maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vappu Tuomioja - Sulo, Hella ja Vappuli



Vappu Tuomioja: Sulo, Hella ja VappuliMuistelmia vuosilta 1911-1945. WSOY 1997. 359 s.

Vappu Tuomiojan (1911-1998) muistelmat ovat iäkkään ihmisen muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajalta ja niiden keskiössä on Vapun suhde äitiinsä Hella Wuolijokeen. Isä, Sulo Wuolijoki, jää taustalle, osittain johtuen siitä, että vanhemmat erosivat Vapun ollessa 12-vuotias, jolloin Vapun ja hänen isänsä kanssakäyminen väheni huomattavasti ja osittain  syynä on varmasti se, että Hellassa on paljon enemmän ammennettavia ainesosia muistelmien keitokseen. Vaikka Sulo Wuolijokikin oli julkinen toimija poliittisella kentällä, hänestä ei kuitenkaan olisi saanut aikaiseksi yhtä räväkkää ja yleistä mielenkiintoa herättävää muistelmatekstiä kuin Hellasta.

Lähteinään Tuomioja käyttää paitsi muistiaan, niin myös päiväkirjojaan ja kirjeitään. Lisäksi hän referoi pätkiä ystävänsä kanssa toimittamasta perhelehdestä nimeltään Marlebäckin Uutiset.

Sulo Wuolijoki oli suuren hämäläisen talonpoikaistalon poika, joka opiskeluaikanaan sai poliittisen herätyksen. Hänestä tuli innokas sosialisti ja hän toimi SDP:n kansanedustajana ennen sisällissotaa. Näissä piireissä hän tapasi Hellan, myös innokkaan sosialistin, joka oli  tullut Virosta Suomeen opiskelemaan. Pariskunta avioitui vuonna 1908 ja 1911 syntyi perheen ainoa lapsi Vappu. Avioliittoa kesti vuoteen 1923, jolloin pariskunnalle myönnettiin avioero "eripuraisuuden tähden". Avioeron taustalta on varmasti löydettävissä useita syitä, kuten esimerkiksi Sulon alkoholismi ja pariskunnan etääntyminen toisistaan pitkien erossaolojen, jotka johtuivat muun muassa Sulon vankilavuosista, vuoksi.

Paitsi isästään ja äidistään Vappu Tuomioja kertoo muistelmissaan muista läheisistä ihmisistään kuten Marlebäckin autonkuljettajasta Jussista ja tämän vaimosta, Vapun kotiopettajasta, Fräuleinista, jotka jossain määrin toimivat vanhempina Vapulle  kiireisen ja etäisen äidin ja poissaolevan isän tilalla. Omat kertomuksensa muistelmissa saavat myös kuuluisat aikalaiset ja Hellan vieraat kuten Olavi Paavolainen ja Bertolt Brecht, jolle Hella tarjosi turvapaikan tämän oleskellessa Suomessa poliittisena pakolaisena toisen maailmansodan alkuvuosina. Paljon Vappu kertoo myös elämästä äitinsä omistamissa kartanoissa ensin Marlebäckissä ja sittemin Jokelassa. Oman lukunsa ansaitsevat myös Vapun lemmikit Lulu-apina ja Nalle-karhu, joka pentuna tuli Marlebäckiin metsästäjien ammuttua sen emon.

Hella oli niin täydellisesti vastakohtien ihminen, että toista sellaista tuskin löytyy. Hän saattoi olla falski, ironinen, laskelmallinen, epälooginen, epäluotettava,saita ja ilkeäkin, jos sille tuulelle sattui. Toisaalta hän oli antelias, empaattinen, suurpiirteinen, auttavainen. Hän rakasti ihmisiä ja elämää ja oli kaikesta huolimatta aina optimisti. Jos hän pettyikin ihmisiin, niin mitäs siitä. Sellaista on elämä. Sanoisin, että hän oli rohkea sekä naisena että ihmisenä.
Mutta minulle hänen ristiriitaisuutensa oli raskasta. En tietänyt mihin luottaa. Joskus vihasin häntä. Ei auttanut että hän välillä oli hauska ja rakastettava ja oikeassa sanoessaan minua laiskaksi ja saamattomaksi. Aika varhaisessa vaiheessa minusta tuli puhumaton ja umpimielinen suhteessa häneen, sillä hänen mielensä mukaan osasin käyttäytyä perin harvoin. (SHJV s. 80)

Vappu Tuomiojan suhde äitiinsä oli kaikkea muuta kuin ongelmaton, kuten yläpuolella olevasta katkelmasta voi päätellä. Hella, joka niitti laakereita monella saralla esimerkiksi liikenaisena, maanviljelijänä, poliittisena taustavaikuttajana, kirjallisen salongin emäntänä ja kirjailijana ei ilmeisesti ollut omimmillaan äitinä. Tämä kuva välittyy paitsi Vapun kertomista muistoista, niin myös Hellan kirjeistä, joita hän lähetti tyttärelleen vankilasta, jonne hänet oli tuomittu maanpetoksesta. Sävy näissä kirjeissä oli ajoittain kuin emännän ja alaisen, ei äidin ja tyttären. Vappu, joka hoiti Jokelan tilaa äitinsä vankilassaolon aikana, sai harvoin kiitosta, neuvoja ja moitteita sitäkin enemmän. Suhde näytti viralliselta myös ulkopuolisen tarkkailijan silmiin. SDP:n kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi, joka toimi monella tapaa Hellan asioiden hoitajana tämän kärsiessä rangaistustaan, kirjoitti päiväkirjaansa ihmetyksensä siitä, miten Vappu kutsui Hellaa rouvaksi, ei vahingossakaan äidiksi. Lukiessani nyt näitä Hellan kirjeitä tyttärelleen tuli vähän sellainen olo, että miksi Vappu suostui moiseen pompotukseen ilman vastalauseita. Hellan vapautumisen jälkeen Vappu kuitenkin laittoi stopin Hellan vaatimuksille, sillä hän ei suostunut Jokelan tilanhoitajaksi. Ilmeisesti Hella olisi tarvinnut tyttärensä työpanosta, sillä hänen terveytensä oli alkanut vankilassa reistailemaan ja lisäksi hänelle alkoivat uudet kiireet keväällä 1945 Yleisradion pääjohtajajaksi nimittämisen myötä.

Vappu Tuomioja lopettaa muitelunsa Hellan vapautumiseen. Mitään suuria paljastuksia hän ei äidistään tee, eikä se kuva, joka Hellasta on syntynyt muiden lähteiden, kuten erilaisten muistelmien kautta juurikaan muutu. Tarkempaa kuvaa kaipaavien kannattaa tarttua esimerkiksi Vappu ja Sakari Tuomiojan pojan Erkki Tuomiojan teokseen Häivähdys Punaista. Toki Hellan vankilassa kirjoittamat muistelmat Kummituksia ja kajavia, Koulutyttönä Tartossa sekä Yliopistovuodet Helsingissä ovat kiinnostavia samoin kuin vain muutama kuukausi vapautumisen jälkeen ilmestynyt Enkä ollut vanki. Kaiken kaikkiaan Hella Wuolijoki oli äärimmäisen monitahoinen ja särmikäs ihminen, jonka varjossa tyttärellä ei varmasti ollut helppoa.

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsi

12 kommenttia:

  1. En voi kun ihmetellä kuinka löydät kerta toisensa jälkeen näin kiinnostavia kirjoja.

    Kovia sanoja äidistä: falski, epäluotettava, ilkeä, laskelmallinen. On jotenkin aina niin mielenkiintoisia lukea lasten muistelmia vanhemmistaan, joilla on ollut jollain tapaa merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Kotirooli kun on usein erilainen kuin julkinen. Mielenkiintoista aina sekin, miltä vanhemman merkittävä julkinen rooli näyttää lapsen silmin. Vappu Tuomioja on tosin ollut jo aikuinen esim. sodan vuosina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että marginaalikirjani kiinnostavat muitakin kuin minua :)

      Minulla on tullut tuo kuva H.W:sta jo monien aikaisemmin lukemieni tekstien perusteella. Esimerkikis yksi väitöskirjaani varten tutkimista sisarista, Sylvi-Kyllikki Kilpi, oli paljon tekemisissä Hellan kanssa ja kirjoitti hänestä päiväkirjaansa. Tosin S-K Kilven sanomisistakin voi jättää osan huomioimatta, sillä hänessä oli paljon samalaisia piirteitä kuin Hellassa, siksi he varmaan olivat ystäviä, mutta aika ajoin myös vihamiehiä. Olisi ollut mielenkiintoista, jos myös S-K:n lapset olisivat innostuneet kirjoittamaan äidistään muistelmia, sillä sen verran myrskyisiä tunteenpurkaukset heidän välillään ajoittain olivat.

      Poista
  2. Sanonpa ihan samaa kuin Unni eli sinä kyllä löydät mielenkiintoisia kirjoja, joista muut eivät juurikaan täällä blogistaniassa kirjoita. Tämäkin kirja on todella kiinnostava, erityisesti juuri tuo äidin ja tyttären ristiriitainen suhde ja se, millaisena julkisen roolin omaava ihminen näyttää läheisten silmin. Tietynlaisesta sankarimyytin purkamisesta on kysymys, vaikkei tässäkään kirjassa muistelija asiaa niin ajattele, vaan pyrkii kertomaan rehellisesti oman näkemyksensä äidistään. Mutta se, että tällaisia kirjoja julkaistaan on mielestäni tervetullutta, sillä vaikuttajan julkinen kuva on vain osa "totuudesta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Anna Elina!

      Minustakin on erittäin mielenkiintoista, miten yksityinen ja julkinen kuva suhteutuvat toisiinsa ja miten yksityinen vaikuttaa julkiseen ja päinvastoin ja se onkin yksi osa-alue, jota väikkärissäni yritän hahmottaa.

      Poista
  3. Hei, kaikki ajateltiin samaa! Katsoin tuota kuvaa ja luin jutun ja ajattelin: kyllä Jaana löytää kiinnostavia kirjoja... Hella Wuolijokeen liittyen on vähän tehnyt mieli lukea jotain lisää, mutta en tiedä onko tämä se kirja, vai pitäisikö ennemmin lukea se Erkki Tuomiojan kirja. Kiitos kun esittelit tämän, nyt on ainakin valinnanvaraa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Booksy :)

      Suosittelen ehdottomasti E.Tuomiojan kirjaa, jos aikoo lukea vain yhden. Tässä oli kuitenkin aika paljon kaikkea muutakin kuin Hellaan liittyvää. Täältä esim. voi käydä lukemassa hyvän esittelyn E. Tuomiojan kirjasta http://turuntilda.blogspot.fi/2012/07/haivahdys-punaista-suomalaisen.html

      Poista
  4. Hyvä postaus, tuntuu kovin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  5. Lisään vielä oman samanlaisen kommenttini: onpa sinulla taas mielenkiintoinen kirja! Olen jo pitkään ajatellut lukea Erkki Tuomiojan kirjan isoäidistään, mutta onpa jäänyt lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Margit. Jos H.Wuolijoki kiinnostaa kannattaa tuo E.Tuomiojan kirja lukea.

      Poista
  6. Hirveän kiinnostavaa! Olen ollut aikeissa lukea Häivähdys punaista, mutta se on vain jäänyt, kuten moni muukin suunniteltu asia.

    Miten monet, monet menestyvät äidit ovatkaan olleet oikeasti vain kuin äidin varjoja, vain biologisia äitejä. Heti tuli mieleeni, että olen aikonut lukea myös sen Päivä kuningattarena (toivottavasti nimi on nyt oikein), josta on postannut mm. Sinisen linnan Maria. Kun luin 'kuningattaren' tyttären haastattelun eräästä naistenlehdestä kampaajalla, ahdistuin taas kerran tajuamaan, miten paljon on äidittömiä naisia...

    Ei Vapun ollut siitä varmaan helppo lähteä, sillä jopa minä olen kokenut kotipitäjässäni vielä niitä sukuja, joissa lasten on pitänyt teititellä vanhempiaan. Ja lapsia lähinnä ovat olleet taloudenhoitaja sekä muut apulaiset. Äidit ovat vetäneet pitkiä juhlakäsineitä ylitse kyynärpään ja kääriytyneet hopeakettuun lähteäkseen tanssimaan aamunkoittoon Villa Maireaan...

    VastaaPoista
  7. Olet oikeassa Leena, ei Vapun todellakaan olisi ollut helppo lähteä ja siksi hän ei varmasti lähtenytkään. Hänellä oli vastuullaan niin monen muunkin kuin äitinsä elämä, muun muassa Jokelan palkollisten. Vapullekin äidin virkaa toimitti enemmän hänen kotiopettajattarensa , joka kirjassa kulkee nimellä Fräulein, kuin Hella

    VastaaPoista