perjantai 18. toukokuuta 2012

Yölauluja - L.Onervan ja Leevi Madetojan kirjeitä


Yölauluja. L.Onervan ja Leevi Madetojan kirjeitä 1910-1946. Toim. Anna Makkonen ja Marja-Leena Tuurna. SKS 2006.

Olen aiemmin lukenut L. Onervasta ja Leevi Madetojasta Hannu Mäkelän kirjoittamasta teoksesta Nalle ja Moppe, jossa fokus oli L.Onervan, Madetojan ja Eino Leinon triangelidraamassa, Madetojan jäädessä kuitenkin vähän taustalle kahden väkevän runoilijan suhteen aaltoillessa puolelta toiselle. Leino kuitenkin kuoli 1926 ja jo sitä ennen väkevin side runoilijoiden väliltä oli katkennut. L.Onerva ja Madetoja jatkoivat yhteistä elämän taivaltaan vielä 20 vuotta, aina Madetojan kuolemaan vuoteen 1947 asti. Pisimpään kesti L.Onerva, joka kuoli  vuonna 1971, 91-vuotiaana. Nalle ja Moppe teokseni on Suomessa, joten en päässyt siitä seuraamaan Mäkelän tulkintoja runoilijattaren ja säveltäjän varsinkin loppua kohden melko vaikeasta suhteesta. Joitakin hänen näkemyksiään on kuitenkin jäänyt mieleeni, joihin palaan tekstissäni tuonnempana.

L. Onerva ja Madetoja tutustuivat toisiinsa keväällä 1910 ja samalta vuodelta ovat myös ensimmäiset heidän välillään vaihdetut kirjeet, joista oli jo luettavissa arkoja rakkauden ja kaipauksen tunteita. Heidän rakkautensa ei kuitenkaan saanut heti rauhaa, vaan L.Onervan ja Leinon suhde syttyi aika ajoin uuteen liekkiin, joka sai Madetojan kärsimään koko sielullaan. Madetoja oli ilmeisen kokematon rakkausasioissa tutustuessaan Onervaan, ja sellaisena hän pysyi koko elämänsä. Ainoastaan kerran roihahti hän uuteen liekkiin, kun hän rakastui oppilaaseensa Taru Pelliseen. Suhde ei kuitenkaan edennyt alkua pidemmälle, syistä, jotka jäävät arvailujen varaan. Vuonna 1918 L.Onerva ja Madetoja virallistivat suhteensa menemällä naimisiin.

Et usko kuinka ikävöin sinua. Iltaisin - tai öisin - kun en työpäivän jälestä enää jaksa kirjoittaa musikaalisia ajatuksiani paperille, tuijottelen kattoon ja muistelen kaikkea sitä kaunista, mitä olen kanssasi saanut elää, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Elämä tuntuu niin suloiselta, kun tuntee täyttäneensä sen parhaimmallaan - ja parhaimmalla, mitä tietää maan päältä löytyvän. Silloin siunaa kaikkea, pahaa ja mutkikasta maailmaa, ympärillä hyörivää ihmismateriaa, ihmisten pyrkimyksiä ja kaiken katoavaisuutta. On hauska, ettei ole jäänyt syntymättömäksi sieluksi. (Leevi Madetoja L. Onervalle 20.1. 1915, Yölauluja s. 172-173)

Ennen naimisiinmenoaan pariskunta asui pitkiä aikoja eri paikkakunnilla, jolloin kirjeenvaihto oli tiheää, useita kirjeitä viikossa. Naimisissa ollessaankin he olivat ajoittain pitempiä aikoja erossa toisistaan ja tällöin kirjeet lievittivät ikävää. Suurin osa heidän kirjeistään oli sävyltään lämpimiä ja toista kunnioittavia ja niistä voisi saada käsityksen, että pariskunnan elämä kaikkineen oli hyvin harmonista. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, ja tuo esiin sen, miten kirjoitetun tekstin katveeseen jää aina alueita, joille ei ole pääsyä. Kirjeet eivät myöskään kerro koko totuutta niiden kirjoittajasta, vaan kirjeitä kirjoittaessaan ihminen luo tietynlaista kuvaa itsestään ja kokemuksistaan, joko tietoisesti tai tiedostamattaan ja tämä kuva on aina sidoksissa paitsi lähettäjään, niin myös vastaanottajaan ja siihen tilanteeseen ja aikaan, jossa kirjeitä kirjoitetaan. L.Onervan ja Leevi Madetojan kirjeet keskittyivät pääasiassa työn eri puolien esiintuomisiin ja käytännöllisten asioiden, esimerkiksi rahahuolien jakamiseen. Mukana oli myös huoli toisen kulloisistakin olosuhteista ja terveydestä.  Kaipauksen ja rakkauden osoitukset keskittyivät yleensä kirjeiden loppuihin. Sen sijaan he eivät juurikaan kosketelleet suhteen mahdollisia ongelmakohtia, erityisesti molempien vuosien mittaan paheneva alkoholismi jäi lähes kokonaan vaietuksi viimeisten vuosien kirjeitä lukuunottamatta.

Pariskunnan kirjeistä, mutta erityisesti L.Onervan kirjeistä käy esiin erittäin suuri lukeneisuus, hän siteeraa kirjoituksissaan kirjailijoita laidasta laitaan ja erityisesti ranskankielisen kirjallisuuden hän tuntuu tuntevan erittäin hyvin. Hän toimikin oman kirjoitustyönsä ohessa kääntäjänä ja käänsi erityisesti ranskasta. Myös taitelijuuden pohtiminen oli yksi kirjeiden kantavista teemoista. Kirjeissä taiteellinen työ esiintyi ajoittain melko arkisessa sävyssä, kun molemmat pohtivat, että on pakko kirjottaa tai säveltää tietty määrä, jotta talous olisi turvattu. Toisaalta oli olemassa myös jotain korkeampaa, joka määritti luomista: velvollisuus ja kauneuden kaipuu ja sekä heille annettu luomisen kyky. Leevi varoittelikin, että oli varottava vajoamista "käsityöläiseksi", oli muistettava taiteen ja sen luomisen korkeammat arvot.

Viimeiset yhteiset vuotensa pariskunta joutui asumaan erillään, sillä heidän alkoholisminsa  oli pahentunut niin, että molempien oli vietettävä pitkiä aikoja eri sairaaloissa ja toipumiskodeissa. L.Onerva vietti viimeiset vuodet ennen Madetojan kuolemaa Nikkilän mielisairaalassa. Hannu Mäkelä on tulkinnut, että lääkärit, erityisesti perhelääkäri Lydecken, halusivat suojella Madetojaa Onervalta ja varsinkin siltä mihin heidän yhteiselonsa usein johti alkoholinkäytön suhteen ja siksi Onervaa pidettiin Nikkilässä. Hänen sanottiin olevan tasapainoton ja kärsivän erilaisista harhoista. Yölauluissa tätä aikakautta valotetaan myös  Lydeckenille lähetettyjen ja hänen lähettämiensä kirjeiden avulla. Jossain määrin Mäkelän olettamukset saattavat pitää paikkansa, ja tätä tukee erityisesti se, että Onerva pääsi sairaalasta pois melko pian Madetojan kuoleman jälkeen, mutta toisaalta ilmeistä on myös, että Madetojan kuoltua myös Onervan elämästä lähti pois tekijä, joka stimuloi juomista ja hänen oli helpompi pysyä "kaidalla tiellä". Siitä voidaan myös keskustella oliko mielisairaala Onervalle oikea paikka, suljettu laitos jo sinällään aiheuttaa ihmisessä harhoja ja pakkomielteitä, joita Onervan viime aikojen kirjeistä oli luettavissa.


Pyytäisin Sinua hartaasti tulemaan tänne minua tervehtimään. Minun kohtaloni on riippuvainen Sinusta. Ilman omaisten myötävaikutusta ei täältä kukaan pääse pois. (L.Onerva Madetojalle 7.3.1946, Yölauluja s. 464) 510 s.


Onervan viimeiset kirjeet Madetojalle ovat erityisen surullista ja koskettavaa luettavaa, sillä niissä kaikui häkkiin ajetun ihmisen epätoivo. Ihminen, joka oli koko elämänsä ajan tehnyt työtä ja hoitanut omat käytännön asiansa, joutui yhtäkkiä suljetuksi vuosiksi lukkojen taakse, eikä voinut enää itse huolehtia itsestään ja asioistaan entisellä tavalla. Madetoja toki tunsi kirjeiden perusteella huolta vaimonsa kohtalosta, mutta ei uskaltanut yksin tehdä päätöksiä vaan turvautui kaikissa ratkaisuissa lääkärinsä neuvoihin. Erityisen liikuttavaa oli lukea Onervan kirjeitä kahdelta viimeiseltä yhteiseltä vuodelta. Lähes jokainen niistä sisälsi saman ahdistuneen ja epätoivoisen pyynnön, että aviomies tulisi ja auttaisi hänet ulos mielisairaalan muurien sisältä. Surullisemmaksi asian teki vielä se, että Madetoja vaikeni lähes tyystin ja Onerva sai huutaa ahdistustaan tyhjyyteen. Tässä vaiheessa teki kyllä lukijana mieli ravistella miestä, että tee nyt herran tähden jotain, auta vaimoasi.

Kuten jotkut blogini lukijat jo hyvin tietävät pidän erityisen paljon tällaisista omaelämäkerrallisista teoksista, joiden avulla on mahdollista päästä yksilöiden kautta kurkistamaan eri aikakausien kulttuurihistoriaan. Tämäkin massiivinen kirja oli pääasiassa erittäin mielenkiintoista luettavaa, tosin ajoittain ehkä vähän puuduttavaa, kun samat asiat toistuivat useissa kirjeissä hieman eri variaatioin. Mutta niinhän se elämässä on ja luovimmillakin taiteilijoilla on arkipäivänsä ja se on hyvä myös tuoda esiin. Tämän kirjan parasta antia ehdottomasti oli se, että L.Onervan ja Madetojan suhde vihdoin pääsi esiin mielikuvia aiemmin voimakkaasti hallinneen Leinon ja L. Onervan suhteen varjosta.

Kirja on toimitettu huolella, ajoittain tuntui, että jopa liian huolella, kun kaikki mahdolliset ihmiset ja vähänkin nykyajan ihmisen korvissa eriskummallisilta kuulostavat sanat oli alaviitteissä selostettu. Ainoa asia, mitä olisin kaivannut toimittajilta oli se, että vuoden vaihtuminen olisi tuotu selvemmin esiin. Nyt eri vuoden kirjeet olivat yhdessä samassa pötkössä  ja välillä havahduin miettimään, että missähän vaiheessa oli hypätty seuraavaan tai jopa sitä seuraavaan vuoteen.

6 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa, olemme olleet ihan samassa teemassa kun minä luin juuri Kirjailijoiden Helsingin, jossa Madetojan ja Onervankin liittoa käsiteltiin. En vain tullut sitä maininneeksi niin kuin en tietenkään kaikkia muitakaan mainittuja. Tämä kuuluu ehdottomasti kiinnoatavimpiin ajanjaksoihin historiassa, ihmiset ovat olleet niin kiinnostavia ja traagisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lukemasi Eino Leinon (jotenkin hassu sattuma tuo nimi tässä yhteydessä) kirja kiinnostaisi minuakin kovasti, sillä Helsinki on rakas kaupunki. 1900-luvun alkupuoli ennen toista maailmasotaa on minunkin lempiajanjaksoni historiassa, uuden ja vanhan maailman kohtaaminen synnytti mielenkiintoisia tapahtumia, kohtaamisia, kohtaloita.

      Poista
  2. Joskus radiossa (yleltä) tuli kirjeitä luettuina, muistaakseen juuri tuosta Nalle ja Moppe -kirjasta sekä aikaisemmin myös Sylvi ja Urho Kekkosen nuoruuden kirjeenvaihtoa. Niitä oli viehättävä kuunnella. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta kiinnostavalta vaikuttaa.

    Onnistut jälleen nostaamaan valtavan mielenkiintoisen kirjan esiin. Juuri tämän takia tykkään blogistasi niin paljon, sinulla on erinomainen kirjamaku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unni, minustakin minulla on hyvä kirjamaku :)

      Ja lue ihmeessä Nalle ja Moppe, se sisältää äärimmäisen mielenkiintoisia kulttuurihistoriallisia näkökohtia ja Mäkelä osaa kirjoittaa niin hyvin.

      Poista
  3. En muistanutkaan, että L. Onervan elämä oli noin traaginen. Minulla on tuo Nalle ja Moppe kirjahyllyssä, mutten ole saanut sitä luettua, ilmeisesti pitäisi kunnostautua.

    Luen mielelläni kirjekokoelmia, sillä pidän kirjeiden kielestä ja näkökulmasta. Tämä kokoelma vaikuttaa erityisen mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kuin Unnille tuossa ylhäällä ja samoilla perusteilla, lue ihmeessä Nalle ja Moppe.

      Varsinkin se, että kirjeiden kirjoittajina on kirjailijoita takaa yleensä mielenkiintoisen kokoelman, jota myös kielen puolesta on mukava lukea. L.Onerva ja Madetoja parivaljakossa myös Madetoja kirjoitti paljon julkisesti, muun muassa musiikkiarvosteluja ja suunnittelipa jopa Sibeliuksen elämäkertaa.

      Poista