sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Valinta - Helmi Kekkonen


Helmi Kekkonen: Valinta. Avain 2011. 160 s.


En osaa päästää perheestäni irti, vaikka tiedän että minun pitäisi. En äidistä, hänen tavastaan puhua ja olla puhumatta. En niistä helvetin haloista. Iljan äänestä sinä aamuna kun hän lähti, siitä miten olin edellisenä iltana kietonut käteni veljeni kaulan ympärille hänen tullessaan kotiin ja sanomaan minulle hyvää yötä, painanut kasvoni tummiin hiuksiin, noussut syliin ja korkeuksiin kevyesti kuin tuuli, ilman aavistustakaan siitä että veljeni pian lähtisi ja pysyisi poissa. ( V s. 54)

Valinta oli niitä kirjoja, jotka ajattelin sivuuttaa lukematta, sillä ne kritiikit ja blogitekstit, jotka olin kirjasta lukenut sen ilmestyessä, saivat minut ajattelemaan, ettei kirja ole minua varten. Vertaukset Riikka Pulkkiseen ja Joel Haahtelaan työnsivät minua kirjasta pois päin. Molempien tapa kirjoittaa on toki erittäin kaunista, mutta minun makuuni liian harkitun ja tehdyn oloista. Olen enemmän vähän suoraviivaisemman realismin ystävä, että edellä mainittuja lukiessani ajoittain vaivauduin kaikesta kielen ja kerronnan koukeroisuudesta. Valintaan oli kuitenkin tartuttava, sillä valitsin (!) sen voitettuani Luettua-blogin Sannan arvonnassa. Halusin tietää olinko ennakkoluuloineni oikeassa. Ja tässä vaiheessa arviota voin sanoa, että olin, mutta toisaalta yritin lukea kirjaa myös ennakkoluulottomasti, annoin sille mahdollisuuden kertoa tarinansa.

Jos aloitetaan tarinasta, niin se tuntuu olevan yksi nuorten naiskirjailijoiden suosikkiaihe: äidin ja tyttären/lasten suhde ja perheen vaietut salaisuudet. Samasta saimme lukea esimerkiksi Riikka Pulkkisen Totta-kirjasta. No toisaalta, kaikki aiheethan kiertävät ja ainoastaan tapa, jolla tarina kerrotaan, tekee siitä omanlaisensa. Mielestäni Kekkonen ei kuitenkaan yllä kovin omaperäiseen tarinaan. Kirjan tapahtumat saavat alkunsa perheen isän kuolemasta. Puoli vuotta isän kuoleman jälkeen vanhempien taloon saapuu perheen toinen tytär Aava, jonka tarkoitus on auttaa äitiään Ruutia tyhjentämään talo tämän tulevan muuton takia. Kodin purkaminen nostaa muistot molempien mieleen ja perheen tarinaan yritetään päästä sisään katsoen sitä vuorotellen molempien näkökulmasta. Vanha on purettava, jotta voi päästä eteenpäin, sekä konkreettisesti että mielen tasolla.

Samalla kun naiset kertovat perheensä tarinaa he kertovat myös itsestään. Miettiessään elämäänsä taaksepäin ihmiset usein pohtivat niitä valintoja, joita he elämässään ovat joutuneet tekemään ja sitä, miten nämä valinnat ovat muovanneet heistä sen joita he sillä hetkellä ovat. Ruut pohtii nuoruutensa valintoja ja kokee, ettei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä niin kuin hän teki. Aava puolestaan on omien valintojensa edessä, sillä hänen on selvitettävä suhteensa puolisoonsa ja valittava tie jota lähteä kulkemaan tulevaisuudessa.

Valinnassa muistojen kautta vähittäin avautuva tarina on vähän liian ennalta arvattava. Äidin salaisuus on melko ilmeinen jo kirjan alkupuolella, joten mitään yllätysmomenttia siitä ei lukijalle muodostu. Perheen sisäisen dynamiikan ja perheenjäsenten keskinäisten suhteiden kuvaus on mielestäni ajoittain melko epäuskottavaa. Perheen ongelmat ovat liian moninaisia, jotta niitä voisi käsitellä uskottavasti näin lyhyessä tekstissä. Uskon, että tässä asiassa vähempi olisi ollut parempi.

Ylitimme jonkin rajan, pysähdyimme, ränsistyneen aseman takana oli pieniä kivitaloja, muutamassa ikkunassa paloi valo. Taloja reunustivat matalat muurit ja villiintyneet puutarhat, puiden oksat olivat täynnä nukkuvia lintuja. Päätin että tämän minä muistan. Tämän hetken, tämän pysähdyksen, nuo puutarhojen unet. ( V s. 21)

Pakko on myöntää, että Kekkonen kirjoittaa kauniisti ja ajoittain jäin oikein ihailemaan hänen kykyään luoda erilaisia tunnelmia. Mutta ajoittain minua myös ärsytti. Ärsytystä herätti muun muassa ilmaisujen suurpiirteisyys, esimerkiksi tuijottaako yksikään lapsi tuntikausia äitinsä lukemista, ylipäätään kirjassa tehtiin monia asioita tuntikausia, jäin myös miettimään paikkojen kuvausta esimerkiksi onko kylässä katuja, kuten kirjassa puhuttiin, vai ovatko ne teitä. Muitakin samantyyppisiä löytyi. Kysymys on ehkä vain omasta niuhotuksestani, mutta lukukokemustani ne häiritsivät. Voi tietenkin kysyä, kuinka paljon ennakko-odotukseni vaikuttivat siihen, että luin tekstiä ajoittain lähes tulkoon suurennuslasin kanssa. 


Kirja on ollut melkoisen luettu kirjablogeissa. Arvioita ovat kirjottaneet ainakin anni.M TuuliaMinna ja tietenkin Sanna, jonka blogista kirjan itselleni voitin. Sannalla on myös kattava lista moniin muihin arvioihin.

9 kommenttia:

  1. Pidin sinun arviostasi, Jaana. Pidin, vaikka itselleni Kekkosen kirja oli yksi viime vuoden helmistä (!). Kirjoitit hyvin ja perustelit, miksei Valinta ollut sinun kirjasi. Siitä olen samaa mieltä, että kirjan aihe - äidit ja tyttäret, salaisuudet, kaunis kieli (sekin on tavallaan "aihe") on tosiaankin jo hieman kulunut nuorten naiskirjailijoiden teoksissa. Viime elo-syyskuussa Kekkosen kirja ihastutti minua. Nyt toukokuun alussa toisen kirjoittajan rosoisempi lähestymistapa aiheeseen jo hieman kyllästytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Kaikille helmet (!) eivät löydy samoista kirjoista ja se on vain hyväksi.

      Aihe tosiaan on melkoisen kaluttu nuorten naiskirjailijoiden teoksissa. Minäkin pidän sukupolviromaaneista, mutta kieltämättä jonkinlainen uudentyyppinen näkökulma olisi virkistävä. Mikä se olisi, en kylläkään tiedä.

      Poista
  2. Samoilla aalloilla livumme..mielestäni Kekkosen valinnat juonen suhteen olivat hieman..miten sen sanoisi, naiiveja, enkä tarinan tasolla juurikaan vaikuttunut. Sen sijaan kielellisesti kirja on kaunis, tosin ärsytti mm. valo-sanan toistelu jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minäkin kiinnitin lukiessa huomiota tuon valo -sanan toisteluun! Aloin jopa laskea niiden määrää, mutta sekosin laskuissani jossain vaiheessa :)

      Poista
    2. Helmi-Maaria ja Tuulia, minulta jäi tuo valo-sanan käyttö bongaamatta. Pitäisiköhän selata kirjaa uudelleen ja katsoa, sattuisiko valon säde silmään :)

      Poista
  3. Hieno, perusteltu arvio :). Minä pidin oikeastaan kirjassa eniten kielestä, itse tarina oli jo aika tuttu. Mielenkiinnolla odotan kuitenkin Kekkosen tulevia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Valitsin kirjan arvonnastasi lähinnä sen takia, että pääsisin tutustumaan kehuttuun kieleen, vaikka ajattelinkin, ettei se välttämättä ominta aluettani olekaan. Ja onhan aina mukavaa tutustua itselleen outoon kirjailijaan, niin sitä mahdollisesti löytää uusia suosikkeja.

      Poista
  4. Olen monesta asiasta kanssasi samaa mieltä, mm. juonen ennalta-arvattavuudesta ja siitä, että aika isoja asiota sivuutettiin nopeasti tiiviissä romaanissa. Valintaa enemmän minua kosketti Kekkosen novellikokoelma Kotiin.

    VastaaPoista
  5. Olen nähnyt jossain muuallakin kehuja tuosta novellikokoelmasta. Kenties senkin luen, jos se jossain vastaan tulee, vaikken niin novellien lukija olekaan.

    VastaaPoista