sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Henrik Tikkanen - Kulosaarentie 8

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8. Kulosaari. Puh. 35. (Brändövägen 8, suom. Elvi Sinervo) WSOY, 1976. 166 s.



Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus. (K. s 7.)

Näin alkaa Henrik Tikkasen omaelämäkerrallisen osoitetrilogian ensimmäinen osa. Kirjan Kulosaari on suomenruotsalainen onnela, jonne köyhiltä ja suomenkielisiltä on pääsy kielletty. Osoitekirjoja on ilmestynyt yhteensä 5, mutta varsinaiseen trilogiaan luetaan kolme 1970-luvulla perättäisinä vuosina ilmestynyttä romaania. Kulosaarentien lisäksi Majavatie 11 ja Mariankatu 26. 1980-luvun alussa syntyi vielä kaksi osoitenimellä varustettua teosta Yrjönkatu ja Henrikinkatu, mutta en tiedä jatkavatko nämä kaksi  viimeistä temaattisesti samaa omaelämäkerrallista linjaa.

Tässä kirjasarajan ensimmäisessä osassa Tikkanen käy läpi omaansa ja sukunsa historiaa, jossa yhdistyy fennomaaninen ja suomenruotsalainen kulttuuriperinne toisiinsa. Isoisän isästä alkaen kaikki suvun miehet olivat jossain määrin mukana suomalaisessa kulttuuri- ja tiede-elämässä. Tikkasen isä oli arkkitehti, mutta parhaiten hänet tunnetaan ammunnan olympiamitaleistaan. Naiset ovat tässä miehisessä sukusaagassa miesten taustalla joskus enkeleinä, mutta pääosin piruina.

Tikkasen tyyli on kerronnanomaista, hän ikään kuin kertoo hyvässä seurassa sukunsa ihmeellistä tarinaa kuorruttaen sitä herkullisilla anekdooteilla ja satiirisilla ja ironisilla heitoilla. Kukaan lähipiiristä, ei myöskään hän itse, esiinny kirjassa edukseen. Hän tuo voimakkaasti esiin sen, että kirja on pelkästään hänen subjektiivinen näkemyksensä asioista sillä hetkellä, ja kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen todistus: Esimerkkinä epäluotettavuudestani todistajana voin kertoa, että isäni kuoleman aikoina pidin häntä roistona ja äitiäni (melkein) enkelinä. Kun äiti sitten kuoli, olin päinvastaista mieltä. Nyt tulee vain suuri surku meitä kaikkia. (K. s. 23)

Omaelämäkerrallisiin teksteihin vaikuttaa aina kirjoittamisajankohta ja siinä vallitsevat arvot ja asenteet, samoin kuin kirjoittajan henkilökohtainen elämäntilanne. Kulosaarentiessä  suuren osan saa sekä isän että äidin alkoholismin kuvaus ja heidän kyvyttömyytensä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. Kun tiedetään, että Tikkanen itse oli samoihin aikoihin ainakin ajoittain alkoholin suurkuluttaja, tulee väkisinkin mieleen, että yrittääkö hän kirjassaan tehdä jonkinlaista henkilökohtaista psykoanalyyttistä pohdintaa oman alkoholin käyttönsä syistä. Kirjassa kaikuu myös kirjoitusajankohdan kulttuurin vasemmistolainen henki melko vahvana ja se tulee esiin muun muassa talvi- ja jatkosodan kuvauksissa. Tikkanen kieltää sodalta kaiken siihen liitetyn sankarillisuuden, rohkeuden ihailun, velvollisuuden vaatimukset ja tuo sodasta esiin vain sen raadollisen puolen, sodalla on vain yksi loppu, se on kuolema ja sodan kuvaaminen on sitä että kuvaa miten sotilaat kuolevat (K. s. 131)

Oma suhtautumiseni kirjaan oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta nautin Tikkasen terävästä kielestä ja osuvista näpäytyksistä moniin suuntiin. Mutta toisaalta vähän ärsyynnyin, sillä ajoittain tuntui, että hän valitti kuin pieni lapsi kohtalonsa kurjuutta, sitä miten isä ja äiti olivat omalla käytöksellään pilanneet kaiken. Pääosin kuitenkin pidin kirjasta ja aion lukea vielä osoitetrilogian muutkin kirjat. Varsinkin Mariankatu 26:n lukemista odotan, sillä se  oli ilmeisesti se kirja, joka sai Märta Tikkasen kirjoittamaan oman näkemyksensä heidän avioliitostaan kirjassaan Vuosisadan rakkaustarina.

Loppuun vielä pieni anekdootti kirjan kääntämisestä, jonka kuulin Elvi Sinervon 100-vuotisjuhlassa muutama viikko sitten. Elvi Sinervo on kääntänyt koko osoitetrilogian, mutta  juhlassa kuulemani mukaan kustantaja ei ensin ollut halunnut Elviä kääntäjäksi, ilmeisesti tämän kommunistisen taustan takia, mutta Tikkanen oli vaatinut, että kukaan muu ei kirjaa saa kääntää ja kustantajan oli tähän taivuttava.


8 kommenttia:

  1. Olen lukenut koko trilogian joitakin vuosia sitten, enkä juuri muista muuta kuin sen, että pidin kovasti. Sen muistan, että osan aikaa lähes vihasin Henrikiä!

    VastaaPoista
  2. Tuo dilemma näissä kirjoissa kaikissa todennäköisesti on: niistä pitää, samalla kun inhoaa niiden kirjoittajaa, ainakin ajoittain.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa. Märtan kirjojen perusteella tuo lapsenomainen itsesääli taisi tosiaan olla Henrikille varsin ominaista, ja se siis ilmeisesti välittyy näistä kirjoistakin.

    Aion myös edelleen lukea nämä myös, joten mukava kuulla että suurimmaksi osaksi pidit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä termi tuo "lapsenomainen itsesääli", siltä se ajoittain tuntui.

      Pidin satiirista ja ironiasta, jolla Henrik tarkasteli ympäröivää maailmaa ja teki ajoittain melko osuvia huomioita siitä.

      Poista
  4. Minuakin niin kiinnostaa lukea nämä Henrik Tikkasen osoitekirjat. Tuota jäin kyllä miettimään, että kuinka paljon lukemiseen minulla vaikuttaa ennakkokäsitys Tikkasesta, joka on siis syntynyt Märtan kirjoista. Mutta useaakin kirjailijaa "joutuu lukemaan" hänen persoonastaan syntyneen mielikuvan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti nuo ennakkokäsitykset vaikuttavat, mutta kuten sanoit ennakkomielikuvista vapaata lukemista ei juurikaan ole.

      Minusta on mielenkiintoista, että pääsee lukemaan kahden ihmisen suhteesta molempien näkökulmat (aika harvinaista) ja siksi odotan erityisesti tuon Mariankadun lukemista, jolle Vuosisadan rakkaustarina oli ikäänkuin vastaus.

      Poista
  5. Luin kans tämän vähän aikaa sitten ja minua, kuten sinua ja näemmä joitain muita kommentoijiakin, ärsytti välillä Tikkasen tyyli. Ironia ja satiiri menivät paikoitellen minusta jo yli - kyllä vähemmälläkin lukija tajuaa, että tässä nyt kylmän kyynisesti tarkastellaan ja tehdään viiltävää pilkkaa omasta suvusta. Mietin myös sitä, että onko tavoite hakea jonkinlaista selitystä omalle alkoholismille. Ajatukseni on lukea vähitellen nämä osoitekirjat ja sitten Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, joka siis on edelleen aukko sivistyksessäni. Mutta jotenkin päätin aloittaa näistä osoitteista ensin, mutta yksi kerrallaan ja vähitellen, ilman suorituspaineita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas aloitin Märtan kirjoista, jotka nyt siis jollain tasolla kummittelevat näiden Henrikin kirjojen taustalla.

      Minäkin pitkään pihistelin tuon Vuosisadan rakkaustarinan kanssa, sillä vierastin runomuotoa. Mutta kun sitten vihdoin viimein sain sen luettua, niin vaikutuin.

      Tuota oman alkoholismin selittelyä minäkin tässä kirjassa näen ja vahvasti.

      Poista