tiistai 19. maaliskuuta 2013

Anna-Lena Laurén - Hulluja nuo venäläiset


Anna-Lena Laurén: Hulluja nuo venäläiset. Tuokiokuvia Venäjältä ( De är inte kloka, de där ryssarna - Ögonblicksbilder från Ryssland. Suom. Laura Beck. Ilm. ensimmäisen kerran 2008.) Teos & Söderströms 2012. 183 s.

Toimittaja Anna-Lena Laurénilla on pitkä kokemus Venäjästä. Hän on toiminut sekä Hufvudstadsbladetin että YLE:n kirjeenvaihtajana. Hän on myös kirjoittanut tämän nyt käsiteltävänä olevan teoksen lisäksi kaksi muuta kirjaa liittyen Venäjään Vuorilla ei ole herroja (2009) ja Sitten saavuin Moskovaan (2010). Lisäksi hän päivittää blogia nimeltään Moskvabloggen HBL:n sivuilla, jonka itse asiassa löysin vasta nyt, mutta  lisäsin sen heti omalle linkkilistalleni.

Hulluja nuo venäläiset on ensikosketukseni Laurénin teksteihin ja ihastuin hänen jouhevaan ja helposti lähestyttävään kerrontaansa. Nimensä mukaisesti kirja pitää sisällään tuokiokuvia elämästä maassa, josta monella suomalaisella on omat vankat mielipiteensä (yleensä negatiiviset), ilman että on koskaan siellä vieraillut. Tavallaan Laurén omalta osaltaan vahvistaa tiettyjä käsityksiä, mutta hän tuo niiden rinnalle myös toisen tason, venäläisen ihmisen ja kulttuurin tason ja kaikki ne positiiviset puolet näihin liittyen joita Venäjältä myös löytyy. Maantieteellisesti kirja keskittyy melko pitkälti Moskova-Pietari-akselile.

Kirja jakautuu 16 osaan, jossa kirjoittaja temaattisesti nostaa esiin erilaisia asioita. Hän käy läpi Voitonpäivän (9.5) merkityksen, pohdiskelee rahaa ja sen merkitystä, nostaa esiin arjen haasteita, venäläisen demokratian tilan, korruption laajuuden, luo katsauksia venäläiseen mieheen, naiseen, politiikkaan, kollektivismiin, alkoholin käyttöön, nimiin ja lopuksi hän miettii, miten Venäjään oikein pitäisi suhtautua.

Laurénin teksteistä käy läpi se sama ambivalenssius, joka itsellenikin on tuttua: ihastus ja vihastus käyvät käsi kädessä. Laurénin mielestä yksi avain Venäjän ymmärtämiseen (eikä tämä tarkoita, että kaikkea tarvitsisi silti hyväksyä) on se, että Venäjä ei ole kuten me eikä siitä koskaan tulekaan ja siksi sen ymmärtäminen pelkästään länsimaisesta näkökulmasta on mahdotonta, sillä se johtaa vain ratkaisemattomiin vastakkainasetteluihin. On ymmärrettävä käsitysten erilaisuus (esimerkiksi mitä demokratia on meidän mielestämme ja miten venäläiset sen ymmärtävät) ja niiden historiallinen tausta. Kuten Laurén viisaasti toteaa:
On helppo puhua vapudesta ja demokratiasta, jos on koko ikänsä saanut nauttia niiden hedelmistä. On eri asia, jos on elänyt yhteiskunnassa, jossa rajut mullistukset ovat yleensä aiheuttaneet tavallisille ihmisille vain eriasteisia katastrofeja. (HNV s. 175).

Tämä myös selittää Putinin suosion tavallisten venäläisten keskuudessa. Putinin aika on luonut vakautta tavallisten venäläisten elämään kommunistien hirmuvallan ja Jeltsinin sekasortoisten aikojen jälkeen. Toki on olemassa myös ihmisiä jotka haluavat muutosta ja heidän määränsä kasvaa koko ajan tiedon (internet on tässä suhteessa yksi avainsana) lisääntyessä. Todennäköisesti tämän muutoksen saavuttaminen kestää kuitenkin sukupolvia ja täytyy vain toivoa, että se joskus tapahtuu. Nyt taas tuntuu vähän toivottomammalta, kun viime vuotinen laaja oppositioliike on nujerrettu melkein hengiltä, mutta uskon (ja toivon), ettei paluu entiseen enää voi olla kokonaan mahdollista.

Tälläisten kirjojen ongelma on jossain määrin se, että ne tietyiltä osin vanhenevat melko nopeasti. Vuoden 2008 jälkeen, jolloin Laurénin kirja ilmestyi, on tapahtunut  monia uusia käänteitä. Putin on jälleen vallassa, tiukemmin kuin koskaan, Medvedin presidenttiys oli vain jälkiäjättämätön välivaihe samoin kuin edellä mainittu oppositioliikkeen toiminta. Uudelleen asiat varmasti taas aktualisoituvat, kun maahan seuraavan kerran valitaan presidenttiä. Nämä ovat niitä suuria muutoksia valtakunnan huipulta, mutta paljon on tapahtunut myös ihan ruohojuuritasolla, esimerkiksi kirjan luku "Miten selvitä arjesta Moskovassa" saisi nykypäivänä varmasti melko toisenlaisen sisällön. On kuitenkin huomattava, että kun minä tai Laurén puhumme arjesta Moskovassa syntyy melko erinäköinen kuva kuin jos äänessä olisi keskiverto moskovalainen. Me tarkastelemme asiaa suomalaisesta, melko hyvin toimeentulevasta expat-näkökulmasta ja meidän elämäämme ei liity samalaisia haasteita kuin mitä tavalliset venäläiset tai puhumattakaan laittomista tai laillisista siirtotyöläisistä kokevat. Haasteita meille asettaa eniten se, että yritämme ymmärtää maan toimintatapoja, jotka niin monessa poikkeavat omistamme ja sopeutua niihin jollain tavoin.

Yli viiden vuoden asumisen jälkeen Moskova on jättänyt minuun syvän jäljen, siitä on tullut osa minua ja aivan varmasti ensi syksynä Suomeen asettuminen aiheuttaa mielettömän ikävän, jota toivottavasti voi lääkitä säännöllisillä käynneillä rakkaaksi tulleessa kaupungissa.

Moskova on uskomattoman rikkaiden ja rutiköyhien ihmisten kaupunki. Silti siellä ei ole sen vaarallisempaa kuin missä tahansa samankokoisessa kaupungissa. Joissakin tilanteissa siellä jopa vallitsee toisilleen vieraiden ihmisten välillä hauras luottamus, mikä on minusta uskomatonta. (HNV, s. 166)

Suosittelen lukemaan Laurénin kirjan avoimin mielin ja pureskelemaan sen antamaa informaatiota. Se voi auttaa sen omankin näkemyksen laajentumisessa.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Satu,  ja Mari A.

Tällä kirjalla osallistun seuraaviin haasteisiin: Venäjää valloittamaan, kategoriana Nykyvenäjä, sekä Kansankynttiläin kokoontumisajoihin kategoriana maantieto.



4 kommenttia:

  1. Katselin tuota kaupassa, mutta jätin sitten ostamatta, kun kotona on jo kesken jäänyt Äiti-Venäjän aakkoset. :D Se kyllä vaikutti kiintoisalta, nyt en enää muista, miksi se jäi kesken... Toivottavasti se on vanhennut arvokkaammin. ...Vaikka taitaa olla turha toivo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole tuota Äiti-Venäjän aakkosia lukenut, joten en tiedä, onko kirjoissa paljon samaa.

      Vanheneminen ainakin Laurenin kirjassa on osittaista, mutta monet asiat ovat ja pysyvät sitkeästi, vaikka niihin ehkä toivoisikin muutosta.

      Mulla oli muuten vähän ongelmaa, että mihin haasteesi kategoriaan tämän laittaisin. Pistin sitten maantieteeseen, vaikka yhtä sopiva olisi esimerkiksi ollut yhteiskunta, sillä venäläisestä yhteiskunnasta kirjassa on paljolti kysymys.

      Poista
  2. Minä taas selailin kirjaa ja alkoi harmittamaan. Minun isäni on venäläinen ja äiti suomalainen ja olen hyvin paljon yhteydessä molempiin kulttuureihin. Moni asia kirjassa (sekä tässä arvostelussa) kuten sodista, Putinista, yhteiskunnasta alkoi vaan ärsyttämään. Harva suomalainen on käynytkään Venäjällä ja puhuu siitä aivan liikaa negatiivisiä asioita, vaikka jos rehellisiä ollaan Venäjällä on paljon enemmän kulttuuria, taidetta, viihteitä, kirjallisuutta jne kuin Suomessa ja Suomi on kuin pieni kylä verrattuna esim. Pietariin. Silti mitä moni luulee että kaikki venäläiset ovat alkoholisteja ja juodaan koko ajan.
    Alkoi myös ärsyttämään kommentit esimerkiksi Georgia/Viro sodista joista olen täysin eri mieltä- Se mitä meille Suomessa uutisissa näytetään on vain osa totuudesta ja moni asia vääristetään vaan koska kyse on Venäjä. Itse olen koko ikäni Suomessa asunut mutta minulla on paljon kavereita maasta ja tunnen kulttuurin erittäin hyvin. Joskus alkaa vain melkein oksettamaan suomalaisuus ja meidän sokea asenteemme liian moneen asiaan. Siinä on syynsä että ruotsalaiset eivät ikinä käy turisteina Suomessa.
    Ja moni kirjan "kummallista mutta totta" alkoi vain ärsyttämään. Tuntuu kuin suomalainen kirjailija meni venäjälle suomalaisineen asenteineen ja kirjoitti siitä kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että alkaa ärsyttämään se, että Venäjä, venäläisyys ja venäläiset ihmiset määrittyvät pelkästään sen perusteella mitä valtio- ja yhteiskuntatasolla tapahtuu.

      Laurenista pitää kyllä sanoa, että hän on työskennellyt Venäjällä pitkään ja tuntee kulttuurin erittäin hyvin ja kun kirjaa tarkemmin lukee löytyy sieltä myös paljon postiivisia asioita.

      Myös itse lähes kuusi vuotta Moskovassa asuneena ja siellä loistavasti viihtyneenä tiedän myös toisen puolen maasta, tai ainakin sen pääkaupungista ja se toivottavasti näkyy myös jossain määrin blogissani. Venäläinen kirjallisuus ja kultttuuri on erittäin lähellä sydäntäni ja siitä kertoo esimerkiksi kirjallisuushaasteeni "Valloita Venäjä, vaikka kirja kerrallaan", jolla olen yrittänyt saada myös muita lukemaan venäläistä kirjallisuutta ja myös Venäjästä.

      Mutta kiitän kuitenkin kovasti kommentistasi, oli mukavaa, että avuduit ja kerroit miten asian koet.

      Poista