sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Doris Lessing - Varjossa vaeltaja



Doris Lessing: Varjossa vaeltaja. Omaelämäkerran toinen osa 1949-1962. (Walking in the Shade. Volume Two of my Autobiography, 1946-1962, suom. Eva Siikarla) Otava 2010. 475 s.

Nobel-palkittu Doris Lessing (s.1919) on minulle kirjailijana tuntematon siinä mielessä, etten ole lukenut hänen kaunokirjallista tuotantoaan ollenkaan. Olen tutustunut ainoastaan hänen omaelämäkerralliseen tuotantoonsa, ensin luin Väkivallan lapset-sarjan viimeisen osan Muutoksen aika, jossa oli paljon omaeläkerrallista kosketuspintaa. Sen jälkeen tartuin hänen varsinaiseen omaelämäkertaansa, sen ensimmäiseen osaan Ihon alla, joka kattoi Lessingin elämän 30 ensimmäistä vuotta, vuodesta 1919-1949. Nyt lukemani Varjossa vaeltaja jatkaa siitä, mihin Ihon alla jäi.

Nostin pienen poikani korkealle valtamerilaivan partaan ylle ja sanoin: "Katso tuolla on Lontoo." Satama-alue: liejuisia lahdekkeita ja kanavia, harmaantuneita lahoavia puunseinämiä ja -palkkeja, nostokurkia, hinaajia, isoja ja pieniä laivoja. Lapsi varmaan ajatteli: Mutta laivat ja vesi olivat Kapkaupunki, ja nyt sen nimi onkin Lontoo. Minulle taas todellinen Lontoo oli vielä edessäpäin, aivan niin kuin todellisen elämäni alkukin, joka olisi koittanut jo vuosia sitten, ellei sota olisi estänyt minua tulemasta Lontooseen. Puhdas taulu, uusi lehti - kaikki vielä edesspäin. (VV s. 11)

Vuonna 1949 Lessing saapuu sodan runtelemaan Lontooseen pienen poikansa kanssa. Hän on jättänyt taakseen Etelä-Rhodesian, jossa oli kasvanut, takana on myös kaksi päättynyttä avioliittoa, kaksi lasta sekä paikalliset kommunistiset piirit. Lontoossa hän on valmis aloittamaan kaiken alusta.

Varjossa vaeltaja vyöryttää lähes hengästyttävällä vauhdilla Lessingin vaikutelmia ja kokemuksia lontoolaisista älymystö- ja kulttuuripiireistä, joihin hän sukelsi lähes heti kaupunkiin tultuaan, politiikasta, seksuaalisesta vapautumisesta, feminisimistä ja monista muista aikakauden ilmiöistä. Lukijaraukan kirjailija laittaa melko koville, sillä muistelmat ovat ikään kuin jatkuvaa puhetta ilman minkäälaista temaattista tai krolologista jaottelua. Hän jakaa kirjansa ainoastaan asuinpaikkojensa osoitteiden mukaan, joita hänellä tällä ajanjaksolla on neljä. Jokaisella jaksolla hän kuitenkin hyppii ajassa ja paikassa, eikä pysy myöskään muisteluaikansa rajojen sisällä, vaan tuo mukaan vahvasti myös kirjoittamisajankohdan ja sen hetkiset ajatuksensa.

Muistelma-ajankohdan elämisen kiihkeyttä kuvaa hyvin se, että Lessing kirjoittaa teoksensa alussa seuraavasti: Minulla on aivan liikaa aineistoa tähän toiseen osaan. Mitään ei ole niin tylsä lukea kuin miljoonien sanojen pituisia muistelmia. (!) (VV s. 12). Ainestoa tosiaan on paljon: ihmisiä, tapahtumia, aatteita, matkoja, kirjoja ja niiden kirjoittamista. Monelta osin nämä Lessingin muistelmat sijoittuvat hyvin julkiselle tasolle ja hänen henkilökohtainen elämänsä jää melko paljon katseiden ulottumattomiin. Täytyy myöntää, että ajoittain lukeminen oli melko raskasta, kun kirjailija kertoo sivukaupalla ihmisistä, joista en itse tiedä mitään, sillä hän ei juurikaan tuhlaa sanojaan kertoakseen muistelmissa esiintyvien ihmisten taustoista.

Ja nyt minun täytyy kertoa teosta, joka oli ehkä kaikkein neuroottisin koko elämässäni. Päätin liittyä kommunistipuolueeseen. Ja sellaisessa vaiheessa jossa "epäilyksistäni" oli alkanut tulla pysyvä, salainen piina. [...] Jotta paradoksi tulisi selväksi: Kaikkialla Euroopassa, ja myös Amerikassa mutta paljon vähemmässä määrin, juuri kaikkein herkkätuntoisimmat, myötäelävimmät ja yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisimmat ihmiset päätyivät kommunisteiksi. (s. 73)

Lessingin muistelmissa on hyvin vahva poliittinen painotus ja ne on mahdollista nähdä jonkinlaisena viimeisenä tilintekona niistä kokemuksista, joita mukana olo kommunistisessa liikkeessä ja siitä irtautuminen Lessingissä herättivät. Niitä värittää sensuroimaton itseruoskinta, mutta myös jonkinlainen jälkiviisauden maku, sillä hän melko painokkaasti tuo koko ajan esiin omaa ulkopuolisuuttaan ja epäilyjään kommunistista liikettä ja Neuvostoliittoa kohtaan.

Muistelmien poliittinen osa on juuri se syy, miksi minä tartuin Lessingin muistelmiin, sillä aihe kiinnostaa itseäni ennen kaikkea väitöskirjani, jossa tutkin muutamia saman sukupolven suomalaisia kommunisteja, vuoksi. Niille, joita tämä puoli ei kiinnosta kirja lienee melko raskasta luettavaa. Lessing kirjoittaakin, miten hän oli pohtinut, että olisi kirjoittanut luvun nimeltä "Politiikka", jotta ne, joita asia ei kiinosta, voisivat ohittaa tämän puolen Lessingin elämästä hyppäämällä luvun ylitse. Poliittisuus oli kuitenkin hänen, ja myös koko hänen sukupolvensa, elämää niin voimakkaasti hallinnut asia, että sen erottaminen muusta elämästä ei tullut kysymykseen. Lessingin mukaan hänen sukupolvensa oli poliittisuudessaan jonkinlaisen psykoosin ja joukkosuggestion vallassa ja hän vertaa sitä uskonnolliseen joukkohysteriaan.

Itselleni Lessingin muistelmat ovat mielenkiintoiset siinä mielessä, että suomalaisilta kommunistiälymystön edustajilta ei samanlaisia tilintekoja ole ilmestynyt, vaikka luopumisia ja epäilyjä esiintyi paljon heidänkin joukossaan. Omista tutkittavistani Aira Sinervo tosin kirjoitti 60-luvun alussa vahvasti omaelämäkerrallisen romaanin Koskessa kolisten, jossa hän toi esiin SKP:n ja  vasemmistoälymystön vaikean suhteen ja keskinäiset ristiriidat ja tämä aiheutti melkoisen mediapolemiikin puolesta ja vastaan.

Edellämainituilta poliittisilta osiltaan Lessingin kirja antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta ja varmasti palaan siihen jossain vaiheessa uudestaan (kirja on omani ja sisältää nyt melko tiheästi alleviivauksia ja huomioita). Varmasti kirja on myös antoisa niille, joita Lessingin kaunokirjallinen tuotanto kiinnostaa. Kuten sanoin, itselläni tämä puoli on häpeällisen huono, mutta tämän kirjan luettuani luulen, että ainakin Kultaiseen muistikirjaan pitää tarttua.

6 kommenttia:

  1. Moni suomalainen kommunisti ei uskalla/tahdo/tohdi tulla esille, vaan he häivyttävät punaisia vuosiaan. Etenkin julkkikset ovat haastetteluissa sanoneet, että 'ne olivat niitä hulluja vuosia, joita en nyt voi ymmärtää'. Juuri viime viikolla luin jostain haastattelun mutta kun en muista enää mitään nimiä. Saarikoski taisi pitää linjansa kai koko ajan, sekä tietysti muutama tosipoliitikko.

    Lessing on minulle vain Viides lapsi ja kuinka olen yrittänytkään, vain se kirja aukeaa minulle - häneltä.

    Sen sijaan eräs toinen kommunisti ja vastarintaliikkeessä taistellut kirjailija, nimittäin Marguerite Duras, aukeaa minulle kuin syksyinen ruusu, joka uskaltaa olla mitä vain, kylmästä viis.

    Suomella on rankka historia Neuvostoliiton naapurina, joten tuskin kukaan niin mielellään muistelee vappumarssejaan ja punaisia lippujaan. Nyt Venäjä yrittää määräillä maamme lakeja ja niiden soveltamisia koskien lastenhuostaanottoja....Ja minäkin olisin viipurilainen ellei olisi tapahtunut Karjalan pakkoluovutusta. Jokaisella kuvalla on niin monta puolta, mutta kun luen Ranskan vastarintaliikkeestä, tiedän millä puolella minä olisin ollut: En ikinä natsien puolella.

    Minä todella kaipaan kirjailijaelämänkertoja, enkä tajua, miten sinä aina niitä löydät;-) Nyt olisi ilmestynyt Saska Saarikosken kirja isästään, mutta minä olen lukenut Saarikoskea tosi vähän. Olisi pitänyt enemmän, sillä se vähä, mihin olen törmännyt, on ollut puhdasta lahjakkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisista 70-luvun taistolaisista osa on tehnyt julkista tilintekoa omasta menneisyydestään, mutta eivät läheskän kaikki. Lessingin sukupolveen kuuluvista usea piti kiinni kannastaan loppuun asti. Ehkä aika oli kypsää näille pohdinnoiolle vasta 1990-luvulla.

      Lessing muuten toi esiin muistelmissaan että "Viides lapsi" syntyi sekin poliittisesta turhautumisesta, siitä kun Neuvostoliitto hyökkäsi Afganistaniin.

      Tuo Saska Saarikosken kirja kiinnostaisi minuakin.

      Poista
  2. Olen lukenut Lessingiltä vain Kultaisen muistikirjan, ja se ja omaelämäkerta tukisivat varmasti toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lessing puhuu muistelmissaan melko paljon "Kultaisesta muistikirjasta" ja minulle syntyi myös käsitys, että se liittyy samoihin teemoihin kuin muistelmat.

      Poista
  3. Minulla on tapana sanoa, että Doris Lessing on minun kirjailijani. Aloitin Kultaisesta muistikirjasta kauan sitten, tai olisiko ollut romaani Kesä ennen pimeää ja sen jälkeen olen lukenut melkein kaikki hänen kirjansa. Poliittiset osuudet muistikirjasta muistan lukeneeni harppoen – ärsyttää, kun en ole palannut niihin vieläkään uudestaan, kuten olin aikonut.
    Nyt sait minut innostumaan ja haenkin kirjan esille tuolta hyllystä, muuten se jää taas muiden alle. Kiitos muistuttamisesta ja mielenkiintoisista ajatuksistasi tuosta omaelämänkerrasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Clarissa!

      Aika monelle Lessing ei aukene ainakaan koko tuotannollaan, joten lienet jonkinlainen poikkeus. Positiivinen sellainen. En voi sanoa, että itsekään pidin hirveästi hänen tyylistään "Muutoksen ajassa". Muistelmien myötä ymmärrän kuitenkin paremmin hänen teemojaan ja esimerkiksi Kultaisen muistikirjan teemat liittyvät ilmeisesti vahvasti samoihin teemoihin, joita hän käsittelee muistelmissaan.

      Poista