maanantai 10. syyskuuta 2012

Riikka Ala-Harja - Maihinnousu




Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Like 2012. 209 s.

Haluaisin pitää Emmasta huolta, mutta Sara ja lääkärit ovar parempia, he osaavat ja tietävät enemmän, he ovat opiskelleet, heillä on kokemusta. Minulla ei ole kokemusta juuri mistään, olen aina yhtä ymmälläni. Jos ylilääkäri kuolee kesken kaiken, tieto Emman sairaudesta häviää. Sodanjohtokin jakoi informaatiota vaikka piti olla tarkkana, ettei tieto valu vakoojille. Ylilääkäri ei saa kuolla, potilas ei saa kuolla, omainen ei saa kuolla. Sotilas saa kuolla, sota tarvitsee vainajia, muuten sotaa ei voi voittaa tai hävitä.
Tarkoittaako rauha pysyvää olotilaa sodan välillä, sellaista että voi jo luottaa, ettei vihollinen vähään aikaan hyökkää, vai onko rauha vain nopea siirtymävaihe kohti seuraavaa sotaa?
Jos Emman sairaat valkosolut hyökkäävätä takaisin, eikä ylilääkäri hoida meille kunnon puolustusta? (M. s. 69-70)

Julie, 40-kymppinen Normandian maihinnousun historiaan perehtynyt historioitsija, opastaa työkseen turisteja tapahtumapaikan maisemissa. Hänellä on takanaan kesken jäänyt väitöskirjatyö, jossa hänen oli tarkoitus tutkia paitsi itse sotaa ja sen tapahtumia, myös miehitysajan arkea Normandiassa, arkea, jonka suunnan maihinnousu muutti. Hänellä on alastaan vankka asiantuntemus ja hän voi tyydyttää kyselevien opastettaviensa tiedonjanon. Mutta siitä sodasta, jonka keskelle hän itse yllättäen joutuu hän ei tiedä mitään, sillä sitä johtaa sairaalan ylilääkäri. Kysymys on sodasta leukemiaa vastaan, johon Julien 8-vuotias tytär Emma on sairastunut. Lapsen sairastuminen rikkoo Julien puolustuksen, johon aviomiehen uskottomuus on jo aiemmin tehnyt valtavan halkeaman. Lapsensa sairastumisen myötä Julie joutuu tilanteeseen, johon yksikään vanhempi ei koskaan haluaisi joutua, eikä hänellä ole ketään kehen hän voisi tukeutua. Lapsensa takia hänen on kuitenkin oltava vahva, eikä hän voi antaa puolustuksensa hajota kokonaan. Nämä kolme erilaista sotaa vertautuvat ja yhteenkietoutuvat Ala-Harjan tekstissä toisiinsa, näyttävät sodankäynnin raadollisuuden eri puolet ja sen, miten kaikista sodista on löydettävissä voittajat ja hävinneet. Käydään niitä millä kentillä tahansa.

Kirjassa kaikki tapahtumat kerrotaan Julien silmin, kaikki kokemukset ovat hänen kokemuksiaan, tunteet hänen tunteitaan. Tunteista päällimäisinä ovat petetyksi tulemisen tunne, katkeruus, viha ja mustasukkaisuus, jotka kaikki kohdistuvat pettävään aviomieheen. Emman sairastuttua näiden ylle kohoaa kuitenkin pelon ja syyllisyyden tunteet: pelko siitä, että menettää oman lapsensa ja syyllisyys, että on itse aiheuttanut tämän sairauden. Miten kestää tämän painon alla litistymättä ja murskaantumatta? Miten olla se vahva aikuinen, jota lapsi tarvitsee, mutta samalla säilyttää itsekunnioituksensa rippeet aviomiehen edessä?

Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka Ala-Harjalta luin, mutta en lukenut sitä sen ympärillä pyörivän kohun vuoksi, vaan siitä huolimatta. Olin näet jo aiemmin päättänyt, että haluan kirjan lukea sen kiinnostavn aihepiirin vuoksi. Sitten kun kirja vielä sai kehuvia kritiikkejä sekä lehdistössä että blogistaniassa päätökseni vahvistui entisestään. Tuohon kohuun en halua puuttua sen enempää, mutta sanon vain sen, että tuskin kukaan kirjaa lukeva olisi tietänyt asiasta mitään ilman asianomaisten sukulaisten ulostuloa. Sanon myös sen, että mielestäni Ala-Harjan tavassa kuvata lapsen sairautta ei ole mitään epähienoa tai loukkaavaa. Kirjailija ilmeisesti on aavistanut, että asiasta saattaa nousta jonkinlanen kohu, asiaa on varmasti käsitelty perhepiirissä ennen kirjan julkaisua, kun hän teoksensa lopussa kirjoittaa seuraavalla tavalla:

[...]pöydällä rupeaisin kirjoittamaan Emmaa varten sairaspäiväkirjaa, jota en vielä ole jaksanut aloittaa. Emma saisi lukea mitä tapahtui, saisi tietää minun versioni, joka ei ole hänen versionsa, joka ei ole Henrin eikä Saran eikä ylilääkärin versio, vaan minun omani. (M s.197)

Ala-Harjan kieli on erittäin täsmällistä ja tarkkaa. Hän käyttää paljon lyhyitä lauseita, samoin kuin erilaisia luettelomaisia lauseita ja toistoa. Tästä kaikesta minulle tuli tunne jonkinlaisesta kovuudesta, josta kaikki pehmeys ja pyöristävät reunat on poistettu. Alkuun minulla olikin vaikeuksia tottua kielen rytmiin, mutta kun vihdoin sain siitä kiinni, tajusin sen sopivuuden juuri tähän tarinaan, niihin kokemuksiin ja tunteisiin, joita kirjassa haluttiin kuvata. Voi olla, että itselleni kielen kovuus ja terävyys jotenkin vielä erityisesti korostuivat, sillä aloitin Maihinnousun samana päivänä jolloin olin lopettanut Sirpa Kähkösen Hietakehdon, jossa kieli kuvailevuudessaan oli täysin toisenlaista, pehmeää ja sisäänsä upottavaa.


Kirjasta ovat aiemmin kirjoittaneet ainakin Jaana Märsynaho ja Mari A. Kirjailjan etiikkaa on blogissaan pohtinut anni M.

21 kommenttia:

  1. Minäkin aion lukea tämän kirjan lähiaikoina. En uskaltanut siksi lukea kaikkea kirjoittamaasi, mutta se mitä luin vain vahvisti käsitystäni siitä, millainen teos on kyseessä; olen jotenkin jo etukäteen vakuuttunut, että kirjassa on hienoa kieltä ja siksi otin kirjan lukulistallekin, vaikka toki sen teematkin ovat kiinnostavia ja tärkeitä. Kohusta huolimatta yritän lukea Ala-Harjan kirjan kirjana enkä kohukirjana - toivottavasti onnistun tekemään sen yhtä tyylikkäästi kuin sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin ennen lukemista, että kuinka paljon kohu lukemiseen vaikuttaisi. Alkuun se vähän vaikutti jossain taustalla, mutta melko pian sen unohti, kun tarina ja teksti vei mennessään.

      Poista
  2. Olipa mukava lukea arviosi kirjasta eikä mistään kirjan ympärillä pyörineistä keskusteluista. Kirja kyllä vaikuttaa kiinnostavalta kuvauksesi perusteella. Ehkä sen joskus luenkin. (Olen aika lailla vältellyt syöpäkirjoja viimeisten vuosien aikana, syyn tiedät, mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän Anna Elina syysi. Kirja on kiinnostava kuitenkin ennen kaikkea siinä, miten Ala-Harja osaa kuvata uskottavasti niitä tuntoja, joita petetty vaimo, samoin kuin syöpäsairaan lapsen äiti, joutuu kohtaamaan.

      Poista
  3. Tämä on varmasti vahva ja vaikuttava kirja. Sain hyvän kuvan kielestä ja tyylistä arviosi perusteella, voin kuvitella että niissä on ollut tottuttelemista Kähkösen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli tosiaan on aivan erilaista kuin Kähkösellä, mutta tähän tarinaan kuuluu kieli, joka tuo uskottavasti esiin tuntoja, joita Julie joutuu käymään läpi. Itse asiassa tässä on juuri Ala-Harjan vahvuus verrattuna esimerkiksi Riikka Pulkkiseen (minun mielestäni), joka myös on käsitellyt vastaavia teemoja. Minusta Pulkkisen kieli on liian tyyliteltyä, jotta se kunnolla toisi esiin erilaiset raastavat ja piinaavat tunteet.

      Poista
    2. Työkaverini kehui rajusti ja jonotan nyt Maihinnousua kirjastosta. (Pulkkisen tyylistä: varsinkin Totassa joka on ainut häneltä (puoleenväliin) luettu, se oli oikestaan, anteeksi vain, teennäistä. Tuntui että melkein jokainen lause yritti ikään kuin nousta eteerisesti asiansa yläpuolelle. Putte Wilhelmssonin ilmaisua käyttäen: se tuntui kirjallisuudellisuudelta.)

      Poista
  4. Minäkin meinasin jo kokonaan luopua tämän lukemisesta tuon kohun takia, mutta otin sitten kuitenkin kirjan lainaan, kaikesta huolimatta, kuten Jaana sinäkin sanot.

    Jotenkin en yhtään hämmästy tuota että kieli on kovaa. Joskus sellainen voi olla kirkasta ja sopivaakin, mielenkiintoista päästä kohta lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun otit ja kannattaa yrittää unohtaa koko kohu, sillä Ala-Harja on kuitenkin kirjoittanut hienon teoksen.

      Kuten tuossa ylhäällä jo Marialle ja Anna Elinalle kirjoitin kieli sopi juuri tähän tarinaan loistavasti.

      Poista
  5. Olen suuri Ala-Harjan ihailija hänen aikaisempien teostensa takia,joten luen tämän ehdottomasti! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä tosiaan oli ensimmäinen Ala-Harjan teos, mutta mielenkiinto kyllä heräsi ja haluan tutustua hänen muuhunkin tuotantoonsa.

      Poista
  6. Minullekin tämä oli ensimmäinen lukemani Ala-Harjan teos, tykkäsin erittäin paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että meitä tykkääjiä on muitakin. Jotenkin tuntui jossain vaiheessa siltä, että ihmisellä kuin ihmisellä oli oikeus lytätä kirja ilman, että oli edes lukenut sitä.

      Poista
  7. Kuuntelin autossa YlePuheesta Ala-Harjan haastattelun ja oli mielenkiintoista kuulla teoksen taustoja; hän on esimerkiksi itse asunut Normandiassa vuosia. Hän korosti, että teoksessa on kyse juuri ennenkaikkea sodasta. Itse haastattelussa perheen tuoma kohu sivuutettiin täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin katsoa löytyykö tuo Ala-Harjan haastattelu Areenasta.

      Joo tiesinkin, että hän on asunut Normandiassa. Kirjan teema minustakin oli sota, jota vaan käytiin monella rintamalla. Hyvä teos, jonka maineen ikävä kyllä tuo kohu monen mielestä pilaa.

      Poista
  8. Luin tämän kirjan ennen kohua, ja ehkä siksi kiinnitin huomiota kaikkeen muuhun kuin lapseen ja leukemiaan. Musta se jotenkin jäi ylipäätään kirjassa ellei aivan syrjään, niin ainakin muiden asioiden rinnalle, eikä ollut kirjan pääasia.

    Pidin siitä, miten Normandian maihinnousu kerrottiin: joka luku siitä sai tietoa vähän enemmän. Tykkäsin kirjasta, ja minusta se oli Ala-Harjan paras teos tähän asti.

    Ja joo, olen tosiaan lukenut (melkein) kaikki aiemmat Ala-Harjan teokset.

    VastaaPoista
  9. Mua harmittaa, että kohu osittain pilasi omaa lukunautintoani. Vaikka minusta leukemia oli tärkeä osa kirjaa, niin silti se ei ole pelkästään leukemia-kirja, vaan se oli yhden naisen taisteluiden kuvaus. Mutta julkisuus on nyt leimannut kirjan pelkästään leukemian kautta.

    Minäkin pidin tuosta maihinousun kerronnasta, itsekin historioitsijana oli mielenkiintoista lukea, miten Ala-Harja oli rakentanut historioitsijan kuvaa ja miten hän kertoi historiaa. Mielstäni hän selvisi hyvin, oli ilmiselvästi paneutunut aiheeseen.

    VastaaPoista
  10. Minä en ole ollenkaan historioitsija, vaikka siihen aikanaan pyrinkin. Sen sijaan minusta tuli niin vakavasti sairaan lapsen äiti, että kun vihdoinkin olin yli 10 vuoden jälkeen lähtemässä uudelleen yliopistoon lukemaan historiaa, lääkäri totesi, että 'lapsen allergiat ja astma ovat niin vaikeat, että tämä lapsi tarvitsee kotihoitoa.' Se oli siinä sitten. Muista allergioista ei ollut toivoakaan päästä eroon, mutta ruoka-aineallergioiden piti päättyä kun lapsi menee kouluun. Kuinkas sitten kävikään, meidän Meristä tuli sensaatio, sillä hänellä oli vaikea vilja- ja kananmuna-allergia 16 ikävuoteen. Lehdistö sai tietää...Kysyin Meriltä, että saanko kertoa ja haluaako hän tulla haastatelluksi. Teini-ikäinen sanoi ehdottoman 'ein'. Minä olisin ollut hirveän vihainen, jos joku muu olisi kirjoittanut Meristä lehteen tai tehnyt kirjan. Kaiken kestämisessä oli jo oma juttunsa, sillä siinä vaiheessa, kun maitokin piti jättää pois, alkoi kasvua vaarantua todella. Vain se, että olin aina ollut intohimoisen kiinnostunut hivenaineista ja vitamiineista ja nimenomaan amerikkalaisista tutkimuksista, piti tyttären kehityksen käynnissä ja nyt hän etsii itseään lukemalla uskontotieteitä ja sosiologiaa sivuaineena.// Samaan aikaan kun itse elin tätä, naapurin rouvan ihastuttava 10-vuotias sairastui leukemiaan ja sitä kaikkea kesti sitten melkein toiset 10 vuotta. Ja loppu ei ollut onnellinen.

    Miten minusta jotenkin tuntuu, että minä en ole oikea henkiö lukemaan tätä kirjaa...

    Kiitos kuitenkin arviosta. Olen lukenut muiltakin, mutta sinulle vuodatin nyt tämän kaiken, mitä voi olla takana, kun haluaa vaikka unohtaa sekä tämän kirjan että kohun sen ympärillä. En halua lukea edes niitä kohujuttuja.

    Kaunista tulevaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos Leena kommentistasi ja ymmärrän hyvin, että et halua lukea kirjaa, joka kenties palauttaa jotain ikävää mieleen. Jokaisella on omat subjektiiviset lukuperusteensa, eikä asia ole muiden ratkaistavissa tai määrieteltävissä.

    Mutta siitä huolimatta haluan korostaa tässä Ala-Harjan tapauksessa sitä, että lapsen toivat julkisuuteen, nimeä myöten, vanhemmat, ei kirjailija. Se, mitä kirjailija kenties on tehnyt tai jättänyt tekemättä on mielestäni heidän yksityisasiansa eikä muille kuuluva.

    Tästä tämä viikko taas alkaa, aurinkoisena. Toivottavasti sielläkin :)

    VastaaPoista
  12. Nyt on luettu tai ainakin sen mitä jaksoin. Nämä on makukysymyksiä pitkälti... Toteavuus ja lyhyet lauseet on vaikea laji. Se alkaa hirveän helposti maistumaan jatkuvalta taidepaussilta (James Ellroy on tästä ärsyttävä esimerkki). Maihinnousun kanssa minulla kävi niin; ihmiset katosivat tyylin taakse. Jäi kesken. Sorry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juha saari, näitä sattuu itse kullekin. Minusta Maihinousu oli ihan kelpo kirja, mutta nyt kun lukukokemuksesta on enemmän aikaa, niin huomaan, ettei se mitenkään kovin elävästi ole mieleeni jäänyt.

      Poista