maanantai 22. lokakuuta 2012

Katarina Eskola - Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920




Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920. WSOY, 2012. 347 s.

Professori Katarina Eskola (s. 1940) on perehtynyt omaan ja perheensä historiaan monilla aikaisemmilla teoksillaan. Yhdessä lapsuuden ystävänsä Satu Koskimiehen kanssa Eskola toimitti ja julkaisi molempien nuoruuden päiväkirjat 50-luvun tytöt (1992) ja 50-luvun teinit (1994) sekä koulutovereiden kirjeistä kootun 50-luvun tyttöjen ystävät (1998). Päiväkirjat ja kirjeet tarjosivat näkymän 1950-luvun nuoren tytön maailmaan. Tämän jälkeen Eskola siirtyi vanhempiensa Elsa Enäjärvi-Haavion ja Martti Haavion omaelämäkerrallisen ja myös julkaistun materiaalin kautta heidän elämänsä esiintuomiseen. Tämän aineiston perusteella syntyi viisiosainen Valistuksen sukutarina (1999–2003). Uusimmassa kirjassaan Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin Eskola siirtyy edelleen ajassa taaksepäin ja nostaa tarkastelun keskiöön äitinsä Elsa Eklundin (myöhemmin Enäjärvi ja Enäjärvi-Haavio) lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjat. Tämän taustan kautta päästään kurkistamaan siihen maailmaan, joka teki kalliolaisesta maitokauppiaan tyttärestä julkisuudessa vaikuttavan akateemisen intellektuellinaisen.

Eskolan teos jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittää Elsa Eklundin päiväkirjat lisälehtineen muokkaamattomina. Toisessa osassa Eskola tuo esiin oman lukukokemuksensa sekä Elsa Eklundin tyttärenä että itse omat päiväkirjansa julkaisseena 1950-luvun tyttönä. Hän löytää paljon yhtäläisyyksiä omista ja äitinsä päiväkirjoista, sillä molemmista löytyvät samat tunnekuohut suhteessa ystävyyteen, ihastumisiin, rakastumisiin ja uskon asioihin. Molemmista on myös löydettävissä koulumaailman tärkeys ja ympäröivän yhteiskunnan tarkkailua. Eskola avaa äitinsä tyttöaikaista maailmaa erilaisten yksityiskohtien kautta. Hän taustoittaa sitä elämänpiiriä ihmisineen, paikkoineen ja tapahtumineen jossa Elsa Eklund vaikutti ja luo katseensa myös ympäröivään yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja tilanteeseen. Päiväkirjoista nousee esiin yhden tytön elämänkaari lapsuudesta aikuisuuden alkumetreille. Niissä on paljon aukkoja, mutta myös paljon avaimia, jotka auttavat niiden nykylukijaa sukeltamaan 1910-luvun tytön maailmaan ja sielunelämään ja tässä Eskolan tutkimus- ja taustoitustyö auttaa lukijaa paljon. 

Elsa Eklund syntyi vihtiläiseen talonpoikaisperheeseen vuonna 1901. Elsan ollessa 6-vuotias perhe muutti Helsinkiin kun hänen isästään tuli maitokauppias pääkaupungin työläiskaupunginosaan Kallioon. Eskola arvelee, että ammatin vaihtamisen lisäksi yksi syy perheen muuttoon Helsinkiin oli halu kouluttaa lapset. Elsa aloitti koulutaipaleensa Alli Nissisen johtamassa Valmistavassa koulussa Kruunuhaassa, josta hän 1911 siirtyi vieressä sijaitsevaan Lucina Hagmanin johtamaan Helsingin Uuteen Yhteiskouluun, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi 1919. Kotiympäristön, perheen ja sukulaisten lisäksi koulusta ja sen ihmisistä, opettajista ja oppilaista, tuli tärkeitä ihmisiä nuoren Elsan elämässä ja tämä näkyy myös päiväkirjan sivuilla. Asuinympäristössään Kalliossa Elsa oli oppikoulua käyvänä, keskiluokkaisen, hyvin toimeentulevan perheen jäsenenä vähemmistönä alueen asujaimistossa, joka pääosin koostui työväenluokkaan kuuluvista. Elsalle itselleen tämä asia ei kuitenkaan päiväkirjojen valossa näyttäytynyt millään tavalla ongelmallisena, vaikka koulu ja suurin osa luokkatovereista olivat Pitkänsillan toisella puolella.

Elsa aloitti päiväkirjansa kirjoittamisen Suomen suuriruhtinaskunnassa ja lopetti sen itsenäisessä Suomessa. 1900-luvun alun suuret mullistukset, ensimmäisen maailmansodan alkaminen, Venäjän vallankumousten vaikutukset Suomessa, itsenäistyminen ja vuoden 1918 tapahtumat näkyvät monella tapaa Elsan päiväkirjassa. Elsan päiväkirjamerkinnät kertovat siitä, millaista oli arki punaisten hallitsemassa Helsingissä. Koulut olivat kiinni ja tiedon saanti sotatapahtumista perustui paljolti huhupuheisiin ja Työmies-lehteen. Kun sodan taistelut huhtikuussa 1918 levisivät myös Helsinkiin, istui Elsa kotinsa ikkunalaudalla ja kirjoitti silminnäkijäraporttia kadulla käydyistä taisteluista. Päiväkirjat kertovat kiinnostavalla tavalla siitä, miten Elsan näkemys sodan tapahtumista muuttui tiedon lisääntyessä. Ollessaan pelkästään Työmiehen varassa Elsa tunsi myötätuntoa punaisia kohtaan ja jollain tasolla ymmärsi heidän kapinaansa, vaikka perhe- ja sukulaisverkosto kuului kokonaisuudessaan valkoisten kannattajiin. Myöhemmin samana vuonna Elsa häpesi näitä ”vaaleanpunaisia” näkemyksiään. 12.8.1918 hän kirjoitti:

Luin noita vanhoja kirjoituksiani kapinan ajoista, ja - häveten... Muuten on anteeksiantamatonta, etten enempää kuvannut noita historiallisia päiviä ja viikkoja. Ja kuinka ”vaaleanpunaisesti” kirjoitinkaan! Mutta eihän meillä ollut täällä Helsingissä ”valkoisen Suomen” mieltä ja innostusta. (EE TPK:t s. 107)

Elsan kunniaksi on sanottava, että hän ei kuitenkaan sensuroinut aikaisempia näkemyksiään. Päiväkirjat ovat säilyneet sellaisinaan, niistä ei ole revitty sivuja eikä niitä ole jälkikäteen editoitu. Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin myös toisen nuoren tytön julkaistun päiväkirjan samalta ajalta ja samoilta asuinsijoilta. Kyseessä on SDP:n ja myöhemmin SKDL:n kansanedustajan Sylvi-Kyllikki Kilven (os. Sinervo, s.1899) julkaistut nuoruuden päiväkirjat. Kilven päiväkirjat tosin kävivät läpi melkoisen muokkauksen toimitusvaiheessa 1960-luvulta, mutta niistä on kuitenkin löydettävissä kokemus, joka valottaa Elsan sukupolveen kuuluvan, oppikoulua käyvän työläistytön näkemystä samoista tapahtumista ja aikakaudesta, josta Eklundin päiväkirjat kertovat. 

Kertoessaan sisällissodan tapahtumista Eskola nostaa Elsan rinnalle sodan tarkkailijoiksi kirjailija Juhani Ahon sekä seurapiirirouva Gurli Sevon-Rosenbröijerin, joiden sodanaikaiset merkinnät ovat myös julkaistu. Hän vertailee näiden kolmen eri-ikäisen ja -taustaisen ihmisen näkemyksiä ja huomioita sodasta ja sen kulusta. He kaikki olivat kuitenkin lähtökohdiltaan valkoiseen Suomeen kuuluvia. Käyttämällä Kilven julkaistuja päiväkirjoja Eskola olisi saanut mukaan myös näkökulman punaiseen Helsinkiin, niihin ihmisiin jotka olivat mukana sodassa punaisten puolella.


Eskolan tapa kuvittaa historiaa oman sukunsa ihmisten kautta on elävää ja sitä on kiinnostavaa lukea. Hän tuo selkeästi esiin oman asemansa perheen jäsenenä eikä peittele sen mahdollista vaikutusta omiin tulkintoihinsa. Reflektoimalla koko ajan omaa kokemustaan suhteessa äitiinsä, tai aiemmissa teoksissaan vanhempiinsa, hän tekee omat päätelmänsä näkyviksi ja lukijalle näin avoimimmiksi. Kuva nuoresta Elsa Eklundista ja myöhemmin Elsa Enäjärvi-Haaviosta ja Martti Haaviosta olisi varmasti toisenlainen ulkopuolisen tutkijan käsittelyssä, mutta se ei missään määrin laske Eskolan näkemyksen arvoa.

Kirjasta on kirjoittanut myös Maria

Olen aiemmin kirjoittanut Katarina Eskolan Valistuksen sukutarinaan kuuluvasta Yhdessä-teoksesta täällä.

Tämä arvio julkaistaan myöhemmin myös Agricola Suomen historiaverkossa, jonka kautta kirja on saatu arvostelukappaleena.

12 kommenttia:

  1. Haluaisin tietenkin saada tuon kirjan luettavakseni heti, mutta taidankin ostaa sen itselleni joululahjaksi.
    Hienoa, että tämä on nyt ilmestynyt, tiedossa on siis samanlaisia mielenkiintoisia lukuelämyksiä kuin Katarina Eskolan aikaisempia sukutarinoita lukiessa. Hyvä, kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Clarissa, muistuttaminen oli ilo :)

      Tämä on varmasti mukavaa ja mielenkiintoista joulunajan lukemista.

      Poista
  2. Hyvä huomio tuo, että kaikki kolme kirjoittajaa olivat tosiaan valkoisia. Kun toistakin näkökulmaa olisi ollut helposti tarjolla, vaatisi ratkaisu jotain perusteluja.

    Aloin tänään lukemaan Kahden teosta. Jokin tuossa rakkaus-työtoveruustarinassa ja tyttären tavassa kertoa sitä sykähdyttää syvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Kilven kirja olisi varmasti löytynyt melko helposti ja siitä olisi saanut oivan vertailukohdan Elsalle.

      Voi, sinulla on edessäsi mielenkiintoisia kirjoja .

      Poista
  3. Minua kiinnostaisi lukea tämä ja taidan toivoa kirjaa joululahjaksi, kuten Clarissakin.

    Valkoisten ja punaisten molempien näkökulmat kiinnostavagt minua suuresti ja "Pitkäsilta" tosiaankin jakoi helsinkiläisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kun joulupukille kirjoittamaan :)

      Eklundien kohdalla oli tosiaan erikoista se, että he asuivat Kalliossa, mutta heidät oli silti luettavissa vauraaseen keskiluokkaan. Esimerkiksi sisällissodan aikana heillä ei ollut puutetta ruuasta, kun taas Kilven kirjasta tulee esille se, miten ruokaa ei vain kaikille ollut riittävästi.

      Poista
  4. Kiinnostavaa! Olen lukenut nuo 50-luvun tytöt ja teinit ja pidin niistä valtavasti. Vuosisatojen vaihde ja etenkin 1900-luvun alkupuoli ovat ajallisesti todella mielenkiintoisia, niin paljon merkittävää tapahtui. Ja siellä kaiken keskellä tavalliset ihmiset elivät elämäänsä. Sitä jaksan aina ihmetellä historiassa ja historiantutkimuksessa, kuinka helposti se unohtuu (tai unohdetaan). Ja kuitenkin - onko mikään lopulta yhtä tärkeää?

    Panen muistiin ja luen tämän kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, laita muistiin. Eskola peilaa aika paljonkin noita omia päiväkirjojaan äitinsä päiväkirjoihin.

      Itse biografian edustajana katson tietenkin historiaa melko paljonkin yksittäisten ihmisten näkökulmasta ja siinä nousee esiin myös tuo arkinen elämä ja sen takana olevat asiat. Ja olen sitä mieltä, että se on todella tärkeää.

      Poista
  5. Miten mahtavaa, että hän on ylipäänsä kirjoittanut päiväkirjaa noinkin paljon. Itse olen harmitellut moneen kertaan oman suvun sodanaikaisten kirjeiden häviämistä, niitä olisi mielenkiintoista lukea tänään itse. Tässä on tietysti kyse eri asiasta - aika hienoa, että Eskola näin avaa sukunsa henkilökohtaisiakin ajatuksia. Ehkä aikaa on kulunut niin kauan, että sisällöistä on tullut kansanhistoriallisesti merkittäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eskolan tapauksessa yleistä mielenkiintoa lisää tietenkin se, että hänen vanhempansa olivat vahvasti julkisuuden henkilöitä. Mutta kyllä ns. tavallistenkin ihmisten materiaali on tärkää yleisestikin ja esimerkiksi juuri noista sodanaikaisista kirjeistä on tehty erilaisia tutkimuksia. Oma arvonsa on tietenkin myös sillä, että jälkeenjääneen matriaalin kautta on mahdollista päästä seuraamaan sukunsa historiaa. Myöskään meidän suvusta ei ole jäänyt minkäänlaisia henkilökohtaisia jälkiä kirjeiden tai päiväkirjojen muodossa.

      Poista
  6. Kiitos bloggauksesta! Kirja on vielä hankkimatta, mutta kuuluu syksyn ehdottomalle lukulistalle. Nuoren tytöt havainnot ja ajatukset siäsällissodasta ovat todella kiinnostavia. Marianne Junila on kirjoittanut artikkeleita Tamperelaisten tyttökoululaisten heti sisällissodan päätyttyä kirjoittamista kouluaineista. Myös nämä tyttökoululaiset edustivat Valkoista Suomea, mutta yllättäen teksteistä oli luettavissa myös jonkinlaista ihailua niitä oman ikäsiä tyttöjä kohtaan, jotka osallistuivat taisteluihin punaisten puolella. Katariina Eskolalla totisesti riittää ammnnettavaa oman suvun vaiheista ja hyvä näin, hän on tehnyt arvokasta työtä dokumentoidessaan ja tallentaessaan monin tavoin kiintoisan suvun kokemuksia.

    VastaaPoista
  7. Ole hyvä Kaisa! Olen samaa mieltä, että Eskolalla riittää ammennettavaa ja hän osaa pukea näkemyksensä hienosti sanoiksi, unohtamatta analyyttisyyttä ja tarkkaa kontekstointia.

    Olen myös lukenut nuo Junilan artikkelit ja Eskolakin viittaa niihin tekstissään.

    VastaaPoista