sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ulla-Lena Lundberg - Jää



Ulla-Lena Lundberg: Jää ( Is suom. Leena Vallisaari) Teos & Schildts & Söderströms 2012, 366 s.

Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepattavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.(J. s.7)

Ulla-Lena Lundbergin sydämen pakahduttava romaani Jää alkaa kun Posti-Antonin luotsaama vene laskeutuu Luotojen seurakunnan kirkkosaareen ja mukana on seurakunnan uusi pappi Petter Kummel vaimonsa Monan ja tyttärensä Sannan kanssa. Vastassa rannalla ovat tulevat ystävät ja työtoverit ja kirkkovaltuuston jäsenet, jotka ovat valmiina tekemään ensimmäisen arvion tulevasta papista ja hänen perheestään. Varsin pian selviää, että uusi pappi saa kaikki puolelleen sydämellisellä ja avoimella käytöksellään. Vaimo Mona sen sijaan pitää pientä välimatkaa itsensä ja muiden ihmisten välillä, mutta luotolaisten arvostuksen hän saa osakseen, sillä hän on pystyvä ja aikaansaava käytännön nainen.

Romaanissa seurataan papin ja hänen perheensä elämää jatkosodan jälkeisessä Suomessa. Elämä ulkosaariston seurakunnassa on ulkoisilta puitteiltaan ankaraa, sodan aiheuttama puute ja luonnon ankarat olosuhteet pakottavat nuoren perheen ponnistelmaan jatkuvasti jaksamisensa rajoilla. Silti he tuntevat tulleensa paikkaan, josta voi muodostua heidän pysyvä kotinsa. Petter tuntee saaristoseurakunnan kutsumuksekseen ja Mona haluaa kotiutua sinne, jossa hänen miehensä on onnellinen.

Kirjan maailmassa päästään kurkistamaan Luotojen elämän eri puoliin. Siihen kuuluvat arkiset askareet kotona, puutarhassa ja navetassa, kirkollisten asioiden pohdintaa ja kunnallisten tehtävien hoitoa. Näin kerrottuna kaikki vaikuttaa kuivalta ja tapahtumattomalta, mutta henkilöidensä kautta Lundberg onnistuu virittämään uskomattoman hienon hengen romaaniinsa, jonka kautta lukija pääsee eläytymään ulkosaariston elämään, aistimaan voimakkaat sään vaihtelut, meren voiman ja mahtavuuden, kokemaan saarten yhteisöllisyyden, mutta toisaalta myös kahtiajakautuneen maailman.

Vaikka Lundbergin romaani on monella tapaa yhteisöllinen romaani Luotojen asukkaista, nousevat romaanin keskushenkilöiksi kuitenkin pappi ja hänen vaimonsa Mona, joka varsinkin loppua kohden nousee esiin omalla voimakkaalla ja hämmennystäkin herättävällä persoonallisuudellaan. Erittäin mielenkiintoinen henkilö on myös Neuvostoliitosta vuonna 1939 loikannut suomalaisukuinen lääkäri Irina Gyllen, joka kaiken kokemansa vuoksi on muodostanut panssarin ympärilleen ja ainoastaan pappi saa tätä kuorta hieman raotetuksi.

Tohtori Gyllenistä elämässä on ollut pitkiä aikoja, joina puute on ollut suuri ja hätä joissakin tapauksissa niin ankara, että hänestä on ruvennut yhä enemmän tuntumaan siltä, että maailmassa on kaikkea vain tietty, kitsaasti mitattu määrä. Jos joku pääsee maailmassa eteenpäin ja paistattelee hiukan, hyvinvointi ja auringonpaiste ovat poissa joltakulta toiselta. Sama pätee sellaisiin ilmiöihin kuin onni ja menestys. Määrä on kitsaasti mitattu. (J. s. 330-331)

Lundbergin teos on perinteinen kertojavetoinen romaani, jota kannattelee erittäin kaunis, mutta ei kuitenkaan liian rönsyilevä, kieli. Sen ihmiset ovat ihmisiä suurella I:llä kaikkine inhimillisine puolineen. Itse pidin erityisesti tavasta, jolla Lundberg kuvasi Kummeleiden perhe-elämää, pariskunnan keskinäistä suhdetta ja heidän suhtautumistaan lapsiinsa, sillä pystyin samaistumaan siihen monella tavalla. Jos minut ja mieheni olisi lähetetty tuolle saarelle sodan jälkeisinä vuosina, olisi meidän roolimme olleet aivan samalaiset: mieheni olisi puhunut saarelaiset pyörryksiin ja minä olisin hoitanut taustalla käytännön tehtävät, katsonut että seurakuntalaiset saavat pullaa silloin kun sen tarve on.

Nyt joka ikinen haluaa keskustella hänen kanssaan ja paistatella hänen loisteessaan. Hän itse on tietämätön vetovoimastaan ja ihmeissään ihmisten ystävällisyydestä. He ovat ainutlaatuisen ystävällisiä, hän toistelee yhtenään. Papinrouvan mielestä vähempikin riittäisi. Olisi tarpeeksi, jos he olisivat kohtalaisen mukavia. Niin että mies tekisi tehtävänsä, hoitaisi kokouksensa ja toimituksensa ja tulisi kotiin. (J. s. 75)

Tänä syksynä on ilmestynyt kaksi hienoa romaania, jotka ovat monella tapaa samalaisia keskittyessään kuvaamaan arkielämää ja ihmisiä sen pyörteessä ja tuovat esiin asioita, jotka elämässä ovat tärkeitä. Toinen on tietenkin Sirpa Kähkösen Hietakehto ja toinen on tämä, jonka Finladia-raatikin katsoi ehdokkuuden arvoiseksi, eikä syyttä. Tällaisten kirjojen takia sitä muistaa, miksi lukeminen on niin antoisaa: kirjojen kautta pystyy tuulettamaan myös omia tunteitaan ja kuulostelemaan oman elämänsä kannalta tärkeitä seikkoja.

Kirjasta löytyy useampia arvioita, mutta linkitän tähän vain kahden "luottolukijani" Marian ja Unnin arviot kirjasta. Kiitos siitä, että tartuin kirjaan, kuuluu teille. Oma merkityksensä oli myös Antti Majanderin hienolla arviolla HS:ssa. Tämän kirjan jälkeen pidän Lundbergin muutakin tuotantoa tarkemmin silmällä.

22 kommenttia:

  1. Jää on tosiaankin hieno ja kuten kirjoitit, pakahduttava romaani. Olen iloinen, että kirja on Finlandia-ehdokkana.

    Minulla on Kähkösen Hietakehto vielä lukematta, odotan sitä innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tyytyväinen, että Lundberg kirjallaan on ehdokkaana. On ehdottomasti paikkansa ansainnut.

      Sinulla on edessäsi hienoja lukuhetkiä Hietakehdon parissa, voin luvata :)

      Poista
  2. Minä luen tätä juuri nyt. Pidän kovasti, mutta jostain syystä tämä etenee minulla todella hitaasti. Mutta allekirjoitan kaiken mitä kirjoitat, hieno romaani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin alku lähti vähän hitaasti liikkeelle (mulle itse asiassa käy aika usein niin, että kestää, että pääsen kirjan imuun), mutta loppu meni kuin siivillä.

      Odotan mielenkiinnolla, mitä sinä kirjasta sanot.

      Poista
  3. Jes, luottavaisuuteni Jäätä kohtaan kohosi taas tämän arviosi myötä! Odotan lukemista innolla, mutta hieman olen miettinyt, miten tämä minuun uppoaa... No, sen näkee sitten, kun saan kirjan käsiini. Toistaiseksi varausjono on vielä minun osaltani pitkä, vaikka onneksi ehdin klikata itseni siihen ennen F-ehdokkaiden julkaisemista. ;) Nyt se on nimittäin jo aivan mielettömän kokoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Suketus :)

      En minäkään uskalla mennä varmasti sanomaan, että ihastut tähän, mutta odotan mielenkiinnolla kommenttejasi kirjasta. A. Majander tuossa Hesarin arvostelussa toi esiin, miten tämä hänestä ei välttämättä ole nuorten kirja ja että häneltäkin kirja olisi saattanut jäädä nuorempana kesken. En sitten tiedä, onko asia noin, ehkä jollain tasolla, lähinnä teemoiltaan, tämä onkin vähän vanhempien kirja.

      Poista
  4. Kiitos hienosta ja mielenkiintoisesta esittelystä. Jää odottaa yöpöydällä: luen sen mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja toivottavasti kirjoitat kirjasta blogiisi, olisi hauska kuulla, mitä mieltä sinä kirjasta olet.

      Poista
  5. Meillä on samat kirjasyksyn ehdottomat suosikit. Molempien kirjojen edessä saattoi vain huokailla. Oi ja voi. Ah. Ihanaa. Juuri tällaisten teosten vuoksi luen.

    Unni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, oi ja voi. Ihanaa, että on tällaisia kirjoja.

      Poista
  6. Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta! Minäkin keikuttelen varausjonossa, vielä pitää tovi odotella omaa lukuvuoroa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, kirja oli kyllä hieno ja toivottavasti sinäkin saat kohta oman lukukappaleesi.

      Poista
  7. Tiesin, että pitäisit tästä!

    Olennainen kiteytyy tuohon lauseeseesi, että Lundberg on "virittänyt uskomattoman hienon hengen romaaniinsa". Jäällä on sielu, kirja on jotenkin niin totta kuin romaani vain voi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä tämän blogiajan kuluessa oppinut luottamaan tiettyjen ihmisten makuun, esimerkiksi sinun kanssasi kirjamaku menee usein yksiin.

      Kirjasta jäi jotenkin ihanan haikea fiilis, ja olenkin vain haahuillut loppupäivän tekemättä mitään (hyvin epä-Monamaista :))

      Poista
  8. Oikein mukava kuulla, että viihdyit Luodolla. Minä kaipaan meren tyrskyjä ja karun kauniita maisemia... Teoksen loppu kruunasi koko tarinan ja särki lukijan sydämen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, hyvin viihdyin Luodolla. Ja aivan samaa mieltä kirjan lopusta. Itselleni saaristomaisema sinällään on melko vieras, en ole siellä juurikaan käynyt, mutta Lundberg osasi kuvata kaiken niin, että tuntuu, kuin olisi itse ollut mukana kaikessa, sekä jouluyön myrskyssä että kauniina kesäpäivänä.

      Poista
  9. Kuulostaa hyvin kiehtovalta! En ole lukenut juurikaan kirjasta blogi-arvioita, mutta minulle tuli tästä kuvauksestasi kovasti mieleen Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija. Miten vertaisit Jäätä siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Sara, etten ole Myrskyluotoa koskaan lukenut, mutta se tuli mieleeni kun olin lukemassa tätä. Ehkä pitäisi lukea ihan vertailun vuoksi.

      Poista
  10. Odotan innolla tämän lukemista, sen verran paljon kehuvia arvioita olen (varovaisesti silmäilemällä) nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itsekään lukenut tästä yhtään moittivaa arviota eli ilmeisen hyvä kirja, jonka lukemista kannattaa odottaa.

      Poista
  11. Minä liikutuin ihan kyyneliin (paruin siis yhden yön) tämän kirjan takia. Kerrankin oikea kirja voitti F-palkinnon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin liikutuin kyyneliin ja sitä ei kovin moni kirja saa aikaiseksi. Tosin tänä vuonna siinä on onnistunut kaksikin kotimaista uutuutta.tämä ja Hietakehto.

      Poista