanteelle, jossa solmuja päästään vihdoin aukomaan ja tekemään kenties jonkinlaisia muutoksia kohti toisenlaista elämää.

Franzenin kuvaamat ihmiset ovat monilta ominaisuuksiltaan ja luonteenpiirteiltään epämiellyttäviä ja ärsyttäviä: Enidin halu ylläpitää  kulissia ja elää lastensa kautta, Alfredin passiivisuus ja tunteettomuus, Garyn ylimielisyys, Chipin saamattomuus ja Denisen jatkuva halu paeta itseään. Vähä vähältä Franzen tuo kuitenkin henkilöhahmoihinsa myös toisenlaisia piirteitä ja kuva joka lopulta syntyy, näyttää ihmisen kaikessa ristiriitaisuudessaan. Kirjan henkilöistä tulee ihmisiä, joiden elämään, tunteisiin ja käyttäytymiseen on mahdollista samaistua ainakin jollain tasolla. Itse löysin esimerkiksi Garysta piirteitä, jotka pelottavalla tavalla sopivat itseenikin ja tämä aiheutti pientä itsetarkkailua laajemminkin.

Perheen lisäksi Franzen tuo esiin myös amerikkalaista yhteiskuntaa, tai ehkä laajennettuna koko länsimaista kulttuuria, kriittisesti eri teemojen kautta. Hän käsittelee muun muassa elämän yhä suurempaa ja suurempaa medikalisoitumista, elämän läpikotaista kaupallistumista, jossa kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on kaupan sekä kulutuksen suhdetta elämänlaatuun. Ajoittain Franzen paneutuu mielestäni vähän liiankin syvälle näiden teemojen esiintuomiseen ja oma lukukokemukseni ainakin kärsi näistä, sillä jokaiseen aiheeseen en jaksanut paneutua sen vaatimalla tarkkuudella. Mietinkin jossain vaiheessa onko miehen mahdotonta kirjoittaa kirjaa pelkästään perheestä, ilman, että siihen sekoitetaan taloudellisia tai lääketieteellisiä faktoja tai ainakin sellaisiksi kuviteltavia. Valkoisen kirahvin hienossa postauksessa Franzenin uusimmasta kirjasta Vapaudesta, totesinkin kommenttilaatikossa, että Muutoksia ei ollut saanut minuatäysin mukaansa, enkä tästä syystä välttämättä Franzeniin uusimpaan tartu ollenkaan. Tämä kommenttini lähti ilmoille silloin, kun lukeminen pahiten takkusi, mutta vähitellen kirja alkoi kuitenkin viedä mukanaan ja erityisesti sen kaksi viimeistä lukua luin kuin siivillä. Tämä siis oli hyvä esimerkki jälleen kerran siitä, että ei aina kannata antaa heti periksi. Ja Vapauden aion myös lukea, mutta en vähään aikaan, sillä nyt riittää tiiliskivet joksikin aikaa. Seuraavassa kirjassa saa olla enintään 200 sivua.

Kirjasta on aiemmin kirjoittanut Karoliina

12 kommenttia:

  1. Täällä takkuja Vapauden kanssa. En tiedä mille sivulle olisi päästävä ennenkuin aikaa vetää. Saattaa olla syy ihan vaan itsessäni, joskus joku juttu ei vaan vie mukanaan. Vapaus lähti väliaikalevolle, luen muuta nyt, mutta ehkä se ansaitsee uuden mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  2. Vapaudesta en vielä tiedä mitään, mutta mielenkiintoisen ristiriitaisia blogikommentteje se on herättänyt. Ehkä lepäämään jättäminen auttaa sinua sen selättämisessä. Itsekin aion sen jossain vaiheessa lukea, mutta en nyt ihan heti.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut kirjailijalta vielä mitään, mutta ollut jo jonkin aikaa aika kiinnostunut, blogeissa on ollut niin monia hyviä juttuja hänen kirjoistaan.

    Amerikkalainen keskiluokka ei niin kiinnosta, heh, mutta muuten tuo mitä kerrot ihmiskuvauksesta kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, samoin kuin tuo mitä kerrot yhteiskuntakuvauksesta.

    Tämän saisi varmaan kirjastosta jo suoraan hyllystä, mutta mistä saisi aikaa! Täytyisi varmaan kloonata toinen lukuminä että ehtisi lukea kaiken mitä haluaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, yhdyn ajatukseesi kloonauksesta. Taas kävin kirjakaupassa ja mukaan Moskovaan hiihtoloman jälkeen lähtee vino pino kirjoja, vaikka entisiäkin on lukematta.

      Poista
  4. Minusta Vapaus oli elämää suurempi kirja, mutta voi olla, että sen teemat mm. keski-iän kriisi ja uskottomuus puhuttelevat tällä hetkellä tavanomaista enemmän. N. 100 sivua ennen loppua kuitenkin tuli tunne, että kirjailija havahtui siihen, että tarina pitää saada loppumaan ja sitten kiirehti erilaisia ratkaisuja, jotka mielestäni olivat epäuskottavia. Franzenin sukujuuret ovat muuten Ruotsista ja kuten Vapauden Walter Berglundinkin, jonka persoonallisuudessa ja sukuhistoriassa on jotain suomalaisillekin tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ounastelinkin, että Franzenilla olisi sukujuuret Pohjolassa, sillä myös Muutoksissa on henkilöhahmoja, jotka ovat Ruotsista ja Norjasta.

      Franzen on äärimmäisen mielenkiintoinen kirjailja, mutta jossain määrin liian rönsyävä ja silloin ehkä tapahtuu noin, että jossain 700 sadan sivun tienoilla kirjailija huomaa, että kirja olisi saatava myös loppumaan ja sitten käy noin kuin kuvailet.

      Poista
  5. Olipa kivaa nähdä tästä toinenkin bloggaus! Moni Vapauteen ihastunut varmasti lukee aikanaan tämänkin, mutta tästä on hyvä alkaa.

    Minulle tämä oli aika suuri kokemus, mutta Franzen tosiaan on kauhean yksityiskohtainen ja tietäväinen monen asian suhteen, joten aika hengästyttävää luettavaa hänen kirjansa välillä ovat. Tämä Muutoksia oli minulle jotenkin ehjempi ja johdonmukaisempi kokonaisuus kuin Vapaus, josta kuitenkin oli helpompi pitää hieman lempeämmän ihmiskuvan ansiosta. Hienoja kirjoja kuitenkin molemmat, minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kuvaava termi tuo hengästyttävää luettavaa, siltä se ajoittain tuntui.

      Kyllä Franzen kaiken kaikkiaan jätti positiivisen jäljen, joten Vapaudenkin jossain vaiheessa luen.

      Poista
  6. Ps.
    Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, käynpä poimimassa sen.

      Poista
  7. Minullehan Vapaus oli viime vuoden ykköskirja. Tosin siinäkin on sitä samaa yhteiskunnallista paatosta mitä esim Shriverin Jonnekin pois-teoksessa oli, mikä välillä kyllä saattaa herpaannuttaa keskittymistä varsinkin jos sivuja on hurja määrä.

    Tämä odottaa minulla jo hyllyssä, mutta olen halunnut pitää pienen hajuraon tämän ja Vapauden välillä.

    Tuo on kyllä kiehtova ajatus, että Franzen kirjoittaisi kirjan joka tosiaan puhtaasti keskittyisi vain siihen perheeseen ilman sitä yhteiskunnallista otetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen pientä hajurakoa, aion itsekin pitää sellaisen ennen Vapauteen tarttumista.

      Totta kai perhe on yhteiskunnallinen ja myös kulttuurinen yksikkö ja täysin irrallaan niistä perhettä ei voi hyvin ja uskottavasti kuvata, mutta olisi kuitenkin mielenkiintoista, että kirjan fokus olisi vieläkin selvemmin perheessä kuin mitä se ainakin Muutoksia romaanissa oli.

      Poista