maanantai 27. elokuuta 2012

Enn Soosaar - Viron nurinkurinen vuosisata

Enn Soosaar: Viron nurinkurinen vuosisata ( Nuripidinen aastasada. Ajast,isast ja teistest 2008, suom. Petteri Aarnos) Like 2011.

Enn Soosaar oli minulle aivan tuntematon ennen tätä kirjaa. Kirja oli alennuksen alennuksessa kirjakaupan tiskillä ja koska Viron historia kiinnostaa minua, ajattelin että tuossa on minulle kirja, jota ei ole hinnalla pilattu. Alkuperäiseen kirjaan on suomalaisia lukijoita ajatellen lisätty Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen esittely Soosaaresta ja suomalaisen historioitsijan Seppo Zetterbergin lyhyet katsaukset Viron 1900-luvun poliittisen ja valtiollisen historian päätapahtumista. Soosaaren tekstit tuovat näihin tapahtumiin yhden perheen ja yhden ihmisen näkökulman.

Soosaar (1937-2010) tunnetaan virolaisessa julkisuudessa kääntäjänä, kriitikkona ja kolumnistina ja täten eräänlaisena mielipidevaikuttajana. Kun olot Virossa perestroikan myötä 1980-1990-lukujen taitteesta alkaen vähitellen vapautuivat alkoi Soosaar kirjoittaa yhä enemmän polittisiin, yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin aiheisiin liittyviä tekstejä. Hänellä oli myös laaja sosiaalinen verkosto, joka käsitti suuren osan virolaisesta poliittisesta ja kulttuurisesta eliitistä ja tämä piti hänet hyvin ajan tasalla erilaisista ilmiöistä. Lainaan tähän Ilvestä ja hänen luonnehdintaansa Soosaaresta:

Tahdikkaan tasapainoisella tavallaan Enn Soosaar puhui ja kirjoitti meille inhimillisyyden, yhteisöllisyyden ja demokratian perustotuuksista. Hän selvitti meille virolaisten vaiheita ja kansamme kokemia kärsimyksiä. Yhtä lailla hän varoitti oikeuttamasta omia virheitämme aiemmin koetuilla kärsimyksillä ja ohjasi pysymään oikealla tiellä. Elämästä ja kirjallisuudesta ammennettu viisaus yhdistyi hänessä taitoon kuunnella ja ymmärtää muita, taitoon asettaa erehtyväisen ihmisluonnon kiusaukset laajempaan kontekstiin. Tämä auttoi häntä pukemaan sanoiksi valinnanmahdollisuudet, joiden edessä seisoimme taannoisina vaikeina, muttayhtä lailla myös nykypäivän huomattavasti helpompina aikoina. (VNV, s. 10)

Lukijalle kirjoittamissaan saatesanoissa Soosaar selvittelee omia tavoitteitaan kirjansa sanoman ja merkitysten suhteen. Hän tuo esiin, miten julmasta ja osin absurdistakin 1900-luvusta on kirjoitettu lukemattomia erilaisia historiallisia selityksiä, joihin yksittäiset ihmiset ovat muistelmillaan tuoneet oman näkökulmansa. Selitysten kaivoa ei kuitenkaan vielä ole ammennettu tyhjiin ja tuskin koskaan ammennetaankaan ja omaksi tavoitteekseen Soosaar esittää halun katsella mennyttä nurinkurista vuosisataa koko sen leveydeltä ja pituudelta, ei vain oman elämänsä ajalta ja siksi hän tuo kirjassaan esiin myös iso-isänsä ja isänsä kokemuksia ja ajatuksia. Soosaar kuitenkin painottaa, että kattavan kokonaiskuvan luominen virolaisesta ja eurooppalaisesta 1900-luvusta on mahdotonta ja että hänen kirjassaan kysymys on ennen kaikkea erilaisista muistikuvista syntyvästä mosaiikista, joka toivottavasti jossain määrin valottaa ja tuo esiin erilaisia arkielämän osa-alueita menneestä vuosisadasta.

Kirjan aloittaa esseet isoisästä ja isästä, joiden molempien elämää uskonto voimakkaasti määritti. Isä valmistui papiksi Tarton yliopistosta 1932. Isä Albert Soosaar pystyi harjoittamaan ammattiaan koko Neuvostoajan ja ainoat sukua koskevat kyyditykset koskivat Enn Soosaaren äidin puoleista sukua ja tapahtuivat Neuvostoliiton ensimmäisellä miehityskaudella. Vaikka Soosaaren perhe sai elää melko rauhassa neuvostokomennolta, se ei kuitenkaan poistanut pelkoa ja ahdistusta, jota esimerkiksi 1949 uudelleen alkaneet laajamittaiset kyyditykset herättivät kaikissa virolaisissa. Soosaar puhuukin pelkokasvatuksesta, jolla hänen ja hänen jälkeisiään sukupolvia kouluissa ja muissa julkisissa instansseissa kasvatettiin ja tämä pelko näkyi myöhemmin itsesensuurina, joka esimerkiksi Soosaaren kohdalla rajoitti huomattavalla tavalla hänen kirjallista toimintaansa.

Seuraavissa esseissään Soosaar pohtii sekä yleisellä että henkilökohtaisella tasolla ja eri näkökulmista niitä erilaisia poliittisia, eettisiä ja moraalisia kysymyksiä joita 1900-luvun kaksi totalitaarista järjestelmää, fasismi ja erityisesti kommunismi, herättivät ja yhä edelleen herättävät. Hän kysyy kysymyksiä ja pyrkii löytämään niihin vastauksia. Hän pohdiskelee asioita monipuolisesti ja tarkastelee niitä eri näkökulmista ja tämä on mielestäni kirjan ehdottomasti parasta antia. Vaikka Soosaar näkee kommunismin ja sitä edustaneet järjestöt ja ihmiset absoluuttisesti pahoina ja vaatii asioiden ja ihmisten paljastamista, hän ei kuitenkaan sorru täysin mustavalkoisiin asetelmiin. Hän esimerkiksi tarkastelee kriittisesti Viron ensimmäisen tasavallan aikaa, eikä näe sitä pelkästään ruusunpunaisten natinalististen silmälasien läpi, asetelma, joka jossain määrin vaivasi mielestäni Imbi Pajun kirjaa Torjutut muistot. Antoisaa ainakin omalta kohdaltani oli myös 1980-1990-lukujen tapahtumien laaja esiin tuominen ja analysointi, sillä nämä uudemmat tapahtumat ovat aikaisemmin lukemissani kirjoissa jääneet vähemmälle huomiolle, eivätkä tietoni niistä olleet kummoisetkaan.

Oman osansa saa myös Viron evankelis-luterilaisen kirkon aseman pohdinta. Tämä on luonnollista, olihan Enn Soosaaren isä pappi ja myös Enn Soosaar omasi ainakin jossain määrin uskonnollisen katsomuksen ja se määritti myös hänen näkemyksiään maailmasta. Jonkin verran olisin kaivannut myös näiden uskonnollisten käsitysten kyseenalaistamista, nyt ne annettiin pitkälti valmiina ja yleisesti hyväksyttyinä selityksinä, joita ei tekstissä sen kummemmin avattu.

Soosaaren teksti soljuu helposti eteenpäin ja sitä on miellyttävää lukea. Siitä huokuu se, että asioita on ajateltu ja ne on haluttu tehdä selviksi, ainakin siinä määrin kun on mahdollista, itselle ja samalla myös muille. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa, mutta ristiriitaisuuksien kanssa on opittava elämään. Tekstin historiallisten tapahtumien kontekstointia auttaa kirjan lopussa oleva tapahtumaluettelo vuosilta 1900-2000.

2 kommenttia:

  1. Esittelitpä jälleen kerran kiinnostavan kirjan. Ja hyvin esittelitkin.

    Viron historiaan olisi syytä minunkin paneutua, sillä se on todella mielenkiintoista. Maa, joka on niin lähellä Suomea, mutta jolla on erilainen historia. Jonkin verran olen kuullutkin virolaisilta muistitietotutkijoilta sota- ja neuvostoajasta ja yhden Tarton seminaarimatkan jälkeen luin jotain Jaan Krossilta. Imbi Pajun ja Sofi Oksasen kirjat tuottavat tietenkin omanlaisensa kuvan Viron historiasta, mutta jotenkin sinun teksistäsi tuli sellainen kuva, että Soosaar käsittelisi asioita monipuolisemmin ja laajemmin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna Elina. Minusta Soosaar käsittelee asiaa hyvin analyyttisesti, inhimillisesti ja viisaasti ja itselleni oli tosiaan plussaa nuo lähihistorian tapahtumien avaaminen, sillä niistä en ollut aiemmin kovin paljon lukenut.

    Viron historia, samoin kuin muiden entisten sosialistimaiden historia, on varmasti muistitietotutkijoille aikamoinen aarreaitta.

    VastaaPoista