lauantai 9. helmikuuta 2013

Michael Cunningham - Illan tullen


Michael Cunningham: Illan tullen ( By Nightfall suom. Laura Jänisniemi) Gummerus 2011. s. 300

Mikä helkkari häntä vaivaa? Onko hänen koko elämänsä ollut valhetta? (IT s. 151)

Tätä kysymystä joutuu miettimääm Peter Harris, vähän päälle 40-kymppinen taidegalleristi New Yorkista, kun hänen vaimonsa huomattavasti nuorempi veli Mizzy muuttaa heille ongelmiaan pakoon. Peterin vaimolla Rebeccalla on isosiskon ylihuolehtiva asenne pikkuveljeensä, joka ei tunnu löytävän elämälleen suuntaa ja jota huumeet viekoittelevat pois todellisuudesta. Erityisenä pidetyn lapsen ja sittemmin nuorukaisen on vaikea kestää sitä, että onkin kenties aivan tavallinen.

Ennen Mizzyn tuloa Peterin ja Rebeccan, joka on taidelehden päätoimittaja, elämä on ollut staattista keski-ikäisen pariskunnan elämää. Tämän elämän keskiössä on  työ, yhdessä vietetyt sunnuntait ja käynnit kutsuilla näyttäytymässä. Ainoa särö tässä idyllissä on se, että pariskunnan täysi-ikäinen tytär Bea on halunnut irtautua vanhempiensa maailmasta ja heittäytyä aivan "tavalliseen elämään". Hän on lopettanut yliopisto-opintonsa ja ryhtynyt tarjoilijaksi. Melko vulgaaria!

Mizzyn tulo sekoittaa Peterin ja Rebeccan pakan. Kirjan mittaan saamme lukea, miten Peter joutuu Mizzyn saapumisen myötä kerta toisensa jälkeen jakamaan korttinsa uudellleen suhteessa lapsuudenperheeseensä ja ennen kaikkea kuolleeseen veljeensä, vaimoonsa ja tämän perheeseen ja tässä tapauksessa erityisesti Mizzyyn. Peter joutuu pohtimaan omaa seksualisuuttaan, suhdettaan taiteeseen ja omaan tyttäreensä. Onko kauneudenrakastajalle mahdotonta rakastaa tytärtä, jos tämä ei täytä kauneuden kriteerejä ja toisaalta onko Mizzyn aiheuttama tunnekuohu vain heijastusta tämän taideteosta lähentelevästä kauneudesta? Peter on myös eksyksissä oman ikänsä kanssa. Keski-iässä ihminen ei voi enää olla varma kaiken jatkuvuudesta, nuoruuden itsekylläinen kaikkivoipuus on vähitellen rapistunut. Liian monet ovet ovat jo sulkeutuneet ja Peter näkee Mizzyssä yhden avoimen väylän johonkin uuteen. Mutta onko hänessä rohkeutta lähteä kulkemaan sitä?

Kirjan lopussa huomaamme, että myös Rebecca on käynyt läpi omat myllerryksensä, joita Peter ei ole huomannut omassa mielenkuohussaan. Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen kysymykseen: Kuinka hyvin voi tuntea toisen? Pitäisikö 20 vuotta naimissa olleen pariskunnan tuntea toisensa kuin omat taskunsa vai onko pitkässäkin parisuhteessa tilaa kunkin mielen myllerryksille, löytyykö niitäkin varten omat salaiset lokeronsa, joista toinen ei tiedä mitään?

Illan tullen on ollut melkoinen arvostelumenestys, muun muassa blogimaailmassa se on saanut paljon suitsutusta osakseen. Tämä seikka varmasti nosti omiakin odotuksiani samoin kuin tietysti se, että Cunninghamin Tunnit on yksi kaikkien aikojen parhaita lukemiani kirjoja. Illan tullen oli juuri sellainen kirja, jonka sen kuvittelinkin olevan, mutta silti se jätti minut jollain tavalla kylmäksi. En saanut tarpeeksi konkreettisesti kiinni Cunninghamin esiinnostamista ajatuksista, ne jäivät ikään kuin ilmaan leijumaan. Kirjan liepeessä on lainaus Entertaiment Weeklyn arvostelusta, jossa sanotaan näin: Romaanissa on lauseita, jotka ovat niin huolella mietittyjä ja kauniita, että ne melkein leijuvat. Ehkä tämä oli omiaan vieraannuttamaan minua, sillä olen aiemminkin huomannut monien romaanien kohdalla, että kielen liian tarkoin hiotut käänteet saavat minut kääntymään pois kirjan mahdollisesti esiin nostamista teemoista. Kielestä tulee liian itsetarkoituksellista, jotta se vastaisi sitä mitä kirjallisuudelta haen.

Kirjassa oli kuitenkin jotain määrittelemätöntä, joka minuun vetosi ja ehkä tämä voisi olla kirja, joka avautuisi toisella lukukerralla uudella tavalla.

Ehkä ihmissydäntä eivät loppujen lopuksi sykähdytäkään toisten hyveet vaan miltei sietämättömän osuva tuttuuden tunne, kun näemme heidät alhaisimmillaan, surullisina, mässäilemässä, tekemässä typeryyksiä. (IT s. 151)

Haasteet: Avioliittojuonia

13 kommenttia:

  1. Voi, olisin toivonut, että tämä olisi ollut sinullekin yhtä mieluinen kuin itselleni , vähän hassua ehkä, mutta kumminkin.
    Se on ihan totta, että teksti on melkein loppuun asti hiottua, mutta jotenkin yhdistettynä juuri tähän miljööseen se toimi minusta hyvin. Ehkä tässä on semmoinen juuri sopiva häivähdys eskapismia yhdistettynä tuttuihin yleisinhimillisiin aiheisiin, vähän unelmaa ja vähän arkea samassa paketissa, nautin kun sain sujahtaa tämän maaimaan hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ainakaan tällä lukukerralla kolahtanut, jota vähän ihmetteln itsekin. Jokin siinä kuitenkin jäi vaivaamaan ja saatan kirjan ottaa lukuun vielä joskus uudestaan.

      Poista
  2. Voisin hyvin kuvitella, että tämä (ja Cunninghamin kirjat muutenkin) avautuisi paremmin toisella lukemisella. Ymmärrän myös tuon kielen liiallisen kauneuden häiritsevyyden. Minulla ei tämän kirjan kanssa ollut sitä ongelmaa (rakastan Cunninghamin kieltä), mutta esimerkiksi Nälkävuodessa hiotuilla lauseilla oli minuun etäännyttävä vaikutus.

    (Kiitos arvontavoitosta! Magneetti koristaa nyt jääkaappiamme. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva, että maatuska on päässyt esille :)

      Mietin tosiaan tuota toista lukukertaa, samaa olen itse asiassa miettinyt myös Tuntien kohdalla. Ehkä joskus pitää pitää sellainen "Cunningham toiseen kertaan"-teemaviikko :)

      Poista
  3. Minuakaan tämä ei kyllä lämmittänyt tarpeeksi, jotta voisin sanoa ihastuneeni. Ehei. Mutta kieli ei ole siihen syynä, sillä rakastan kauniskielistä kirjallisuutta...tosin täytyy sanoa, että Pulkkisen Vieras, jonka juuri lopetin, ärsytti ja tuntui liian teennäiseltä kielen suhteen, vaikka se kaunista kieltä olikin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkkisen Vieras jää minulta lukematta, sillä olen aiemmissa Pulkkisen kirjoissa kokenut ärsytystä juuri kielen takia. En tiedä, mutta jotenkin liian harkittu, loppuun asti hiottu kieli etäännyttää minua kirjasta ja sen maailmasta ja siksi lukukokemus usein jää puolitiehen ja se ei kai ole tarkoitus.

      Poista
  4. Voi, tämä oli minulle kyllä täydellinen, mutta ei se tietenkään kaikille voi olla (eikä ole ollutkaan). Muistelen kirjaa hyvin suurella lämmöllä ja olen varma, että luen tämän vielä uudelleen (ja todennäköisesti vielä uudelleen), vaikka yleensä en sellaista harrasta.

    Tunnit oli jännästi minulle pliisumpi lukukokemus, vaikka se varmasti on hienompi kirja ja vaikka rakastin ensin näkemääni elokuvaa suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näin Tunnit ensin leffana, ja pidin älyttömästi, samoin kuin sen jälkeen lukemastani kirjastakin. Vaikea sanoa, kumpi on parempi omassa lajissaan.

      Kadehdin sinun kokemustasi, olisi ollut hauska saada kirjasta samanlaisia elämyksiä, mutta tällä kertaa se ei onnistunut.

      Poista
  5. Minulla taas Peterin luonne ja se mitä hän teki tyttärelleen peitti kaiken kauniin, mitä kirjassa saattoi olla. Minusta Peter on järkyttävän itsekeskeinen henkilö, joka meni peiteavioliittoon tuhoten näin tyttärensä sekä osittain vaimonsa ja kehtaakin vielä valittaa myös äidistään. Tällaisenkin olen tuntenut eli kyllä näitä petereitä riittää.

    Ei minun suosikkini Cuninghamilta, ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Peter oli siinä mielessä mielenkiintoinen henkilöhahmo ja jossain määrin samaistuttavakin, että hän pyrki rehellisesti arvioimaan myös itseään, tunteitaan ja ajatuksiaan kriittisesti. Hän ei ollut minusta tarkoituksellisesti paha, vain eksyksissä omassa elämässään.

      Poista
  6. Koin kirjan hyvin samaan tapaan kuin sinä.

    Tunnit olivatkin sitten aivan toinen juttu - kirja, josta on moneksi. Ehkä myös siksi, että elokuva on niin mestarillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, kävin lukemassa juttusi ja tosiaan olemme melkein samoilla linjoilla. Kiinnitin jopa huomiota tuohon jossain määrin ontuvaan käännökseen,josta sinä puhut, en vain nostanut sitä postauksessani esiin.

      Tunnit sekä kirjana että elokuvana on jotenkin yhteensulautuva kokonaispakkaus. Pitäsikin palata molempiin taas uudelleen.

      Poista
  7. Cunningham on tosiaan hyvin suosittu kirjablogeissa. Itse olen lukenut mieheltä vain "Tunnit", mutta olen nähnyt myös "Koti maailman laidalla" -kirjasta tehdyn elokuvan ja sekin oli niin hyvä, että ehdottomasti pitäisi lukea mieheltä muutakin.

    VastaaPoista