sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

30 viikkoa kirjoja: mieluisin naishahmo



30 viikkoa kirjoja-haaste on ollut tauolla jonkin aikaa, mutta Liisan innoittamana päätin käydä siihen nyt uudelleen käsiksi, toisin sanoen jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin. Vuorossa on osa 16 ja haussa suosikkini kirjallisten naishahmojen joukosta.

Kuten aina, on vaikea valita vain yhtä, sillä eri ikäkausina ovat puhutelleet erilaiset naiset ja paljon on ollut merkitystä myös kulloisellakin elämäntilanteella. Valinnoissa painottuvat toisaalta jonkinasteinen samaistuminen ja tunnistaminen ja toisaalta omasta tilanteesta kumpuava toive olla jotain muuta kuin sillä hetkellä on, toisin sanoen hahmojen jonkinlainen esikuvallisuus.

Tyttökirjoista etenkin Anni Polvan Tiina-kirjojen päähenkilö oli lapsuudessani yksi suosikkihahmoistani. Ehkä, koska olin itse melko ujo ja haavoittuvainen, tekivät rohkean Tiinan edesottamukset suuren vaikutuksen ja toivoin usein olevani kuten hän.

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla naishahmot eivät ehkä ole alkaneet elää omaa elämäänsä kirjan ulkopuolisessa maailmassa samalla tavalla kuin miespuoliset vastineensa, mutta minulle heidän joukostaan on kuitenkin aina löytynyt tärkeitä henkilöhahmoja, eri ikä- ja lukukausina vähän eri tavalla painottuen. Muistan muun muassa miten nuoruudessa pidin erittäin paljon Laurilan Elmasta. Elmassa on jotain niin herkkää ja läpinäkyvää nuoruuden epävarmuutta ja haavoittuvuutta, joita hän yrittää piilottaa karskin kuorensa taakse. Nyt vanhemmiten Koskelan Alman tyyneys ja luottavaisuus ovat alkaneet tuntua jotenkin erityisen lohduttavilta.

Viimeisin naishahmo, jonka kanssa olen tuntenut jonkinlaista sielujen sympatiaa oli Ulla-Leena Lundbergin Jään pastorska Mona. Avauduin asiasta jo jonkin verran, kun arvioin kirjaa ja kirjoitin muun muassa seuraavaa:

Itse pidin erityisesti tavasta, jolla Lundberg kuvasi Kummeleiden perhe-elämää, pariskunnan keskinäistä suhdetta ja heidän suhtautumistaan lapsiinsa, sillä pystyin samaistumaan siihen monella tavalla. Jos minut ja mieheni olisi lähetetty tuolle saarelle sodan jälkeisinä vuosina, olisi meidän roolimme olleet aivan samalaiset: mieheni olisi puhunut saarelaiset pyörryksiin ja minä olisin hoitanut taustalla käytännön tehtävät, katsonut että seurakuntalaiset saavat pullaa silloin kun sen tarve on.

Mona ilmaisi itseään toiminnan kautta, kuten itsekin usein teen samoin hänen tapansa pitää  tiettyä etäisyyttä ja välimatkaa muihin kuin kaikkein lähimpiin ihmisiin tuntui itsestäni melko tutulta.

Näiden mainittujen lisäksi on ollut myös muita, mutta nämä nousivat nyt ensimmäisinä mieleeni.

Hauskaa sunnuntai-illan jatkoa ja kuunnelkaa vaikka iltanne ratoksi tämä Camera Obscuran raikas French Navy, jossa on myös aivan ihana video. 

8 kommenttia:

  1. Mona on ihana <3, Tiina jäi minulle etäisemmäksi vaikka katsoin lapsena tv-sarjan ja luin yhden tai kaksi kirjaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi minä en muista mitään TV-sarjaa, vai onko se tullut vasta sitten kun itse olin jo kasvanut "Tiinoista" ulos?

      Mietin tuossa Monan kohdalla, että kuinkahan paljon Lundberg on siinä kuvannut omaa äitiään ja kuinka paljon se on vain kirjallinen hahmo?

      Poista
  2. Minä pidin lapsena Tiinoista, mutta kuvittelin aina, että sisareni on Tiina. Samaistuin itse pieneen runotyttöön :)

    Aika ajoin samaistun hyvin vahvasti naishahmoihin..viimeksi Kaksoisvirheen päähenkilöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksoisvirhe on minulla lukematta, mutta listalla se on (ollut jo pitkään).

      Itse mietin tuota sukupuolen mukaan samaistumista. Se lienee se normaalein kuvio, mutta itse olen löytänyt myös miespuolisista henkilöhahmoista yhteistä pintaa, joka lienee se yleisin syy samaistumiseen.

      Poista
  3. Minäkin halusin pienenä olla kuten Tiina, rohkea ja sanavalmis tyttö, joka uskaltaa sanoa pojillekin vastaan! Samaistuin kuitenkin enemmän pieneen runotyttöön, sillä kirjoitin itsekin runoja ja satuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Jenna ollut samat toiveet :)

      Minulle runotytöt eivät lapsuudessa ja nuoruudessa ole olleet samaistumiskohteita, johtuen varmaan silloisista kiinnotuksen kohteistani. Olin paljon kiinnostuneempi urheilusta kuin runojen kirjoittamisesta.

      Poista
  4. Hei, Tiina oli minunkin suosikki. Muutoin tulee mieleen Sirpa Kähkösen Anna, jolle toivoisi onnea. En tiedä kuinka häneen voi samastua mutta henkilönä pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna kävi minunkin mielessäni, mutta nostin kuitenkin esiin Monan, sillä hän on itselleni jotekin samaistuttavampi. Anna on kuitenkin henkilöhahmona aivan ihana.

      Poista