sunnuntai 19. elokuuta 2012

Carol Shields - Pikkuseikkoja

Carol Shields: Pikkuseikkoja (Small Ceremonies 1976, suom. Hanna Tarkka) Otava (Seven) 2012. 235 s.

Luin Carol Shieldsin romaanin Rakkauden tasavalta useita vuosia sitten ja ihastuin niin paljon Shieldsin tapaan kirjoittaa, että ahmin lähes yhteen menoon hänen koko suomennetun tuotantonsa. Tahti oli niin nopea, että nyt jälkikäteen minun on vaikea erottaa kirjoja toisistaan muistinvaraisesti. Ainoastaan tuo ensimmäisenä luettu on jäänyt mieleeni vähän kirkkaampana ja nyt sen rinnalle, jopa ohikin, nousee Pikkuseikkoja. Ihastuin tähän kirjaan aivan vastustamattomasti, enkä olisi millään halunnut sen päättyvän.

Minä tarkkailen. Oma elämäni ei tule koskaan riittämään minulle. Se on syntymävika, minun ainoa, ainoa sairauteni muuten onnekkaassa elämässä. Olen tarkkailija, sivullinen, pidän siitä tai en, ja olen täysin pääsemättömissä asiantilaan liittyvistä riskeistä. Ja palkinnoista. (PS, s. 235)

Pikkuseikoissa Judith Gill, elämäkertojen kirjoittaja, vaimo ja äiti, tarkkailee perheensä, johon kuuluvat aviomies, kirjallisuudentutkija Martin sekä lapset Meredith ja Richard, elämää pohtien samalla sitä kaikkea, jota elämä eteen tuo: sattumuksia, pettymyksiä, ihastuksia, kohtalonoikkuja, turhautumisia, onnistumisia, pelkoja, epäluuloja, väärinkäsityksiä, sanalla sanoen niitä moninaisia pikkuseikkoja, joista elämä muodostuu. Hän laajentaa tarkkailunsa piiriä myös sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin sekä elämäkertojensa kautta menneisyyden ihmisiin. Vaikka Judithin tarkkailun pääpaino on arkisten, näennäisen tavallisten seikkojen huomioimisessa, niin Shields onnistuu luomaan niistä lukijaa koukuttavan tarinan pienine salaisuuksineen ja niiden ratkaisuyrityksineen.

Henkilökohtaisista syistä pidin erittäin paljon niistä ajatuksista, jotka liittyvät elämäkerran kirjoittamiseen. Mielenkiintoisella tavalla Shields tuo Judithin pohdinnoissa esiin sen, miten vaikeaa, mutta parhaimmillaan myös palkitsevaa, elämäkerran kirjoittaminen on. Judith miettii, onko mahdollista pienistä tiedon sirpaleista muodostaa jonkun joskus eläneen elämä ja sen todellisuus. Hän näkee oman yrityksensä muodostaa kokonaiskuva tutkimuksensa kohteesta, 1800-luvulla eläneestä kirjailija Susanna Moodiesta (josta Carol Shields on oikeastikin kirjoittanut kirjallisuustieteellisen, muttei elämäkerrallista, tutkimuksen) kokoon kursittuna hansikkaana, joka koostuu satunnaisista, käsiin saaduista dokumenteista ja niiden yhteennivomisesta. Judith myös pohtii omaa oikeuttaan "nuuskia" muiden ihmisten elämää: Kysyn tammiselle pöydälle lankeavilta valoneliöiltä, eikö tämä nainen ansaitse unohduksen suojaa? Sen minä loppujen lopuksi haluaisin itsellenikin (PS s. 50). Myös kaunokirjallisuuden ja elämäkertojen suhde mietityttää Judithia. Hän haaveilee voivansa kokeilla siipiään myös kaunokirjailijana, mutta yritys kilpistyy kuitenkin rimakauhuun. Hän kokee olevansa liikaa faktojen vanki niin lukijana kuin kirjoittajanakin (oi, miten tutulta kuulostaa...).

Vaikka olen nostanut nämä edellä kerrotut seikat voimakkaasti esiin, niin kenenkään ei kannata pelästyä, että Pikkuseikkoja olisi vain jotain elämäkerta vs kaunokirjallisuusjargonia. Päinvastoin, Pikkuseikkoja on kuin elämä itse, jossa monet erilaiset puolet liimautuvat yhteen erilaisten suunniteltujen tekojen ja sattumanvaraisten kokemusten myötä, isommat teemat liittyvät pieniin saumattomasti ja todenmakuisesti. Minulle Judith oli täydellinen päähenkilö, löysin hänestä piirteitä, jotka voisivat hyvin kuvata myös minua. Kiehtovaa ja samalla myös vähän pelottavaa.Itse asiassa kirjassa ei ollut yhtään epämiellyttävää henkilöä, jokainen oli oma itsensä juuri omalla ominaisella tavallaan, vahvuuksineen ja heikkouksineen. Taas kerran tämä jos...jos antaisin kirjoille tähtiä/pisteitä asteikolla 1-5 tämä saisi ehdottomasti 5 loistavaa tähteä. Minulle tähän mennessä vuoden paras lukukokemus.

Kirjaan ihastui myös Liisa, jonka postauksen lopusta löytyy kattava lista muista kirjasta kirjoittaneista.

16 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minulle vähiten mieluisa Shieldsin tuotannossa. Niin erilaisia me olemme...Olin jo antamassa kirjan kokonaan pois, mutta sitten ilmestyi Ruohonvihreää, joka on Pikkuseikkoja kirjan sisarkirja, ja nyt Judith on jopa siedettävä, mutta onneksi silti kuin sivuroolissa. Ruohonvihreää on niin hyvä kirja, että en sanotuksi saa.

    Luin tänä suvena blogiani varten uudelleen Kivipäiväkirjat ja Ellei. Ellei oli vaikuttavampi kuin muistinkaan ja jäi Carolin viimeiseksi työksi.

    Kirjamaku on makukysymys siinä, missä mikä tahansa muukin makuasia, joten annetaan vain kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan kukin mistä kirjoista haluamme.

    Pidän yleensä ottaen Shieldisiä hyvin vahvana kirjoittajana ja vielä kun ottaa huomioon, miten myöhään hän aloitti. Perhe viisine lapsineen vei takuulla energiaa ja aikaa.

    Olisin lukenut uudelleen myös Larryn juhlat, mutta en ehtinyt ja nyt painaa jo syyssesonki päälle.

    Kaunista elokuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten hauska kuulla, että pääsen palaamaan Judithin elämään Ruohonvihreässä. On jotain mitä odottaa :)

      Olen miettinyt myös tuon Kivipäiväkirjojen uudelleen lukemista, sillä se jäi puolestaan minulla aikanaan vähän vieraaksi, muistan etten oikein päässyt siihen sisään, mutta en muista miksi.

      Hyvää ja kaunista elokuun loppupuolta myös sinulle.

      Poista
  2. Minulla pikkuseikat jäivät kesken, ja olin jo ennen tätä tekstiäsi aika varma siitä että vika ei ollut kirjassa vaan lukijan mielentilassa, joka ei ollut tarpeeksi herkässä vireessa tälle hienovaraiselle charmille... luulen, että palaan näihin pikkuseikkoihin, kun eloni on rauhaisampaa ja jaksan keskittyä Shieldsin ansaitsemalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi kirjoihin voi aina palata. Joskus se kannattaa ja kirjaan pääsee paremmin sisälle tai sitten ainakin viimeistään huomaa, ettei kirja ollut tarkoitettu itselle.

      Poista
  3. Ooh, miten ihanaa, kun rakastuit tähän niin totaalisesti - niin nimittäin minäkin. Aivan upea kirja, joka minustakin oli vielä vähän parempi kuin Rakkauden tasavalta ja aika paljon parempi kuin Ruohonvihreää. Vaikka kaikkihan ne hyviä ovat. Saint Carol. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että meitä hurahtaneita on muitakin:)

      Mielenkiintoista miten mielipiteet risteävät: Leenan mielestä Ruohonvihreää on parempi kuin tämä ja sinun mielestäsi taas ei. No minun pitää tehdä asiasta omat päätelmäni.

      Poista
  4. Sama tunne kuin sinulla, en millään halunnut kirjan päättyvän. Miten hauskaa onkaan lukea näitä arvosteluja ja nauttia vielä tällä tavalla kirjan tunnelmista. En osaa laittaa paremmuusjärjestykseen Shieldsin kirjoja, niissä kun on kaikissa se jokin, joka koskettaa minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kaikista Shieldseistä, Kivipäiväkirjat on ehkä jäänyt vähän vieraammaksi, mutta tämä tuli jotenkin niin lähelle, että en voinut kuin hurmautua.

      Poista
  5. Kaikki Shieldsit ovat ihania! Olen lukenut myös hänen Jane Austen -elämäkertansa, jolla lienee vaikutusta Pikkuseikkojen Judithiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut tuon Austen elämäkerran. Käsittääkseni se on kuitenkin ilmestynyt paljon tämän jälkeen, mutta siitä on luettavissa kyllä samoja ajatuksia elämäkerran kirjoittamisen suhteen, joita Judith pohtii tässä kirjassa kymmeniä vuosia aiemmin.

      Poista
  6. Pakko tunnustaa, etten ole lukenut Shieldsiltä kuin yhden kirjan, jonkun novellikokoelman. Se oli loistava, tarkkasilmäinen ja viisas. Minun pitäisi ehdottomasti lukea lisää hänen teoksiaan, sillä olen varma, että tykkäisin. Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suosittelisin Shieldsiä sinulle, uskon, että pitäisit. Aloita vaikka tästä, joka on Shieldsin ensimmäinen teos, mutta vasta nyt suomennettu.

      Poista
  7. Jaana, ihan mahtavaa! Sinulla on samat Shields-suosikit kuin minullakin: Rakkauden tasavalta ja tämä. Minä pidän kaikista shieldseistä, mutta Kivipäiväkirjat on jäänyt vieraimmaksi (koen sen jotenkin raskaaksi). Pikkuseikat on jotenkin sellainen kirja, että sen henkilöt voisivat hyvin hypätä kirjan sivuilta vaikka omiksi (kanadalaisiksi) naapureiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipäiväkirjat tuntui minustakin vähän raskaalta silloin kun sen luin ja olen miettinyt, mistä se johtui. Siksi olen välillä miettinyt pitäisikä se lukea uudelleen.

      Minustakin olisi hauskaa saada tällaiset naapurit :)

      Poista
  8. Voisin peesailla Karoliinan kommenttia melkein sanasta sanaan (ainoana erona se, että minulle Rakkauden tasavalta ei ole erityinen suosikki). Pidin tosiaan Pikkuseikoista paljon enemmän kuin Ruohonvihreästä, ja yksi syy oli ehkä sekin, että se käsittelee tuota elämäkertakirjoittamista ym. kiehtovaa, kun taas Ruohonvihreässä on sitä nurtsinkasvatusta, kidnappauksia jne.

    Minustakin Judith on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisesti tosiaan mielipiteet eroavat tuon Ruohonvihreän suhteen. Hiukan sitä jo sormeilin kirjakaupassa, mutta jätin toistaiseksi sinne, kun on niin paljon muuta luettavaa pinossa.Kidnappaukset ei oikein kuulosta mun jutulta...



      Poista