keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Julian Barnes - Kuin jokin päättyisi



Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. (The Sense of an Ending, suom. Kersti Juva) WSOY 2011. 157 s.

Julian Barnesin Man Booker-palkittu kirja oli viime vuonna erittäin luettu ja pidetty kirja blogistaniassa, siitä todistaa muun muassa sen kolmas sija Blogistanian Globaliassa. Kirjablogimaailma vaikuttaa monella tavalla sitä seuraavien lukutottumuksiin muun muassa lukuvinkkien jakamisen ja saamisen ja kirjoista keskustelemisen kautta. Esimerkiksi tämä kirja olisi jäänyt minulta lukematta (kuten Kirsi toteaa, kirjan ulkomuoto on harvinaisen harmaa, eikä juuri innosta tarttumaan siihen), jollen olisi siihen törmännyt lukemattomissa blogeissa ja aina lähes positiivisin adjektiivein varustettuna. Arvioista sain myös käsityksen, että kirjassa käsitellään sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua, kuten esimerkiksi sitä, miten ihminen muistaa ja miten hän muokkaa omaa elämänhistoriaansa. Kiirettä en lukemisen suhteen kuitenkaan pitänyt, vaan talletin kirjan nimen TBR-listalleni oman muistini tueksi. Sieltä se pulpahti mieleeni, kun näin kirjan kirjastossa sopivasti esillä. Tartuin tarjoukseen ja nyt on kirja luettu.

Mutta, mutta! Minulla taisi käydä vähän kuten Kirsillä, en oikein innostunut. Aihe sinällään on mielenkiintoinen ja kirjoitin jopa muutamia kohtia ylös muistikirjaani, mitä en yleensä tee. Pääosin nämä muistiinmerkitsemäni kohdat liittyivät juuri muistamiseen ja siihen, miten elämäntarinat muokkautuvuvat, miten niistä tulee muotoaan jatkuvasti muuttavia kertomuksia.

Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen. (KJP, s. 103)

Kirjassa eläkkeellä oleva Tony Webster kertoo elämänsä tarinaa, tai erästä sen osatarinaa, mutta sen valmiiksi saaminen sellaiseksi, että sen voisi hyväksyä, tuntuukin olevan yllättävän vaikeaa ja mutkikasta. Miten kertoa niin, että voisi seistä omien tekojensa takana? Minun ongelmani lukijana oli se, että Tonyn tarina ei kiinnostanut minua. Koin sen värittömänä ja vähän mitäänsanomattomana. Luulen, että osasyy tähän on se, että luin juuri ennen Barnesin kirjaa Riikka Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme, joka järisytti sekä tarinallaan että kielellään. Sen jälkeen  kuivan virkamiehen sisäsiistit muistelot eivät oikein jaksaneet innostaa. Lukemisessakin aiemmin koettu vaikuttaa aina seuraavaan.

Tunnustan kuitenkin Barnesin ajatusten oivaltavuuden ja sinällään kirja tarjosi monia hyviä hetkiä, mutta elämyksiä tarjoavana kaunokirjallisena tuotteena se ei siihen pystynyt.

Otan tähän loppuun vielä toisen ajatuksia herättäneen lainauksen kirjasta, joka tuo hienosti esiin sen, mitä vanhetessa muistille tapahtuu ja miten ikävuodet vaikuttavat siihen, miten ihminen itsensä kokee.

[...] Ei, tarkoitan tätä: kaksikymppisenä, siitä huolimatta että ihminen on hämmentynyt ja epävarma päämääristään ja tarkoitusperistään, hänellä on vahva tunne siitä, mitä itse elämä on, kuka hän itse siinä on, ja mitä hänestä saattaa tulla. Myöhemmin...myöhemmin mukaan tulee enemmän epävarmuutta, enemmän päällekkäisyyttä, perääntymisiä, valemuistoja. Tuolloin sitä saattoi muistaa koko lyhyen elämänsä. Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. (KJP, s. 113)

Kirjaa on tosiaan niin paljon luettu blogimaailmassa ja muuallakin, että kaikkien arvioiden linkittäminen veisi pienen ikuisuuden ja siksi jätänkin teidät siinä asiassa googlen varaan. Ja tähdennän, että kannattaa etsiä muitakin arvioita, sillä lienen mielipiteineni vähemmistössä.

22 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, luin itse tämän maaliskuun alussa, ja bloggaukseni ilmestyy eetteriin 21.4. (työkiireitä, joten ole ohjelmoinut kaikki kevään bloggaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke!

      Oletpa urakoinut :)

      Poista
    2. Aika harvakseltaan niitä tulee, mutta parempi näin kun pitkä bloggaustauko. Onneksi ehtii kuitenkin kommentoimaan :)

      Poista
  2. Minua taas juuri tämä kirja järisytti ja värisytti viime vuonna yli sadan luetun kirjan joukosta toiseksi eniten. Ohitse meni vain hollinghurstin Vieraan lapsi. Blogistanian rikkaus: Niin paljon erilaisia lukumakuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin Leena, että ainakin sinun luonasi luin ihastuneen postauksen tästä.

      Niinhän se on, että eri maut ovat rikkaus, vaikka sitä niin toivoisi, että muutkin hullaantuisivat omista suosikeista.

      Tuon Vieraan lapsenkin ajattelin jossain vaiheessa lukea.

      Poista
  3. En oikeastaan ollut tästä kirjasta kiinnostunut, mutta sitten kiinnostus syttyi jostakin, ja nyt harmittaa, kun en tätä taannoin lainannut, kun se sattui olemaan kirjastossa paikalla. Äkkiäkös näin lyhyen kirjan rykäisisi! =D Kansi ei todellakaan houkuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tosiaan on nopealukuinen, tosin mulla meni muutama päivä, kun ei aina oikein hotsittanut lukea tätä ja luin muuta välillä. T. Nainen, jolla on aina ainakin 7-8 kirjaa kesken.

      Poista
  4. Postauksesi sai minut kiinnostumaan, eli jos vain osuu kohdalle, niin luen. Luin juuri Väisäsen omaelämäkerrallisen Taivaanvartijat-kirjan ja luen Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin -kirjaa. Väisästä lukiessa pohdin juuri muistamista ja Mazzarella käsittelee samaa asiaa. Tämä sopisi jatkoksi teemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Väisäsen sarjasta muutaman ensi osan, mutta eivät nekään ihan kauheasti ihastuttaneet ja siksi Taivaanvartijat varmasti jää väliin. Mutta Mazzarellaa jaksan aina hehkuttaa, hän on niin hyvä.

      Poista
  5. Minähän ihastuin tähän niin paljon, että luin toistamiseen heti saman tien. Se osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä kirjan arvoitus ei kirkastunut juurikaan, mutta tarinan surulliset piirteet nousivat pintaan vähän liikaakin.

    Tarinan keskeisistä henkilöistä ei voinut oikein pitää, ja se olisi saattanut tehdä tästä minullekin vastenmielisen, mutta nyt jostain syystä henkilöiden kamaluus sopi kuvaan. Koko tarina oli niin epäoikeudenmukainen, en olisi varmaan kestänyt jos se olisi tapahtunut jollekulle johon olisin samaistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, Erja, luit kaksi kertaa peräkkäin. Teki tosiaan varmaan vaikutuksen :)

      Mua ärsytti suuresti sekä Tony, mutta erikoisesti Veronica ihmeellisessä mystisyydessään ja sanomattomuudessaan.

      Poista
  6. Olen jostain syystä ennakkoihastunut tähän kirjaan, vaikka en siis ole vielä lukenut tätä muutamaa ensimmäistä sivua lukuun ottamatta (ne eivät ehtineet viedä mukanaan vakuuttavasta kerronnasta huolimatta). Nyt kirjaston laina-aika tulee vastaan enkä tiedä mitä teen kirjan suhteen. Apua, kirjallinen dilemma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ennakkoihastus kyllä karisi aika nopeasti, mutta jaksoin koko ajan odottaa, että jotain "mahtavaa" ilmaantuisi. Ihan niin ei käynyt, mutta ei lukukokemus silti turha ollut.

      Toivottavasti saat dilemmasi ratkaistua :)

      Poista
  7. Ihana kun on ihmisiä jotka eivät ihastuneet tähän kirjaan, kun suuri osa pitää tästä niin paljon! Itsekään en pitänyt tästä juuri yhtään, ei sytyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, vertaistukea on mukava saada näinkin päin :)

      Poista
  8. Minäkään en tälle vain syttynyt, vaikka olisin voinut ja halunnutkin. Ei huono kirja, mutta. Se jokin uupui, joka minuun olisi vedonnut. Vieläkin olen sitä mieltä, että päähenkilöä vaadittiin ymmärtämään ja muistamaan asioita, joita hän ei oikeasti voinut. Eppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, piti tuossa siis sanomani, että en tosiaan syttynyt, kuten tekstissäsikin jo totesit :) Kiitos vain linkistä!

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, että Veronican vaatimukset olivat kohtuuttomia, samoin kuin hänen reagointinsa Tonyn muistamattomuuteen. Eppaa tosiaan :)

      Ole hyvä!

      Poista
  9. Mä innostuin Julian Barnesista aikanaan niiden postmodernien alku-uran tuotosten takia, mutta lopetin Barnesin lukemisen jo "Love, etc" -teoksen kohdalla. Jotenkin se sisäänpäinkäpertyneisyys vain jätti niin tunkkaisen jälkimaun, etten osaa Barnesista enää innostua. Pitäisi kyllä ehkä kokeilla taas, jos vaikka oma maku on tässä suhteessa muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tässä oli juuri tuota kuvaamaasi sisäänpäinkäpertyneisyyttä, enkä voi sanoa siihen liiemmin ihastuneeni. Olen muutenkin vähän huono lukemaan tällaista vatulointia, jossa pyöritään jonkin tietyn asian ympärillä ylettömästi.

      Poista
  10. Hienoa, etten ollut ainoa, jonka Tony jätti kylmäksi. Minäkään en jaksanut kiinnostua tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut minun kirjani ja täytyy sanoa, että olin vähän pettynyt, kun kaiken hypetyksen, jota kirjasta olin lukenut, jälkeen törmään niin mitäänsanomattomaan tyyppiin kuin Tony.

      Poista