perjantai 22. maaliskuuta 2013

Eeva Kilpi - Kuolinsiivous


Eeva Kilpi: Kuolinsiivous. WSOY 2012. 117 s.

Eeva Kilpi (1928) on itselleni tullut tutuksi ennen kaikkea kirjastaan Naisen päiväkirja, joka on minulle muodostunut yhdeksi elämän tärkeistä kirjoista. Rakastan lukea kirjoja, joissa pienet ja välillä suuremmatkin huomiot ja ajatukset soljuvat arkipäiväisten puuhien lomassa. Arkipäivän mukana kuljettaminen antaa ajatuksille kontekstin, johon niitä voi peilata ja ne myös luovat siltaa lukijaan, joka kamppailee omien arkisten ajatustensa ja puuhiensa kanssa, ja mahdollistavat näin samaistumisen kokemuksia. Olen myös lukenut Kilveltä romaanin Häätanhu, jossa hän pohtii pitkälti samanlaisia asioita kuin Naisen päiväkirjassa. Ja samanlaiset  teemat, muun muassa rakkaus, seksuaalisuus, lapsen ja vanhemman koko elämän kestävä suhde, ihmisen suhtautuminen luontoon ja ikääntyminen ovat mukana myös tässä uusimmassa teoksessa Kuolinsiivous.

Kirja koostuu erilaisista lyhyistä merkinnöistä kuten päiväkirjaotteista, aforismeista ja runoista 27 edeltävän vuoden ajalta ja ne on ryhmitelty ikäänkuin päiväkirjaksi, niin että kirjan kokonaisuus käsittää yhden vuodenkierron. Merkinnät ovat pääosin hyvin lyhyitä ja tämä tekee kokoelmasta melko fragmentaarisen ja minulle sen lukeminen tuotti aika ajoin vähän hankaluuksia. Huomasin välillä, että olin lukea posotellut monta sivua ilman, että mieleen oli juurikaan jäänyt mitään. Sitten piti taas palata takaisin ja hidastaa vähän vauhtia ja lukea ajatuksella. Aina ei tämäkään auttanut, vaan jotkin kirjan ajatuksista jäivät auttamatta leijumaan ilmaan, mutta oli paljon niitäkin, jotka saivat minut kääntämään kirjan sivun hiirenkorvalle, jotta löytäisin sen uudelleen. Ja nyt kun jälkeenpäin mietin asiaa, ehkä se hidastaminen oli vain hyväksi, sitä pitäisi muutenkin osata tehdä. Näinä päivinä monesta asiasta, jopa lukemisesta, voi tulla liian suorituskeskeistä ja silloin on hyvä, kun joku laittaa vähän hidastamaan vauhtia. Kuten Kilpi kirjassaan viisaasti toteaa: En halua ajanvietettä, haluan aikaa. (KS s. 83) Alle olen koonnut muutamia otteita kirjasta, jotka saivat pysähtymään ja jotka samalla luovat kuvaa myös kirjan teemoista

Kilpi korostaa paljon vanhuuden myötä tulevaa historiallista perspektiiviä. Erityisesti oman sukupolvensa, joka on viimeisiä elossa olevia sodan ja sitä edeltävän ajan muistavia sukupolvia:

Miten rikasta aikaa me elämmekään: on yhä elossa näitä ihmisiä, meitä, jotka muistamme sotia edeltävän ajan. Kun olemme poistuneet, on perspektiivi ja kokemus paljon köyhempi, laihempi ja yksipuolisempi. Pinnallisempi. Nyt on vielä monikerroksisuutta, monivivahteisuutta, tunteen  ja kokemuksen runsautta. ( KS s. 19)

Sitaatissa ehkä vähän liikaakin korostuu oma sukupolvi ja ajatus, että myöhemmillä sukupolvilla ei kenties olisi samoja kokemuksia ja näkemyksiä. Jokainen sukupolvi kokemuksineen on kuitenkin tärkeä itselleen.

Luonnon ja ihmisen suhde ja luonnonkierron jokavuotinen ihme:

6.4. Torstai klo 7. Tunnelma huhtikuun aamuna: jotain myönteistä on tapahtunut minun nukkuessani, ilman että minun olisi tarvinnut ponnistella sen hyväksi: päivä on valjennut. Kello 8: peippo laulaa. Mustarastas tiuskahtelee. Fasaani huutaa. He tekevät elämää minusta riippumatta. Aurinko on kullannut niityn takaisen metsän. Ilmakin virtaa lauhana sisään.(KS s. 36-37)

Vanhuus ja kuolema käyvät käsikädessä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä useammin alkaa myös kuolema tulla mieleen. Vanhenemiseen liittyy myös yhä voimakkaimmaksi käyvät muistot, joita etenkin yksinäisyys synnyttää. Kilpi pohtii paljon suhdetta jo kuolleeseen äitiinsä ja myös poikiinsa, jotka elävät omaa elämäänsä muualla, mutta ovat läsnä myös äitinsä elämässä.

Kirjoittaminen, yksinäisyys, luonto ja hiljaisuus ja omien lasten ja lapsenlapsen näkeminen sen keskellä herkistää äärimmilleen jo muutenkin herkistyneen mielen.
Oi miten valmis kuolemaan minä olenkaan ja se valmius on joka hetki läsnä minussa ja vaikuttaa käyttäytymiseeni, luonteeseeni. Niin kuin siivota, minä haluaisin muuttaa maailman ennen kuolemaani. Mutta molempia jaksan enää hillitysti, verkalleen. Silti ehdottomuuteni on joissakin asioissa horjumaton. (1985). (KS s. 57)

Kirjoittamisen tärkeys. Kirjoittaminen on jotakin, jota ilman ei voi olla.

Kirjoittaessani tunnen olevani elossa. [...] (KS s. 74)

Kuolinsiivous on kaunis kirja sekä sisällöllisesti että ihan fyysisesti, sillä siinä on harvinaisen onnistunut kansi, joka on samaan aikaan kaunis ja puhutteleva. Puista tippuvat ja jo tippuneet kirjaimet on haravoitu yhteen kasaan puun juurelle, kokoelmaksi sanoja meille lukijoille. Kannen on suunnitellut Mika Tuominen. Kuolinsiivous on myös kirja, jonka haluaa ehdottomasti sijaitsevan omassa hyllyssä, sillä uskon että oman vanhenemisen myötä tulee hetkiä, jolloin haluaa palata näihin viisaan naisen sanoihin.

Ei kuolema ole vaikeata, mutta kuoleman odotus. Vaikka sehän taitaa olla elämää... (1985) ( KS s.76)

Kirjasta ovat bloggaajista kirjoittaneet ainakin Jenni ja Karoliina vanhassa kammarissaan ja Erja ja he kaikki pitivät kirjaa tärkeänä ja hyvänä.

11 kommenttia:

  1. Jo syksyllä luettuani Karoliinan arvostelun, oli tarkoitus ostaa tämä kirja, mutta enpä vaan ole ehtinyt. Kun nyt luin nuo kirjailijan sanat: En halua ajanvietettä, haluan aikaa, tulkitsen sen omalla kohdallani siten, että juuri nyt haluan ottaa aikaa nauttiakseni Eeva Kilven viisaista ajatuksista. Siispä mars kirjaostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tulkinta :)

      Uskon, että pidät kirjasta.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa todella kiinnostavalta! Olen jo aiemmin huomioinut tämän, samoin Naisen päiväkirja kiinnostaa, erityisesti nyt, kun maintsit siitä. Laitan muistiin, mutta en lupaa mitään aikataulusta, jolloin ehdin jonpaankumpaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse aikatauluttaa :)

      Ja jos olet valinnan edessä joko tämä tai Naisen päiväkirja, suosittelen ensilukemiseksi Naisen päiväkirjaa.

      Poista
  4. Tämän kirjan haluan ehdottomasti lukea. Olen vain jotenkin unohtanut sen...nyt varaan sen heti kirjastosta. Eeva Kilpi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos tämä kävi muistuksesta. Ja olen samaa mieltä Kilven ihanuudesta.

      Poista
  5. Kiitos tästä miten kirjoitit.

    VastaaPoista
  6. Eeva Kilpi on niin ihana! <3 Hassua, mutta rakastin jo hyvin nuorena hänen kirjoituksiaan äitiydestä, vanhuudesta ja kuolemasta.

    Olethan nähnyt tämän haastattelun? Pitäisi näkyä myös Suomen ulkopuolella:

    http://areena.yle.fi/tv/1818562

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen löytänyt Kilven vasta vähän myöhemmällä iällä, kun jokunen vuosi luin Naisen päiväkirjan. Viisaiden naisten (ja myös miesten) kirjoituksia ja puheita on aina hienoa lukea ja kuunnella, sillä ne ovat jotenkin iättömiä ja ajattomia, vaikka eivät ihan omaan elämäntilanteeseen sopisikaan

      Ja kiitos linkistä. Pitää katsoa.

      Poista