sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia



Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia ( The Marriage Plot suom. Arto Schroderus) Otava 2012, 599 s.

Eikä auttanut, että oli kevät. Päivä päivältä ihmiset tuntuivat olevan vähemmissä vaatteissa. Collegen nurmikentällä kukkivat magnoliapuut näyttivät olevan suorastaan palavissaan. Ne uhkuivat parfyymia, joka ajelehti sisään Semiotiikka 211:n ikkunasta. Magnoliat eivät olleet lukeneet Roland Barthesia. Niiden mukaan rakkaus ei ollut mielentila; magnoliat väittivät kovasti, että se oli luonnollista, perenniaalista. ( NP, s. 104-105)

Jeffrey Eugenideksen Naimapuuhia on ollut luettu ja lähes järjestään pidetty kirja, joten omatkin odotukset olivat melko korkealla kun kirjaan vihdoin pääsin käsiksi.. Toisaalta tunsin mielessäni myös jonkinlaisia ennakkoluuloja sen suhteen voisiko parikymppisten amerikkalaisten college-nuorten kirjallisin viittein kuorrutettu kertomus iskeä tällaiseen vähän kyyniseen vanhaan tätiin. Tässä vaiheessa voin jo  paljastaa, että: sekä-että, iski ja ei.

Tunnustan Eugenideksen ehdottoman taitavuuden kielenkäyttäjänä ja tarinan kertojana, jolle Arto Schroderuksen suomennos  varmasti tekee oikeutta,  ja alkuvaiheen takkuilun jälkeen imeydyin itsekin hyvin mukaan Madeleinen, Mitchellin ja Leonardin kolmiodraamaan.  Eugenides valottaa tarinaa vuorotellen jokaisen päähenkilön näkökulmasta tuoden siihen aina uusia tasoja. Madeleine, hyvän perheen tytär, kirjallisuudenopiskelija, joka on viehättynyt englantilaiseen 1800-luvun kirjallisuuteen ja erityisesti siihen kuuluvaan avioliittojuoneen, mottonaan: Onnellista rakkautta ei ole muualla kuin englantilaisen romaanin lopussa (NP, s.40) taiteilee Mitchellin ja Leonardin välissä. Mitchell puolestaan kamppailee erilaisten tunteiden ristiaallokossa, joissa sekottuu rakkaus Madeleineen ja oma hengellinen etsintä. Kolmas draaman osapuoli on Leonard, rikkinäisen perhetaustan ja rikkinäisen mielen omaava lahjakas biologian opiskelija. Näiden kolmen nuoren ihmisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja tästä kaikesta Eugenides kertoo älykkäästi ja oivaltavasti.

Itseeni suurimman vaikutuksen tekivät Leonardin osuudet. Eugenides kuvaa Leonardin maanis-depressiivisyyden vaiheita erittäin uskottavasti ja intesiivisesti syöksyen korkeimman mania aallolta alas masennuksen pimeyteen ja kaikkinielevyyteen. Eugenides näyttää, miten tauti hallitsee paitsi itse sairastuneen niin myös hänen läheistensä elämää. Yhtäkkiä ihminen ei olekaan se, joka hän on luullut olevansa tai jonka toinen on luullut hänen olevan.

Mutta, sitten on se lukukokemukseni toinen puoli, eli se, ettei Naimapuuhat loistavista lähtökohdistaan huolimatta iskenyt kuitenkaan 1000 voltilla tätä tätiä kumoon. Ja luulen, että suurin syy siinä oli, että kaikesta huolimatta henkilöt jäivät melko etäisiksi, vähän liian kirjallisiksi, jotta olisin saanut heistä kunnon otetta. En kuitenkaan halua uskoa, että kysessä on pelkkä sukupolvikuilu, sillä onhan sitä tullut luettua kirjallisuutta hyvinkin eri ikäisten ihmisten näkökulmista. Lukemiseni aikana mieleeni tuli esimerkiksi Michael Cunnnghamin Koti maailman laidalla, joka asetelmaltaan on vähän samantapainen kertoessaan kolmen nuoren ihmisen paikan hausta siinä härdellissä, jota elämäksi kutsutaan ja tästä Cunninghamin kirjasta pidin todella paljon. Ehkä olisin kaivanut Naimapuuhien ihmisiin, erityisesti Madeleineen ja Mitchelliin, vähän enemmän särmää sekä lihaa luiden ympärille.

Summa summarum: Kirja ei siis missään tapauksessa ollut huono, muttei räjäyttänyt tajuntaakaan. Tämä oli ensimmäinen Eugenidekselta lukemani kirja, enkä tämän perusteella ole varma luenko muita, vaikka Middlesex on monille ollut vielä Naimapuuhia paljon tärkeämpi kirja. Parempi siis olla sanomataa mitään, sillä saatan jopa joskus yllättää itseni.

Loppukevennykseksi vielä sitaatti kirjasta, joka itseäni kovasti ilahdutti:

Romaanin lukeminen semioottisen teorian jälkeen tuntui samalta kuin olisi hölkännyt kädet tyhjinä sen jälkeen, kun on ensin hölkännyt käsipainojen kanssa. (NP, s. 79)

Tähän voivat varmasti yhtyä kaikki, jotka joskus ovat tuossa semiotiikan viidakossa vaeltaneet.

Kirjasta on niin paljon arvioita, että jätän laiskuuttani linkittämättä. Sanon vaan, että KVG: katso VAIKKA googlesta.

18 kommenttia:

  1. Aiai... ja sinä kun ihan varta vasten kipitit kaupungille tätä hakemaan!

    Tiivistämisen vaatimus oli minulla se kritiikin siemen: tiiliskiveen täytyy olla syynsä - en ole varma oliko tässä riittävästi syytä ylli 600 sivuun. En tiedä, onko minusta tullut tietämättäni tiiliskivikriitikko ja lyhytjänteinen lukija, kun näiden paksujen opusten kohdalla hyvin usein hairahdun omille ajatuspoluilleni.

    Kiinnostava ajatus tuo päähenkilöiden paperisuus. En ehkä itse kokenut lukiessa näin - jotenkin ajattelin tietyn mustavalkoisuuden kuvaavan ikää. Mutta ehkä tältä kannalta voisi ajatella yhtä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa sitä :)

      Minua ei tässä tiiliskivimäisyys sinänäsä haitannut, enkä välttämättä kokenut tätä edes tiilaikivenä, jollainen esimerkiksi Oatesin Blondi oli. Ehkä minulla tiiliskiven raja menee noin 1000 sivussa. Minua vain harmittaa se, etten saanut tästä irti, sitä mitä kenties kuvittelin saavani. Ja suurelta osin oma kokemukseni johtuu juuri siitä, että päähenkilöt jäivät melko etäisiksi. Oliko syynä ikä tai kuvaustapa en tiedä, mutta häiritsevää se oli.

      Poista
  2. Harmi että et ollut niin innostunut kuin odotit. En minäkään ollut varauksettoman ihastunut, Middlesex on minusta paljon parempi kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyisi Middlesex hyllystä englanniksi, mutta jos päätän sen joskus lukea etsin käsiini kyllä suomen kielisen laitoksen. Täytyy laittaa harkintaan.

      Poista
  3. Harmi, että hieman petyit tähän. Minä pidin tästä kovasti, vaikka ehkä pientä tiivistämistä olisi voinut tehdä. Henkilöistä pidin myös eniten Leonardista, hän tuli minuakin lukijana lähimmäksi. Middlesex kannattaa kyllä lukea, se on hieno kirja! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leonard on ilmiselvästi puhutellut lukijoita eniten ja se olikin erinomaisen kiinnostavasti ja hienosti kuvattu henkilöhahmo.

      Middlesex on harkinnassa :)

      Poista
  4. Sain tämän ihan hiljattain hankituksi, mutta en tiedä, milloin ehdin lukemaan. Kirjallisuustieteen opiskelijana ja viktoriaanisen romaanin fanina odotan tältä ehkä eniten sellaista "kirjafiilistelyä" (millaista näkyy olevan ainakin ihan kirjan alussa) ja kieltämättä olen myös utelias tuon kolmiodraaman lopputulemasta ;). Realistisin odotuksin siis tämän tiiliskiven kimppuun joskus lähitulevaisuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kirjafiilistelyä" on eniten juuri alkupuolella ja loppujen lopuksi sitä on itse asiassa vähemmän, mitä luulin erinäisten arvioiden ja kuvausten jälkeen.

      Realistiset odotukset ovat hyviä ja odotan kiinnostuneena mitä tuumit kirjasta.

      Poista
  5. Mainio kirjoitus Jaana. Etkä sinä ole mikään kyyninen täti - tai jos olet, niin sitten olen minäkin ;-).

    Tykkäsin aika lailla tästä kirjasta, vaikka olihan tämä turhankin rönsyilevä ja kirjallisia viittauksia vilisevä. Minuakin kiinnosti kaikkein eniten Leonard, jonka sairautta kirjailija todellakin kuvaa uskottavasti ja koskettavasti.

    Kaikista kirjoista vain ei voi tykätä, vaikka miten haluaisi. Ja loppujen lopuksi hyvin harva kirja räjäyttää tajunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna Elina. No, joskus se kyynisyys iskee :)

      Kuten tuossa Marialle kirjoitin, luulin aikaisemmin lukemieni arvioiden ja kuvausten perusteella, että kirjallisuusviitteitä olisi ollut enemmänkin.

      Totta tuo, että eipä niitä tajunnan räjäyttäviä kirjoja niin paljon ole. Tämäkin kirja oli ihan ok, mutta ei välttämättä kaiken sen kohun arvoinen, mitä tästä on ollut liikkeellä.

      Poista
  6. Minä olen lukenut Virgin Suicidesin joitain vuosia sitten, Middlesex taas nököttää kirjahyllyssä parasta aikaa odottaen lukemistaan. VS oli minulle ehkä mitä NP:n sanoit olevan sinulle: ei huono, mutta ei mikään tajunnan räjäyttäjä. Jostain syystä kiinnostuin NP:stä nyt kuitenkin enemmän kuin luettuani ylistävämpiä arvioita. Ehkä tapasi kuvata kirjaa puhutteli minua jotenkin harvinaisen hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VS:n olen nähnyt elokuvana ja pidin, mutta en tiedä mitä mieltä olisin siitä kirjana, ehkä sitäkin pitäisi koittaa.

      Joskus yksi poikkipuolinen sana voi olla tehokkaampi kuin 10 kiittävää :)

      Poista
  7. Minä pidin juuri siitä pienestä etäisyydestä, jolla Eugenides henkilöitään kuvaa. Se jotenkin sopi tähän kirjaan, en osaa selittää, mutta jos henkilöt olisivat tulleet enemmän liki, olisin ehkä säikähtänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti etäisyys on mietitty juttu, mutta itseäni se häiritsi. Olisin jollain tavalla halunnut päästä lähemmäksi kirjan henkilöitä, luulen että niin olisin saanut siitä enemmän irti.

      Poista
  8. Minulle taas henkilöhahmot tulivat hyvin läheisiksi, mutta näin eri tavoin me lukijat kirjat koemme. (Lisäksi olen vielä täti-iässäkin heikkona yliopistoromaaneihin.)

    Suosittelen kokeilemaan Middlesexiäkin, kun kuitenkin Naimapuuhistakin kohtalaisen paljon tunnuit pitävän. Middlesex on minustakin Eugenideksen paras, ja lisäksi hänen kaikki kolme kirjaansa ovat keskenään sen verran erilaisia, että yhdestä kirjasta saattaa hyvinkin pitää paljon enemmän kuin toisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun arviosi Liisa, oli yksi joita kävin lukemassa oman arvioni jälkeen ja muistan sinun olleen aivan kirjan lumoissa ja mietin silloin juuri tuota, että näin eri tavalla asiat voi kokea:)

      Middlesex on mietinnässä, sen verran rohkaisua siihen on tullut.

      Poista
  9. Pidän siitä, että olet niin rehellinen arvioissasi, se on virkistävää ja positiivista. :) Minä en pitänyt tästä niin paljon kuin Middlesexistä, mutta jälkimmäinen onkin yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.

    Viihdyin erinomaisesti yliopistomaailmassa ja pidin kirjan henkilöhahmoja uskottavina ja todentuntuisina. Mutta on mahtavaa, kuinka erilaisia kokemuksia lukiessa saa! Ja Leonardin sairaus vaikutti suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Suketus :)

      Tuo Middlesexin suosio alkaa olla kohta niin legendaarista, että lienee paras ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tutustua opukseen. Löytyisi itse asiassa hyllystämmen englanniksi, mutta englannin kielisen tiiliskiven lukijaksi minusta ei ole, on siis etsittävä suomen kielinen versio.

      Sinähän olet itse vielä niin lähellä noita kokemuksia, että uskonkin sinun viihtyneen siellä. Periaatteessa minuakin yliopistomaailma kiinnostaa, mutta ehkä minun pitää siirtyä lukemaan niitä opettajien kokemuksia, kuten olen fudismatseissakin siirtänyt pelaajien joukosta valmennupenkille :) Sitä se ikä teettää...

      Poista