perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mari Saat - Lasnamäen Lunastaja

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja ( Lasnamäe lunastaja, suom. Tuula Friman) WSOY 2011

Olen lukenut Mari Saatin Lasnamäen lunastajasta monista blogeista viimeisen vuoden sisällä ja mitä enemmän olen arvioita lukenut sitä enemmän kirja on alkanut kiinnostaa. Ilokseni löysin muutama viikko sitten kirjan Suomalaisen kirjakaupan alunnuksen alennuksesta ja lunastin kirjan itselleni muutamalla eurolla.

Aina eivät odotukset ja kokemukset kuitenkaan kohtaa. Aloitin lukemisen innostuneena, mutta melko pian huomasin väsähtäväni ja kirja jäi tauolle. Uudelleen kirjaan tarttuminen vaati pientä itseruoskintaa ja vähän väkisin luin kirjan loppuun.

Miksi näin kävi? Olenhan ollut jo pitkään kiinnostunut virolaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista. Luulen, että syy on siinä, että odotin jotain vähän rajumpaa yhteiskuntakritiikkiä ja sen mukaista kerrontaa, tiukempaa analyysiä esimerkiksi virolaisen ja venäläisen kansanosan suhteista, jotka ovat jatkuva kipupiste virolaisessa yhteiskunnassa ja ovat yksi hiertävä kohta myös Viron ja Venäjän välisissä valtiollisissa suhteissa monien muiden historiallisten ja valtiollisten seikkojen ohella.

No mitä sain? Sain kertomuksen vironvenäläisestä keski-ikäisestä Nataljasta ja hänen teini-ikäisestä tyttärestää Sofiasta (Minulle ei oikein missään kirjan vaiheessa selvinnyt minkä ikäinen Sofia tarkalleen oli ja Saatin hänestä luoma kuva oli minusta melko ristiriitainen, ajoittain hyvin lapsellinen välillä taas syvällisiä ajatuksia pohtiva tyttö.) Natalja ja Sofia asuvat Tallinnan suurimmassa lähiössä Lasnamäessä ja kamppailevat taloudellisten huolien keskellä. Lopulta rahan tarve ajaa Nataljan myymään itseään rahasta. Ei hän tosin kadulle joudu, vaan kaikki tapahtuu sisäsiististi kerrostaloasunnossa.

Monissa blogiarvioissa, muun muassa Unnilla ja Kirjatilan Jaakolla, kirjan keskeiseksi teemaksi on nostettu raha ja sen puute. Tärkeä teema se onkin. Saat tuo esiin sen, miten virolainen yhteiskunta on itsenäisyyden jälkeen hypännyt äärimmäisyydestä toiseen. Neuvostoaikaan oli pulaa monista päivittäisistä tarvikkeista, mutta toisaalta tietyt perusasiat, kuten terveydenhoito oli ilmaista. Nykyään kaupat pursuavat tavaraa, mutta läheskään kaikilla ei ole varaa niitä ostaa, jollain on pulaa jopa aivan peruselintarvikkeista, varsinkin jos jokin yllättävä seikka, kuten sairaus sekoittaa talouden. Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet pilviin ja varsinkin erilaisten erikoispalvelujen saamiseksi tavallisen virolaisen palkansaajan on laskettava tarkkaan jokainen krooni, nykyään euro. Työttömyyden kohdatessa ihminen joutuu täysin tyhjän päälle ja tällöin hän joutuu ainakin tietyissä tilanteissa turvautumaan epätoivoisiin tekoihin, kuten esimerkiksi Natalja tekee myymällä itseään, jotta tyttärelle on mahdollista turvata kallis hampaidenoikomisohjelma.

Jonkin verran Saatin kerronnassa valottuvat myös ne ongelmat, joiden kanssa Viron venäjänkielinen väestönosa kamppailee, tärkeimpänä kansalaisuuden saaminen. Ilman viron kielen edes välttävää osaamista kansalaisuutta ei saa. Tästä kirjassa tarinoi muun muassa Nataljan ystävätär Ljuda:

Viimeksi kun hän istui Ljudan keittiössä, Ljuda selitti loukkaantuneena, kuinka oli ollut kielikokeessa. Ljuda tahtoi nimittäin suorittaa kielikokeen ja hakea kansalaisuutta, ei siksi, että olisi sitä töiden takia välttämättä tarvinnut, hän vain halusi, että asiat ovat niin kuin pitääkin, ja jos hän kerran on syntynyt täällä ja lapsenlapsikin on syntynyt täällä ja lapsilla on kansalaisuus, miksei hänkin hakisi kansalaisuutta. Jos lapsilla on kansalaisuus ja hänellä ei, tuntui kuin hän ei kuuluisi yhteen lastensa kanssa. Ja sitten hän pääsi siihen kohtaan, että olisi kyllä muuten läpäissyt kokeen, kaikki oli mennyt hyvin, mutta kun viimeksi häneltä kysyttiin, mitkä olivat Kalevipojan koirien nimet, sen Kalevipojan, josta niillä virolaisilla on se eepos. 
"Sano sinä!" hän valitti Nataljalle, "pitäsikö minun muka tietää minkänimisiä koiria hänellä oli? Koiraparat ovat kuolleet ajat sitten ja nyt ihmisen pitäisi vielä tietää niiden nimet!" (LL s. 110)

Ljudan purkauksesta käy ilmi myös toinen ihmisiä erottava juopa, se joka kulkee perheiden sisällä: Lapset ja nuoret hallitsevat viron ja heillä on kansalaisuus, mutta vanhemmilla sukupolvilla sitä ei ole ja tämä aiheuttaa ristiriitoja ja repemiä perheissä.

Kun nyt perkaan kirjaa tässä, huomaan että siinä on  monia tärkeitä teemoja. Huomasin ne toki myös lukiessani, mutta se ei kuitenkaan pelastanut lukukokemusta. En vain päässyt sisälle kirjan maailmaan, Natalja ja Sofia jäivät minulle vieraiksi ja etäsiksi samoin kuin jossain määrin mystiikkaan vivahtava kerronta. Monet ovat kuitenkin kirjasta pitäneet. Käykääpä lukemassa Unnin ja Jaakon lisäksi ainakin JorinHannan ja Arjan arviot kirjasta. Teoksen laadusta kertoon myös se, että se valittiin Viron parhaaksi romaaniksi 2008. Minäkin jatkan matkaa virolaisen kaunokirjallisuuden maailmassa ja odotan innolla uusia tuttavuuksia.

9 kommenttia:

  1. Hassua, mutta kirja alkoi kiinnostaa muakin nyt. Vaikka tai ehkä juuri siksi, että et sitä juuri ylistänyt.

    Virolaisesta kirjallisuudesta olen lukenut Kivirähkiä ja Kaur Kenderiä. Joskus siihen aikaan, kun pakko-opiskelin viroa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä. Kirja ei ole huono, mutta se ei vaan ollut mun kirja.

      Olen joskus miettinyt viron kielen opiskelua, mutta kun olen niin onneton kielenopiskelija, se on jäänyt. Onneksi paljon on myös suomennettu virolaista kirjallisuutta, tosin nuo sinun mainitsemasi ovat ihan tuntemattomia nimiä. Luitko niitä viroksi?

      Poista
    2. Varmaan jotain yritin viroksikin, mutta Kivirähk on suomennettu, samoin Kenderiä ainakin Itsenäisyyspäivä.

      Viroksi menee lähinnä lastenkirjat ja juorulehdet =D En kyllä osaa hyvin viroa, mutta pakko aina yrittää suoriutua viroksi.

      Mun oli pakko kaivaa esiin tää: http://www.absurdia.fi/kender.html
      kun mietin noita muita kirjailijoita, mutta ainakin Kerttu Rakkea olen yrittänyt lukea joskus myös. Nämä olivat sen ajan kirjailijoita, kun itse olin innostunut virosta. Nyt voi olla sitten jo uudempaakin.

      Poista
    3. Kävin kurkkaamassa tuon linkkisi ja luulen, ettei ainakaan tuo Kender ole minun makuuni.

      Se, että suomalaiset osaa viroa on kuitenkin paljon harvinaisempaa kuin se, että virolaiset osaavat suomea, joten nostan hattua sinulle, että asioit Virossa ja virolaisten kanssa viroksi. Paljon näkee suomalaisturisteja, etenkin vanhempia, jotka olettavat, että virossa edelleen kaikki puhuvat suomea ja sitten jos joku ei osaa, nyrpistellään nokkaa. Ärsyttävää!

      Poista
    4. Oli vielä sellainen kuin Maimu Berg, jota olen lukenut. Pois-teos on suomeksikin.

      Poista
  2. Kiinnostavaa lukea hieman erilainen arvio tästä kirjasta! Minä kuulun niihin, jotka ovat kehuneet kirjaa, mutta aloin nyt miettiä, että olen lukenut tätä aivan eri näkökulmasta kuin sinä, jolla on niin yhteiskunnallista kuin kirjallistakin tietoa Virosta (ja Venäjästä). Minulle kirjassa taisi olla siis paljon enemmän uutuusarvoa enkä osannut punnita sitä niin hyvin kuin sinä. Joka tapauksessa: olen hyvin iloinen, että jaksoit palata kirjan pariin ja kirjoitit siitä näin perusteellisesti, kirjoitustasi oli avartavaa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, mistä näkökulmasta kirjaa lukee, vaikuttaa aivan varmasti lukukokemukseen.Tämän kirjan kohdalla vaikutti myös ennakko-odotukset, jostain syystä luulin, että kirja olisi ollut selvästi yhteiskunnallisempi kuin mitä se loppujen lopuksi oli enkä osannut irrottautua tästä näkökulmastani.

      Olen itsekin iloinen, että luin kirjan loppuun, sillä kaikesta huolimatta sillä oli ansionsa, vaikka se minua ei mukaansa tempaissutkaan.

      Poista
  3. Viivi Luik voisi olla ehkä kokeilemisen arvoinen kirjailija. Tai Jaan Kaplinski. Ainakin tyyli tuntuu olevan eri kuin noilla nuoremman polven kirjailijoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luik on ehdottomasti lukulistalla. Kaplinskia olen jonkin verran lukenutkin ja voin lukea lisääkin.

      Poista