perjantai 2. maaliskuuta 2012

Juhani Aho - Helsinkiin


Juhani Aho: Helsinkiin. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1997. Noudattaa teoksen ensipainoksen (1889) tekstiä. 96 s.

Helsinkiin matkustaa nuori ylioppilas Antti Ljungberg, jonka on määrä aloittaa pääkaupungissa yliopisto-opiskelut. Hän lähtee matkalle Kuopion laivarannasta sisävesilaiva "Elias Lönnrotilla" ja jatkaa matkaansa junalla Lappeenrannasta. Yhteensä matkan tekoon menee muutamia päiviä, jonka jälkeen Antti saapuu Helsinkiin. Siellä hänet vanhempien kuopiolaisten ylioppilaiden toimesta viedään heti riemusaatossa Kappeliin, josta matka ravintolan sulkemisen jälkeen jatkuu kohti Tarkk`ampujankatu 15.

Matkallaan Kuopiosta Helsinkiin Antti siirtyy vanhasta tutusta maailmasta uuteen ja tuntemattomaan, mutta kummasti mieltä kiehtovaan. Jäähyväiseremonioissa Kuopion laivarannassa Antti on jo malttamaton, eikä malttaisi kuunnella saattamaan tullutta perhettään, erityisesti äidin huolehtivaisuus tuntuu hänestä kiusalliselta. Kun laiva sitten irtoaa rannasta ja Kuopio jää taakse, Antti tuntee ikään kuin vapautuvansa ja alkaa orientoitumaan tulevaa elämäänsä kohti, vaikka taustalla vielä vähän kaihertaakin saadut rukkaset rakastamaltaan Almalta. Loistavasti Aho kuvaa sitä nuoren ihmisen hybristä, tuollaista liioiteltua itsevarmuutta,  joka on ilmeisen universaali ja aikaa katsomaton ominaisuus nuoressa ihmisessä. Kertojan sävy on tosin ironinen, jonka tarkoituksena on osoittaa, ettei tässä hyvin käy ja ylimielisyys tulee saamaan palkkansa ja Antti opetuksensa. Käykö näin, on vaikea sanoa, sillä kirja loppuu ennen kuin päästään edes Tarkk`ampujan kadulle, joka oli tuohon aikaa eräänlaista punaisten lyhtyjen aluetta Helsingissä. Aavistella toki voi, että Antin elämä ei kuitenkaan lopultakaan tule olemaan pelkkää juhlaa, vaan erilaiset moraaliset kysymykset todennäköisesti nousevat vaivaamaan mieltä. Kirjan alkusanoissa Pirjo Lyytikäinen tuo esiin, että Aho oli suunnitellut romaanilleen jatkoa, mutta suunnitelmat eivät jostain syystä toteutuneet.

Samalla kun kirja on tarina nuoren ylioppilaan matkasta siinä myös sivutaan teemoja, jotka kirjoittamisajan suomalaisessa yhteiskunnassa olivat päivänpolttavia. Näitä olivat esimerkiksi kielikysymys, suomenkielisen korkeamman opetuksen tarpeellisuus, sääty-yhteiskunnan vähittäinen murtuminen, vanhakantaisuuden ja modernin kohtaaminen sekä sukupuolisiveellisyyteen liittyvät kysymykset. Aho itse oli noihin aikoihin kiihkeä fennomaani. Lyytikäisen mukaan tässä kuten muissakin Ahon nuoruuden teksteissä ruotsinkielen käyttö kuvataan negatiivisesti ja sillä viitataan henkilön kaikenpuoliseen kelvottomuuteen. Antin, joka on kuulunut Kuopiossa ruotsinkieliseen herrasväkeen vastapooliksi asettuu Pekka, suomenkielinen ylioppilas, joka on kaikin tavoin nuhteeton.

Kirjan lopussa on kaksi aikalaisarviota kirjasta. Uuden Suomettaren arvostelijan mukaan kirja tekee "ilettävän vaikutuksen", mutta hän kuitenkin toivoo, että tekijän totuudenmukaisuus olisi opiksi nuorisolle ja se oppisi välttämään Antin virheitä. Valvojan arvostelija olisi toivonut, että tekijä olisi tuonut esiin myös ne "masennukset ja reaktsioonit", joita kirjan kuvaama elämä toisi tullessaan. Nykyajan näkökulmastahan kirja on mitä viattomin, mutta aikanaan se kuitenkin herätti melko lailla pahennusta ja esimerkiksi kustantaja pelkäsi leimautumista epäsiveelliseksi julkaistessaan kirjan.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukavaa luettavaa, nautin vanhahtavasta kielestä ja kertojan purevuudesta. Lyhyestä mitastaan huolimatta kirja pystyi tuomaan esiin kattavasti ajankohdan mentaalista maailmaa. Olisipa ollut hauskaa, jos Aho olisi ne jatko-osatkin saanut aikaiseksi.

Myös Salla ja Hanna ovat kirjoittaneet tästä.

8 kommenttia:

  1. Ja jos kelpaa toimittamaton versio alkutekstistä, niin sen tarjoaa Project Gutenberg tekstinä ja äänenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen tieto, pitääpä kurkata.

      Poista
  2. Jouduin lukiossa tekemään Ahon aikalaisen Arvid Järnefeltin teoksesta Isänmaa kirjaesitelmän kauan sitten. Etsin teoksen Gutenbergistä, ja siinä on tätä isänmaan paatosta paljon.
    Jälkeenpäin en näe lainkaan sopimattomana tätä suomalaisuuden nostamista, silloin ei asiat olleet kunnossa, ja tuntee olevansa oikeassa, voi minusta puhua asiansa puolesta.

    Nykytilanteessa minusta on asianmukaista puhua ja puolustaa ruotsinkielisten palveluiden puolesta esim. lapsille ja vanhuksille ja oikeudenkäynneissä, opetuksessa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aho ja Järnefelt olivat hyviä ystäviä ja heitä kiinnostivat samat teemat, kuten fennomania. Kirjat olivat aikansa lapsia ja sellaisena kiinnostavia kurkistuksia 1800-luvun lopun maailmaan. Vanhetessa molempien kiihkein fennomania-innostus jonkin verran laimeni.
      Tämä kielikysymys pongahtaa aika ajoin esiin vähän kiihkeämpänä, kuten tapahtui 30-luvulla aitosuomalaisuuden aikana ja nyt perussuomalaisten taholta. Siinä voi nähdä yhteyden kansallisen ja nationalistisen hengen ylikorostamiseen, mikä ei koskaan ole hyvä asia.

      Poista
  3. Voi, haluaisin lukea tämän, ja nyt tuli muutenkin ikävä Ahoa ja Ahon kieltä. Onneksi hyllyssä on parikin korkkaamatonta lastukokoelmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin Ahon kielestä kovasti.

      Lastuihin minunkin pitäisi seuraavaksi paneutua, en ole niitä vielä ollenkaan lukenut.

      Poista
  4. Kirjoitit niin mukaansatempaavasti Ahosta, että tuli halu jatkaa hänen tekstiensä lukemista. Lastut otin esille heti sen jälkeen kun olin kuunnellut tuon Helsinkiin äänikirjana loppusyksystä. Kuten Karoliina tuossa kirjoitti, tulee ihan ikävä Ahon kieltä ja muutenkin sitä Ahon maailmaa. Pitääkin palata lastuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Clarissa! Minä sain kimmokkeen Ahon lukemiseen Rajalan elämäkertateoksesta, jonka luin jokin aika sitten ja kun löysin tämän Helsinkiin-kirjan SKS:n kirjakaupasta muutamalla eurolla oli pakko se ostaa ja lukea.Lastujen lisäksi haluaisin lukea Aholta hänen Hajamietteensä kapinaviikoilta,joka sisällissodan silminnäkijäkertomuksena on varmasti mielenkiintoinen.

      Poista