sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Marianne Fredriksson - Simon (Ota riski ja rakastu kirjaan)


Marianne Fredriksson: Simon ( Simon och ekarna 1985, suom. Laura Jänisniemi) Suuri Suomalainen Kirjakerho OY, 1999. 368 s.

Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteessa Kirjanainen haastoi minut lukemaan Marianne Fredrikssonin teoksen Simon. Luin viime kesänä Fredrikssonin iki-ihanan kirjan Annan, Hannan ja Johannan ja silloin mietin, että Fredrikssonia pitää lukea lisää. Lainasinkin jonkun hänen teoksistaan kirjastosta, mutta jostain syystä kirja jäi lukematta. Simon oli kuitenkin minulle tarkoitettu, sillä löysin kirjan kirpputorilta, se suorastaan hyppäsi hyllyltä syliini ja vaati tulla luetuksi.

Sain kirjan eilen luettua ja olen hieman hämmennyksissäni lukukokemuksesta, sillä mikään kirja ei ole liikuttanut minua pitkään aikaan yhtä paljon, sisältänyt yhtä paljon kohtauksia, jotka saavat lähes kyyneleet silmiin (ja minähän en lukiessani yleensä itke). Samalla kun kirja vei tunteen tasolla mukanaan huomasin itsessäni kuitenkin tiettyä ärtymystä, joka johtui lähinnä kirjan tapahtumien ajoittaisesta epäuskottavuudesta.

Simon on nuoren miehen kasvutarina. Tapahtumat saavat alkunsa kouluikäisen Simonin kokemuksista ja hänen kohtaloitaan seurataan aina aikuisuuteen saakka. Ajallisesti Simonin tapahtumat sijoittuvat aika-akselille1930-luvulta 1950-luvun puoliväliin. Maantieteellisesti liikutaan pääosin Göteborgin alueella muutamia pieniä poikkeamisia muualle. 

Simonin tarinassa limittyy mielenkiintoisesti tosi ja satu sekä erilaiset myyttiset ainekset. Periaatteessa kirjaa voi pitää realistisena kasvutarinana, jossa keskiössä on ensin lapsen ja sittemin nuoren miehen elämä ja sen kokemukset, joihin leimansa lyövät suhteet läheisiin, perheenjäseniin ja ystäviin, aikakauden, etenkin sodan mukanaan tuomat järkyttävät ja pelottavat tapahtumat. Simonin kohdalla kysymys kuitenkin on ennen kaikkea oman identiteetin etsinnästä, siitä kuka hän on ja miksi hän on sellainen kuin on. 

Realismin tasolla kirjassa näkyy myös ajankohdan ruotsalaisen hyvinvointi yhteiskunnan vähittäinen syntyminen, sen luokkarajojen vähittäinen murtuminen ja mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun koulun käynnin ja opiskelun myötä. Simonin vanhemmat, työväenluokkaiset Erik ja Karin ovat omaksuneet sosialismin aatteet ja myös Simon pitää sosialismiin liittyviä ihanteita oman moraalisen kehityksensä pohjana. Myös sota-ajan kokemukset nousevat voimakkaasti esiin Simonin ja hänen perheensä kokemuksissa. Kaikki nämä ovat samoja teemoja, joita Fredriksson käsitteli myöhemmin perusteellisemmin Annassa, Hannassa ja Johannassa.

Sotaan liittyen tärkeäksi nousee myös juutalaisuus. Simonin paras ystävä Isak on joutunut lapsena kokemaan natsi-Saksassa rehottavan antisemitismin ja siitä kummunneen julmuuden. Vaikka hän fyysisesti on päässyt turvaan Ruotsiin, pahat kokemukset eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan. Isakin mukana Simonin perhe tutustuu myös Isakin isään, rikkaaseen kirjakauppiaaseen Rubeniin. Perheet ikään kuin sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa erilaiset tunteet ja suhteet risteilevät eri aikoina eri tavoilla. Juutalaisuus liittyy myös Simonin omaan identiteettiin yllättävällä tavalla.

Realistisen tason lisäksi kirjassa on myös sadun tai myyttien maailma, joka jollain tasolla voi selittyä erilaisilla alitajuntaisilla mekanismeille, mutta jotka kuitenkin kirjassa saavat suuren roolin. Itselleni kirjasta tuli hyvin voimakkaasti mieleen Elvi Sinervon Viljami Vaihdokas, jossa myös satu ja erilaiset myyttiset hahmot ovat tärkeässä asemassa ja josta on löydettävissä myös samalaisia yhteiskunnallisia teemoja. Simonista on sitä paitsi löydettävissä myös vaihdokas teema:

Simon ei kuunnellut kovin tarkasti, vaan ajatteli lähinnä sitä mitä Ruben oli sanonut ylhäällä hänen huoneessaan, että kaikki nuoret haaveilivat olevansa vaihdokkaista ja että kaikkien piti käydä kapina ja inho ja halveksunta omia vanhempiaan kohtaan.( S. s. 158)

Kuten arvioni alussa sanoin kirja sai minut moneen otteeseen liikuttumaan, mutta moni asia myös ärsytti. Jollain tasolla kirjaa voisi pitää jopa vähän hömpähtävänä ja myös liiallisen imelänä, henkilöhahmoistakaan ei muodostu kovin vakuuttavaa kuvaa. Jätän nämä negatiiviset seikat kuitenkin tällä kertaa huomioimatta, sillä haluan säilyttää päällimäisenä tunteena kirjan tunteita herättävän voiman. Kirjallisesti Anna, Hanna ja Johanna on huomattavasti ehjempi kokonaisuus ja se myös liikkuu paljon selkeämmin realistisella tasolla kuin Simon, silti lukukokemuksena Simon lähes ajoi AHJ:n ohi.

Kiitokset Kirjanaiselle hienon kirjan valitsemisesta, minä todellakin rakastuin kirjaan ja ihanaa, että löysin sen myös omaan hyllyyni.

8 kommenttia:

  1. Hei Jaana, oli todella mielenkiintoista lukea ajatuksesi tästä kirjasta! Jännityksellä avasin sivusi. Omasta mielestäni kirja osoittaa Fredriksonin kertojanlahjat, vaikka Anna, Hanna ja Johanna on enemmän ollut esillä, ja varmaan olet oikeassa siinä, että se voi olla tasapainoisempi kokonaisuus. Itse pidän realistisista kirjoista ja jokin siinä mystiikan vivahteessa ja realismin ylityksessä hämmensi ja jopa ärsytti minua. Kuitenkin kirjassa oli jotain, joka jäi mieleen elämään, ja siksikin oli hienoa kuulla, että se herätti myös sinun tunteesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle hyvästä kirjavalinnasta. Uskon, että tämä kirja jää lukukokemuksena minunkin mieleeni pidemmäksikin aikaa, sillä sen verran intensiivinen ja tunteikas se oli.

    VastaaPoista
  3. Minä luin tuon Annan, Hannan ja Johannan vähän aikaa sitten, ja ihastuin siihen. Haluan lukea lisääkin Fredrikssonia, joten kiinnostavaa lukea tästä kirjasta.

    Joskus sellainen melkein hömpän puolelle menevä ote voi toimia todella hyvin, jos kirja nimenomaan koskettaa ja on hömpästä huolimatta selvästi laadukas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain arvion (en muista mistä, enkä jaksa lähteä googlailemaan) Fredrikssonista Ruotsin Virpi Hämeen-Anttilana, mutta minusta se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, minusta Fredriksson on kertojana ja tarinan luojana paljon Hämeen-Anttilaa parempi. Hämeen-Anttilan kirjojen kohdalla tunne oloni lähes koko ajan vaivaantuneeksi. Vaikka Fredrikssoninkin jotkin ratkaisut ärsyttävät, se ei kuitenkaan jää päällimmäiseksi lukukokemukseksi.

      Poista
    2. Olen kyllä samaa mieltä, että tuo vertaus Hämeen-Anttilan on ontuva. Aikoinaan luin häneltä Suden vuoden, mikä oli ihan mukiinmenevä mutta jatkossa hänen kirjansa eivät kyllä tehneet vaikutusta. Viimeisimpiä en ole edes lukenut. Kyllä Fredriksson on minustakin parempi. Joskus kirjailijoita ja kirjoja on vaikea laittaa järjestykseen jo ihan genre-erojenkin vuoksi mutta tässä tapauksessa ero on selvä.

      Poista
    3. Minä myös luin Suden vuoden ja pidin siitä, Alaston kuviakin vielä menetteli, mutta sen jälkeiset kirjat ovat olleet melko kaavamaisia ja mitättömiä. Mutta hänhän tekeekin kirjan vuodessa, ehkä noita kahta ensimmäistä oli hauduteltu kauemmin ja siksi ne ovat laadukkaampia.

      Poista
  4. Voi että!! Sekä Anna, Hanna ja Johanna että Simon odottavat omassa hyllyssäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt Susa lukemaan :)

      Minullakin on molemmat hyllyssä kirpputorisaaalistelujen tuloksena.

      Poista