tiistai 16. lokakuuta 2012

Katri Vala - Eikä minussa ollut pelkoa

Katri Vala: Eikä minussa ollut pelkkoa. Runoilijan omakuva kirjeiden, päiväkirjojen ja kirjoitusten valossa. (Toim. Kerttu Saarenheimo). WSOY 1991. 218 s.

Kerttu Saarenheimon toimittama Katri Valan erilaisten tekstien kokoelma valottaa runoilija Katri Valan (1901-1944) elämää ja ajatuksia eri näkökulmista. Mukaan on otettu päiväkirja- ja lehtitekstejä, kirjeitä ja runoja. Nämä erilaiset tekstit on sijoitettu 12 erilaisen teeman alle, joissa Katri Vala näyttäytyy paitsi runoilijana niin myös yhteiskunnallisena kriitikkona, pasifistina ja utospistina. Hänet tuodaan esiin myös kiihkeänä lasten ja rakkauden puolestapuhujana. Kirjan aloittaa  Saarenheimon, joka aiemmin on kirjoittanut Valasta elämäkerran Katri Vala. Aikansa kapinallinen, lyhyt johdatus runoilijan elämään.

Runoilijana Vala on tullut tunnetuksi vapaarytmisen runouden puolestapuhujana, tulenkantajiin kuuluvana esteetikkona ja myöhemmin myös kantaaottavana yhteiskunnallisena runoilijana. Koska runoilu ei 1920-1940-luvun Suomessa lyönyt leiville oli kirjailijoiden henkensä pitimiksi tehtävä myös muita töitä. Katri Vala hankki itselleen opettajan pätevyyden ja toimi useaan otteessen opettajana eri puolilla Suomea. Sen lisäksi hän elätti itseään kirjoittamalla lehtiin. Tässä hän aktivoitui erityisesti 1930-luvulla kirjoittaen vasemmistolaisiin lehtiin kuten veljensä Erkki Valan päätoimittamaan Tulenkantajiin ja SDP:n päääänenkannattajaan Suomen Sosialidemokraattiin. Lehtiin hän kirjoitti muun muassa kirja-arvosteluja sekä varsin kärkkäitä ja kantaa ottavia pakinoita. Hän pysyi kuitenkin poliittisesti sitoutumattomana eikä halunnut, että hänen nimeään ja arvovaltaansa käytetään poliittisiin tarkoitusperiin. Hän sanoutuu tästä irti myös runossaan Pajupilli, joka on kokoelmasta Paluu:

En ole lipunkantaja
en kotkansydäminen tiennäyttäjä
matkallanne aamun maahan.
Olen virran partaalla paju,
jonka lävitse tuulet puhaltavat,
josta maailman kapinallinen henki
taittaa yksinkertaisen pillin
soittaaksensa sävelmän,
jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta
ja hiukan aamunsarastusta.

Valalta ilmestyi kaikkiaan viisi runokokoelmaa, joista kaksi ensimmäistä Kaukainen puutarha ja Sininen ovi heijastelevat selkeimmin tulenkantajaeksotiikkaa. Kolmas kokoelma Maan laiturilla sijoittuu eräänlaiseen välitilaan tulenkantajakauden ja yhteiskunnallisesti kantaaottavan runouden välillä. Kahdessa viimeisessä kokoelmassa Paluu ja Pesäpuu palaa on jo useita yhteiskunnallisesti kantaaottavia runoja. Erityisen lähellä Valan sydäntä olivat pasifismi ja lasten hyvinvointiin liittyvät asiat.

Vaikka Vala ei ollut poliittisesti sitoutunut niin oikeiston taholta hänet nähtiin vaarallisen punaisena. Enkä tätä ihmettele, sillä hyvin pisteliäitä ja kärjekkäitä ovat monet hänen kannanottonsa 1930-luvun porvarillisen Suomen ideologisista lähtökohdista katsottuna. Otan tähän esimerkiksi osan hänen kannanotostaan sukupuolineuvonta-aseman perustamisen puolesta. Aloite tällaisesta asemasta aiheutti vastustusta etenkin oikeiston taholta ja Valan kirjoitus on vastine Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjoitukseen.

Sukupuolineuvonta-aseman perustaminen Helsinkiin ansaitsee kaikkea kannatusta, se on askel parempaan, ulos selvyyteen seksuaalikaaoksesta. ---- Vaatimus seksuaaliasiain pitämisestä jatkuvasti takapiha-asioina, jotka vain laillinen avioliitto (porvarillinen edellytys, kunnolliset tulot, makuuhuonen ja ruokasali) ihmeellisesti pyhittää, on vastuutonta, suorastaan rikollista, kun ajattelee, miten paljon ruumiillisia ja sielullisia kärsimyksiä, tauteja, myrkytettyä elämää, onnettomia lapsia, sen seurauksena on ollut. (KV s. 155-156)

Saarenheimon teos on periaatteessa ihan mielenkiintoinen ja sen kautta on mahdollista luoda jonkinlaista kuvaa Katri Valasta paitsi runoilijana, niin myös yhteiskunnallisesti aktiivisena kansalaisena ja yksityishenkilönä. Itse kuitenkin näen ongelmana sen, että kuvasta tulee melko fragmentaarinen ja se myös jättää paljon kysymyksiä ilmaan. Olisin kaivannut teoksen toimittajalta laajempaa selitysosastoa (teoksen lopussa oleva on melko suppea) , jossa Katri Vala olisi selkeämmin kontekstoitu aikaan ja erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin. Nyt Valan mielipiteet jäävät useassa kohdin ilmaan ja irrallisiksi heitoiksi. Tämä on ongelma erityisesti niille, jotka eivät ajanjakson historiaa juurikaan tunne.

Katri Vala sairastui jo 1920-luvun lopulla keuhkotautiin, joka sitten vuonna 1944 koitui hänen kohtalokseen. Hänen runonsa ovat kuitenkin jääneet elämään ja minusta huomion ansaitsevat myös hänen yhteiskunnalliset kirjoituksensa. Hänen mielipiteensä huokuvat humanismia ja modernia, suvaitsevaista ajattelua.

8 kommenttia:

  1. Voi ei, tämä jäi minulta juuri kesken! Palautin kirjastoon puoliksi luettuna, kun pitkä laina-aika alkoi hävettää. Lainasin tämän ihastuttuani Hurmion tyttäret -romaaniin (fiktionalisoitua Katri Valaa), mutta fiktio veti tällä kertaa pidemmän korren... Minua häiritsi tässä kirjassa juuri tuo mainitsemasi fragmentaarisuus. Olisin mieluummin seurannut Valan elämää ja tuotantoa kronologisesti ja perusteellisemmin selityksin varustettuna. Teemoittain ryhmitellyt kirjoitukset jäivät kovin sirpaleiseksi, ja lopun selitysosastonkin hoksasin vasta luettuani kirjaa jo melkein puoleenväliin, joten olin usein vähän pihalla. No, ehkä lainaan kirjan joskus uudestaan, jos saisin lukaistuksi loppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin meni tämän kanssa tahkotessa aika paljon aikaa. Aloitin sen jo kesällä ja löysin nyt yöpöydältä kun tulimme Suomeen lomalle ja päätin lukea pois kuleksimasta.

      En tiedä millainen tuo Saarenheimon elämäkerta Valasta olisi, ehkä pitäisi se lukea.

      Minäkin pidin kovasti tuosta Hurmion tyttäret teoksesta.

      Poista
  2. Täydellisen ihana kirja Katri Valasta on Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret, jossa Koskimies fiktiota ja faktaa sekoitellen kertoo runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Ostin Vaaran vanhan runoteoksen viime kirjamessuilta ja yksikään hänen runonsa ei liikuta minussa mitään, kun taas Valassa kaikki, kaikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuossa Lurulle totesin, että minä pidin myös kovasti "Hurmion tyttäristä."

      En ole Elina Vaaraa juurikaan lukenut, mutta olen lukenut samaisen Kerttu Saarenheimon elämäkerran Vaarasta.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen esittely ja uskottavaa kritiikkiä. Joskus tuollaiset peräänkuuluttamasi selitykset klassikkoteoksissa voivat aukaista ymmärryksen uudelle tasolle. Onkohan tässä sitten ollut ajatuksena, että lukija itse pitkälti muodostaa oman tulkintansa ikään kuin aineiston perusteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu siltä, että Saarenheimo on pitänyt monia asioita itsestäänselvyyksinä, sellaisina, että "kaikki tietää ne" eikä siksi ole vaivautunut selittämään asioiden taustoja. Toisaalta voi olla, että lukijaoletusarvona ovat sellaiset ihmiset, jotka jo valmiikis ovat selvillä Valan taustoista, kirjailijuudesta ja yhteiskunnallisista kytköksistä. Kyllä tästä varman jotain irti saa, mutta ei niin paljon, kun olisin toivonut.

      Poista
  4. Mua kiinnostavat Tulenkantajat, tuo aikakausi Suomen (kulttuuri)historiassa ylipäätään ja Katri Vala ihan omana itsenään (pidän runoistaan), joten tämä kiinnostaisi kyllä lukea. Ensin vain se Valistuksen sukutarina ;), Enäjärvi-Haaviot taisivat olla Valan aikalaisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa Tulenkantajat ja se aika Suomen kulttuurihistoriassa. Nythän on taas Olavi Paavolaisesta ilmestynyt uusi teos (Katjan toimittama), jonka haluaisin saada käsiini.

      Sinulla on mahtavaa luettavaa edessäsi :)

      Elsa Enäjärvi ja Katri vala olivat syntyneet samana vuonna.

      Poista