torstai 7. kesäkuuta 2012

Katherine Pancol - Krokotiilin keltaiset silmät


Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät ( Les yeux jaunes des crocodiles, suom. Marja Luoma) Bazar  2012. 697 s.

No niin, krokotiili on selätetty, vaikka välillä tuntui tuskalliselta. Olin lueskellut kirjasta pisin vuotta eri blogeista ja se, mikä erityisesti herätti kiinnostukseni kirjaan kohtaan oli, että päähenkilönä on väitöskirjaa väsäävä historiantutkija (!). Kun tapahtumapaikkana vielä on Pariisi voisi odottaa melko hyvää kirjallista sekoitusta. Tajusin kyllä kirjan sijoittumisen viihdekirjallisuuden genreen, mutta toisaalta parhaimmillaan hyvä viihdekirjallisuus on nautittavaa luettavaa, kuten esimerkiksi huomasin lukiessani jokin aika sitten Kathryn Stockettin Piikoja. Odotukseni olivat siis melko korkealla aloittaessani kirjan lukemisen, mutta melko nopeasti ne kyllä tulivat alas niin että romahti. Lueskelin kuitenkin kirjaa vähitellen ja oikeastaan vasta kirjan viimeinen neljännes veti mukaansa vähän paremmin.

Kirjailija on kyllä 700 sivuun saanut kootuksi aika keitoksen. Oli vähän sellainen tunne, että kirjailija oli kuin lapsi karkkikaupassa, joka ei osaa päättää mitä haluaisi ja ottaa sitten mukaan kaikkea mahdollista (tosin sillä edellytyksellä, että vanhemmat maksavat, kirjan kohdalla kustantaja oli ilmeisesti valmis ottamaan mukaan kaiken mitä kirjailija osasi haluta). Vaikka kirjassa on välillä aika uskomattomia juonenkäänteitä ja melkoinen ihmiskaarti, niin pääosaan nousee kuitenkin (onneksi) Josephine, kiltti ja vaatimaton historiantutkija, jolla on kaksi tytärtä, krokotiilifarmille karannut aviomies, ilkeä äiti sekä alistava ja määräilevä sisko Iris. Genren mukaisesti mukaan kuvaan ujuttautuu vielä komea, herkkä ja älykäs rakastaja. Josephinen tarinaa seuratessa tuli vähän sellainen Tuhkimo-fiilis, alkuun kaikki on surkeasti, mutta lopulta tulee prinssi (tosin ensin Tuhkimon on laihdutettava ja käytävä kampaajalla) joka pelastaa.

Tarvitaan viisisataa grammaa rakkautta, kolmesataaviisikymmentä grammaa juonittelua, kolmesataa grammaa seikkailuja, kuusisataa grammaa historiallisia viitteitä, kilo hikeä. Annetaan hautua ensin miedolla lämmöllä ja siirretään sitten kuumaan uuniin, hämmennetään välillä pohjia myöten, ettei keitos pala, vältetään paakkujen muodostumista ja annetaan levätä kolme kuukautta, puoli vuotta, kokonaisen vuoden. (KKS, s. 300)

Ylläolevan ohjeen mukaisesti Josephine lähtee rahapulassaan kirjoittamaan historiallista romaania, joka sijoittuu 1100-luvulle, Josephinen tutkimalle aikakudelle. Tuntuu, ettei ainoastaan Josephine kirjoita kirjaansa noiden ohjeiden mukaisesti vaan ohje on myös Pancolin hyväksi havaitsema, tosin lisättynä ekstra-aineksilla. En tiedä mitä lisäarvoa esimerkiksi Englannin kuninkaalliset ja Mick Jagger kirjaan toivat? Minulta ne ainakin veivät sen viimeisenkin uskottavuuden hivenen, jota yritin varjella, jotta saisin kirjan kunniallisesti päätökseen. Oliko näiden episodien tarkoitus olla hauskoja, en tiedä, minua ne eivät kuitenkaan naurattaneet. Eikä minua myöskään naurattanut kirjan maailmankuva, jossa ihmiset ovat hyviä ja riittäviä vain jos he ovat kauniita ja mielellään myös rikkaita. Tosin on kirjassa olevinaan jonkinlainen opetus siitä, että raha ja kauneus ei sinällään tuo onnea, mutta se vesitetään melko tehokkaasti: Josephine ei ole tarpeeksi hyvä vähän pullukkana ja kömpelönä historiantutkijana, vaan hänestä on tehtävä laiha ja säteilevän kaunis.

No niin, enköhän tehnyt selväksi, etten oikein lämmennyt kirjalle, mutta paljon positiivisempia arvioita on löydettävissä muista blogeista. Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin kirsimaria Illuusioita-blogista ja Susa Järjellä ja tunteella-blogista, jolta löytyy linkkejä myös muihin arvioihin.

20 kommenttia:

  1. Mä pidin kirjasta ja juurikin sen takia, että siinä oli kaikkea mahdollista =) Luin se noin vuosi sitten ja nyt odottelen innolla tuota kakkososan aloittamista =)

    Piiat sen sijaan jäi multa ihan kerta kaikkiaan kesken, mua ärsytti siinä ihan liian moni asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin erilailla voi kirjat kokea. Mulle Piiat oli lähes täydellinen oman genrensä edustaja ja tässä suurin piirtein kaikki ärsytti.

      Ai, tästä on olemassa kakkososakin? Se jää kyllä multa väliin. Tulen sitten sinun blogiisi lukemaan millainen se on :)

      Poista
  2. Minä aikoinaan aloitin tätä mutten päässyt puusta pitkään. Olen aika huono lukemaan tiiliskiviä, elleivät ne tosiaan tempaise mukaansa. 700 sivua "karkkikaupassa" on kyllä yli minun kiintiön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tuo alku tuotti suuria vaikeuksia, mutta kun olin ostanut kirja en viitsinyt antaa periksi. Kyllä tuo karkkikauppa alkoi minuakin ahdistaa aika ajoin.

      Poista
  3. Nyökyttelin lukiessani sinun arviotasi. Minua tässä kirjassa ärsytti moni asia, ehkä eniten kirjan stereotyyppisyys. Löysin kirjasta toki paljon hyvääkin ja ihan mielelläni luin kirjan, mutta en aio lukea jatko-osaa. :)

    Piiat on tosiaan huikean hyvä omassa genressään, siinä on jotenkin sydän mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hyvin sanottu Piioista, että siinä oli sydän mukana, se jotenkin huokui kirjasta. Johtuen varmaan ainakin osittain Stockettin omasta taustasta.

      Poista
  4. Minäkin tykkäsin tästä aika paljon kun luin tämän viime kesänä. Sopivan kepeä ja hauska kesäkirjaksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä tosiaan koetaan eri tavalla ja siinähän se yksi kirjallisuuden suola on.

      Poista
  5. Minua ihan harmittaa, kun tämä kirja ei sisältönsä puolesta kiinnosta ollenkaan, kansi kun on hurjan houkutteleva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Maija, kansi on ihana. Ennakkokäsitys sisällöstäkin houkutteli, mutta lopulta se oli kuitenkin kuorrutettu liian monella kerroksella minun makuuni.

      Poista
  6. Tää on jännä kun tiedän monta jotka on tykänneet paljon ja sitten niitä jotka on ihan et blääh. Taidan kallistua ennakkoluuloille ja jättää lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti kirja tosiaan jakaa mielipiteitä aika rajustikin. Ennakkokäsitys vaikuttaa paljon siihen, miten kirjan kokee. Oma positiivinen ennakkokäsitykseni sai kovan kolauksen heti kirjan alussa ja se vaikutti varmasti tähän tylyhköön lopputulemaan. En tiedä, miten sitten kävisi, jos lähtökohdat ovat negatiiviset osaako kirja yllättää positiivisesti?

      Poista
  7. Luulenpa, etten tähän kirjaan tartu. Kuulostaa nimittäin juuri sellaiselta kirjalta, jollaista en kestäisi lukea. Yleensäkään en tämän genren kirjoja lue. Jos haluan jotain kevyempää, niin tartun dekkariin (ei sillä, että nekään automaattisesti olisivat kevyitä).

    Piioista minäkin pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on muutama dekkaristi, jonka tuotantoa olen lukenut ja josta pidän, ennen kaikkea Donna Leon ja Leena Lehtolaisen Maria Kallio-sarja ja kotona Suomessa odottaakin muutama Leonin kirja odottamassa kesää ja lomaa. Ja tosiaan ei kaikki dekkaritkaan ole kevyitä, mieleen tulee muun muassa Harjunpää-sarja (lasketaanko tämä dekkariksi), josta olen muutamia lukenut. Hyviä kirjoja, mutta rankkoja.

      Poista
  8. Kiitos Jaana, tämä ei selvästikään ole minua varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja uskon myös, että tämä ei varmaankaan sinulle uppoaisi.

      Poista
  9. Eiiii! Vaadin oikeutta pullukoille ja kömpelöille historiantutkijoille!

    Mmh, voin ymmärtää närkästyksesi. Kuvaamasi kirjan maailmankuva ei juuri innosta. Tavallaan tekisi kuitenkin mieli katsastaa, missä mennään ja edes vilkaista tätä kirjaa. Ehkä jossain vaiheessa, jos se tulee vastaan sopivasti! (Ja kaipaan ärsykkeitä.)

    Minäkin voisin rahapulassani aivan mieluusti kirjoittaa historiallisen romaanin. Miksei kukaan ole jo sellaista minulle ehdottanut??! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä oliko minulla kertakaikkiaan se nuttura vain liian kireällä tätä lukiessa, mutta ärsytyskynnys kasvoi koko ajan lukiessa kun mitä ihmeellisempiä juonen käänteitä ja ihmissuhdekoukeroita ilmestyi mukaan tarinaan. Ja se maailmankuva mikä kirjasta välittyi oli kauhea.

      Minä vaadin oikeutta kaikenlaisille historiantutkijoille ilman

      Poista
  10. Vaikuttaa aikamoiselta sillisalaatilta, toisaalta kiinnostus herää jo siitä, että kirja näyttää jakavan mielipiteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tästä kirjasta tosiaan moni pitänyt, joten varmsti siinä on jotain mikä vetoaa.

      Poista