sunnuntai 12. elokuuta 2012

Henrik Tikkanen - Mariankatu 26


Henrik Tikkanen: Mariankatu 26 Kruununhaka. (Mariegatan 26 Kronohagen, suom Elvi Sinervo) WSOY, 1977, 158 s.

Piirtämällä minä en pystynyt häntä vapauttamaan, sen tähden yritin kirjoittaa hänet vapaaksi. Hän rakasti sanoja eikä unohtanut koskaan mitään minkä olin nähnyt kirjoitettuna. Minä puhuin puhumistani, mutta puheeni oli kuin englantilainen takkatuli, sen lämpö meni harakoille, kun taas jokikisen pienelle paperilappuselle kirjoittun lausennkin hän säilytti, vaikka ei hänen sitä olisi tarvinnut tehdä, koska muutenkin muisti iankaikkisesti mitä olin paperille kirjoittanut. Minut yllätti moinen sanojen mahti, ne tunkivat häneen yhtä innokkaasti kuin minä itse. Se oli syynä siihen, että aloin kirjoittaa. (MK, s.9)

Hän joka saa Henrik Tikkasen kirjoittamaan, on hänen vaimonsa, jota Tikkanen kirjassa puhuttelee pääasiassa nimellä rakastettuni, joskus myös tämän oikealla nimellä Märtana. Mariankatu on paitsi rakkaudentunnustus, siitä on luettavissa se Vuosisadan rakkaustarina, jossa Märta Tikkanen kirjoitti oman näkökulmansa myöhemmin, niin myös raadollinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun viina vie miestä eikä mies viinaa. Juomisen kirkkaiden ja nautinnollisten hetkien lomaan tulee yhä useammin infernaalisia krapuloita, joita ei mikään pysty lieventämään. Yritykset pysyä raittiina kilpistyvät yksi toisensa jälkeen ja juominen saa uutta vauhtia. 1970-luvun alkoholimyönteistä ilmapiiriä kuvaavat hyvin Tikkasen kuvaukset siitä, miten jopa lääkärit toinen toisensa jälkeen tarjosivat hoidoksi "konjakkinaukkua" tai "muutamaa olutta" kun Tikkanen kävi valittamassa pääasiassa alkoholin käytön aiheuttamia vaivojaan.

En voi sille mitään, mutta luen kirjaa ilmeisesti niin paljon Märtan silmälasien läpi, että en näe kirjassa edes sitä kaunista, kaiken nielevää rakkautta, joka Henrikin ja Märtan pakotti yhteen. Vaikka Märtankin todistuksen mukaan sellainen oli, kuten hän kuvaa esimerkiksi kirjassaan Kaksi- kohtauksia eräästä taitelija-avioliitosta. Näen vaan miehen, joka itsekkäästi pyrkii toteuttamaan omia halujaan, tuomaan itsensä esiin kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka Tikkanen tekee kaiken tämän äärimmäisen rehellisesti, itseään säästämättä niin silti hänen oma egonsa nousee  kaiken keskipisteeksi. Mielestäni tämä kirja sukeltaa paljon syvemmälle Tikkasen mielensyövereihin kuin osoitesarjan aiemmat osat Kulosaarentie 8 ja Majavatie 11. Niissä ympäröivä yhteiskunta, erilaiset kulttuuriset ja poliittiset ilmiöt saivat paljon suuremman sijan kuin tässä kirjassa. Ei tämä tietenkään ole huono asia, mutta itse pidin jonkin verran enemmän aiemmista osista, tai sitten olin jo kyllästynyt Henrikin jatkuvaan itsesäälissä, vaikkakin rehellisessä sellaisessa, rypemiseen. Luulenkin, että Henrik Tikkasen lukeminen jää minulla tähän, osoitesarjan viimeiset kirjat jäävät nyt ainakin tällä erää lukematta ja keskityn Märtan tuotantoon, josta minulla on lukematta ainakin Miestä ei voi raiskata  ja Yksityisalue.


4 kommenttia:

  1. Ikävä kuulla, että sarja muuttuu tuollaiseksi. Mä luin ekan, Kulosaaren melkein loppuun ja musta se oli aika hauska. Lähinnä siksi, että siinä irvailtiin suomenruotsalaisille piireille (tai ainakin mä luin sen). Olihan siinä vähän sitä isän omaisuuden menetystä, mutta sekin oli musta kirjoitettu ironisesti. Kirja jäi kesken, enkä millään voi jatkaa, ennen kuin luen sen ekan loppuun.

    Harmi jos se on sitten itsesääliä ja egoilua jatkossa.

    Mutta Märta Tikkasen teokset ovat kyllä aivan huippuja, vaikka ne aika usein pistävätkin vähän vihaiseksi. Eivät Tikkasta kohtaan, vaan ympäröivää maailmaa, ainakin Miestä ei voi raiskata on vähän sellainen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Mariankadussakin vielä jonkin verran tehdään myös ironisia yhteiskunnallisia huomioita, mutta varmasti johtuen alkoholismin syventymisestä sen kuvailu ja siinä vellominen saa paljon enemmän huomiota kuin ympäröivä maailma.

      Olen Märtalta lukenut pääasiassa näitä omaelämäkerrallisia ja kyllä niiden antama kuva herättää jonkin verran ärtymystä myös H.Tikkasta ja itsekeskeisyyttään kohtaan. Mutta molempia kuitenkin ihailen raadollisesta rehellisyydestä ja itsensä likoon laittamisesta.

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Tosiaan ikävä kuulla, että itsekkyys on vienyt vallan. Aion lukea tuon Märtan Vuosisadan rakkaustarinan asap!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä sen koin. Jos pitää valita, niin lue ehdottomasti tuo Vuosisadan rakkaustarina.

      Poista