torstai 22. maaliskuuta 2012

Yhdessä - Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1928-1939


Yhdessä - Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion päiväkirjeet ja kirjeet 1928-1939. Toim. Katarina Eskola. WSOY, 2000. 872 s.




Sanon heti alkuun, että luin kirjan jo toisen kerran. Olen aikaisemmin lukenut läpi koko Eskolan toimittaman Valistuksen sukutarinan, jossa hän käy läpi kirjeiden ja päiväkirjojen, mutta myös julkisen kirjoitetun materiaalin avulla, vanhempiensa Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion ja samalla oman perheensä elämäntarinaa. Kertoessaan vanhempiensa tarinaa hän asettaa yksityisen ihmisen elämänkulun historian tapahtumien virtaan, osaksi sitä. Hän kontekstoi vanhempiensa yksityiset dokumentit ja niiden kautta välittyvän kokemuksen yleisen historian tapahtumiin tavalla, joka minua historioitsijana ja elämäkerrallisen kerronnan ystävänä miellyttää erityisen paljon. Siksi palaankin näihin kirjoihin aika ajoin uudelleen ja pidän niitä jopa inspiraation lähteinä oman työni tökkiessä. Kun esimerkiksi tällä hetkellä yritän päästä sisään 1930-luvun kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen ilmastoon, olen lukenut juuri tätä 1930-luvun käsittävää Yhdessä-teosta.

Tutkittavillani ja Haavio-Enäjärvi-pariskunnalla on paljon yhteistä. Myös Sinervon sisaret olivat Elsa Enäjärvi-Haavion tapaan kirjoittavia ja osallistuvia intelektuellinaisia, jotka toimivat julkisuudessa yhdessä aviomiestensä kanssa. Vaikka heidän ideologiansa poikkesi Haavio-Enäjärvi-pariskunnan maailmankatsomuksellisista näkemyksistä, niin toiminta- ja ajattelutavat olivat kuitenkin samansuuntaisia. Siinä missä Sinervon sisaret pyrkivät sosialisteina muuttamaan maailmaa, niin samaan pyrki Haavio-Enäjärvi pariskunta, vain toisesta suunnasta ja toiseen suuntaan, suomalaisuusliikkeen edustajina. Ylipäätään 1930-luvulla erilaiset ideologiset suuntaukset määrittivät hyvin vahvasti ihmisten elämää ja heidän identiteettiään sekä Suomessa että muualla Euroopassa.

Eskola tutkii vanhempiaan nimenomaan intellektuellipariskuntana, jossa aviopuolisot ovat myös kollegoja keskenään ja vaikuttavat vahvasti toistensa elämään ja työhön. Tämä näkökulma puuttuu pitkälti suomalaisesta elämäkerrallisesta tutkimuksesta, mutta esimerkiksi Ruotsissa tämän suuntaista akateemista tutkimusta on jo tehty paljon enemmän, kuten esimerkiksi antologia Par i vetenskap och politik. Intellektuella äktenskap i moderniteten (toim. Annika Berg, Christina Florin ja Per Wisselgren) osoittaa. Eskola ei esimerkiksi täysin allekirjoita aiemmista Elsaa koskevista tutkimuksista syntynyttä käsitystä, että Elsa olisi naisena uhrautunut luovuttaessaan omaa tutkimusaineistoaan Martin käyttöön tämän hakiessa yliopistovirkaa. Eskolan näkemyksen mukaan hänen äitinsä ei ollut "toinen", vaan tämän pyrkimyksenä oli "yhdistää luova henkinen työ ja perhe" (Yhdessä s. 11). Eskola korostaa Elsan pyrkimystä muovata uudelleen intellektuellin käsitettä, hän halusi olla moderni naisintellektuelli, perheellinen intellektuelli.

Naisena ja naisten tutkijana luin tietenkin suuremmalla mielenkiinnolla Elsan kuin Martin tekstejä. Elsalta on myös kirjassa enenemmän tekstejä, sillä hän piti ajoittain päiväkirjaa ja oli myös ahkerampi kirjeenkirjoittaja kuin Martti. Saadakseen mukaan enemmän Martin tekstejä Eskola käyttää hyväkseen tämän kaunokirjallista tuotantoa, joka näinä vuosina tosin keskittyi lähes kokonaan lastenkirjallisuuteen, joka tuoreelle ja kiireiselle isälle ilmeisesti oli luonteenomaisin ilmaisumuoto. Käyttäessään näitä kaunokirjallisia ja muita julkisia tekstejä hyväkseen Eskola myöntää tulkitsevansa tekstejä melko rohkeasti omaelämäkerrallisesta näkökulmasta. Hän kuitenkin perustelee tätä muun muassa  Matti Klingeltä lainaamallaan sitaatilla: Kun on kyseessä tutkija, päiväkirja on vain itseilmaisun toinen puoli. Toisen puolen muodostavat kirjat ja tutkielmat, arvostelutkin: päiväkirjaa pitäisi lukea samanaikaisesti kuin niitä kirjan lukuja, joiden edistymisestä päiväkirja antaa viitteellisiä tietoja. (Yhdessä s. 26). Klinge puhuu tutkijoista, mutta saman voisi yleistää koskemaan kaikkia kirjallista työtä tekeviä.

Yhdessä käsittää 12 vuotta Haavio-Enäjärvi pariskunnan elämää. Kirjan alkaessa he ovat vielä kihlapari, joka vuoden 1929 lopulla astuu aviosäätyyn. Samana vuonna on hyväksytty uusi avioliittolaki, jonka myötä aviopuolisoista tulee liitossaan tasaverosia kumppaneita. Martin ja Elsan avioliitto on malliesimerkki uuden avioliittolain hengen mukaisesta avioparista. Vaikka Elsa on julkisuuteen osallistuva intellektuelli, hän on myös aviovaimo ja pian lisäksi äiti, jonka vastuulla koti ja sen piiriin kuuluvat asiat pääasiassa ovat. Osallistuvan elämän mahdollistavat lastenhoitaja ja keittäjä, jotka huolehtivat konkreettisen arjen pyörittämisestä ja Elsa voi keskittyä henkisen työn tekoon, jonka hän kokee itselleen ominaisimmaksi ja jossa työssä hän mielestään parhaiten hyödyttää myös perhettään.

Elsalla on mahdollisuus väitellä tohtoriksi kansanrunoustieteen alalta kuten miehelläänkin ja yhdessä he osallistuvat promotioon ensimmäisenä yhtä aikaa promovoituna avioparina. Akateemisen tutkimisen ja kirjoittamisen lisäksi molemmat kirjoittavat myös monenlaisia muita tekstejä. Lisäksi he osallistuvat innokkaasti suomalaisuusliikkeeseen, jonka tärkeimpänä tehtävänä näinä vuosina on saada aikaan Helsingin yliopiston suomalaistaminen. Martilta liikenee aikaa myös kansanrunon- ja perinteen keruulle Karjalassa ja yhtenä vuonna pariskunta tekee yhteisen keruumatkan Viroon, jonka kulttuurielämästä he ovat hyvin kiinnostuneita.

Se sosiaalinen verkosto, johon Martti ja Elsa kuuluvat koostuu valkoisen Suomen johtavista kulttuurin, tieteen ja politiikan alalla toimivista ihmisistä. Tämä sosiaalinen verkosto takaa heille kanavat, joiden avulla heidän on mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa elämässä ja toisaalta he yhtä lailla ovat kanavia muille. Martin lähimpään ystäväpiiriin kuuluvat muun muassa Urho Kekkonen ja Kustaa Vilkuna. Elsa taas on läheisissä tekemisissä kirjailijoiden kanssa ja hänen suuriksi esikuvikseen nousevat Kersti Bergroth ja Aino Kallas. Ilmeisesti näiltä vuosilta saa alkunsa ajatus, että Elsa tulevaisuudessa kirjoittaisi Kallaksen elämäkerran. Tämä työ häneltä kuitenkin jää kesken, kuten kirjasarjan päättävästä Autius lehtipuissa- kirjasta on luettavissa. Mutta ei nyt kuitenkaan mennä tämän enempää asioiden edelle.

Kirja päättyy vuoteen 1939, joka näin jälkikäteen katsottuna on käännekohta koko maailman historian mittapuulla.Sodan uhka on jo aiemmin leijunut Euroopan yllä, mutta vuonna 1939 tämä uhka edelleen voimistuu ja huipentuu toisen maailmansodan alkamiseen ja Suomen mittapuulla talvisodan syttymiseen. Sodan syttyminen myllertää ihmisten arkisen elämän. Elsa aloittaa jo syyskuussa 1939 valmistautumisen mahdolliseen sotaan, kuten hän veljelleen Jaakolle kirjoittamassaan kirjeessä kuvaa:

Ostin itselleni ja Elinalle kaasunaamarit ja kun tein sen juuri ennen bussin lähtöä, kuljetin ne Sammattiin. 6 vuotta nuoremmille lapsille ei ole saatavilla naamareita. Olin aika juhlallinen näky, kun ajoin Myllykylästä kotiin polkupyörällä: päässä pariisilaishattu harsoineen, pyörän takana kookas puupytty, jonka kansi oli vinosti auki, kun se ei tavaramäärän (palttooni) vuoksi mahtunut kiinni. Edessä polkupyörän kädensijoissa toisella puolen matkalaukku, toisella puolen kaasunaamarit ja sateenvarjo. (Yhdessä, s.653-654)

Sammatin mökistä tule äidin ja lasten evakkopaikka, kun sota alkaa. Martti joutuu jo lokakuussa ylimääräisiin kesrtausharjoituksiin ja sodan alettua hän toimii valistusupseerina rintamalla. Puolisoiden ollessa erossa toisistaan myös kirjeiden määrä tältä ajalta on luonnollisesti suurempi kuin monilta aikaisemmilta vuosilta. Kirjeistä on mahdollista seurata sodan aikaista kotirintamaelämää ja jossain määrin myös rintaman kuulumisia, tosin sensuuri rajoitti jonkin verran rintamakokemusten esiintuomista. Eskola tiivistää menneiden vuosien ja tulevan sodan ajan kokemukset hienosti yhteen seuraten Elsan yllälainattua päiväkirjamerkintää:

Kun Elsa kuormineen syyskuussa 1939 ajoi Sammatin Myllykylän mäkiä pyörällä, hän jokaisella polkaisullaan jätti taakseen nuoruutensa modernia elämäntuntoa etsineen pariisilaishattuajan ja siirtyi sananmukaisesti kaasunaamarien, palttoiden, puupyttyjen ja sateevarjojen aikaan, sodan ja pulan kauteen, joka tuli kestämään koko seuraavan vuosikymmenen. (Yhdessä s. 654)

Rakenteellisesti kirja etenee vuosi kerrallaan ja joka vuoden alussa Eskola tiivistää ja tulkitsee tulevan vuoden tapahtumia ja yhdistää ne laajempaan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Tämän jälkeen seuraavat puolisoiden dokumentit kronologisessa järjestyksessä. Hesariin kirjan on sen ilmestyessä arvioinut kirjallisuudentutkija Anna Makkonen. Kannattaa lukaista myös se.

Katarina Eskolan toimittama Valistuksen sukutarina kokonaisuudessaan:

Kahden. Martti Haavion ja Elsa Enäjärven päiväkirjat ja kirjeet 1920-1927. WSOY 1999.
Yhdessä. Martti Haavion ja Elsa Enäjärvi-Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1928-1939. WSOY 2000.
Sodassa. Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti Haavion kirjeet 1939-1940. WSOY 2001.
Itään. Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1941-1942. WSOY 2002.
Autius lehtipuissa. Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti Haavion päiväkirjat ja kirjeet 1942-1951. WSOY 2003.

Katarina Eskolan perhe-elämää pääsee seuraamaan nuoren tytön vinkkelistä hänen yhdessä Satu Koskimiehen kanssa toimittamissa teoksissa:

50-luvun tytöt.  Kirjayhtymä 1992
50-kuvun teinit. Kirjayhtymä 1994.


16 kommenttia:

  1. Tuo Valistuksen sukutarinasarja, lisättynä vielä 50-luvun tyttöjen päiväkirjoilla kuuluu kirjahyllyni aarteisiin. Löydän näistä kirjoista mielenkiintoista tietoa lähihistoriasta ja palaan niihin aika ajoin uudestaan. Oi miten hyvältä tuntui lukea kirjoituksesi ja nähdä nuo hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Clarissa!

      Samoin ne ovat minun kirjahyllyni aarteita, mutta kyllä niitä metsästinkin eri paikoista saadakseni ne. Mutta oli vaivan arvoista.

      Poista
  2. Sinulla on ollut melkoinen, mutta kiehtova urakka. Haavio-Enäjärven pariskunnan työ kiinnostaa minua niin oman koulutustaustani vuoksi kuin muutenkin. Clarissan mainitsemien 50-luvun tyttöjen kautta olen päässyt hieman kurkistamaan heidän elämäänsä, mutta nämä päiväkirjat ja kirjeet avaavat ihan toisenlaisia asioita heidän omista näkökulmistaan. Oli todella kiinnostavaa lukea tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Katja lämpimästi näiden lukemista, uskon, että pitäisit näistä varsinkin kun olet itse "samalla alalla". Noiden 50-luvun kirjojen aikaan Elsa oli jo kuollut ja Martti yksinhuoltajana. Toki Elsa jollain tasolla oli mukana lasten muistoissa.

      Poista
  3. Haluaisin lukea nämä! Minäkin olen suuri 50-luvun tyttöjen fani ja päiväkirjojen ystävä muutenkin. Kiehtovia persoonia nuo Enäjärvi-Haaviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa suosittelen sinulle kuin Katjalle, jos vain päiväkirjat ja kirjeet ja niiden kautta välittyvä kulttuurihistoria kiinnostavat. Ovathan nämä paksuja opuksia, mutta ainakin minun mielestäni melko nopealukuisia.

      Poista
  4. Tunsin Martti Haavion heti kuvasta P Mustapääksi, jonka Kootut runot minulla on aina tässä likellä eli runohyllylläni.

    Kyllä intellektuellipariskunnista, jotka ovat kollegoita keskenään on kirjoitettu, mutta minä olen siinä asiassa nyt kuvateiteen puolelle, kun siitä muistan parhaiten. Tein blogiini Riitta Konttisen Modernistipareja ja se oli niin kiehtova, että yritin sen jälkeen saada mistä vain hänen aikaisemman kirjansa taiteilijapareja, mutta en saanut. Aihehan on kiehtova!

    Aino Kallas ja Kersti Bergroth ovat jo vanhastaan tuttuja,mutta tuo Kahden olisi kiinnostava uusi juttu.

    Minua hajottaa, kun olen kiinostunut niin monesta. Kuvataiteet esim. ovat aivan intohimoni, mutta yksi monista;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että kuvataiteen puolella Konttinen on asiasta kirjoittanut, hyvä muistutus Leena, itsellänikin on Konttisen Taitelijapareja hyllyssäni, mutta se on Porvoossa.

      Tosiaan Haavio käytti runoilijanimenään P. Mustapäätä, olisin voinut sen tekstissä mainita. Mustapää-fanina nämä voisivat kiinnostaa myös sinua. Mutta totta sekin, että kaikkea ei ehdi.

      Poista
  5. Olen lukenut Martin veljen Heikin Rehtorin muistelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä suvussa oli tosiaan paljon lahjakkaita eri alojen edustajia.

      Poista
  6. Olipa ilo lukea asiantuntijan kirjoitus! Itse olen lukenut vain nuo 50-luvun tyttöjen kirjat ja pidin niistä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit! Nuo 50-luvun tytöt tuntuu olevankin paljon luetumpia kuin nämä. Itse asiassa olen yllättänyt, kuinka harvat näitä ovatkaan lukeneet, luulin että olisi ollut enemmän.

      Poista
  7. Kuulostaa todella kiehtovalta kirjalta/sarjalta, jonka jostain syystä olen onnistunut ohittamaan, vaikka jonkin verran olen Haavioista lukenutkin. Kiitos kiinnostavasta katsauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, uskon, että pitäisit näistä. Suosittelen, vaikka aikamoisia tiiliskiviä ovatkin.

      Poista
  8. Hei Jaana. Olipas mielenkiintoista! Ihana saada uusia lukuvinkkejä ja vielä alustettuna asiantuntijakommentein.
    Joskus tuntuu, että olisi ollut tosi mielenkiintoista elää tuohon aikaan kun tapahtui niin paljon ja maailma oli uusi. Lieneekö turhaa haikailua.. Oman aikamme intellektuellipariskuntia ei kuitenkaan kovin montaa tule mieleen; Mäkelä-Kortelainen tai Hämeen-Anttilat.Onko sinulla tämän päivän suosikkeja?
    Kerttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttuli kehuista. 20-30-luku on aina ollut suosikkiaikakauttani historiassa, vaikka näin jälkikäteisviisaana tiedänkin, miten järkyttävästi kaikki päättyi. Siihen liitty juuri tuo modernin läpimurto, maailman avautuminen aivan uudella tavalla yhä useammille ihmisille.
      Sekä Hannu Mäkelä että Anna Kortelainen ovat molemmat olleet suosikkejani ja seuraan yhä mitä he tekevät ja luen heidän kirjoittamiaan teoksia. Ikävä kyllä heistä ei kai enää voi puhua pariskuntana, ovat ilmeisesti eronneet. Myös kirjailijapariskunta Lander-Raittila herättää aina mielenkiintoni ja etenkin Landeria olen lukenutkin paljon, Raittilaa vähemmän.

      Poista