perjantai 22. kesäkuuta 2012

Lionel Shriver - Jonnekin pois


Lionel Shriver: Jonnekin pois ( So Much for That, suom. Seppo Raudaskoski) Avain 2011, 535 s.

"Meidän asiamme ei ole päättää, mikä on "hyvää elämää" ja mikä "huonoa elämää", Carol sanoi, "tai mitä joku haluaa sitten, kun ei voi enää puhua puolestaan. Kultaseni, ihmiselämä on pyhä. Kaikissa muodoissaan. Älä ikinä unohda sitä."
"En minä ymmärrä, mikä siinä on niin hemmetin pyhää", Flicka sanoi itsepäisesti. "Joskus se on surkeaa ja tyhmää. Terri Schiavon kuoleman sureminen on sama kuin itkisi sitä, että on astunut ötökän päälle." (JP, s. 220)

Tässä vuoropuhelussa kiteytyy se, mikä Lionel Shriverin kirjassa Jonnekin pois on keskeistä:  voiko elämän arvoa mitata rahassa ja ovatko erilaiset elämät yhteismitallisia toistensa kanssa. Shriver marssittaa eteemme kaksi perhettä kaikessa tavallisuudessaan ja poikkeavuudessaan. Kirja alkaa Shep Knackerin mietteillä siitä, mitä olisi pakattava mukaan, kun aikoo lähteä matkalle loppuelämäkseen. Shep on päälle 40-kymppinen, entinen remonttiliikkeen omistaja, nykyinen työntekijä, joka on koko aikuisikänsä haaveillut muutosta pois Yhdysvalloista. Hän on kaivannut jonnekin pois, paikkaan, missä työnteko ja pärjäämisen oletukset eivät määritä koko elämää. Tätä haavettaan varten Shep on säästänyt sijoitustilille mukavan summan, jonka tarkoitus on kattaa loppuelämän kustannukset. Kun hän vihdoin päättää lähteä matkaan, tielle kerääntyy kuitenkin ylittämättömiä esteitä. Hänen vaimonsa Glynis sairastuu harvinaiseen ja vaikeaan vatsakalvon syöpään, mesotelioomaan ja vähitellen Shep huomaa sijoitustilinsä saldon hipuvan vaimonsa hoitokuluihin voimassa olevasta sairasvakuutuksesta huolimatta.

Shepin ystävä ja työtoveri Jackson on oppositiossa amerikkalaista yhteiskuntaa vastaan ja kokee valtion ainoastaan kuppaavan kansalaisiaan ilman että antaa mitään vastineeksi. Jacksonin katkeruuden taustalla on hänen 16-vuotiaan tyttärensä Flickan vaikea ja harvinainen sairaus, nimeltään familiaalinen dysautonomia, joka määrittää koko perheen elämää yötä päivää. Flickan lisäksi Jacksonia vaivaa myös alemmuuskompleksi suhteessa vaimo Caroliin, joka on paitsi kaunis, niin myös älykäs ja miestään huomattavasti koulutetumpi.Korjatakseen suhdettaan vaimoonsa Jackson päätyy epätoivoiseen tekoon, jolla on kauaskantoiset seuraukset paitsi Jacksonin perheelle, niin myös hänen ystävlleen Shepille ja tämän perheelle.

Shriverin kirja on kaiken kaikkiaan hyvin kantaaottava ja poliittinen pohtiessaan henkilöhahmojensa kautta amerikkalaisen yhteiskunnan kipupisteitä. Selkeimmin näitä paiseita yrittää puhkoa Jackson, mutta usein hän lipuu mielipiteissään toiseen äärimmäisyyteen. Vaikka Shep periaatteessa on amerikkaisen elämänmuodon mallikelpoinen edustaja, myös hänessä kytee kapinahenki, kuten hänen pakosuunnitelmansa osoittavat. Unelmansa Shep pystyy totetuttamaan vasta äärimmäisten tapahtumien jälkeen ja silloin niissä on aivan toisenlainen henki. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneelle lukijalle Shriverin silmien eteen vyöryttämä elämän kalleus, varsinkin vakavan sairauden kohdatessa, pöyristyttää. Shepin sijoitustilin saldo, joka kirjan alussa näyttää pitkälti yli 700000 dollaria hupenee vaimon sairauden edetessä hyvin pian nollille, sillä Shepin työnantajan työntekijöilleen hankkima vakuutus ei kata läheskään kaikkia sairaudesta syntyviä menoja. Vaihtoehtoja maksulliselle hoidolle ei käytännössä kuitenkaan ole, joten systeemiin on alistuttava.

Vaikka kirjan päähenkilöhahmot Shep, Glynis, Jackson, Carol ja Flicka eivät ole mitenkään moniulotteisia tai kompleksisia hahmoja, pystyy Shriver heidän kauttaan tuomaan kattavasti esiin erilaisia näkökulmia, joiden kautta asioiden monimutkaisia eettisiä, moraalisia ja käytännöllisiä puolia on mahdollista valottaa. Ajoittain kerronnassaan on vähän luennoimisen ja osoittelemisen makua, kun Shriver vyöryttää esiin niitä monia erilaisia puolia, joiden kanssa vakavasti saiarastuneet joutuvat kamppailemaan ja miten systeemi armotta tiputtaa pois ne, joilla ei ole varaa maksaa. Täydellistä systeemiä ei ole luotukaan ja myös tässä meidän pohjoismaisessa "onnelassamme" ihmiset voivat pahoin, mutta silti ei voi olla miettimättä sitä, mitä puhutaan syntymisestä Suomeen lottovoittona ja sen osuvuudesta mietittäessä mahdollisuutta saada tasapuolista hoitoa vakavan sairastumisen sattuessa. Tuhdista asiapainoitteisesta vyörytyksestä huolimatta kirjan kerronta kulkee jouhevasti eteenpäin ja se tuo esiin ihmiselämän monet puolet raadollisesti, mutta myös lämpimästi ja humoristisesti.

Tässä ilmassa ja raukeudessa on jotain. Vaikea kuvitella, että millään olisi sen suurempaa merkitystä. (JP, s. 515)

Jonnekin pois on ensimmäinen kirja, jonka olen Shriverilta lukenut, mutta se ei jää viimeiseksi. Se, etten ole aiemmin hänen kirjoihinsa tarttunut on johtunut pitkälti siitä, että olen pelännyt niiden synkkiä ja rankkoja aiheita. Tämä kirja ainakin osoitti, että vaikka aihe on vaikea ja synkkä, voi kirja silti olla myös valoisa ja voimaannuttava. Sen jälkeen, kun olin lopettanut lukemisen, olin vielä pitkään kirjan tunnelmissa ja muistelin sen henkilöitä lämmöllä.

Kirjasta on useita blogiarvioita ja linkitänkin tähän vain Katjan arvion, josta löytyy linkkejä useaan muuhun.

15 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli niin hyvä kirja, että jos loppu ei olisi ollut hieman epäuskottava muuhun aiheen käsittelytapaan nähden, kirja olisi ollut blogissani viime vuoden paras, ei toiseksi paras, lukemani kirja yli sadasta luetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu tosiaan oli vähän höttöinen muuhun kirjaan nähden, mutta ehkä se tarvitsi sen. Hyvä kirja!

      Poista
  2. Valoisa ja voimaannuutava kirja vaikeasta aiheesta... kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta jollaisista pidän! Juhannusyön lumousta ja koskolti kesäihanuuksia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä koin kirjan tosiaan lopultakin melko valoisana huolimatta rankasta aiheesta ja ihmisten raadollisuudesta. Hyvää jussin jatkoa ja kesäihanuuksia myös sinulle.

      Poista
  3. Kun tulin lukemaan arviotasi, näin tietysti ensimmäisenä otsikkokuvasi. Sehän on kuin juhannus itse! Hyvää juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää juhannuspäivää myös sinulle.

      Minustakin kuva on ihanan kesäinen, jälleen kerran mieheni ottama :)

      Poista
  4. Minä olen lukenut Shriveriltä vasta pari ja Poikani Kevinin ohella tämäkin on kyllä vaikuttavimpien kirjojen kärkipäässä. Pitäisikin pian lukea Shriveriltä yksi alkukielinen teos, joka on jo tovin odotellut kirjapinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä tosiaan oli ensimmäinen Shriver, mutta ei jää viimeiseksi. Nyt tuntuu siltä, että uskallan lukea myös tuon Poikani Kevin kirjan, jota aiemmin olen vältellyt.

      Poista
  5. Minua hiukan häiritsi tuo saarnaavuus ja myös kirjan lopetus. Ja vaikka lukiessani pidin tästä kovasti, ei kirja ole jäänyt samalla tavalla voimakkaana kokemuksena mieleen kuin kaksi muuta lukemaani Shriveriä (Poikani Kevin ja Syntymäpäivän jälkeen).

    Mutta Shriverillä on tosiaan hieno taito käsitellä rankkoja aiheita niin että mukana on aina muutakin kuin synkkyyttä. Ja ajattelemaan hän saa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarnaavuus häiritsi hieman myös minua, mutta lopusta kyllä pidin, vaikka se oli ehkä vähän epäuskottava, se jätti kirjasta kuitenkin loppujen lopuksi positiivisen olon.

      Etsin kyllä mielenkiinnolla lisää Shriveria luettavaksi.

      Poista
  6. Tämä on myös minun ensimmäinen Shriverini, ja toistaiseksi ainut kirja, joka on blogini (melko lyhyessä) historiassa saanut täydet viisi tähteä. Tämä oli aivan huikea! En osaa päättää, minkä lukisin Shriveriltä seuraavaksi, innostuksissani hommasin kaikki hänen kirjansa hyllyyni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos antaisin tähtiä, tämä saisi ehkä neljä ja puoli, sillä ajoittain saarnaavuus hieman häiritsi.

      Aion myös pitää silmät auki seuraavien Shriverieni suhteen, sillä ehdottomasti aion jatkaa hänen kirjojensa parissa.

      Poista
  7. Minullakin otti oman aikansa lukea Shriveriä. Osin pelkäsin kirjojen rankkuutta, osin liiat blogisavut söivät kiinnostusta. Mutta onneksi luin sekä Poikani Kevinin että tämän. Seuraava saa jo tänä kesänä olla Syntymäpäivän jälkeen.

    Hih, minä annoin juuri 4,5 tähteä. Saarnaavuus vei puoli pistettä, minä pidin kirjan lopusta, koska näin kirjasta ei tullut nyyhkytarinaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin liialliset blogisavut aiheen rankkuuden lisäksi, olivat osasyy siihen, että tartuin kirjaan vasta nyt.

      4,5 tähteä on mielestäni melko osuva :)

      Poista
  8. Sain eilen loppuun Jonnekin pois ja kirjoitin siitä lyhyesti ihan äsken. Arviosi voin allekirjoittaa täydellisesti. Shep vain alkoi minua jo ärsyttää lopussa: miksi hänen piti loppuun saakka olla niin hyvä ja kantaa kaikesta vastuu. Kuten moni muukin on kommentoinut, loppu oli hätäinen, ja itse koin, että koko tyyli muuttui parissa viimeisessä luvussa. Yhtäkkiä juoni alkoi viedä ja kirja piti saada loppuun... Silti nauroin lopussa. Lopetus oli mainio. :-D

    VastaaPoista