tiistai 14. elokuuta 2012

Me muut - Kirjoituksia yhteiskuntaluokista


Me muut. Kirjoituksia yhteiskuntaluokista. Toim. Silja Hiidenheimo, Fredrik Lång, Tapani Ritamäki, Anna Rotkirch. Teos - Söderströms 2009.

Me muut on antologia, jossa 19 suomalaista yrittää sijoittaa (tai olla sijoittamatta) itseään ja perhettään yhteiskunnallisesti johonkin tiettyyn yhteiskuntaluokkaan. Kirjan tekemisen taustalla on ajatus, että yhteiskuntaluokat ovat nykyisessä yksityisessä ja julkisessa keksustelussa melko vaiettu alue, jossain suhteessa lähes tabu. Teoksen esipuheessa viitataan Katariina Järvisen ja Laura Kolben vuotta aiemmin ilmestyneeseen teokseen Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, joka aloitti luokkateeman julkisen uudelleenkäsittelyn valottamalla sekä sen nykytilaa sekä siihen vaikuttaneita menneisyyden rakenteita. Molemmissa kirjoissa yhteistä on se, että asiaa pyritään avaamaan henkilökohtaisten kokemusten kautta. Se, mikä Me muut-antologiassa on kuitenkin silmiinpistävää on suomenruotsalaisten suuri osuus kirjan kirjoittajista. Yhteensä ruotsinkielisiä on yhdeksän, lisäksi muutamalla nykyään suomenkielisellä on kuitenkin juuret suomenruotsalaisessa kulttuurissa. Vaikka kieli on yhtälailla ellei enemmänkin yksi identiteettiin vahvasti vaikuttavista tekijöistä luokan ohella, niin en silti voi olla ihmettelemättä kielen vahvaa painotusta teoksessa. Käsittääkseni antologian ensisijainen tehtävä on kuitenkin puhua yhteiskuntaluokista.

Kun luokasta puhutaan vahvasti henkilökohtaisella tasolla, omien kokemusten läpi, ei siinä silloin luonnollisestikaan käytetä Marxin, Gramscin, Weberin, Bourdieun tai muiden vastaavien tieteellisiä ja filosofisia luokkakäsityksiä. Lähes ainoan poikkeuksen tässä suhteessa tekee sosiaalipolitiikan professori, joka reflektoi omaa luokka-asemaansa selkeästi tutkimansa Pierre Bourdieun luokkakäsityksiä hyväksikäyttäen. Roos näkee itsensä ja perheensä kuuluvan Bourdieun jaottelujen perusteella kulttuuriseen yläluokkaan.

Varsin monella kirjoittajalla luokkakäsitys liittyy vahvasti taloudelliseen asemaan yhteiskunnassa, joka ei kuitenkaan nykyajan näkökulmasta katsottuna samalla tavalla sulje pois yksilön mahdollisuuksia hallita elämäänsä kuin se aiemmin teki. Hyvinvointiyhteiskunnan takaamat, kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet, nähdään monissa kirjoituksissa syynä siihen, ettei luokka ole enää oleellinen tekijä yksilön mahdollisessa menestyksessä tai menestyksettömyydessä. Selkeimmin tämän asian puolesta liputtaa kirjailija Merja Virolainen, jonka mielestä: Luokkakehitykseni kannalta ovat olleet ratkaisevan tärkeitä koulujärjestelmämme, yleinen kirjasto sekä julkinen terveydenhoito. Rohkenen sanoa, että saan kiittää koko elämästäni suurimmaksi osaksi niitä. (MM, s. 230). Vähän tässä kyllä ihmetyttää se, että hän sivuuttaa esimerkiksi perheen merkityksen kokonaan.

Oman lukunsa kirjassa muodostavat ne, jotka lähes tyystin kiistävät luokan olemassaolon nyky-yhteiskunnassa. Yleensä he ovat ylempien luokkien, joko taloudellisen tai kulttuurisen, kasvatteja, jotka ovat suurimman osan elämästään  pyörineet "vertaistensa" parissa tai jopa nousseet statukseltaan ylemmäksi. Itselleni tämäntyyppiset näkemykset nostattivat jonkin verran näppylöitä pintaa. Esimerkiksi antologian ensimmäisessä kirjoituksessa rikkaan teollisuussuvun jälkeläinen, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Maria Björnberg-Enckell kirjoittaa miten hän kärsi viettäessään ensimmäiset kouluvuotensa ankeassa itäsuomalaisessa pikkukoulussa ja miten elämä muuttui valoisammaksi kun koulu vaihtui ruotsinkieliseen kouluun Töölössä:

Muistan tänäkin päivänä uuden koulun valoisan ja hyväksyvän ilmapiirin, kun synkänoloinen, metsän keskellä sijainnut kansakoulu vaihtui kymmenen kertaa suurempaan ruotsinkieliseen kouluun Töölössä. Helpotuksen tunne oli voimakas, vaikka pojat eivät puoleen vuoteen puhutelleet nimeltä, vaan "uutena tyttönä", enkä juuri uskaltanut suutani avata. Siirtyminen pedagogisesti tiedostavaan kouluun, rähjäiseen koulurakennukseen, jota äiti sisaruksineen oli käynyt ja jossa useat serkkuni olivat, tuntui kotiinpaluulta. (MM s. 28)

Tässä sitaatissa kiteytyy taloudellinen, sosiaalinen, paikallinen ja kielellinen eriarvoisuus, joka on voimakkaasti luokka-ajatteluun liittyvä piirre ja joka tekee siitä myös vahvasti poliittisen käsitteen. Vaikka Maria pystyi jättämään taakseen ankean koulunsa, niin suurimmalla osalla ei ollut tätä mahdollisuutta eikä ole edelleenkään. Tälläkin hetkellä erilaisia kouluja käyvät oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa sen suhteen, millaista opetusta he saavat ja millaiset eväät se pystyy loppuelämää varten antamaan.

Suurin osa antologian kirjoittajista ansaitsee nykyisin elantonsa tavalla tai toisella kirjoittamiseen liittyvien alojen piirissä. Tämä takaa sen, että antologian tekstit ovat suurimmalta osaltaan sujuvia, jotkut jopa erinomaisia sekä kirjallisesti että sisällöllisesti. Eniten nautin Kaarina Hazardin, Mereta Mazzarellan, Arne Nevanlinnan, Sofi Oksasen, J.P. Roosin ja Kjell Westön teksteistä. Erityisesti Westö hätkähdytti hyvin tunnustuksellisella otteellaan. Tämän hetkiseltä luokka-asemaltaan kaikki kirjoittajat on mahdollista sijoittaa keskiluokkaan. Keskiluokka on sikäli ristiriitainen, että yleensä siihen kuuluvat eivät halua myöntää keskiluokkaisuuttaan (poikkeuksena ehkä Westö, joka ilmoitti olevansa ylpeästi keskiluokkainen) mutta toisaalta siihen alemmista luokista kiihkeästi pyritään. Muutamat kirjoittajat voidaan myös asettaa yläluokkaan joko perhetaustaltaan tai nykyiseltä asemaltaan.

Tämä kirjoittajien keskimääräinen keskiluokkaisuus on myös antologian ongelma, sillä siitä puuttuvat lähes täysin muut näkökulmat. Ainoan poikkeuksen tekee Hussein Muhamedin artikkeli, joka kysyy mihin yhteiskuntaluokkaan sijoittuvat maahanmuuttajat. Sitä myös ihmettelen, ettei yhdessäkään artikkelissa puhuta luokan ja sukupuolen suhteesta ja niiden yhteisvaikutuksista identiteetin muotoutumiseen. Todennäköisesti sekä luokka-ajattelun kieltäminen tai ainakin vähättely ja sukupuolen huomiotta jättäminen liittyvät samantyyppiseen ajatteluun: kaikkien yhtäläisistä mahdollisuuksista suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa korostetaan yksilöä ja hänen halujaan ja kykyjään. Mielestäni jo se, että antologian kirjoittajakunnasta puuttuvat täysin esimerkiksi perinteisestä työväenluokasta tulleet ihmiset, kertoo siitä, että luokkajako on edelleen oleellinen käsite samoin kuin siitä puhuminen on tärkeää.

Itse olen tehnyt luokkaretkeä ylöspäin, en tosin taloudellisesti, mutta sivistyksellisesti. Keskiluokkaistumiseni on saanut vauhtia myös avioliiton ansiosta, sillä olen vanhaa termiä käyttääkseni nainut ylöspäin. Jossain taustalla vaikuttaa kuitenkin se työläisperheen tyttö, joka ei aina nykyäänkään tiedä miten päin olla missäkin tilanteessa. Tämän vuoksi uskon että sosiaalinen kasvuympäristö ja sen mihin luokkaan kuulut vaikuttavat siihen, miten itsensä näkee ja kokee ja siksi tällainen luokkakeskustelu on erittäin antoisaa ja avartavaa, se antaa mahdollisuuden myös oman itsen pohtimiseen.

Kirjan teemoja ovat pohtineet myös JaakkoBooksy ja anni.M

28 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja ja ennen kaikkea mielenkiintoinen teksti siitä, Jaana! Ihanaa lukea näin paneutunutta bloggausta.

    Aihe on tärkeä ja ajankohtainen, ja on hyvä, että siitä puhutaan – vaikka sitten hieman keskiluokkaisesti keskittyen. Perhe ja koulu vaikuttavat ilman muuta todella paljon siihen, mitä yksilö voi elämällään tehdä, vaikka kuinka jauhettaisiin, että elämme tasa-arvoisessa (ja -päisessä) hyvinvointiyhteiskunnassa. Olen nyt loman jälkeen töissä joutunut erinäisistä syistä ottamaan selvää pääkaupunkiseudun kouluista, ja jo ihan kevyellä vilkuilulla saa todella voimakkaita mielikuvia siitä, missä kouluissa lapsen ja nuoren on ehkä helpompi jollain tasolla kasvaa. Tietenkin se on aina lukemattomien tekijöiden summa, mutta on ollut mielenkiintoista tehdä tällaisia raakilehavaintojakin.

    Minä olen sellaista ensimmäisen (tai siis toisen) polven keskiluokkaa, joskin yksinhuoltajaperheestä, mikä ehkä "laskee" statusta jonkin verran. On kyllä jännää huomata eroja vaikkapa ystävien perheisiin. Että mikä sitten vaikuttaa mitenkin ja mihin. Vai vaikuttaako ollenkaan.

    Tästä aiheesta jaksaisin kyllä puhua vaikka kuinka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus!

      Itselläni on kokemusta päiväkotimaailmasta sekä työntekijänä ja vanhempana ja on aivan selvää, että eri päiväkotien kesken on valtavia eroja siinä, minkälaista hoitoa ne pystyvät tarjoamaan. On ihan eri asia olla kasvaa ja olla päivähoidossa Paloheinässä kuin Kivikossa (on omaa kokemusta asiasta työntekijän näkökulmasta).

      Toki luokka-asema on vain yksi vaikuttava tekijä, mutta mielestäni kuitenkin sen verran tärkeä, ettei sitä saa vaieta olemattomiin.

      Olisi mielenkiintoista kuulla sinun mielipiteitäsi kirjasta eli jos joskus sattuu tulemaan vastaa kannattaa lukea.

      Poista
  2. Kiinnostava juttu! Olet löytänyt tästä vähän eri puolia kuin minä, mutta samaa mieltä ollaan sujuvuudesta. Ja tuo Merja Virolaisen vahva puheenvuoro on jäänyt mieleen. Kannanotto hyvinvointivaltion ja ehkä sivistysyhteiskunnankin puolesta, vaikka olikin rankka...

    Sen jälkeen kun tästä kirjoitin, olen vähin erin alkanut myöntyä ajatukseen, että periytyvässä asemassa saattaa olla jotain perää, joskus, jotenkin, varsinkin jos ajatellaan habituksen kautta. Olin kyllä onnellisempi kun olin toista mieltä. :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua taas häiritsi tuossa Virolaisen jutussa se, että hän jätti perheen merkityksen lähes täysin huomioimatta. Rivien välistä oli tosin luettavissa, että lapsuus on ilmeisesti ollut melko rankka ja perheen merkitys lähinnä negatiivinen.

      Toivottavasti et nytkään ihan täysin onneton ole ;(
      Kyllä minusta ihminen kantaa jollain tavalla mukanaan sitä sosiaalista ja kulttuurista asemaa, luokkakokemusta, johon hän lapsuuden perheessään sosiaalistuu, kaikkea ei voi pyyhkiä pois, vaikka jotkut haluaisivatkin.

      Poista
    2. No en ole onneton! Itse olen päättänyt ajatella, että minä kuulun sopivaan (keskimikälie)luokkaan ja muut ovat joko snobbailevia ääliöitä tai alaluokkaista kuonaa. ;-)

      Tuohon tulokseen minäkin olen vähitellen tullut, että lapsuuden tausta-asema ja sosiaalistuminen tosiaan kulkee mukana - ja että siitä voi tietyissä oloissa tulla ihmiselle taakka monellakin tavalla. Itse en näistä juuri riesaannu. Mutta nyt ymmärrän ja uskon, että ongelma on todellinen. Siinä mielessä tarkoitan, että olin onnellisempi, kun näin tämän menneen maailman historialliseksi ongelmaksi.

      (Ja olen edelleen sitä mieltä, että luokka-käsite on vaikea ja usein epäselvä. Nih. Vaikka olisikin samalla jotenkin tosi.)

      Poista
    3. No hyvä, ettet ole onneton (en sitä ihan tosissani ajatellutkaan) :) Toivottavasti sinäkään et ajattele, että jotenkin mollaisin keskiluokkaa ja siihen kuuluvia. Se ei ainakaan ole tarkoitukseni.

      Mielestäni luokka-asema vaikuttaa identiteettiin, mutta jos siitä tulee hallitseva elementti niin silloin siitä muodostuu varmasti taakka. Sitä tulee kuitenkin mietittyä monesti esimerkiksi silloin kun törmää johonkin käyttäytymisnormiin, joka toiselle tulee luonnostaan, mutta itse joutuu miettimään asiaa ja tekemään työtä sen kanssa ja puntaroimaan erilaisia tapoja tehdä asioita. Onko se, mihin itse olen tottunut hyvä vai onko minun tehtävä niin kuin minun oletetaan tekevän. Ratkaisut näihin ovat aina tapauskohtaisia.

      Poista
    4. Nääh, en toki. ;-) Sitä paitsi keskiluokkaa ei voi oikeastaan loukata, paitsi sitä pientä osaa joukosta, joka ei tunnista / tunnusta omaa keskiluokkaisuuttaan.

      Olet oikeassa, ratkaisut ovat tapauskohtaisia. Ehkä henkilökohtaisiakin. Identiteetin rakentamista ei voi delegoida.

      Käyttäytymisnormien suhteen ajattelen mielelläni, että loppujen lopuksi todella huonoja tapoja osoittaa vain se, joka osoittaa huomanneensa toisen osoittavan huonoja tapoja... tällä viisaudella lohduttelen aina itseäni kun olen mokannut jossain übertyylikkäässä tilanteessa. ;-)

      Poista
    5. Hauska kuulla, ettet ollut vetänyt hernettä nenään :)

      En minäkään voi sanoa, että noita käyttäytymisnormeja jatkuvasti ajattelisin. Jotkut tietyt tilanteet vaan nostavat niihin liittyviä ajatuksia esiin. On myös mahdollista kysyä, mitkä tavat ovat "oikeita" ja mitkä "vääriä", kuka ne määrittää. Kuten monet muutkin asiat, ovat käyttäytymistavat kulttuurisesti jatkuvasti muuttuvia ja uudelleenmääritettäviä.

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavasta bloggauksesta, oli ilo lukea :) Muistelen joskus itsekin tätä kirjaa pyöritelleeni kädessäni, mutta en sitten syystä tai toisesta kuitenkaan ottanut sitä luettavakseni. Sen sijaan luin kyllä tuon mainitsemasi Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa, mutta se oli joskus aikana ennen kirjablogia, joten en ole kirjoittanut ajatuksiani siitä mihinkään (harmi!). Tällainen antologia vaikuttaa kyllä kiinnostavammalta kuin se. Suomenruotsalaisten kirjoittajien suuri määrä johtuu varmaan siitä, että kirja on alunperin tullut ruotsiksi Söderströmsiltä (näin muistelen ainakin)? Vähän hassua kuitenkin.

    Oli miten oli, yhteiskuntaluokka on tärkeä ja kiinnostava aihe, vaikka Suomessa tuntuukin välillä aika voimakkaasti sellainen läpitunkeva keskiluokkaisuuden eetos, eikä "luokkapuheeseen" minusta hirveästi törmää. Ja itse kyllä myös miellän olevani keskiluokkaa (lapsuudenkodissani äitini oli palveluammatissa, isä taas korkeammmin koulutettu, koulutukseen kannustettiin mutta vuokralla asuttiin ja kaikinpuolin meni aika keskiverrosti). Pitää ehkä lukea kirja ja miettiä tätä asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia, on ilo kuulla :)

      Jotenkin ajattelin, että kirja on ilmestynyt yhtä aikaa sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjan kansilehdillä ei asiaa ainakaan mitenkään valaistu.

      Luokkapuheeseen ei todellakaan törmää, vaan päinvastoin se on melko vaiettu alue. Ehkä se, että viettää koko elämänsä samassa luokassa aiheuttaa sen, ettei asiaa tule mietittyä. Kun itse kuitenkin olen tehnyt melko selkeää "luokkaretkeä" on monesti joutunut tilanteisiin, joissa jonkinlainen toiseuden kokemus vaivaa.

      Poista
  4. En kuolemaksenikaan muista, mikä radio-ohjelma oli kyseessä ja ketkä puhuivat, mutta jotenkin näin se meni: brittiläinen proffa oli kouluttamassa suomalaisia yliopisto-opettajia ja toi esille sen, kuinka opetukselle on hyödyksi tietää opiskelijoiden luokkataustasta jotakin - suomalaiset olivat tietysti aivan kauhuissaan... eihän sellaisesta asiasta kuin "luokkatausta" meillä oikeastaan edes saa puhua. No toki brittiläinen yhteiskunta on vielä ihan eri potenssiin luokkayhteiskunta, käsittääkseni, jo ihan mitä tulee ihmisten puheenparteenkin. - kyllähän meillä Suomessakin ollaan monessa suhteessa menossa takapakkia esim. koulutustaustan periytyvyydessä.

    Olen lukenut tuon antologian sen ilmestyttyä, ja alunperinhän se on tosiaan ilmestynyt ruotsiksi. Kiinnostava kirja. Mielenkiintoisia pointteja otat esille, Jaana.

    Miten vaikuttanee näihin luokkakuvioihin tällä hetkellä vallitseva taloudellinen epävarmuus? Insinöörin tai opettajan koulutus ei todellakaan takaa vakaata taloudellista turvaa - omien vanhempieni valmistuessa ammatteihin 40-50-lukujen taitteessa saattoi olla varma että opisto/korkeakoulututkinnon suoritettuaan työllistyi vakituisesti ja varmasti. Oli helppo nousta!

    Nyt jäävät viisikymppiset työttömiksi ns. varmoista työpaikoista eivätkä parikymppiset saa mitään töitä jos eivät onnistuneet opiskelupaikkaa saamaan. Mitäs luokkaa nämä pudokkaat ovat?

    Ehkä yhteiskuntaluokka onkin nyt enemmän asenne- kuin talouskysymys? Oliko tuossa kokoelmassa tästä jotakin...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että suomalaiseen tasa-arvo eetokseen ei luokkataustasta puhuminen sovi, ainakaan noin julkisesti.Brittiläinen luokkayhteiskunta on kuitenkin niin omanlaisensa ja erilainen Suomeen verrattuna.

      Tuo on totta, että aiemmin nouseminen tuotti selkeän parannuksen taloudelliseen tilanteeseen. Nykyäänkin se on mahdollista ja yhä useammat käyvät esimerkiksi yliopiston, mutta työllistyminen on vaikeaa. Olen itse kokenut sen, humanistisen alan maisterin tutkinto ei todellakaan ole kovaa valuuttaa työmarkkinoilla.

      Luokkakokemus määritellään nykyään paljolti muunkin kuin talouden kannalta, esimerkiksi koulutuksen kautta voi saavuttaa tietyn luokka-aseman, vaikkei se välttämättä taloudellista turvaa toisikaan.

      Poista
    2. Sattui Facebookissa silmiini tämmöinen kiertävä juttu: "Lisää tämä statukseesi jos olet AMIS ja naurat kartanosi parvekkeelta kymmenen vuoden kuluttua kun joku lukiolainen ajaa nurmikkoasi!" - Pitäisi varmaan olla, että "joku lukion käynyt" tuon "lukiolainen" sanan tilalla... Ahkerasti töitä paiskiva putkimies saattaa kartanon hommatakin itselleen, mutta harvempi kodinhoitaja.

      Ihan selkeätä luokka-ajattelua on myös kouluttautumiskriittisyys, tai alikouluttautuminen, miten sitä sanoisi. Kyllä täällä maalla vielä elää ajatus että jos lähtee yliopistoon, lähtee "lukemaan herraksi". Ja että oikeita töitä on vain ne fyysiset työt.

      Poista
    3. Tuo juttu, jos mikä tosiaan kertoo luokka-ajattelusta selkeää kieltä. Omaa luokaa-asemaa korostetaan suhteessa toiseen ja mittareina ovat juuri taloudelliset ja koulutukselliset/sivistykselliset indikaattorit. Ja tuossa putkimies/kodinhoitaja-asetelmassa näkyy taas sukupuolien välinen ero luokan sisällä.

      Poista
  5. Hei! Aika tyrmäävä tuo sitaatti siirtymisestä peräkylän koulusta ruotsinkieliseen kouluun Töölössä. Onneksi siinä puhutaan kansakoulusta, joten tapahtuneesta on jo aikaa. Varmasti kouluissa on "luokkaeroja" mutta ehkä ei niinkään enää Itä-Suomi-Helsinki -akselilla.

    Samoin tuli mieleen Susanna Alakosken teokset, joissa hän tuo vahvasti esille sitä, että sosiaalipuolella ollaan täysin sokeita köyhyyden perinnölle. Näin ainakin Ruotsissa, miksei Suomessakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täällä pääkaupunkiseuduilla kouluissa on eroja riippuen siitä millä alueella asuu.

      Alakoski on käsittääkseni muutenkin ollut melko aktiivinen luokka-asian nostamisessa julkiseen käsittelyyn ja ilmeisesti nämä Suomessakin ilmestyneet teokset ovat saaneet innoituksensa nimenomaan Ruotsista. Olen lukenut Alakoskelta Hyvää vangkilaa..., mutta Sikalat on lukematta. Pitäisikin aktivoitua sillä saralla.

      Poista
  6. Luin yliopistolla sosiologian peruskurssin, joten tematiikka on vain hieman tuttu. Suomen etuna on suuri keskiluokka, eli nykyisin se on laajin ryhmittymä. Aiemmin määriteltiin työläinen tuotantovälineitä omistamattomaksi, eli nykyisin siis suurin osa olisi tällä määritelmällä työläisiä, eli ovatko loput sitten yrittäjiä. Toisaalta sosiaaliturvan ja sivistyksen kasvaessa työläisetkin ovat sivistykseltään ja varallisuudeltaan keskiluokkaa.
    Kuulun tulo- ja omaisuudeltani yhteiskunnan alimpaan 10:s ja 20:s osaan, mutten pidä itseäni huono-osaisena, huono-osaisia ovat ne miehet, joiden avioero on tiputtanut heidät köyhyysloukkuun, paradoksaalista kyllä myös yksinhuoltajanaiset ovat vaarassa tippua samaan köyhyysloukkuun. Muita köyhyysloukkuun tarttujia lienevät konkurssin tehneet yrittäjät, jos oma omaisuus on ollut panttina, toisten velkojen takaajat, pitkäaikaissairaat, kansaneläkkeen varassa elävät vanhukset, symppaan myös korkeakouluopiskelijoita, opiskeluasuntoa ei saa, vuokrat yksityisellä ovat pilvissä, kesätöitä ei ole. Yhteiskunta on murroksessa, koska köyhyysriskissä ovat monilapsisten perheiden lapset, pätkätöissäolevat, työttömät, lomautetut, kahden asuntoon loukkuun jäävät ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marxilaiset luokkakäsitykset, juuri omistukseen ja tuotantoon liittyvät, ovat saaneet nykyisessä luokkapuheessa antaa tilaa siihen, miten luokka määrittää identiteettiä. Toki näissä on paljon yksilöllisiä ja kokemuksellisia eroja, kuten sinäkin tuot julki oman kokemuksesi kautta.

      1960-luvulta eteenpäin ihmisillä oli oikeasti mahdollisuuksia nousta luokka-asemassaan ylöspäin, mutta tuntuu, että tässä asiassa on taas otettu takapakkia melko reilusti, mikä näkyy esimerkiksi tuossa huono-osaisuuden periytyvyydessä.

      Poista
  7. Luin kirjan kiinnostavana jatkona muutamalle Ruotsissa ilmestyneelle, samaa aihetta käsittelevälle kirjalle. Luokka on ollut käsitteenä tabu, joka ei ole lakannut olemasta vain siksi, ettei siitä ole sopinut puhua. Nyt ilmeisesti on tullut aika puhua, tuulettaa ja nähdä.

    Olen joutunut seuraamaan läheltä suomenruotsalaisuutta mentyäni naimisiin Pohjanmaan maaseudulla kasvaneen miehen kanssa. Luokkakuilut suomenruotsalaisten välillä ovat mielestäni jyrkemmät kuin suomenkielisillä. On olemassa pieni, hyvin ahdas ja ylemmyyttä poteva suomenruotsalaisuus, ja sitten toisaalla alemmuudentuntojaan jopa aggressiivisesti ylikompensoiva suomenruotsalaisuus. Molemmille ryhmille on yhteistä se, että mitä yllättävämpiä ilmiöitä lähestytään kielen kautta. Nyt tietoisesti yleistän, mutta aika pitkälle näin vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri Ruotsista tämä Suomessa uudelleen nousuun lähtenyt luokkakeskustelu on ilmeisesti saanut innoituksensa.

      Mielenkiintoisia asetelmia suomenruotsalaisten keskuudessa tuot esiin. Itselläni on kosketuksia vain muutamiin hyvin keskiluokkaisiin, kaupunkilaisiin suomenruotsalaisiin, joten kertomasi ei ole minulle tuttua. Tuossa kirjassa tuli muutamassakin esseessä esiin se, miten RKP yrittää taituroida kieli keskellä suuta yrittäen olla kaikkien suomenruotsalaisten puolue.

      Miten olet kokenut oman asemasi suomenkielisenä, miten sinuun on suhtsuduttu?

      Poista
    2. Muutuin kaksikieliseksi opiskeluaikoinani ja asuessamme sen jälkeen kymmenen vuotta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Omaksuin kielen niin hyvin intonaatiota myöten, että harva taisi ajatella, että olen alunperin suomenkielinen. Enemmänkin koin toisenlaisuutta siksi, että tulin Helsingistä, ja jouduinkin usein kuulemaan, että koska tulen sieltä, en voi tietää sitä tai tätä. Nyt olemme asuneet Helsingissä jo vuosikymmenet, ja tuttavapiiriimme kuuluu sekä suomen- että ruotsinkielisiä. Mieheni kanssa puhumme aina ruotsia.

      Poista
    3. Olet siis käynyt aikamoisen identiteettimankelin läpi.

      Poista
  8. Tosi mielenkiintoinen kirja ja keskustelu. Muistan kerran väitelleeni siitä, onko Suomessa yhteiskuntaluokkia. Minusta keskustelu oli ihan absurdi, koska kyllä luokkia edelleen on, vaikka keskustelukumppanini ihan muuta väitti. Eivätkä mahdollisuudet käytännössä ole kaikille samat, vaikka periaattessa olisivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on mahtavaa, että aihe on herättänyt näin vilkasta keskustelua ja hyviä perusteltuja mielipiteitä. Tässä on kiteytynyt bloggaamisen suola.

      Olen aivan samaa mieltä noista mahdollisuuksista, periaatteessa kaikille yhteneväiset, mutta käytäntö kuitenkin todistaa muuta.

      Poista
  9. En ole tätä lukenut, mutta tuon Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa kylläkin. Sitä lukiessa ja aiemminkin kirjasta keskutellessani on tullut monta ahaa-elämystä. Niitä ahaa-elämyksiä on tullut kyllä monesti muutenkin, esimerkiksi juurikin itäsuomalaisesta pikkukaupungista työläisperheestä muutettuani Helsinkiin on tullut törmättyä koko ikänsä Etelä-Helsingissä asuneisiin, ties kuinka monennen polven akateemisiin ja siinä sivussa niin moneen muuhunkin yhdistelmään, että voisin sanoa, että Suomessa koulutus on keino nousta ns. yöspäin. Yhteentörmäyksiä kyllä on tullut, juurikin sellaisissa kirjoittamattomissa käyttäytymissäännöissä ja monessa muussakin asiassa.

    Kaikesta huolimatta jaksan edelleen uskoa, että Suomessa on kuitenkin kaikilla mahdollisuus tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat nousun ties mihin. Tietysti on perhetaustasta kiinni, kannustetaanko sellaisiin ratkaisuihin automaattisesti, mutta vaikka ei kannustettaisi, voi jokainen nuori päätyä omiin ratkaisuihin ts. siihen on mahdollisuus: ilmainen opiskelu, opintotuki jne. Tai voi valita myös sellaisen ammatin, jossa on lyhyt koulutus ja hyvä palkka. Musta on aivan eri asia olla taloudellisesti tai koulutuksellisesti keskiluokkaa. Aiemmin ja monessa maassa ne asiat kulkevat käsi kädessä. Tiedän, että parantamisen varaa on Suomessakin, mutta minulle riittää se, että jokaisella on teoreettinen mahdollisuus liikkua ns. luokkien välillä, perhetausta on vain este, joka on ylitettävä.

    Monessa asiassa mielipide varmaan riippuu siitä, mihin asiaa vertaa. Mutta siihen, mihin itse vertaan (muu maailma), Suomi on koulutuksessa hyvin tasa-arvoinen. Itse olen lähtenyt sieltä Itä-Suomen piskuisesta koulusta ja ehkä tietämättäni olen kaivannut töölöläiseen isoon kouluun, mutta lukiostani, joka on kouluvertailussa sijalla 400, on suurin osa ikätovereistani suorittanut korkeakoulututkinnon ja pärjännyt hyvin elämässään. Taustalla on heillä monella työläisvanhemmat. En voi tässä nyt prosentteja heittää peliin, mutta sellainen mutu mulle on syntynyt, että pk-seudulla on helpompi lähteä vaikka hanttihommiin jossain vaiheessa kesken opintoja, meilläpäin ainoa mahdollisuus on käydä koulu loppuun ja saada tutkinto, jos haluaa työtä. Tosin on pk-seudulta on myös helpompi lähteä suorittamaan tutkintoa korkeakouluun kuin ehkä Itä-Suomessa.

    Mielenkiintoista on toki se, mihin Suomen luokat muuttuvat, kun amis on yhtä suosittu kuin lukio; mihin mahtavat toisen polven maahanmuuttajat sijoittua; entäs sekalapset? Mikä heidän taustansa mahtaa olla, jos vaikka kotimaassa vanhempi on ylempää keskiluokkaa ja Suomessa vanhemmat tiputetaan kaupan kassalle tai toisinpäin; lukutaidottomien vanhempien lapset kiipeävät suomalaisessa koulujärjestelmässä ylöspäin, esim. amikseen ja sopivan ammatin kautta vaikka keskiluokkaan. Mihin silloin sijoittuvat akateemiset, jotka ovat ehkä työttöminä...

    Minusta on jotenkin äärettömän mielenkiintoista tarkastella ihmisten taustoja, kun niitä on niitä erilaisia tullut vastaan: itäsuomalaisia metsänomistajien lapsia, samasta suunnasta tulevien tehtaalaisten lapsia, turkulaisia varissuolaisia kolmannessa sukupolvessa, suomenruotsalaista taustaa olevia, itähelsinkiläisiä ja nyt uutena aluevaltauksena alemman keskiluokan Espoo (jotka ovat lapsuutensa viettäneet ehkä juuri siellä Itä-Helsingissä) ;D Ja tietysti työpaikoilla sitten erilaista koulutus- ja perhetaustaa ihan loputtomiin.

    Vielä pitää lisätä, että pk-seudulla on myös helpompi huijata ihmisiä; maalla kaikille on selvää, mikä on taustasi, eikä se siitä muutu, vaikka kuinka olisit tohtorin paperit opiskellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hienosta ja seikkaperäisestä kommentistasi. Tämä kirja on kyllä herättänyt älyttömän hyvän keskustelun.

      Olen samaa mieltä, että kaikilla on Suomessa yhtäläiset mahdollisuudet nousta luokka-asemassa ylöspäin, mutta käytäntö ei kuitenkaan tätä tue. Minullakaan ei ole lukuja tiedossa, mutta aivan varmasti esimerkiksi akateemisen perheen lapsi suuntaa varmemmin akateemiselle uralle kuin tehtaalaisen lapsi. Minä olen sukuni ensimmäinen akateeminen, mieheni sen sijaan ainakin neljännen polven akateeminen. Minua ei koulunkäyntiin ja opiskeluun kotona kannustettu jos ei kiellettykkään. Oma tie oli hapuiltava ulkopuolisten tietojen ja esimerkkien avulla. Itse huomaan suhtautuvani lasteni koulunkäyntiin täysin eri tavalla ja jotenkin tuntuu itsestään selvältä, että he aikanaan hakeutuvat akateemisiin opintoihin.

      Tuo kysymys maahanmuuttajien luokkataustasta on mielenkiintoinen. Kun suomalaiset 1960-luvulla muuttivat sankoin joukoin Ruotsiin, niin ilmeisesti melko usean perheen lapset nousivat luokkastatukseltaan vanhempiensa yläpuolelle, tämähän on luettavissa esimerkiksi Alakosken kirjoista. Nyt Suomeen tulee paljon pakolaisstatuksella ihmisiä, joilla on kotimaassaan huomattavan korkea luokkastatus, mutta täällä he ovat lähes alinta kastia. Tämä kaikkien muiden kulttuuristen tekijöiden keskellä on varmasti vaikea asia monelle.

      Muiden huijaaminen voikin onnistua, mutta ikävä kyllä itseään ei voi huijata.

      Poista
    2. Musta on ollut hassua, että nimenomaan tuntemani n:n sukupolven akateemiset ovat sitä mieltä, että käytännössä koulutustausta ei muutu sukupolvelta toiselle (ja kai tästä on jotain tutkimuksiakin muuten, en kyllä jaksa etsiä), kun taas itse aina jään inttämään sitä, että suurin osa mun ystävistä on juuri niitä työläisten kersoja. Ehkä se onkin niin, että monennen sukupolven akateemiset ja työläisperheiden nousukkaat eivät tule juttuun joidenkin käyttäytymissääntöjen takia.

      Tuo maahanmuuttajakysymys on kiinnostava, koska meidän suvusta on lähtenyt moneen eri suuntaan ns. nousevia tähtiä. Ja sitten on sukuun naitu muualta tulevia maahanmuuttajia. Jotenkin kaikessa tässä taustojen monimutkaisuudessa olen mennyt itse jo kovin sekaisin ;D

      Se piti kuitenkin lisätä, että Suomessa on tosi kova keskiluokkaisuuteen pyrkiminen. Sitä ei huomaa niin helposti Helsingissä, jossa melkein jokaisella on juuret jossain toisaalla ja niitä piilotellaan, mutta sitten taas jo täällä Espoossa näkyy sellainen pyrkimys tiettyyn taloudelliseen tasoon. Joskus tuntuu, että taloudellinen taso (lainalla) onkin helpompi saavuttaa kuin sivistyksellinen taso...

      Poista
  10. Hei täällähän oli vielä hieno jatkokommentti. Onneksi huomasin :)

    Mullakin on ihan lähisuvussa monikulttuurisuutta, ja se on kyllä ollut mielenkiintoinen ikkuna toisenlaiseen kulttuuriin ja esimerkiksi omat lapset ovat saaneet kokea luonnollisen kautta erilaisuutta, joka siksi ei enää ole erilaisuutta vaan jotakin yhdessä koettua ja sitä kokemusta arvostan kovasti. Sitten on vielä tietenkin nämä venäjä-kytkennät eli lapsilla on paljon ystäviä, jotka ovat ainakin puoleksi venäläisiä eikä heistä enää löydy sitä mentaliteettia (joka esimerkkiksi miehen suvussa on ollut melko yleistä), että "ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi.

    Mielestäni jo se, että Kokoomus on Suomen suurin puolue kertoo jonkinlaisesta pakosta mieltää itsensä keskiluokkaan, vaikka siihen ei esimerkiksi koulutuksen tai tulojen perusteella kuuluisi (anteeksi, että sotken asiaan politiikkaa). Ilmeisesti sen taustalta voi löytyä jonkinlainen ajatus siitä, että äänestämällä menestyjiä tulee itsekin sellaiseksi (kärjistys, tiedän).

    VastaaPoista