tiistai 17. heinäkuuta 2012

Sirpa Kähkönen - Lakanasiivet


Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet. Otava 2007. 398 s.

Kirjoitin jokin aika sitten arvion Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kolmannesta osasta Jään ja tulen kevät ja valotin samalla suhdettani Kähköseen ja hänen tuotantoonsa. Nyt arvion alla oleva Lakanasiivet on myös toisella lukukierroksella ja sanon heti alkuun, että tässä romaanissa riittää ammennettavaa useiksi lukukerroiksi, niin taitavasti Kähkönen punoo oman kerrontansa osaksi erilaisia historiallisia ja kirjallisia viitteitä ja verkostoja. Myös kielen kauneus korostuu, kun ei tarvitse ahmien lukea tarinaa eteenpäin.

Tämä oli lakea kaupunki, mäkisellä niemellään avoin tuulelle ja päivänpaisteelle. Ja matala kaupunki, jonka leveitä katuja paraatit mahtuivat marssimaan torvien soidessa. Hallittava kaupunki, vaatimattomana torinsa laidassa suhteettoman suuri kaupungintalo. Ei sokkeloita, ei hämäriä, umpikujaan päättyviä rappiokatuja, ei kivitaloja nimeksikään. (LS s. 95)

Tähän kaupunkiin, joka herää helteessään heinäkuuhun 1941 iskee Neuvostoliiton pommikoneet. Heinäkuun ensimmäinen päivä on ainoa päivä, jolloin Kuopio joutui pommitusten kohteeksi jatkosodan aikana ja siitä päivästä kertoo Kähkösen Lakanasiivet. Yhdenpäivänromaanina se on täysin erilainen kuin edelliset osansa. Myös henkilögalleria on entisestään laajentunut huomattavasti ja Tuomen naisista on tullut vain yksi osa sitä kollektiivia, josta Kähkönen romaanissaan kertoo. Oman äänensä saavat nyt myös toimittaja Lehtivaara ja sahanomistaja Mertanen. Uutena henkilönä mukaan tulee salaperäinen tanssijatar Mizzi. Hän saapuu kaupunkiin aamuyön tunteina mukanaan tyttärensä Charlotta, jonka Juho Tiihonen ristii uudelleen Saaralotaksi. Juhon ja Saaralotan kautta myös lasten näkökulma tapahtumiin vahvistuu entisestään.

Sitten ilman halkaisi ensimmäinen palopommin räsähdys, kuin vastahakoista, tiiviisti kudottua lakanaa olisi revitty kahtia. Yhä uusia revähdyksiä, rouhivia, maata myllertäviä möyrähdyksiä, ja sitten äänekästä hälinää, kuin mielipuoleksi tullut Jumala enkeleineen olisi paiskonut taivaalta maahan suuret astiakaappinsa, yhden kerrallaan, ovet nurin, ravistus, liemikulhot, lautaset, kupit ja asetit kalliolle, kadulle, talojen katoille, enkelien sulkasiivet leuhtoen ilmaa, Jumalan vaippa auringon edessä lepattaen - ja hyllyjen tyhjennyttyä nakeltiin maahan itse kaapitkin, nurinniskoin, ja pirstoutuva puu lensi korkealle ilmaan sälähdellen. (LS s. 220)

Kuinka moni kirjailija on kuvannut julmaa pommitusta yhtä kauniisti ja vaikuttavasti? Nämä kaupungin ylle auringon kirkkaudesta saapuneet pommikoneet saavat aikaan sekasortoa, järkyttävät ja sekoittavat kunkin arkiset aherrukset. Anna joutuu mukaan auttamaan pommituksesta kärsimään joutuneita, Helvi pelkää Heiskasensa puolesta, Hilda kokee hätää äitinsä vuoksi ja Elsa pienen lapsensa tähden. Juho vie Saaralotan mukanaan omaan turvapaikkaansa, Mertanen joutuu kokemaan sahansa tuhoutumisen ja toimittaja Lehtivaara metsästää turhaan jatkoa kaupunkisinfonialleen. Kaupunkiin saapuneen Mizzin tie päättyy Valtiollisen poliisin suojiin.

Näiden kokemusten kautta Kähkönen kuvaa uskottavasti sitä tunnelmaa ja niitä mielialoja, joita ihmiset kokevat joutessaan keskelle käsittämättömiä tapahtumia. Henkilöidensä kautta hän yhä uudelleen ja uudelleen kyseenalaistaa sodan tarkoituksenmukaisuuden ja jopa ne, jotka haluavat uskoa sodan tarpeellisuuteen ja oikeutukseen, tuntevat rinnassaan jonkinlaisia epäilyjä. Kirjan lopettava fantasiakohtaus, jossa Mannerheim on mukana, ja jota sivumennen sanoen vähän vierastin, tuo esiin sodan ylimmän johdon päämäärät, jotka ovat kaukana tavallisten ihmisten käsityksistä.

Kähkösen kerronnassa historia tulee eläväksi ja aistittavaksi. Siinä fakta sekoittuu mielenkiintoisella tavalla fiktioon ja jopa edellä mainittu fantasia-aines saa romaanissa oman paikkansa. Kuten jo mainitsin, en hirveästi lämpene tälle fantasiaan viittaavalle kerronnalle ja siitä Kähkönen saakin minulta ainoa miinuksensa ja toivon totisesti, ettei sen määrä tulevassa romaanissa Hietakehto ainakaan ole lisääntynyt. Minusta Kähkösen luoma realistinen todellisuus riittää mainiosti kerronnan veturiksi, sillä niin hyvin hän tämän todellisuuden luo. Hänen viitteensä historian todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin kutkuttavat ja herättää suurta tyydytyksen tunnetta kun huomaa tajuavansa, mihin suuntaan kirjailija milloinkin viittaa. Esimerkiksi Mizzin salaperäinen rakastaja tuntui alusta saakka oudon tutulta ja vähitellen hänestä alkoi piirtyä kuva Suomeen sotaa paenneesta saksalaisesta kirjailijasta BB:stä, jonka kanssa muun muassa Hella Wuolijoki teki yhteistyötä.

Vielä sananen itse Kuopiosta. Taannoisen Kuopion-matkamme ansiosta, josta oppaamme Amma blogissaan kertoo, kirjan tapahtumaympäristö oli entistä elävämpänä mielessäni kirjaa lukiessa. Kuopionlahti, tori, hotelli Atlas, satama ja monet muut paikat saivat nyt konkreettisen kiinnekohdan todellisiin maisemiin. Kiitos Ammalle vielä tätäkin kautta hyvästä opastuksesta.

Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet Salla ja Booksy

20 kommenttia:

  1. Oi että, Lakanasiivet kuulostaa juuri niin upealta kuin sen muistelinkin olevan. Olen siis lukenut sen jo vuosia sitten ennen kuin tajusin, että on olemassa Kuopio-sarja. Varmasti osana sarjaa kirja saa vielä ihan erilaista syvyyttä, vaikka toimii itsenäisenäkin teoksena. Mulla tämä onkin seuraavana vuorossa, kun sain viime viikolla Jään ja tulen kevään päätökseen.

    Hienosti kuvaat Kähkösen tapaa ja kykyä kirjoittaa faktaan pohjaavaa fiktiota. Hänen kirjoissaan tarina sidotaan vankasti historiaan ja luodaan erittäin luotettavaa ajankuvaa. Että joku osaakin tehdä sen niin luontevasti ja hyvin. Sitä ei voi kuin ihailla.

    Pidin jo Jään ja tulen keväässä lapsinäkökulmasta. Onneksi sitä on Lakanasiivissäkin (itse asiassa muistan parhaiten siltä aiemmalta lukukerralta juuri Juhon ja Saaralotan).

    VastaaPoista
  2. Kyllä minusta nämä kaikki osat ovat antoisampia sarjan osana kuin irrallisina, vaikka niitä niinkin voi lukea.

    Myös minä ihailen Kähkösen historiantajua ja kertomisen luntevuutta suuresti.

    Minulle ensimmäisestä lukukerrasta oli parhaiten jäänyt mieleen kirjan loppuun sijoittuva kohtaus Aleksanterinkadun naisten kokoontumisesta Tuomille ja siitä välittyvä naisten keskeinen solidaarisuus.

    VastaaPoista
  3. On kyllä kiinnostavasti ja kauniisti kuvailtu noissa esimerkkipätkissä. Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Helmi-Maaria.

      Vastaavia esimerkkejä olisi kirjassa ollut useita, oli valinnan vaikeuksia, mitä ottaa sitaatteihin.

      Poista
  4. Mulle Sirpa Kähkönen on jo pitkään kuulunut kirjailijoihin, joihin ehdottomasti tutustun "ihan pian", mutta en kuitenkaan ole niin tehnyt. Minulla oli joskus viime vuonna tilaisuus päästä kuulemaan, kun hän kertoi työskentelystään. Ilmeisesti S.K. tekee kirjoihinsa todella perusteellisen taustatyön, mikä on minulle suunnilleen tae laadusta jo itsessään. Jonain päivänä... Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja toivottavasti "ihan piansi" koittaa kohta. Syksyllä ilmestyy lisää luettavaa :)

      Kähkönen tekee todellakin paljon taustatyötä kirjoihinsa, mutta se ei hyppää silmille tekstistä, vaan sitä kautta tulleet asiat ovat ikään kuin osa tarinaa ja tätä taitoa minä arvostan erikoisesti. Joskus tulee luettua historiallisia romaaneja, joissa tutkimuskirjallisuudesta ja lähteistä saadut tiedot pomppaavat ulos itse tarinasta, ovat ikään kuin siihen päälle liimattuja.

      Poista
  5. Kun luin bloggaustasi, palautui hyvin elävästi mieleen ne tunnelmat ja hetket syksyltä 2007 jolloin itse tätä kirjaa luin.

    Kauniit katkelmat olit valinnut. Ensimmäisestä on kotikaupunki tunnistettavissa, toinen aiheutti kylmiä väreitä: Että noinkin voi pommitusta kuvata!

    Terveisiä sinulle sateisesta Kuopiosta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kuopio-terveisistä, oli mukavaa piipahtaa siellä, Kähkösen kuvaama kaupunki sai tunnistettavia piirteitä.

    Kähkösen kerronta on niin rikasta, että sitaatteja olisi voinut ottaa vaikka mistä. Tuo pommitusta kuvaava kohta oli kuitenkin jotenkin niin vahva, että se oli pakko ottaa mukaan.

    VastaaPoista
  7. Tätä teosta en ole lukenut, mutta ..

    ... on arvokasta, että sodan kauhuista kerrotaan, toisen maailman sodan pommituksista, ja muualla monista muista tosista asioista, sillä nykysukupolven ketju sodan kokeneisiin vanhempiin, isovanhempiin alkaa jo katketa, aikuistuvien lapsien isovanhemmat ovat saattaneet vielä kokea näitä kauhuja, mutta kansalaissotaa eivät enää hekään, he eivät voi välittää siten tietoa omille tuleville lapsilleen, eikä se ehkä ole ensimmäinen kerrottava asiakaan, joten se sarka jää kirjallisuuden kylvettäväksi, ja jokaisen itse korjattavaksi, (sitä en tiedä kuka kyntää koulun historin tunnitko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kirjallisuudella on tärkeä tehtävä tässä asiassa ja mielestäni on arvokasta, että Kähkönen ja monet muutkin naiskirjailijat ovat ottaneet tehtäväkseen kuvata nimenomaan naisia ja lapsia ja kotirintaman arkea, joka on enemmän tai vähemmän aikaisemmin jäänyt varsinaisten sotatapahtumien varjoon sekä historiassa että kirjallisuudessa.

      Poista
  8. Lakanasiivet loppusuoralla, viimeiset 40 sivua jäljellä. Kirja oli matkalukemisenani ja kruunasi kiinnostavat lomapäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että ole tykästynyt Kähköseen. Lue vielä Neidonkenkä ennen syksyn uutuutta.

      Poista
  9. Lakanasiivet on juuri se kirja, jonka luin ensimmäiseksi silloin aikoinaan ja jolle en syttynyt. Ja nyt se olisi seuraavaksi vuorossa Kuopio-sarjassa. Uskon kyllä, että tällä kertaa pääsen tarinaan paremmin sisälle kun henkilöt ja tapahtumat ovat tuttuja ja muutama vaikuttava kohtaus on jäänyt muutenkin mieleeni elävästi.

    Kiitos vielä siitä, että olit mukana! Symposiumimme on ollut jatkuvasti mielessä ja tuonut hymyn huulille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että näin käy. Vaikka näistä kuinka sanotaan, että sarjan osia voi lukea itsenäisinä teoksina, niin jotain jää uupumaan ja jotain ymmärtämättä, jos ei lue koko sarjaa.

      Kiitos itsellesi, oli mukava nähdä ja tutustua ihmisiin blogien takana ja kokea Kuopio ja sen kirjalliset paikat.

      Poista
  10. Odotan niin, että ehdin jatkaa Kähkösen Kuopio-sarjaa! Sisareni on lukenut jälkeeni ensimmäisen osan ja jatkanut saman tien loput. Hän juuri tänään jutteli minulle, miten lähelle nämä asiat tulevat, kun isämme on syntynyt sota-aikana. Yhtäkkinen ymmärrys tällaisesta ulottuvuudesta kesken kirjan antaa kirjan arjenkuvaukselle jälleen uuden tason. Nämä ovat arvokkaita teoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri se, että nämä kertovat kotirintaman arjenhistoriaa yksittäisten ihmisten näkökulmasta tekee Kähkösen teoksista tärkeitä. Ja kun ne on vielä oivaltaen ja kauniisti kirjoitettu niillä on arvoa myös kirjallisuutena. Toivottavati pääset taas kohta Kähkösen "kimppuun".

      Poista
  11. Luin ensimmäistä kertaa Kähköset viime talvena. Pidin kovasti! Vain yksi mutta, näin Viipuri-tutkijana, jäi kaihertamaan. Miksi Kähkösen piti Mizzin kautta korostaa kaikkia mahdollisia Viipuri-kliseitä (iloinen, kansainvälinen, eurooppalainen, suurkaupunki).
    Kesäisin terveisin, Ulla I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen Ulla, olen myös joidenkin kirjojen asiatietojen kohdalla kokenut vastaavaa.

      Itse kun en Viipurista juuri mitään tiedä, eivät sen kuvaukset tietenkään ärsyttäneet. Kivaa, että kuitenkin pidit Kähkösen kirjoista.

      Poista
  12. Ihanasti kirjoitit. Pakko minunkin todeta, että sarjan osat kuuluvat yhteen niin tiivisti, että ne kannattaa ilman muuta lukea kaikki, järjestyksessä. Itse ajattelen Kuopio-sarjaa yhtenä teoksena, joka on vain käytännön syistä "osina", tosin olen lukenut vain kaksi ensimmäistä osaa ja ilmeisesti tämä neljäs on aika paljonkin erilainen :).

    VastaaPoista
  13. Kiitos Maria! Kyllä tuo tyyli melko paljon muuttuu erityisesti Lakanasiipien kohdalla ja Neidon kenkä jatkaa sitten samalla linjalla. Siksi onkin mielenkiintoista, millainen tuo Hietakehto tulee olemaan.

    VastaaPoista