perjantai 7. joulukuuta 2012

Perjantainen pähkinä ja 30 viikkoa kirjoja, osa 12


Hyvää perjantaipäivää! Itsenäisyyspäivä on taas juhlittu ja linnan puvut arvosteltu ja on aika palata päiväksi arkeen ennen viikonloppua. Viime viikkoiseen pähkinään löytyi kaksi oikeaa vastausta, kun  Liisa ja Clarissa tiesivät, että kyseessä oli Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina. Onnea molemmille, olette huippuja!

Mihin päädymme tämän viikkoisen pähkinän kautta? Jos pähkinän idea ja osallistumisohjeet eivä vielä ole selvillä voi ne käydä katsomassa täältä (jos teillä on vaikeuksia saada tuota ylävälilehteä linkistä auki, huikatkaa kommenttilootaan)

PÄHKINÄ NUMERO 12

[...] Mutta tuskin päivänvalo - eikä viimeisen hiilloksen hehku kuparisella verhotangolla, jota olin luullut valoksi - oli piirtänyt pimeyteen kuin liidulla ensimmäisen valkean ja oikaisevan juovansa, kun ikkuna ja verhot lähtivät oven puitteista, jonne olin ne vahingossa sijoittanut, ja tehdäkseen ikkunalle tilaa kirjoituspöytä, jonka olin typerästi pannut sen paikalle, lähti kiireesti pakoon, työnsi edellään takkaa ja siirsi käytäväseinää; pieni piha oli sillä suunnalla missä äsken oli sijainnut kylpyhuone, ja asunto jonka minä olin pimeässä rakentanut, oli liittynyt heräämisen pyörteissä nähtyihin asumuksiin, paennut kalpeaa merkkiä, jonka päivän ojennettu sormi oli piirtänyt verhojen ylle.

30 VIIKKOA KIRJOJA

12. Kirja jota ennen rakastin

Tämän kirjan minulle palautti mieleen Pihi nainen, joka kirjoitti Simone Berteautin kirjasta Jumalani kuinka olen elänyt. Kirja on elämäkerta Edith Piafista, ja olen lukenut sen useita, useita vuosia sitten. Kirjasta on jäänyt mieleeni erittäin vahva tunnelma ja se, että pidin siitä aivan valtavasti. Sen jälkeen on tullut luetuksi elämäkerta jos toinenkin ja itsekin vähän laitettua lusikkaa siihen soppaan, joten en ole varma miten kirjaan nyt suhtautuisin, jos lukisin sen uudelleen. En sitä kuitenkaan aio tehdä vaan pidän ensimmäisen lukukokemuksen itselläni muistona.


Tämä on nyt viimeinen pähkinä, jonka lähetän teille Moskovasta, sillä maanantai-iltana lähden Suomeen ja paluu Moskovaan on vasta loppiaisen alla. Vuoden kolme viimeistä pähkinää tarjoilen teille Suomesta ja sitten laitetaan tälle hommalle piste ja on aika palkita "Vuoden pähkinätietäjät".

Ja, ai, ai miten hieno Finlandia-voittaja tänä vuonna saatiin. Ulla-Lena Lundbegin Jää oli ehdottomasti voittonsa ansainnut. Onnea vielä täältäkin roppakaupalla!

8 kommenttia:

  1. Voi että, olen kyllä Vuosisadan rakkaustarinan lukenut, mutten taaskaan tunnistanut. Tämän viikkoisenkin pähkinän ratkaisua jään odottamaan muilta.

    Kauan sitten luettujen mielikirjojen kanssa kannattaa joskus olla varovainen, ainakin jos haluaa säilyttää illuusion :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tuolla Karoliinan joulukalenterin yhteydessä itsekin, ettei näitä katkelmia ole niin helppo tunnistaa, vaikka olsi lukenut kirjankin. Sain siis maistaa omaa lääkettäni :)

      Tosiaan, en halua lukea tuota kirjaa uudelleen, sillä pelkään, että se saattaisi olla pettymys.

      Poista
  2. Nyt on niin vaikea pähkinä edellisen helpon jälkeen ;-), mutta jos tuon on lukenut, sen muistaa varmaan aina. Aika erikoista tekstiä.
    Minä en uskaltaisi lukea uudelleen Simone Berteautin kirjaa. Edith Piaf on aina kuulunut suosikkeihini ja luin tietenkin mielelläni tuon elämänkerran joskus kauan sitten. Pidin siitä kovasti ja haluan pitää siitä edelleenkin. Edithin laulua voin kyllä kuunnella uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään halua sitä uudelleen lukea, vaan haluan säilyttään mielikuvan, joka kirjasta on jäänyt, edelleenkin.Piafia en ole kovin aktiivisesti kuunnellut, mutta aina kun hänen lauluaan jostain kuuluu, niin oikein hätkäshtää sen voimaa ja hyvyyttä.

      Poista
  3. Minulla on paljon kirjoja, joihin en uskalla enää palata. Pelkään, etteivät ne tuottaisi enää samanlaista elämystä. Yksi sellaisista kirjoita on Hoegin Lumen taju.

    Mutta hyvää joulumatkaa tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Lumen taju oli hieno, mutta en minäkään halua palata enää siihen(kään).

      Poista
  4. Minulla on koko ajan ollut sellainen olo, että tuo lainaus on jotenkin kovin tuttu, mutta en ole saanut päähäni, mistä se voisi olla. Mutta nyt kun kävin uudestaan lukemassa lainauksen tuli vahvasti sellainen fiilis, että se voisi olla Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Muistan ainakin sen, että ensimmäinen osa päättyy heräämiseen, ja tuo teksti on hyvin proustmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että lainaus on soittanut jotain kelloja. Kukaan muu ei olekaan toistaiseksi uskaltautunut arvailemaan tekstin alkuperää. Mukavaa, että palasit :)

      Poista